Kesäloman jälkeen linjoilla taas!
18 73
Siitä onkin tovi, kun olen viimeksi kirjoitellut tänne blogin puolelle. Palasin kesälomalta viime viikon alussa ja myönnän, että tyhjän paperin kammo on ollut todellinen. Pää pursuaa ideoita ja ajatuksia, mutta pitkän tauon jälkeen ei oikein tiedä, mistä aloittaisi.
Aloitetaan vaikka siitä, että suunnitellusta kesätauosta tuli itse asiassa hiukan aiottua pidempi. Minun oli myös tarkoitus kirjoittaa jotakin, ennen kuin karkaisin kesälomille heinäkuun alkupuolella, mutta toisin kävi. Blogi nimittäin hakkeroitiin siinä heinäkuun ensimmäisinä päivinä ja kun olin tulossa naputtelemaan lomapostaustani, ei blogista ollut enää jälkeäkään vaan tuttu osoite vei ranskalaisen viinitilan sivuille. Siitä alkoi melkoinen selvittely, jossa vierähti useampi viikko. Onneksi sain osaavia apuvoimia tilanteen setvimiseen, sillä hakkerit olivat pyyhkineet palvelimelta jäljettömiin koko blogin.
Ehdin jo hetken miettiä, että sinnekö katosi savuna ilmaan koko elämäntyöni. Sitähän tämä tavallaan on: blogiarkistoni yli 14 vuoden ajalta. Onneksi varmuuskopiot olivat tallessa, joten kaikki saatiin pelastettua. Olin itse lähinnä yllättynyt siitä, miten rauhallisena pysyin tuon kaiken keskellä. Tottakai tilanne harmitti ja huolestutti, mutta totesin, ettei panikoiminen toisi blogia takaisin yhtään sen nopeammin tai varmemmin. Ja loppujen lopuksi: tämä on vain blogi.
Olisi tottakai ollut ikävää, jos kaikki vanhat tekstit ja kuvat olisivat pyyhkiytyneet jäljettömiin, mutta ei maailma olisi siihen kaatunut. Ei edes minun maailmani. Ja vaikka asiaa oli ärsyttävää selvitellä kesälomalta käsin, lomaillessa tämä sotku ei sentään häirinnyt suunniteltuja postauksia, koska oli tarkoitus viettää hiljaiseloa muutenkin. Mutta jos siis kesällä yritit päästä blogiin siinä onnistumatta, tässä selitys.
Itse kesäloma meni ihanan leppoisissa tunnelmissa ja on myönnettävä, että arkeen palaamisessa on ollut haasteita. Käynnistymisvaikeudet loman jälkeen lienevät aika tavallisia, mutta tahmea ja takkuileva paluu töiden äärelle on saanut myös pohtimaan omaa suhdetta työhön jälleen kerran. Sille voisi oikeastaan omistaa ihan oma postauksensa. Mutta linjoilla ollaan siis taas tauon jälkeen ja olisipa kiva kuulla, miten teillä muilla on arkeen paluu sujunut? Onko ollut yhtä tahmeaa kuin meikäläisellä?
Nyt kun hiljaisuus on rikottu, niin voisin myös kysyä teiltä, että millaisia postauksia ja kepeämpiä aiheita te toivoisitte tänne blogin puolelle aikaa ja miettimistä vaativien pohdiskelevampien juttujen rinnalle? Monia kevyempiä juttuja tuntuu nykyään luontevammalta postailla Instagramin puolella ja haluaisin jälleen madaltaa kynnystä kirjoitella myös tänne blogiin kepeämpiä sisältöjä, joten nyt saa toivoa, millaiset aiheet kiinnostaisivat!
Tags: höpötyksiä, Mietteitä elämästä
Categorised in: Elämä