22/04/21

20 myyttiä ihonhoidosta

7 76

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: ACO

Ihonhoito on yksi aiheista, joista saan kaikkein eniten kysymyksiä seuraajiltani. Kun katson blogini kävijätilastoja, ihonhoitoon ja iho-ongelmiin liittyvät postaukset keikkuvat luetuimpien juttujen joukossa viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Hyvä iho ei ole koskaan ollut minulle itsestäänselvyys ja matkan varrella on kristallisoitunut, että suurinta onnea on, kun ihon olemassaolon voi tavallaan unohtaa. Oman atooppisen kuivan, herkän ja epäpuhtauksiin taipuvaisen ihoni kanssa se on tarkoittanut sitä, että sellaista ihanteellista balanssia ja niitä omalle iholle sopivia tuotteita saattaa joutua etsiskelemään tovin jos toisenkin ja esimerkiksi vuoden eri aikoina iho saattaa vaatia eri asioita. Mutta kun ihonhoito on kohdallaan, ei ihoasioilla tarvitse suuremmin vaivata päätään.

Yksi luottosarjoistani on ruotsalainen apteekkikosmetiikkaan erikoistunut ACO, jonka valikoimasta suosikkejani on herkälle iholle suunniteltu Sensitive Balance -sarja. Herkkä iho on siinä mielessä kinkkinen kaveri, että se ei ole ihotyyppi, vaan herkkyyttä voi olla missä tahansa ihotyypissä. Herkkä iho voi reagoida helposti erilaisiin ärsykkeisiin kuten kuten ympäristön epäpuhtauksiin, lämpötilanvaihteluihin, hormonaaliseen vaihteluun ja stressiin esimerkiksi punoituksella, kuivuudella tai kutinalla. Tämä on ainakin minulle tuttua: kaikenlaiset ärsykkeet näkyvät usein hyvin herkästi nimenomaan naamassa. Ja joskus näin käy myös kosmetiikan kanssa – siksi olen jo pitkään suosinut juuri herkälle iholle kehiteltyä kosmetiikkaa.

*

Herkälle iholle kehitetyssä kosmetiikassa on huomioitu hyvin reaktiivisen ihon tarpeita ja minimoitu sellaisia raaka-aineita, jotka saattaisivat ärsyttää herkkää hipiää. ACO Sensitive Balance -ihonhoitosarjan tuotteet ovat paitsi suojaavia, vahvistavia ja syväkosteuttavia, myös hyvin hellävaraisia ja mietoja, eikä niissä ole käytetty alkoholia, väriaineita tai hajusteita. Lisäksi tuotteet sisältävät prebiootteja, jotka auttavat palauttamaan ihon luontaista tasapainoa ravitsemalla ihon hyviä bakteereja. Ne pitävät myös sisällään kosteuttavaa hyaluronihappoa, rauhoittavaa pantenolia sekä hoitavaa ja suojaavaa E-vitamiinia. Ja apteekeissa myytävä sarja on tietenkin myös dermatologisesti testattu herkälle iholle ja tuotteilla on iholle neutraali pH-arvo. Sarjaan kuuluu neljä tuotetta:

ACO Face Sensitive Balance Micellar Cleansing Gel -puhdistusgeeli puhdistaa ihon tehokkaasti ja poistaa meikin kasvoilta, silmiltä ja huulilta ihoa kuivattamatta. Mieto ja hellävarainen puhdistusgeeli rauhoittaa sekä kosteuttaa ihoa välittömästi.

ACO Sensitive Balance Face Fluid -kasvovoide vahvistaa ihon luonnollista suojaa ja vähentää punoitusta sekä rasvaisuutta. Kevyt koostumus ei tuki ihohuokosia. Tuote sopii ihanteellisesti normaalin ja sekaihon herkälle iholle.

Suojaava ja syväkosteuttava ACO Sensitive Balance Face Cream -kasvovoide vähentää punoitusta sekä rauhoittaa ihoa tehden siitä vähemmän herkän. Canola-öljy vaikuttaa ihoa kosteuttaen. Voiteen täyteläinen koostumus sopii erityisen hyvin kuivalle ja erittäin kuivalle herkälle iholle.

ACO Face Sensitive Balance Eye Cream -silmänympärysvoide syväkosteuttaa, rauhoittaa ja tasapainottaa silmänympärysihoa. Hellävaraisen voiteen sisältämä allantoiini rauhoittaa ihoa välittömästi.

Jos haluat lukea tuotteista enemmän omia kokemuksiani, kannattaa kurkata aiheesta aiemmin tekemiäni postauksia. Kurkkaa myös postauksen lopusta tarjous!

Koska ihonhoitoasiat tuntuvat kiinnostavan monia kovasti, annoin viime syksynä Instagramin puolella teille mahdollisuuden esittää erilaisia ihonhoitoon liittyviä kysymyksiä, joihin kaipaisitte vastauksia. Kysymyksiä tuli satoja! Monenlaisten iho-ongelmien kanssa kamppailleena voisin varmaan jo tituleerata itseään jonkin sortin kokemusasiantuntijaksi, mutta ihan kaikkeen ei minullakaan ole vastauksia ja mielelläni luotan näissä asioissa itseäni viisaampiin asiantuntijoihin.

Kokosin teiltä saamistani kysymyksistä muutaman kokonaisuuden, joihin pyysin ihonhoidon asiantuntijaa vastaamaan. Ja tällä kertaa vuorossa ovat erilaiset ihonhoitoon liittyvät myytit. Pitääkö kasvoja puhdistaa aamuin illoin, vaikka ei edes meikkaisi? Tuleeko iho riippuvaiseksi kosteusvoiteesta? ACO-apteekkikosmetiikkasarjan asiantuntija vastasi näihin ja moniin muihin teidän kysymyksiinne.

Myytti: Jos elämäntavat ovat muuten kunnossa, niin ihonhoitoon riittävät vesi ja saippua.

OSITTAIN TARUA. Hyvillä elämäntavoilla on kiistatta suuri merkitys myös ihon hyvinvointiin, mutta kaikki iho-ongelmat eivät ole sellaisia, joihin voisi vaikuttaa pelkästään elämäntavoilla. Esimerkiksi perinnöllisesti kuivan ihotyypin tai ihosairauden hoitoon eivät välttämättä riitä pelkkä vesi- ja saippuapesu tai hyvät elämäntavat. Vesi ja saippua kuivattavat ihoa, joten varsinkin kuivan tai ärtyneen ihon hoidossa saippua olisi syytä vaihtaa hellävaraiseen puhdistusaineeseen ja käyttää pesun jälkeen kosteusvoidetta palauttamaan ihon luontaisen kosteustasapainon.

Myytti: Rasvaista ja epäpuhdasta ihoa pitää putsata ja kuivattaa niin, että narskuu.

TARUA. Rasvainen iho johtuu siitä, että talirauhaset erittävät liikaa talia. Yleinen väärinkäsitys on, että rasvainen iho tulisi yrittää kuivattaa. Tämä ei pidä paikkaansa. Rasvainenkin iho tarvitsee kosteutta. Narskuvan puhdas tunne kertoo usein siitä, että ihon pinta kuivuu, mikä johtaa puolestaan siihen, että talineritys kiihtyy entisestään. Käytä sen sijaan ihoa tasapainottavia mietoja puhdistustuotteita. Salisyylihappoa sisältävä kasvojen puhdistusemulsio on hyvä, koska se ehkäisee finnien ja mustapäiden syntymistä ja syväpuhdistaa ihoa – pääset eroon kuolleista ihosoluista ja ihon pintaan kerääntyvästä talista. Käytä lopuksi desinfioivaa ja kosteuttavaa kasvovettä puhdistaaksesi ihon syvältä. On tärkeää muistaa, että myös rasvoittuva ja epäpuhdas iho kaipaa kosteutusta. Kosteutuksen laiminlyöminen kuivattaa usein ihon pintaa ja liiallinen pintakuivuus saattaa jopa pahentaa rasvoittumista ja epäpuhtauksien syntyä kiihdyttämällä talineritystä ja tukkimalla ihohuokosia.

Myytti: Kasvot pitää pestä puhdistusaineella myös aamuisin.

TOTTA. Puhdistamalla kasvosi heti aamusta peset pois kuolleet ihosolut, epäpuhtauksia ja hien. Kasvot tulisikin siis puhdistaa aamuisin vähintään vedellä, mutta koska kaikki lika ei ole vesiliukoista, suosittelen käyttämään ihon puhdistukseen hellävaraista puhdistusainetta. Tuotesuositus: ACO Sensitive Balance Micellar Gel

Myytti: Kasvoja ei tarvitse pestä, jos ei meikkaa. Jos iho voi hyvin, niin täytyykö sitä hoitaa?

TARUA. kasvojen iho tulisi puhdistaa säännöllisesti, vaikka ei käyttäisikään meikkiä. Ihonhoito kannattaa kuitenkin aina suhteuttaa ihon tarpeeseen, eli jos iho voi hyvin vähällä vaivalla, ei sitä tarvitse hoitaa sen enempää.

Myytti: Meikki pilaa ihon ja aiheuttaa epäpuhtauksia.

TOTTA JA TARUA. Meikillä on saattaa tukkia ihohuokosia, mutta jos hoidat päivittäisen puhdistuksen huolellisesti, se ei ole ongelma. Sen sijaan on tärkeää, että puhdistat meikkisiveltimesi usein – likainen sivellin muodostaa nimittäin bakteereille otollisen elinympäristön. Itse meikki ei siis aiheuta epäpuhtauksia, mutta ihon tai meikkausvälineiden puutteellinen puhdistus voi johtaa epäpuhtauksien syntyyn.

Myytti: Kasvojen ihoa tulee kuoria säännöllisesti.

OSITTAIN TOTTA. Kuorinta tekee hyvää iholle, sillä se poistaa ihon pinnasta kuollutta ihosolukkoa, aktivoi pintaverenkiertoa ja lisää hehkua, tasoittaa ihon pintaa sekä auttaa muita tuotteita imeytymään ihoon paremmin. Toisin sanoen ihosta tulee pehmeämpi ja kimmoisampi, kun ihonhoitotuotteet pääsevät vaikuttamaan tehokkaammin. Ihotyypistä riippuen, kasvojen ihoa voi kuoria kerran suunnilleen kerran viikossa, mutta on tärkeää valita omalle ihotyypille sopiva tuote. Hellävarainen tapa kuoria iho on käyttää puhdistustuotteita, joilla on kuorivia ominaisuuksia (esim. ACO Pure Glow Cleansing Foam). Jos ihosi on erittäin herkkä tai kärsit aknesta, on hyvä käyttää kemiallista kuorintaa eli kuorintaa, joka ei sisällä ihoa mahdollisesti ärsyttäviä rakeita. Vältä kuorimasta liikaa ja muista aina käyttää aurinkosuojakerrointa kuorinnan jälkeen vähentääksesi pigmenttimuutosten riskiä. Mikäli ihon pinta on rikki tai ihottumainen, kuorintaa kannattaa välttää kokonaan. 

Myytti: Luonnosta saatavat ainesosat ovat parempia iholle kuin synteettiset.

TARUA. Asia ei ole niin mustavalkoinen, että voitaisiin väittää luonnosta saatavan ainesosan olevan aina iholle parempi. Luonnollinen ei aina ole sama asia kuin turvallinen tai ympäristöystävällinen, vaan kaikkien kosmetiikan raaka-aineiden, alkuperästä riippumatta, tulee olla turvallisia ja täyttää myös tietyt ympäristövaatimukset. Yksittäisen puhtaan ainesosan molekyylikoostumus voi olla täysin sama eli yhtä tehokas, riippumatta siitä, onko aine peräisin luonnosta vai valmistettu synteettisesti. Esimerkiksi laboratoriossa synteettisesti valmistettu aktiiviaine sisältää tyypillisesti vähemmän epäpuhtauksia ja saattaa olla jopa ympäristöä vähemmän kuormittava kuin luonnosta saatu vastaava. Toisaalta esimerkiksi luonnosta saatavissa kasviöljyissä on usein runsaasti iholle hyödyllisiä ominaisuuksia ja aktiiviaineita, joten näitä käytetään laajalti kosmetiikan ainesosina.

Myytti: Kun ihoa rasvaa, se jää ”koukkuun” rasvaamiseen eikä pärjää enää ilman.

TARUA. Ei ole näyttöä siitä, että kosteusvoiteen käyttö aiheuttaisi fyysistä riippuvuutta tottumalla rasvaukseen tai lopettaisi talinerityksen. Tämä myytti on todennäköisesti lähtöisin siitä, että säännöllisen rasvauksen myötä ihminen tottuu kosteutetun ja hyvinvoivan ihon tunteeseen, johon verrattuna rasvauksen lopettamisen myötä palaavat kuivan ihon oireet tuntuvat entistä epämiellyttävämmiltä. On käytännössä mahdotonta rasvata liikaa, mutta helppo rasvata liian vähän.

Myytti: Kuivan ihon tuotteet tuntuvat usein rasvaisilta iholla eivätkä imeydy kunnolla.

TARUA. Hyvin formuloidussa ja nykyaikaisessa kuivan ihon voiteessa rasva-aineet ja humektantit toimivat myös loistavasti yhdessä. Humektantti sitoo kosteutta ihoon ja rasva-aineet vähentävät kosteuden haihtumista iholta – jolloin voiteesta saadaan kevyen tuntuinen, mutta tehokkaasti kosteuttava. Jos voide tuntuu iholle rasvaiselta, sen vain kannattaa antaa imeytyä hiukan kauemmin.

Myytti: Finnejä ei saa koskaan puristella.

TOTTA. Kun finnejä puristelee, se mahdollistaa bakteerien pääsemisen näppylöihin ja iho saattaa tulehtua entisestään. Finni voi uusiutua monta kertaa, jos jatkat sen puristamista.

Myytti: Atoopikon tai kuivaihoisen ei kannattaisi käydä joka päivä suihkussa.

TARUA. Atooppisen ihon hoidossa on vuosien varrella vallinnut hyvin monenlaisia ja vaihtelevia suosituksia. Nykyisin säännöllistä peseytymistä suositellaan myös kuivalle iholle ja atoopikoille. Haalea pesuvesi sopii atooppiselle iholle kuumaa paremmin ja pelkän vesipesun sijaan hellävaraisempi vaihtoehto on käyttää herkälle iholle soveltuvaa ja hajusteetonta puhdistustuotetta tai suihkuöljyä (esim. ACO Caring Shower Oil).  

Myytti: Perusvoidetta pitäisi vaihtaa välillä, ettei iho totu.

TARUA. On myytti, että iho tottuisi rasvaamiseen. Perusvoidetta tulisi kuitenkin vaihtaa siinä vaiheessa, kun ihon tarve muuttuu: esimerkiksi talvipakkasilla iho saattaa tarvita rasvaisempaa voidetta, kun taas kesällä iholle riittää kevyempi humektanttipitoinen voide. Sama pätee kasvovoiteisiin. Tuotevinkki: esim. ACO Sensitive Balance Cream talvella ja Fluid kesällä.

Myytti: Ihon rasvaisuus ja epäpuhtaudet voivat johtua todellisuudessa kuivuudesta.

OSITTAIN TOTTA. Ihon rasvaisuudelle ja epäpuhtauksille on monta syytä, josta yksi on perinnöllinen taipumus. Totta on kuitenkin se, että rasvainenkin iho tarvitsee kosteutusta. Ja mikäli rasvaista ihoa ei kosteuta, riskinä on, että ihon pinta kuivuu, jolloin talineritys kiihtyy entisestään.

Myytti: Silmänympärysvoiteen käyttö pitäisi aloittaa parikymppisenä.

TOTTA. Tai vielä aikaisemmin: silmänympärysvoiteen käyttö suositellaan aloitettavan samaan aikaan kuin aloitetaan meikin käyttö – silmämeikin huolellisen puhdistuksen jälkeen olisi hyvä palauttaa silmänympärysihon kosteustasapaino levittämällä sille silmänympärysvoidetta. Esimerkiksi ACO Sensitive Balance Eye sopii kaiken ikäisille. Jos puhutaan anti-age silmänympärysvoiteista (esim. ACO Age Delay Eye), voi niiden käytön aloittaa juonteita ennaltaehkäisevästi jo parikymppisenä. Ihon luontainen kollageenintuotanto alkaa hiipua jo parikymppisenä, mikä johtaa ennen pitkää ikääntymisen näkyviin merkkeihin ihossa.

Myytti: Silmänympärysvoide tulee levittää hyvin varovaisesti tai tulee ryppyjä.

TOTTA. Silmänympärysiho on erittäin ohut ja herkkä, joten sen venyttämistä silmänympärysvoiteen levittämisen yhteydessä tulisi väittää. Silmänympärysihon hellävaraiseen käsittelyyn kannattaa kiinnittää huomiota myös meikkiä poistaessa. On kuitenkin hyvä huomioida, että silmänympärysjuonteiden ja ryppyjen muodostumiseen vaikuttaa myös moni muu tekijä. 

Myytti: Suklaa aiheuttaa finnejä. Totta vai tarua?

OSITTAIN TOTTA. Ei voida todistaa, että väite pitää täysin paikkansa, mutta yksilöllisiä eroja kuitenkin on ja joillakin ihmisillä esimerkiksi suklaan tai muiden tiettyjen elintarvikkeiden välttäminen saattaa auttaa hillitsemään epäpuhtauksia. Se ei kuitenkaan ole mikään yleinen suositus, vaan parhaan vastauksen saa yksilöllisesti kokeilemalla.

Myytti: Ihon kunto on aina korjattavissa/hoidettavissa omilla valinnoilla kuten ruokavaliolla.

TARUA. Hyvillä elämäntavoilla on kiistatta suuri merkitys myös ihon hyvinvoinnin kannalta, mutta kaikki iho-ongelmat eivät ole sellaisia, joihin voisi vaikuttaa pelkästään elämäntavoilla. Esimerkiksi perinnöllisesti kuivan ihotyypin, aknen tai muun ihosairauden hoitoon ei välttämättä riitä pelkät hyvät elämäntavat.  Siksi hyvien elämäntapojen lisäksi on tärkeää huolehtia ihosta myös niillä valinnoilla, joihin voi itse vaikuttaa: huolehtia ihosta päivittäin ihotyypin ja ihon tarpeen mukaisesti, sekä hakea tarvittaessa ihotautilääkärin apua, jos ihon säännöllisestä hoidosta ei ole apua.

Myytti: Auttavatko suun kautta otettavat vitamiinit ihonhoidossa?

TOTTA JA TARUA. Vitamiinien puutostila voi näkyä myös ihon kunnossa, mutta esimerkiksi iholle tarkoitettujen suun kautta otettavien kollageenivalmisteiden tuloksista ei ole riittävästi näyttöä.

Myytti: Tuotteen sisältämä silikoni tukkii ihohuokoset.

TARUA. Silikonit ainesosaryhmänä kattaa lukuisia erityyppisiä ainesosia, joilla on keskenään hyvin erilaisia ominaisuuksia, mutta iholle tarkoitetuissa tuotteissa käytetyt korkealaatuiset silikonit eivät tuki ihohuokosia. Ihon huolellinen päivittäinen puhdistus auttaa ehkäisemään ihohuokosten tukkiutumista.

Myytti: Atooppinen tai muuten kuiva iho kaipaa rasvaista rasvaa. (Mutta sitten tulee finnejä. Eli mitä tehdä?)

TOTTA JA TARUA. Voiteen rasva itsessään ei kosteuta ihoa, vaan se estää kosteuden haihtumista ihosta. Tämän katsotaan olevan hyödyllinen ominaisuus juuri kuivalle ja atooppiselle iholle, sillä näiden ihotyyppien luontainen läpäisyeste on usein puutteellinen. Ihon läpäisyesteen yksi tärkein tehtävä on estää kosteuden haihtumista ihosta. Rasva ei kuitenkaan kosteuta ihoa, vaan siihen tarvitaan humektantteja eli kosteutta sitovia ainesosia. Humektantit imeytyvät nopeasti syvälle ihoon ja tuntuvat iholla kevyeltä. Hyvin formuloidussa voiteessa rasva-aineet ja humektantit toimivat myös loistavasti yhdessä. Humektantti sitoo kosteutta ihoon ja rasva-aineet vähentävät kosteuden haihtumista iholta. Humektanttien avulla voiteesta saadaan kevyen tuntuinen, mutta tehokkaasti kosteuttava. Jos rasvaiset voiteet aiheuttavat finnejä, suosittelisin kokeilemaan kevyempiä voiteita, jotka sisältävät runsaasti humektantteja.

*

VINKKI: ACO Sensitive Balance -sarjan tuotteet ovat nyt huhtikuun loppuun asti alennuksessa -20% – klikkaa itsesi ostoksille ja hyödynnä tarjous!

Tags: , ,

Categorised in: Kauneus

7 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • uutamo

    Nämä tuotteet ovat lemppareitani ja parantaneet ihoni kuntoa huomattavasti! Herkkä ihoni ei tykännyt siitä, että kokeilin ja vaihtelin erilaisia luonnonkosmetiikkatuotteita ja välillä muitakin tuotteita. Osa kokeilemistani kasvovoiteista tuntui myös jäävän rasvaisena pyörimään iholle, eikä iho tuntunut kosteutuvan, vaikka käytin kasvovettäkin. Päätin yksinkertaistaa ihonhoitoa ja palata tuttuun ACO-sarjaan, josta löytyikin sopivasti nämä herkän ihon hajusteettomat tuotteet. Nyt iho tuntuu mukavalta ja sileältä, eikä ollenkaan kuivalta tai tukkeutuneelta! Olisipa näissä Sensivite balance tuotteissa myös hajusteeton kasvovesi ja öljy, nyt kasvosuihke on hajusteellinen, enkä siksi uskaltanut sitä ostaa. Mutta Acon vaaaleanpunainen kasvovesi toimii kyllä hyvin!

    • Tämä on muuten ihan totta, että herkkä iho saattaa ärtyä myös liian innokkaasta tuotteiden testailusta tai vaihtelusta – kokemusta on. Siksi olen tykännyt pitäytyä niissä tutuissa ja hyviksi havaituissa luottosuosikeissa. Herkän ihon hoidossa omalla kohdalla juuri tuo yksinkertaistus on toiminut hyvin: mitä vähemmän eri tuotteita ja raaka-aineita iholle levittää, sitä paremmin se tuntuu voivan – kunhan löytyvät ne omalle iholle sopivat tuotteet. Välitän muuten eteenpäin toiveen herkän ihon hajusteettomasta kasvovedestä/suihkeesta sekä kasvoöljystä! Niille olisi itselläkin käyttöä. :)

  • Daara

    MYYTTI: AUTTAVATKO SUUN KAUTTA OTETTAVAT VITAMIINIT IHONHOIDOSSA?

    Omalla kohdallani täysin totta. Hyvin imeytyvän sinkin syöminen poisti täysin finnit, joiden ilmaantuminen oli sidoksissa PMS:ään. Kunpa olisin tiennyt jo teininä tämän!

    • Ihan mahtavaa kuulla, jos sinulla on ollut tästä selkeää apua! Tämä taitaa olla aika yksilöllistä ja eri ihon-ongelmien kanssa tepsivät eri keinot, mutta tämän kokemuksen innoittamana ei kokeilemisesta varmasti ainakaan haittaa ole. :)

    • Anna

      Moikka Daara, haluaisitko kertoa, minkä nimistä sinkkivalmistetta olet syönyt? :) t. yhä finneistä kärsivä

      • Daara

        Hei, mulla toiminut hyvin bioteekin Super Sinkki + kupari. Saatavilla useasta perusapteekista. Sinkin laadulla tosiaan on omalla kohdallani ollut selvästi väliä, eli kaikki sinkkituotteet eivät itselläni auta.

  • Anna

    Moikka! Ihonhoitojutut ovat kyllä aina kiinnostavia, kiitos siis tästäkin jutusta! Pieni risu tulee tuon termin ”epäpuhdas” käytöstä. Mielestäni on leimaavaa nimittää rasvaista ihoa samalla myös epäpuhtaaksi. Ihan kuin ihon rasvaisuus ja siitä(kin) johtuvat näppylät naamalla johtuisivat ihon epäpuhtaudesta, joka johtaa ajatukset ihon likaisuuteen – ja taas ollaan ajatuskehässä, jossa finnit/akne/tukkeumat johtuvat siitä, ettei ihoa olla pesty ja puhdistettu tarpeeksi. Tiedän kyllä, että ”epäpuhtaus” on eufemismi ja hienompi tapa sanoa näppy, finni, ym. ja sitä on kiva käyttää, mutta näin yhä 37-vuotiaana ajoittaisesta aknesta kärsivänä tympii nähdä tuo vääristelevä sana iho-ongelmista puhumisen yhteydessä. Oma ihoni on puhdas, hoidettu, pesty, ja silti näppyläinen. Ihoni ei ole epäpuhdas.

Related posts