Tahmeita päiviä ja arkisia kuulumisia

Siitä onkin vierähtänyt tosi pitkä aika, kun olen viimeksi kertoillut täällä blogin puolella ihan arkikuulumisia. Itse asiassa kirjoittelin jo sellaisen postauksen valmiiksi jokin aika sitten, mutta jonkun teknisen oikun ansiosta koko postaus haihtui savuna ilmaan julkaisunappia painaessani. Muutaman kirosanan saattelemana luovutin, koska ei yksinkertaisesti ollut siinä hetkessä aikaa aloittaa koko urakkaa alusta. Mutta tässä sitä nyt ollaan taas!

Olen huomannut aiemminkin elämässä, että mitä pidemmäksi postaustauko ehtii vierähtää, sitä vaikeammalta tuntuu jälleen tarttua toimeen. Ja viime aikoina blogin suhteen on vaivannut jonkin asteinen ”writer’s block” ja tyhjän paperin kammo. Instagramin nopeaan story-virtaan tuntuu helpommalta tuottaa ajatuksia, mutta blogin puolella tuntuu, että ajatusten tulee olla jotenkin painavampia, harkitumpia, kirkkaampia.

Rehellisesti sanottuna ajatus ei ole ollut kovin kirkas viime aikoina. Olo on tässä syksyllä ollut melko väsynyt ja lattea. Kalenterissa on ollut kesällä itselleni tekemistä lupauksista huolimatta vähän turhan paljon ruuhkaa ja olen halunnut pitää kiinni siitä, että blogi tai työhön liittyvät somehommat eivät valu liiaksi iltoihin ja vapaa-ajalle. Niinpä se on tarkoittanut hiukan hiljaisempaa tahtia täällä blogissa.

♥ Onneksi syksyyn on mahtunut myös ihania ja iloisia hetkiä ja asioita. Yksi syksyn parhaista asioista on ollut verhoilukurssi, jolle ilmoittauduin jo kesällä. Uusi harrastus on tehnyt niin hyvää ja on ollut mahtavaa päästä tekemään jotakin itselle ihan uutta ja erilaista, hypätä omalle epämukavuusalueelle ja ottaa haltuun ihan uudenlaisia taitoja. Kurssia on jatkunut nyt 1,5 kuukautta ja vanha vintage-nojatuolini alkaa jo näyttää ihan uudenlaiselta. Olen saanut kokea kurssilla huikeita oppimisen ja itseni ylittämisen hetkiä, enkä malta odottaa, että pääsen esittelemään tuolin uusine upeine kuoseineen myös teille! Nyt lähinnä jännitän, ehdinkö saada työn valmiiksi ennen kurssin päättymistä. Pitäkää peukkuja!

♥ Elämä uudessa kodissa rullailee mukavasti, mutta vielä tässä on laittamista. Taidekriitikko-ystäväni kävi antamassa viisauttaan taulujen ripustukseen ja nyt kun taulujen paikat on suunnilleen päätetty, uskallamme alkaa valita seiniin maalisävyjäkin. Vakaana tavoitteena on saada taulut seinille vielä tämän vuoden puolella. Edellisessä kodissa en saanut projektia vietyä loppuun koko siellä viettämäni neljän vuoden aikana, mutta tällä kertaa suunnitelmani on määrätietoinen!

♥ En taida olla ainoa, jolla tämä syksy on tuntunut vähän tahmealta. Herätysvalo on otettu jo käyttöön ja pitäisi kaivella kirkasvalolamppu kaapista esiin. Kun vain muistaisi, mihin se on muutossa tungettu. Kävin kuukausi sitten mittauttamassa veriarvoja ja ehkä uupumus ei ole yllätys, kun D-vitamiini- ja ferritiiniarvot laahasivat liki nollassa. Nyt syön rautaa ja D-vitamiinia purkista ja toivon, että pian alkaisi tehota. Ja yritän olla itselleni armollinen, nukkua pidempään, jos aikataulut antavat myöten ja poltella kynttilöitä pimeiden aamujen piristykseksi.  Ja nauttia niistä ihanista aurinkoisista hetkistä, joita välillä kuitenkin sattuu kohdalle. Tällä viikolla on onneksi ollut jo aikaansaavampi olo kuin pitkään aikaan.

♥ On ollut kivaa, että maailma on alkanut vähitellen avautua ja on päässyt nauttimaan esimerkiksi kulttuurista, leffoista ja konserteista. Olen ottanut ilon irti tapahtumista ja käynyt parissa taidemuseossa (Amos Rex ja Ateneum), kahdessa konsertissa (Malla ja Suad) sekä ennätyksellisen monta kertaa leffassa. Olen ehtinyt tänä syksynä tsekata elokuvateatterissa jo Lupaavan Nuoren Naisen (SUOSITTELEN!), Dyynin (suosittelen sitäkin) sekä The French Dispatchin (taattua Wes Andersonia, muttei loikannut omaksi lemppariksi).

Lisäksi kävin tällä viikolla tsekkaamassa kutsuvieras-ensi-illassa maailmalla palkintoja niittäneen Guled ja Nasra -elokuvan, joka on tulossa varsinaiseen ensi-iltaan vasta marraskuun puolella. Suosittelen lämmöllä myös tätä monikulttuurisen taustajoukon yhteisproduktiona syntynyttä elokuvaa, jonka taustatiimi on suurelta osin suomalainen ja ohjaaja suomalais-somalialainen Khadar Ahmed. Myös elokuvan yhdessä pääroolissa nähdään suomalais-somalialainen Omar Abdi ja elokuvan kielenä puhutaan somaliaa. Voin vain kuvitella, miten iso merkitys tällä elokuvalla on somaleille sekä Suomessa että ihan kaikkialla. Erityisen merkitykselliseltä tuntuu, että tällaisen tarinan kertomiselle on löytynyt tahtotila ja rahoitus – se ei todellakaan ole itsestäänselvää. Rakkaudesta, köyhyydestä ja selviytymisestä kertova elokuva on saanut mainetta, kunniaa ja palkintoja lukuisilla maailmalla järjestetyillä elokuvajuhlilla. Monenlaiset tarinat ansaitsevat tulla kerroituiksi ja erityisen hienoa on, että tässä elokuvassa äänen saavat nimenomaan somalialaistaustaiset tekijät.

♥ Nyt kun rokotusasiat ovat hyvällä mallilla, niin olemme taas alkaneet nähdä mummokaverin kanssa kasvotusten. Ja onpa ollut ihanaa pitkän tauon jälkeen! Yhteiset lounashetket ja juttutuokiot ovat niin arvokkaita. Olemme päässeet 5 vuotta sitten aloittamassamme Sinuhe Egyptiläisessä puoleen väliin ja vannoin hänelle, että kyllä tämä vielä loppuun asti viedään.

♥ Vietimme puolisoni kanssa viikko sitten 2-vuotispäivää ja päätimme juhlan kunniaksi karata yhdeksi yöksi hotelliin. Suuntasimme Hankoon ja olipa kiva päästä hetkeksi ihan toisiin maisemiin. Haaveissa tälle syksylle on vielä jokin mökkireissu ja ystävän kanssa on myös suunnitteilla jokin pieni kotimaan matka. Koti on paras, mutta sitä arvostaa vieläkin vähän enemmän, kun käy välillä katselemassa maisemia vähän muualla.

Mitäs teille muille kuuluu näin lokakuun kohta kääntyessä marraskuuksi?

Tags: höpötyksiä, Mietteitä elämästä

Categorised in: Elämä