25/03/21

#NOTALLMEN ja siksi juuri kaikki miehet

8 135

Huh. Viimeiset viikot ovat olleet aikamoista myllerrystä. Naistenpäivän kautta rasismin ja syrjinnän vastaiseen viikkoon ja siinä sivussa laajempaan naisvihaa käsittelevään keskusteluun. Jossain vaiheessa on jo ollut iskeä epätoivo, kun joka suunnalta tuntuu vyöryvän niskaan asenteita, joista toivoisi, ettei enää tarvitsisi edes käydä keskustelua. Mutta kuten Minja Koskela taannoisessa IG-postauksessaan totesi: “Naistenpäivä on tarpeellinen niin kauan, että se tekee itsensä tarpeettomaksi”. Sama pätee muihinkin tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden asialla oleviin aatteisiin.

Olin alunperin aikeissa julkaista nämä mietteet storyssani, koska kynnys avautua blogin puolella on aina huomattavasti korkeampi. Storyt katoavat 24h kuluessa, mutta blogipostaus jää elämään ja siksi tuntuu, että siihen auki kirjoitettujen ajatusten täytyy olla paljon valmiimpia ja viimeistellympiä. Storyssa on enemmän tilaa keskeneräisille pohdinnoille ja tajunnanvirralle, joten tällaisten keskeneräisten ajatusten avaaminen blogissa tuntuu aina kuumottavammalta. Päätin kuitenkin ottaa riskin, kun tajusin, että asiaa oli storyssa pohdittavaksi yksinkertaisesti liikaa. Eli täältä pesee ei-niin-puhki-mietittyjä ajatuksia viime päivien keskustelusta. Jos kaipaat brieffausta siitä, mihin kaikkeen tässä postauksessa viittaan, kurkkaa vaikkapa Saran postaus viime viikkojen aikana käydystä keskustelusta.

Naisvihasta

Eli puhutaan vielä vähän naisvihasta. Tässä keskustelussa on niin monta tasoa, sovinistisista puheista murhiin ja raiskauksiin sekä naisten (aiheelliseen) pelkoon pimeillä kaduilla, että on vaikea päättää, mistä edes aloittaisi… Mutta aloitetaan vaikka siitä, että otetaan ensin termit haltuun, jotta ymmärretään, mistä edes puhutaan.

Olen nähnyt viime viikkoina lukemattomia naisvihaan liittyviä kannanottoja, joissa ei ilmiselvästi edes ymmärretä, mitä naisviha tarkoittaa. Kuten Emmi Nuorgam ja Laura Haimila viime viikolla pitämässään IG livessä totesivat, keskustelua on mahdoton käydä, jos kritiikkiä saanut ei edes ymmärrä, mistä häntä kritisoidaan. Se on sitten toinen kysymys, ovatko kaikki kritiikin kohteeksi joutuneet alkuunkaan valmiita ottamaan vastaan minkäänlaista palautetta tai tarkastelemaan omaa käytöstään ja ajatteluaan kriittisesti. Tässä näen vastuuta myös medialla. Klikkien toivossa media antaa tilaa naisvihamielisille kommenteille ja käsitepelleilylle, koska kohuilla saadaan aikaan kävijävirtaa. En pyydä hiljentämään eriäviä näkemyksiä, mutta pyydän kantamaan vastuuta siitä, levitetäänkö esimerkiksi naisvihasta käsitteenä täysin väärää tietoa antamalla kritiikittömästi palstatilaa haastateltavien mutuilulle.

Ymmärrän, että tämä keskustelu tuntuu epämukavalta ja ehkä ahdistavaltakin. Meillä on kaikilla naisvihamielisiä ajatuksia sukupuoleen katsomatta, sillä sellaiseen maailmaan ja asenneilmapiiriin olemme kasvaneet. Jos ei halua tai kykene tunnistamaan omaa sisäistettyä naisvihaansa, muutosta ei ikinä tapahdu. Mutta mitä jos suhtautuisimme puolustautumisen ja hyökkäyksen sijaan tähän kaikkeen mahdollisuutena oppia jotain uutta ja olla osana positiivista muutosta tässä yhteiskunnassa? Haluan suurella lämmöllä suositella Emmi ja Lauran viimeviikkoista keskustelua aiheeseen liittyen – uskon, että se voisi avartaa monen ajattelua siitä, mistä tässä kaikessa oikein on kyse. Erityisesti suosittelen tätä jaksoa miehille!

Naisten kokemasta pelosta ja väkivallan uhasta

Sarah Everardin karmea kohtalo on koskettanut naisia ympäri maailman ja moni nainen on myöntänyt pelkäävänsä itsekin. Ja onko tuo mikään ihme? Emme voi mitenkään tietää, milloin ja kenen kohdalla pelko on aiheellista. Tilastojen mukaan suurin osa raiskauksista ja naisten kohtaamasta väkivallasta tapahtuu sisätiloissa ja jonkun tutun miehen tekemänä. Sarah Everardin tapauksessa tekijä oli poliisi. Onko siis ihme, että naiset pelkäävät?

Suosikkipodcastini Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanaisen tuoreessa jaksossa puhuttiin siitä, kuinka me naiset olemme syystäkin väsyneitä ja raivoissamme. Vapauttamme rajoitetaan ja toimintaamme kontrolloidaan jatkuvasti oman turvallisuutemme nimissä. Saamme jatkuvasti kuulla neuvoja, miten pitäisi toimia, jotta emme joutuisi rikoksen uhriksi. Näitä neuvoja jakelevat auliisti niin viranomaiset, media, perhe kuin kaveritkin. Ja nämä neuvot me olemme kiltisti omaksuneet. Kuljemme sitä pidempää valaistua reittiä, ilmoittelemme varmuuden vuoksi liikkeistämme ilta-aikaan tai lähtiessämme treffeille uuden ihmisen kanssa, pukeudumme “järkevästi” minimoidaksemme ei-toivottua huomiota ja niin edelleen.

Podcast-jaksossa siteerataan amerikkalaistoimittaja Jessica Valentin kommenttia: Ajatus siitä, että naisilla on valtaa estää miehiä satuttamasta heitä, on myytti – tapa, jolla halutaan siirtää vastuu naisille ja viedä huomiomme totuudesta muualle. Ja se totuus on, että niin kauan kuin miehet eivät tee mitään lopettaakseen naisvihan ja raiskauskulttuurin, naiset eivät ole turvassa.

Kaartamon ja Tapanaisen sanoin: tähän keskusteluun sisältyy oletus, että noudattamalla mielivaltaisia “sääntöjä” nainen voi varmistaa pysyvänsä turvassa. Olemme kuitenkin nähneet, ettei tämä pidä paikkaansa. Siitä huolimatta rikoksen uhreiksi joutuneiden naisten toiminnasta etsitään yhä edelleen “virheitä”, jotka välttämällä he olisivat voineet välttää myös rikoksen kohteeksi joutumisen. Murhatuksi tullut Sarah Everard teki kaiken “oikein” naisille annettujen turvallisuusohjeiden mukaisesti, mutta silti jopa häntä on ehditty syyllistää kohtalostaan – olisi ottanut taksin!

Myönnän sen herättävän turhautumista, että edelleen syitä tapahtuneeseen etsitään uhreista ja liki kaikki konkreettiset ehdotukset tilanteen parantamiseksi ja naisten turvallisuuden lisäämiseksi, kohdistuvat naisiin. Useimmat turvallisuuteen liittyvät ohjeistukset rajoittavat nimenomaan naisten vapautta ja edellyttävät meiltä velvollisuutta suojella itseämme. Miksi jää jälleen naisten harteille korjata tämä tilanne? On ehkä syytä alleviivata, että vain miehet voivat lopettaa miesten naisiin kohdistaman väkivallan. Briteissä Vihreän puolueen edustaja Jenny Jones ehdottikin parlamentin ylähuoneessa, että mitä jos miehet asetettaisiin klo 18 jälkeen ulkonaliikkumiskieltoon, sillä SE olisi keino saada naiset tuntemaan olonsa turvalliseksi julkisilla paikoilla.

Ehdotus on tietenkin provokaatiota, mutta herätti paljon ajatuksia, kun tilanne käännettiin sen kautta ikään kuin päälaelleen. Mitä jos miesten tekemien rikosten takia rajoitettaisiinkin miesten vapautta samoin kuin nyt pyritään tekemään naisille? Eikö tunnukin absurdilta? Voi myös kysyä, kiinnostaisiko miehiä pureutua ongelmaan ja puuttua havaitsemaansa naisvihamieliseen käytökseen hanakammin sekä etsiä kollektiivisesti toimivampia ratkaisuja misogynian kitkemiseen, jos sen ilmeneminen vaikuttaisi konkreettisemmin heihin itseensä rajoitteiden muodossa? Osoittaa täydellisesti, miten kaukana olemme yhä tasa-arvosta, kun ajatus siitä, että naisten ei pitäisi liikkua yksin pimeällä, tuntuu ihan normaalilta ja järkevältä mutta sama ehdotus miehille pöyristyttävältä. Eikä yllätä, että Jonesin provosoiva ehdotus sai vastaansa valtavan vihaviestien vyöryn.

Samaan aikaan mietin tilastollisia todennäköisyyksiä. Kun väkivaltarikoksista epäiltyjen miesten määrä on 81% ja seksuaalirikoksista epäiltyjen miesten määrä 95% uhrin sukupuoleen katsomatta (lähde: THL), provosoivan ehdotuksen mukaisessa maailmassa olisi varmaankin turvallisempaa elää sekä miehillä että naisilla. Ja joojoo, #notallmen ja niin edelleen. Me kaikki tiedämme sen. Silti tämä ongelma on niin voimakkaasti sukupuolittunut, että siitä täytyy voida keskustella myös sukupuoli osana ongelmaa huomioiden. 

On miljoonan taalan kysymys, MIKSI miehet tekevät tällaista ja käyttäytyvät näin. Eivät tietenkään kaikki, mutta riittävän monet kuitenkin, että siitä syntyy tämän tason yhteiskunnallinen ongelma. Mitkä rakenteet yhteiskunnassamme ohjavat toimimaan naisvihamielisesti ja sallivat tällaisen kehityksen? Mitä pitäisi tehdä toisin, että tälle saataisiin loppu?

No olisi minulla heittää ainakin pari ehdotusta: tunnekasvatusta, suostumuksen merkityksen ja henkilökohtaisten rajojen kunnioittamisen opetusta pienestä pitäen, toksisten ja ahtaiden sukupuolinormien purkamista sekä matalalla kynnyksellä naisvihamielisiin asenteisiin, kommentteihin ja käytökseen puuttumista – etenkin miesten kesken. Sillä niin kauan, kun katsomme sormiemme läpi sovinistisia vitsejä, naisten ja heidän kokemustensa vähättelyä, annamme tilaa ja hiljaista hyväksyntää myös teoille, jotka vievät naisvihan astetta pidemmälle. 

Entä miehet?

Nyt kun naiset ovat joukolla nousseet puolustamaan oikeuksiaan, monia se myös ärsyttää. Kun puhutaan naisvihasta ja naisten sekä sukupuolivähemmistöjen kohtaamasta väkivallasta, aina ilmestyy paikalle joku, joka on ensisijaisesti huolissaan miehistä ja heidän hyvinvoinnistaan. Siitä sietääkin olla huolissaan, varsinkin jos se kulminoituu osan miehistä kohdalla niin järkyttävään käytökseen. MUTTA sitä huolta ei saa käyttää välineenä ohjata keskustelua sivuraiteille tai vähätellä naisvihaa ja naisten kohtaamaa väkivaltaa.

Miesten pahoinvoinnista saa ja pitääkin keskustella. On kuitenkin hämmentävää, että äänekkäimmät kannanotot aiheen puolesta kuullaan yleensä nimenomaan naisten ongelmia käsittelevien artikkeleiden ja postausten kommenttiosioissa. En ole koskaan nähnyt, että miesten syrjäytymisestä tai itsemurhista keskustellessa naiset ilmaantuisivat paikalle huutamaan, että entäs naiset? Sen sijaan olen nähnyt poikkeuksetta lähes jokaisessa naisten kohtaamiin ongelmiin liittyvässä keskustelussa lukemattomia viestejä, joissa huomio yritetään varastaa itse asialta ja ohjata keskustelu miehiin.

Kuvaavaa on, että Googlen hakutilastojen mukaan miestenpäivä tuntui kiinnostavan ihmisiä juuri naistenpäivänä enemmän kuin minään muuna vuoden päivänä. Tämä siitäkin huolimatta, että meillä on myös miestenpäivä, jota vietettiin ihan hiljattain. Kuvaavaa on myös, että Minja Koskela kertoi naistenpäivän jälkeen IG-postauksessaan näin: “Kun miestenpäivänä nostaa esiin mieserityisiä tasa-arvokysymyksiä, saa postaukseen 10533 likeä ja rakentavia lisäehdotuksia miesten tasa-arvon parantamiseksi. Kun naistenpäivänä nostaa esiin naisten kohtaamaa epätasa-arvoa politiikassa, tulevat miehet kyseenalaistamaan tilastot.”

Kaikilla tuntuu sukupuoleen katsomatta olevan yhtäläinen halu ratkoa näitä mieserityisiä haasteita, mutta kun keskustelun keskiössä ovatkin naiset, se näyttää olevan hyvin monelle ongelma. Omien etuoikeuksien tunnistaminen voi olla vaikeaa – tämä lienee todiste siitä. Mutta onko tosiaan niin vaikea hyväksyä, että miehet eivät aina olekaan kaiken keskustelun keskipiste?

Se, että puhumme naiserityisistä ongelmista tässä yhteiskunnassa, ei ole pois miesten ongelmia käsittelevästä keskustelusta. Miesten kokemasta epätasa-arvosta ja mieserityisistä ongelmista on täysi vapaus keskustella vuoden kaikkina päivinä, joten tuntuu erikoiselta, että monille on liikaa, että yksi päivä vuodessa on omistettu tasa-arvolle naisnäkökulmasta. Uskallan myös kyseenalaistaa motiivien vilpittömyyden, jos ainoa tapa tuoda esille huoltaan miesten hyvinvoinnista, on huudella siitä naisten kohtaamia ongelmia käsittelevien postausten kommenteissa.

Toivon ihan vilpittömästi, että keskustelisimme enemmän myös miesten pahoinvoinnista ja kohtaamasta eriarvoisuudesta, koska uskon juuri niiden olevan lopulta osin naisvihamielisen käytöksen taustalla. Olen ilahtunut siitä, että pikkuhiljaa myös mediassa ja somessa alkaa pulpahdella esiin miesten tuottamaa sisältöä, jossa käsitellään mieheyttä uudenlaisella ja raikkaalla tavalla. Esimerkiksi Miesplus-tili Instagramissa nostaa esille miesten tarinoita ja keskustelua miesten mielenterveydestä, tunteista ja hyvinvoinnista sekä pyrkii laajentamaan hyväksyttävää miehen mallia toksisen maskuliinisuuden tuolle puolen. Jäbät ja tunteet -podcastissa miehet keskustelevat tunteista ihailtavalla avoimuudella ja rehellisyydellä. Boys reading poems -tili antaa tilaa miehiselle herkkyydelle ja pehmeydelle, kun miehet tulkitsevat runoja. Tällaista me tarvitsemme!

Samaan aikaan suurin osa esimerkiksi Miesplus-kanavan seuraajista on naisia. Pidän ongelmallisena, että miesten hyvinvointia lisäävä ja monimuotoisempaa mieskuvaa edistävä keskustelu ei tavoita heitä, jotka sitä kenties kaikkein eniten kaipaisivat tai siitä eniten hyötyisivät. Lienee selvää, että äärimmäisimmät ilmentymät miesten kohtaamasta eriarvoisuudesta kasautuvat pienelle joukolle, joka sitten myös oireilee erityisen voimakkaasti. Ja samalla tavoin kuin toivoisin miesten olevan kiinnostuneita tasa-arvosta ja naisten hyvinvoinnista, toivoisin heidän olevan kiinnostuneita myös omasta ja muiden miesten hyvinvoinnista. On meidän kaikkien yhteinen ongelma, että liian moni mies pitää naisvihamielisiä asenteita normaaleina tai turvautuu väkivaltaan. Toivoisin, että ne miehet, joilla on henkisiä ja konkreettisia resursseja käydä tätä keskustelua ja ottaa kantaa, ajaisivat asiaa ja etsisivät ratkaisuja niidenkin puolesta, joilla niitä resursseja ei ole. Arvostan erityisen paljon niitä miehiä, jotka uskaltavat käydä tätä keskustelua myös julkisesti ja haastaa muita miehiä ympärillään.

Tällä hetkellä feminismistä (ja kun puhun feminismistä, tarkoitan intersektionaalista feminismiä) ja tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta keskustelevat enimmäkseen naiset ja vähemmistöt. Tasa-arvo ja patriarkaalisten rakenteiden sekä ahtaiden sukupuoliroolien purkaminen on meidän kaikkien asia ja tekee tästä maailmasta vapaamman ja paremman ihan jokaiselle. Liian moni mies ajattelee, että “tämä ei koske minua”. Näkisin kuitenkin, että varsinkin jos koet tarvetta alleviivata #notallmen, tämä nimenomaan koskee myös sinua. Uskon, että viime kädessä ratkaisu naisvihasta irtautumiseen ja miesten oman hyvinvoinnin paranemiseen on suurelta osin juuri miesten omissa käsissä. Toivon siis, että mietimme ihan kaikki, miten voimme olla osa sitä positiivista muutosta, jonka haluamme yhteiskunnassa nähdä.

Tags: , , ,

Categorised in: Elämä, Kulttuuri

8 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Riitta

    Kiitos hyvin jäsennellystä pohdinnasta näistä (aina) ajankohtaisista teemoista. Erityiskiitos siitä, että pohdit asiaa tänne blogin puolellekin. Storyjen ääreen ei tule samaan tapaan pysähdyttyä ja oma ajatustyökin jää helposti vähän “kesken” siirtyessä jo seuraavan storyn matkaan.

  • Sofia

    Kiitos, todella hyvin kirjoitettu ja nostit myös uusia esimerkkejä hyvin ymmärrettävästi esiin. Arvostan, että jaksat puhua tärkeistä asioista silläkin uhalla että lokaa roiskuu. Ihailen tapaasi jäsentää asioita ja ilmaista niitä niin korrektisti mutta silottelematta! ♥️

  • Katariina

    Arvostan sitä Jenni, että uskalsit ottaa riskin ja kirjoitit aiheesta blogiin! Ja tosi hyvä näkökulmia muuten! :) Tästä(kin) aiheesta täytyy pitää meteliä niin pitkään, että saadaan asioihin muutosta! <3

  • Mari

    Erittäin hyvin kirjoitettu, kiitos!

  • Susanna

    Kiitos tästä tekstistä. Hyvin sanottu, pyydän ehdottamasti lähipiirini miehiä lukemaan tämän.

  • Huh miten hyvä teksti. Monta itselle uutta pointtia (tai ainakin unohduksissa ollutta) hyvin selitettynä. Kiitos!

  • Panu R

    Sä olet siis niitä ihmisiä jotka näkevät naisvihaa, seksismiä ja rasismia joka puolella. Tässä sulle uutinen: kaikki naisten kokemat ikävät asiat eivät ole naisvihaa.

Related posts