Tiistain taidevinkki: Marjatta Hanhijoen Silminnähden-näyttely Taidehallissa

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: TAIDEHALLI

Valon ja varjojen leikkiä, valokuvamaisella tarkkuudella ikuistettuja yksityiskohtia, arkisia hetkiä, heijastuksia, peilejä, viuhkoja ja kimonoja… Muun muassa kaikkea tätä on Marjatta Hanhijoen taide. Silminnähden-näyttely Taidehallissa esittelee laajan katsauksen Marjatta Hanhijoen (1948) yli 50 vuotta kestäneeseen uraan taiteilijana. Teosten monipuolinen kirjo ulottuu valtavista ja värikkäistä akvarelleista pikkuruisiin grafiikoihin sekä hiilipiirroksista valokuviin, mutta kaiken keskiössä on Hanhijoen taidokas kyky tulkita ja ikuistaa hienovaraisesti valojen ja varjojen suhdetta ja leikitellä heijastuksilla. Hanhijoen teoksiin voi sukeltaa ja uppoutua pitkiksi ajoiksi, ja silti kenties löytää seuraavalla katselukerralla jälleen jotakin uutta, mitä ei viimeksi huomannut.

Kävin viime viikolla näyttelyssä piipahtamassa ja sain kunnian tavata myös valovoimaa, lämpöä ja elämäniloa huokuvan taiteilijan itsensä ja pääsin kuulemaan tarinoita teosten taustalla. Muutaman tunnin mittaisen kohtaamisen aikana piirtyi mielikuva eläväisestä, värikkäästä ja lapsenomaisella innostuksella maailmaa tarkkailevasta taiteilijasta, joka uppoutuu teostensa maailmoihin ja työskentelyprosessiinsa intohimolla ja vahvalla palolla pitkiksi ajoiksi kerrallaan. Marjatta Hanhijoki kuvaa teoksissaan niin itselleen tärkeitä paikkoja kuin ihmisiäkin: osa tutuista näkymistä ja ihmisistä toistuu useissa teoksissa erilaisissa elämän hetkissä, tilanteissa, valoissa ja tunnelmissa.

Toisaalta tuntemattomistakin ihmisistä saattaa tulla tuttuja, kun taiteilijaan iskee inspiraatio. Erään mallinsa Hanhijoki löysi puistonpenkiltä syömästä lounasta. ”Hänen käsissään oli jotain, mikä kiehtoi minua, joten astelin hänen luokseen ja pyysin mallikseni. Nainen suostui ja maalasin hänestä lopulta lukuisia teoksia useiden vuosien ajan. Ja ne kädetkin saivat selityksen – hän on ammatiltaan viulisti”, Hanhijoki paljastaa tarinaa erään teoksen takaa.

Keskellä: Virpin tytöt ja Max (2020)

Yö (1999) ja Päivä (2001)

Hanhijoki on ollut valtavan tuottelias taiteilija ja tunnustaa, ettei millään olisi malttanut rajata näyttelyn teosten määrää sataan kuten hänelle oli ohjeistettu. ”Minä ajattelin, että kun monet teokseni ovat niin pieniäkin, niin minun teoksianihan mahtuu esille tuplamäärä. Jossain vaiheessa näyttelykuraattori soitti minulle perään, että nyt Marjatta, et tuo enää yhtään teosta tänne enempää!” Hanhijoki virnistää. ”Osan teoksista jouduin sitten viemään takaisin työhuoneelle, mutta olen iloinen, että nekin pääsivät sentään näkemään Taidehallin. Ja olen todella tyytyväinen ripustukseen!”

Hanhijoen oma leikkisä kädenjälki näkyy teosten lisäksi näyttelytilassa. Eräs saleista on tapetoitu Hanhijoen omasta talosta tutulla tapetilla, joka on ikuistettu myös teokseen, jossa kukkakuosi ympäröi maalausta sekä näyttelytilassa että etualalla seinässä ja peilistä heijastuvan omakuvan taustalla. Maalauksen viereen on ripustettu peili, josta näyttelyn kävijä voi nähdä samankaltaisen kuvajaisen kuin taiteilija itse maalatessaan teosta.

Sininen Huone (1999)

Monien Hanhijoen teosten äärellä jää ihastelemaan sitä, miten tarkkanäköisesti valo piirtyy paperille – ja kuinka se muuttaa kohdettaan suunnasta riippuen. Yhtä innostavaa kuin etsiä Hanhijoen teoksista jännittäviä yksityiskohtia, on tarkkailla valoa, varjoja ja heijastuksia ja kuinka taiteilija itse niillä leikittelee. Yllättävän monessa teoksessa taiteilija lymyilee kohteensa taustalla varjona tai heijastuksena peilissä.

Yksi läheinen teema Hanhijoelle on Japani, jonka vaikutus näkyy teoksiin ikuistetutuissa kimonoissa, viuhkoissa ja muissa yksityiskohdissa. Taiteilija on myös viettänyt aikaa Japanissa, mistä muistona on veikeitä haitarin muotoon taiteltuja kirjasia. ”Jos seinät ovat jo täynnä taidetta, niin tällaisen haitarikirjan voi ottaa esille, kun haluaa katsella teoksia – ja laittaa takaisin hyllyyn, kun on katsellut tarpeeksi”, Hanhijoki vinkkaa.

Marjatta Hanhijoki ilmiselvästi rakastaa lapsia: se näkyy niin teoksissa kuin näyttelyn suunnittelussakin. Ja vähän myös taiteilijan housuissa, joita on jouduttu paikkaamaan räätälillä, kun lasten kanssa lattialla touhutessa niihin on tullut reikiä. Nyt reikien tilalla on pieniä punaisia neliöitä – Hanhijoen lempiväriä. Suuri osa näyttelyn teoksista esittää lapsia: mukana on niin omia läheisiä kuin heidän ystäviään. Kierrellessämme taiteilija laskeskelee samalla teoksiinsa kätkettyjä peilejä – hänen on tarkoitus keksiä näyttelyn lapsikävijöille hauskoja pieniä tehtäviä.

Yhden salin nurkkaan Hanhijoki on koonnut vitriiniin vanhoja leluja ja aarteita, joista osa vilahtelee teostenkin yksityiskohdissa. Vitriinin viereen on tuotu pöytä pikkuruisine tuoleineen sekä kokoelma lastenkirjoja – taiteilija on nimittäin halunnut näyttelyn lomassa järjestää myös lapsille oman tilansa, jossa on lupa piirtää ja kuunnella satuja. Satuhetkiä on luvassa useampanakin sunnuntaina klo 13 ja jos haluaa päästä kuulemaan satuja Marjatta Hanhijoen itsensä lukemana, kannattaa suunnata paikalle 12.12. Satutuokioiden ohjelma löytyy Taidehallin nettisivuilta. Samana päivänä on myöhemmin klo 15 mahdollisuus päästä tapaamaan Hanhijokea muutenkin – ja lämpimästi suosittelen hyödyntämään mahdollisuuden. ”Kirjoita sinne, että se on ihan kalkkis, mutta kyllä se kuitenkin ihan kohtuullisesti tajuaa asioita!” Hanhijoki vitsailee kohtaamisemme päätteeksi.

Marjatta Hanhijoki paljastaa, että hänen oma lempikirjansa satunurkkauksen lastenkirjoista on Pikku Prinssi.

Marjatta Hanhijoen näyttely on Taidehallissa esillä 2.1.2022 asti ja näyttelyyn pääsee myös Museokortilla (ja alle 18-vuotiaille sisäänpääsy on ilmainen). Opastettuja kierrosten ajankohdat voi kurkistaa täältä ja niitä on tarjolla sekä suomeksi, ruotsiksi, englanniksi että viittomakielellä.

Vinkiksi muuten, että tässä näyttelyssä on poikkeuksellisesti myös paljon töitä myytävänä. Jos siis näet jotakin, mistä pidät erityisesti, sen voi kenties ostaa omaksi. Kannattaa kurkata näyttelyn myyntiluettelosta, mitkä teoksista ovat myynnissä.

Mitä?

Taidenäyttely: Marjatta Hanhijoki – Silminnähden

Missä?

Taidehalli (Nervanderinkatu 3, Helsinki)
Museokortilla ilmainen pääsy, liput 14/8€, lapsille maksuton

Milloin?

13.11.2021-2.1.2022

Ti, to ja pe 11-18
Ke 11-20
La-su 11-17

”Viimeisimpänä työstetty teos on aina se, josta tuntuu vaikeimmalta luopua”, taiteilija Marjatta Hanhijoki kertoo.

Aito Helmi (1991-1992)

Osa teoksesta: Aito Helmi (1991-1992)

Teoksen ”Sannemaare ja riikinkukkokyyhky Vili” (2005) taustalla on tositarina hylätystä kyyhkyn munasta, joka lopulta kuoriutui, kun kuvan tyttö hautoi sitä rintojensa välissä. ”Lintu oli täysin leimautunut ihmisemoonsa. Tosin jossain vaiheessa paljastui, että Vilin sijaan sopivampi nimi olisi ollut Vilhelmiina”, Hanhijoki kertoo.

Rouva Myssynen odottaa (1983)

Marja peikkotyttö tiikerituolilla jäälautalla (1992)

Leena Krohn (1998)

Tässä teoksessa näkyy Marjatta Hanhijoen oma lapsenlapsi Aina. 

Osa teoksesta: Musta Viuhka / Bao Che pyydystää perhosia (2013)

Hanhijoki käyttää mielellään varjoja kuvatessaan vastavärejä. 

En malttanut vastustaa kiusausta toisintaa Marjatta Hanhijoen teoksissa toistuvaa heijastus-teemaa, kun tilaisuus tuli vastaan. Näyttelytilan seinällä näkyvän peilin muoto on saanut inspiraationsa taiteilijan ystävän kotona olevasta peilistä, jonka voi bongata useammasta teoksestakin. 

Osa teoksesta: Kiinalainen kukkamaalaus (2005)

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: Inspiraatioita, kulttuuri, taide

Categorised in: Kulttuuri