Atooppinen ihottuma – paljon enemmän kuin pinnallinen ihovaiva
Ei yhtään liikaa
15 256
Liian tunteellinen. Liian innokas. Liian puhelias. Liian herkkä. Liian intensiivinen. Liian vaativa. Liian kiltti. Liian dominoiva. Liian tunnollinen. Liian ymmärtäväinen. Liian vahvoja mielipiteitä. Liian diplomaattinen. Liian avoin.
Koko elämäni on ollut tasapainoilua omana itsenäni olemisen ja hyväksytyksi tulemisen ristitulessa. Ihannemaailmassa ne olisivat yksi ja sama asia – eikä se suinkaan tarkoita, etteikö elämä olisi yhtä jatkuvaa muutosta, oppimista ja kalibrointia.
Erityisen paljon olen saanut kuulla tunteellisuudestani, herkkyydestäni, innokkuudestani ja puheliaisuudestani. Olen itse pitänyt näitä asioita ihanina piirteinä itsessäni, mutta valitettavan usein ne eivät ole olleet sitä muille ja se on saanut minut kyseenalaistamaan niitä myös itse. Tunteellisuuteni on ollut ahdistavaa ja herkkyyteni rasittavaa. Innokkuuteni on tulkittu painostavaksi ja pulppuava puheliaisuuteni piittaamattomuudeksi muiden ajatuksista. Joskus kyse on enemmän omista mielikuvista, ennakkoluuloista ja peloista kuin minusta. Joskus ihan vain toimimattomista henkilökemioista. Kaikki eivät vain pidä kaikista – sellaista se on.
Instagramissa @heiheidihelene kirjoitti kauniisti siitä tunteesta, kun ympäristö viestii, että on itse jotenkin liikaa. Ja se innoitti pohtimaan aihetta itsekin.
Varsinkin rakkauselämässä olen saanut usein tuntea, että tunteeni, innostuneisuuteni, varmuuteni ja herkkyyteni pelottavat muita. Se on saanut minut aika ajoin tuntemaan itseni epäonnistuneeksi tai jopa epärakastettavaksi. Olen miettinyt, miten voisin muuttaa itseäni, jotta olisin sopivampi. Rakastettavampi.
Samaan aikaan en ole osannut noudattaa mitään kummallisia ja ummehtuneita deittailusääntöjä tai teeskennellä vaikeasti tavoiteltavaa. Ja monelle se, että olen ollut alusta asti avoin, kiinnostunut ja välitön, on ollut aivan liikaa. Monen silmissä siinä on ollut jotain suorastaan nolostuttavan häpeämätöntä, että joku uskaltaa heittäytyä, antautua tunteille ja uskoa rohkeasti rakkauteen.
Työssä kohtaamani kritiikki puolestaan repii eri suuntiin: joidenkin mielestä olen liikaa ja toisten mielestä en riittävästi. Samanaikaisesti saan kuulla olevani liian diplomaattinen ja särmätön kuin liian jyrkkä ja ehdoton. On toki aina kiinnostavaa saada palautetta ja tutkailla, millaisten pintojen kautta muut ajatuksiaan minusta heijastelevat. Mutta jos jotain olen oppinut niin ihmissuhteissa kuin työssäkin, tärkeintä on loppujen lopuksi olla uskollinen itselleen, koska koko maailmaa on mahdoton miellyttää. Ja vaikka muiden äänet olisivat miten vaativia hyvänsä, luulen sen vaativimman olevan silti oman pään sisällä.
Kolmen vuoden psykoterapiasta päällimmäiseksi mieleen ovat jääneet terapeuttini usein toistamat sanat: Älä pienennä itseäsi. Kun yritin hillitä tai rajoittaa itseäni ja omaa liiallisuuttani muiden ihmisten toiveita, pelkoja, epävarmuuksia ja keskeneräisiä prosesseja heijastellen ja niitä kunnioittaen, terapeuttini palautti minut maan pinnalle noilla sanoilla.
Alkuun ajatus tuntui suorastaan radikaalilta. Enhän minä pienentänyt itseäni. Minä vain ymmärsin, joustin, mukauduin, sopeuduin ja taivuin. Vaikenin ja ahdistuin itse, kunhan en vain ahdistaisi sitä toista. Jossain vaiheessa matkan varrella aloin ymmärtää, etten ole liikaa. Että minulla on myös oikeus olla tarpeita ja toiveita. Ja että tunteellisuuteni ei suinkaan ole asia, jota minun pitäisi jotenkin vaimentaa.
On ollut ihan uskomattoman eheyttävää ja kannustavaa tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi omana tunteellisena, herkkänä, puheliaana, mielipiteillä varustettuna, helposti innostuvana ja avoimena itsenään. Eikä vain näistä piirteistä huolimatta, vaan jopa juuri niiden ansiosta. Että on olemassa ihminen (tai jopa ihmisiä), joiden mielestä minun ei todellakaan kuuluisi pienentää itseäni, vaan jotka kannustavat rohkeasti vain lisäämään kierroksia. Kumppanini on kutsunut minua kerran lempeästi ”rakkauden suihkulähteeksi”. Kannan tittelini ylpeydellä. @heiheidihelenen sanoin:
”Musta on äärimmäisen kaunista, että tunnen niin syvästi. Musta on helpottavaa, että pystyn tunnistamaan tarpeeni ja puhumaan niistä. Musta on ihmeellistä, että pystyn rakastamaan kuten rakastan, kaikkien kokemieni sydänsurujen jälkeen. Ja on täyttymyksellistä osata ilmaista sitä rakkautta. Joka päivä. Millä tavoin vain ikinä keksin.
Mä. En. Ole. Liikaa.
Etkä ole säkään.”
Photos: Yulia Luomanen
Tags: hyvinvointi, Ihmissuhteet, Mietteitä elämästä
Categorised in: Elämä
Ensimmäinen kurkistus uuteen yhteiseen kotiin!
15 256
