Verhoilukurssin jälkeen: vintage-nojatuolin uusi verhoilu

Verhoilukankaat saatu: Lauritzon’s

Päätin alkukesästä, että haluan verestää kädentaitojani sekä hankkia jonkun uuden harrastuksen, joten ilmoittauduin verhoilukurssille. Se tuntui täydelliseltä projektilta syksyyn, sillä olimme juuri muuttaneet uuteen kotiin ja 18 vuotta matkassani kulkenut vintage-nojatuoli kaipasi vähän freesausta. Ajattelin, että tämä olisi mahtava win-win-tilanne: tuolini saisi uuden verhoilun ja minä pääsisin siinä sivussa ottamaan haltuun uuden harrastuksen ja oppimaan uuden taidon.

Seuraavaksi piti vain päättää verhoilukangas, mikä osoittautui yllättävän vaikeaksi valinnaksi. Nojatuolissa oli aiemmin tummanharmaa, hyvin neutraali ja ajaton mutta ehkä myös vähän tylsä kangas. Uudeksi ilmeeksi haaveilin jostakin värikkäämmästä: ehkäpä jokin samettinen sorbettiväri tai hurmaava kukkakuosi vaiko kenties jokin veikeä teddykarvainen materiaali? Mieluisaa kukkakuosia en löytänyt, teddykarva tuntui liian muhkealta ja sorbettivärienkin kanssa jäin metsästämään juuri sellaista täydellistä sävyä. Lopulta kankaaksi valikoitui yllättäjä, kun bongasin Lauritzon’sin kuosivalikoimasta mustalla pohjalla olevan aika kreisin Tibetan Tiger -kuviokuosin (100% puuvillaa), jossa seikkailee ehkä hitusen mielipuoliselta näyttävä tiikeri. Olin myyty ja päätös oli tehty, kun puolisokin antoi värikkäälle ja hullunkuriselle kuosille siunauksensa.

Verhoilukurssi alkoi syyskuussa ja dokumentoin kurssin vaiheita viikoittain Instagramin puolella – jos kiinnostaa seurata prosessia tarkemmin, kurkkaa IG:ssa profiilini kohokohdista kohta ”Verhoilu”. Jännitin alusta alkaen, ehtisinkö saada tuolini valmiiksi, koska projekti vaikutti varsin työläältä ja monivaiheiselta. Monta oppituntia meni ihan vain siihen, että purin tuolin osiin ja ”kuorin” vanhat päälliset irti. Alta paljastui hiukan onnettoman näköinen runko, jossa osa selkänojaa tukevista satulavöistäkin oli napsahtanut poikki. Ei sinänsä mikään ihme, sillä ne oli asennettu tuoliin kaiketi silloin valmistusvaiheessa 50-luvulla. Tuoliin uusittiin verhoiluprosessin yhteydessä siis oikeastaan kaikki muu paitsi jousitus ja sitä suojaava kangas, sillä ne olivat edelleen hyvässä kunnossa.

Aikataulun lisäksi verhoiluprojektissa jännittivät kovasti myös ompelukoneellla ompelu sekä kankaan riittävyys. Tuolissani on aika paljon osia, jotka piti ommella ompelukoneella (mikä siis oli iso helpotus, ettei tarvinnut tehdä kaikkea käsin) ja edellisestä kerrasta, kun olin operoinut ompelukonetta, oli ehtinyt vierähtää melkoinen tovi. Muistelen, että ennen tätä syksyä olen tainnut käyttää ompelukonetta viimeksi joskus yläasteella 90-luvulla… Olin kyllä joskus aikoinaan todella innokas käsitöiden harrastaja ja kävin vapaa-ajalla Kansalaisopiston käsityökerhossakin ja sain ala-asteaikoina käsitöissä stipendinkin, mutta teinivuosina ompeluharrastus jäi ja nyt edelliskerrasta ompelukoneen äärellä oli tosiaan ehtinyt vierähtää yli 20 vuotta. Ilmeisesti ompelukoneen käyttö on kuitenkin vähän kuin pyörällä ajaminen: kun sen on kerran oppinut, taito palautuu mieleen hyvin nopeasti. Ja kangastakin oli onneksi tarpeeksi, sillä olin onneksi varannut vähän ekstraa, sillä halusin jonkin verran kohdistaa kuvioita sopiviin kohtiin.

Tällä viikolla sain viimein verhoilu-urakan maaliin ja tuoli on nyt valmis! En melkein meinaa itsekään uskoa todeksi, että tein todella tämän ihan itse. Ja vaikka itse sanonkin, niin tuolista tuli todella kaunis. Vaikka tottakai näen itse siellä täällä pieniä epätäydellisyyksiä, niitä ei todennäköisesti huomaa kukaan muu. Ja ensikertalaisen työksi se on oikein kelpo tuotos! Olen myös todella tyytyväinen villiin kuosivalintaani – se on ihanan persoonallinen ja tuoli on sen ansiosta ihan kuin eri kaluste!

Etelä-Helsingin Kansalaisopiston verhoilukurssille sekä sen opettajalle Johanna Sillanpäälle (jolla on muuten myös oma verhoomo Loftis) haluan antaa valtavat kiitokset aivan mahtavasta syksystä! En olisi voinut toivoa parempaa opettajaa, jonka kanssa päästiin heti tekemään itse ja jonka kannustava ja itsenäiseen tekemiseen kannustava ote jättivät jälkeensä ennen kaiken uskalluksen yrittää itse, valtavan määrän uutta oppia ja rohkeuden tarttua tulevaisuudessa uusiinkin projekteihin.

Ja itse asiassa tartuinkin uuteen projektiin heti samantien! Toimme puolisoni entiseltä asunnolta tänne uuteen kotiin vielä yhden nojatuolin tässä syksyllä, kun pääsimme viimein tyhjentämään sieltä loputkin tavarat. Mietimme pitkään, säilyttäisimmekö toisenkin vintage-tuolin, joka oli jo vähän kulahtanut. Joka tapauksessa se pääsi meille täyttämään verhoiluprojektin myötä tilapäisesti poissa olevaa tuolia. Katselin tätä toista vintage-tuolia aikani ja tuumin, että siitäkin voisi pienellä ehostuksella saada todella kivan. Tarvitsisi vain verhoilla tuoli uudelleen ja ehkä käsitellä puuosat hiukan tummemmiksi, sillä nykyinen oranssihtava sävy ei oikein ole minulle mieluisa.

Koska tuolin istuinosa koostuu vain kahdesta irtonaisesta tyynystä, arvelin tuolin verhoilun olevan aika helppo homma. Olin myös päässyt harjoittelemaan samantyyppistä verhoilutyötä jo toisen tuolini istuintyynyn kanssa, joten olin luottavaisin mielin taitojeni suhteen. Niinpä tilasin myös toiseen tuoliin uuden kankaan. Tähän tuoliin valikoitui kankaaksi Lauritzon’sin ihanan pörröinen Makalu-teddykangas, jossa on muun muassa villaa ja alpakkaa. Olin haaveillut siitä jo vähän oman Valanti-sohvani uusia päällisiä miettiessä (nekin pääsevät vielä esittelyyn, kunhan saan ne kotiin) sekä oman vintage-nojatuolini kangasta valitessa, mutta kangas oli ihan nappivalinta juuri tähän tuoliin. Se pehmentää juuri sopivasti tuolin kulmikasta muotokieltä.

Pistin tämän toisen verhoiluprojektin kanssa tuulemaan ja yllätin totaalisesti myös itseni omalla tehokkuudellani! Olin valmistellut projektin hyvin: ottanut mitat tyynyistä, tilannut kankaan ja uudet sisukset (vaahtomuovi ja vanu), joten oikeastaan tehtävänä oli vain leikata ja ommella kankaat. Koska verhoilukurssin viimeiselle kerralle minulla oli enää jäljellä vain oman nojatuolini viimeistely, optimistina ajattelin, että ehkä ehtisin aloittaa toisenkin tuolin päällisten ompelun. Tuumin, että voisin sitten viedä projektin loppuun itsenäisesti kotona ja tarvittaessa käydä ompelemassa loput ompelukonetta vaativat osat vaikkapa kirjastossa (uudessa Oodi-kirjastossa on mahtava ompelu-osasto).

Kävi kuitenkin niin, että ehdinkin jo tiistaina ommella kurssilla päälliset melkein valmiiksi niin, että jäljelle jäi vain käsin tehtävä kiinniompelu. Ja kun kerran olin hyvässä vauhdissa, niin hoidin senkin samana iltana kotiin päästyäni tv-sarjaa katsellessa. Ja kappas, sain siis tiistaina kotiin KAKSI itse verhoiltua tuolia! Oli hauska huomata, miten itsevarmoin ottein tämä toinen verhoiluprojekti jo sujui, kun oli ensimmäisestä saanut rohkeutta vain ryhtyä toimeen. Nyt uskallan varmasti jatkossakin tehdä tällaisia pieniä ompeluprojekteja itsenäisesti – ihan parasta! Ja tämän oman projektin myötä on helppo myös ymmärtää, mikä ammattiverhoilijan työssä maksaa – kaikki arvostus siis ammattilaisille.

Ja loppuun haluan myös antaa kiitokset myös Lauritzon’sille mukanaolosta näissä verhoiluprojekteissa ja kankaiden sponsoroinnista. Lauritzon’s on siis suomalainen vuonna 1911 perustettu perheyritys, joka maahantuo ja suunnittelee laadukkaita kankaita sekä kuoseja yhteistyössä eurooppalaisten ja pääasiassa italialaisten kangasvalmistajien kanssa. Lauritzon’silla on oma myymälä sekä showroom Helsingin Ullanlinnassa, jossa kannattaa käydä tsekkaamassa valtavaa kangasvalikoimaa, mikäli mielessä on jokin oma verhoilu- tai ompeluprojekti.

Ja jos vielä mietit, lähtisitkö verhoilukurssille, niin voin koko sydämestäni suositella! Tämän syksyn kurssi oli aivan huikea kokemus, joka antoi valtavasti paitsi uusia taitoja, myös uskoa omiin kykyihin ja uskallusta tehdä itse. Ja vaikka et itse rohkaistuisikaan ryhtymään toimeen, niin lämmöllä suosittelen silti kunnostamaan vanhaa uuden hankkimisen sijaan – vaikka omat kädentaidot tai aika eivät riittäisi, niin Suomessa on valtavasti taitavia ja ammattitaitoisia verhoilijoita. Vanha sohva tai nojatuoli voi saada aivan uuden persoonallisen ilmeen uudella kankaalla ja kirpputorit sekä antiikkikaupat ovat täynnä kauniita kalusteita, joista voi loihtia pelkät kankaat vaihtamalla kuin uusia.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia