26/02/21

Ei yhtään liikaa

14 220

Liian tunteellinen. Liian innokas. Liian puhelias. Liian herkkä. Liian intensiivinen. Liian vaativa. Liian kiltti. Liian dominoiva. Liian tunnollinen. Liian ymmärtäväinen. Liian vahvoja mielipiteitä. Liian diplomaattinen. Liian avoin.

Koko elämäni on ollut tasapainoilua omana itsenäni olemisen ja hyväksytyksi tulemisen ristitulessa. Ihannemaailmassa ne olisivat yksi ja sama asia – eikä se suinkaan tarkoita, etteikö elämä olisi yhtä jatkuvaa muutosta, oppimista ja kalibrointia.

Erityisen paljon olen saanut kuulla tunteellisuudestani, herkkyydestäni, innokkuudestani ja puheliaisuudestani. Olen itse pitänyt näitä asioita ihanina piirteinä itsessäni, mutta valitettavan usein ne eivät ole olleet sitä muille ja se on saanut minut kyseenalaistamaan niitä myös itse. Tunteellisuuteni on ollut ahdistavaa ja herkkyyteni rasittavaa. Innokkuuteni on tulkittu painostavaksi ja pulppuava puheliaisuuteni piittaamattomuudeksi muiden ajatuksista. Joskus kyse on enemmän omista mielikuvista, ennakkoluuloista ja peloista kuin minusta. Joskus ihan vain toimimattomista henkilökemioista. Kaikki eivät vain pidä kaikista – sellaista se on.

Instagramissa @heiheidihelene kirjoitti kauniisti siitä tunteesta, kun ympäristö viestii, että on itse jotenkin liikaa. Ja se innoitti pohtimaan aihetta itsekin.

Varsinkin rakkauselämässä olen saanut usein tuntea, että tunteeni, innostuneisuuteni, varmuuteni ja herkkyyteni pelottavat muita. Se on saanut minut aika ajoin tuntemaan itseni epäonnistuneeksi tai jopa epärakastettavaksi. Olen miettinyt, miten voisin muuttaa itseäni, jotta olisin sopivampi. Rakastettavampi.

Samaan aikaan en ole osannut noudattaa mitään kummallisia ja ummehtuneita deittailusääntöjä tai teeskennellä vaikeasti tavoiteltavaa. Ja monelle se, että olen ollut alusta asti avoin, kiinnostunut ja välitön, on ollut aivan liikaa. Monen silmissä siinä on ollut jotain suorastaan nolostuttavan häpeämätöntä, että joku uskaltaa heittäytyä, antautua tunteille ja uskoa rohkeasti rakkauteen.

Työssä kohtaamani kritiikki puolestaan repii eri suuntiin: joidenkin mielestä olen liikaa ja toisten mielestä en riittävästi. Samanaikaisesti saan kuulla olevani liian diplomaattinen ja särmätön kuin liian jyrkkä ja ehdoton. On toki aina kiinnostavaa saada palautetta ja tutkailla, millaisten pintojen kautta muut ajatuksiaan minusta heijastelevat. Mutta jos jotain olen oppinut niin ihmissuhteissa kuin työssäkin, tärkeintä on loppujen lopuksi olla uskollinen itselleen, koska koko maailmaa on mahdoton miellyttää. Ja vaikka muiden äänet olisivat miten vaativia hyvänsä, luulen sen vaativimman olevan silti oman pään sisällä.

Kolmen vuoden psykoterapiasta päällimmäiseksi mieleen ovat jääneet terapeuttini usein toistamat sanat: Älä pienennä itseäsi. Kun yritin hillitä tai rajoittaa itseäni ja omaa liiallisuuttani muiden ihmisten toiveita, pelkoja, epävarmuuksia ja keskeneräisiä prosesseja heijastellen ja niitä kunnioittaen, terapeuttini palautti minut maan pinnalle noilla sanoilla.

Alkuun ajatus tuntui suorastaan radikaalilta. Enhän minä pienentänyt itseäni. Minä vain ymmärsin, joustin, mukauduin, sopeuduin ja taivuin. Vaikenin ja ahdistuin itse, kunhan en vain ahdistaisi sitä toista. Jossain vaiheessa matkan varrella aloin ymmärtää, etten ole liikaa. Että minulla on myös oikeus olla tarpeita ja toiveita. Ja että tunteellisuuteni ei suinkaan ole asia, jota minun pitäisi jotenkin vaimentaa.

On ollut ihan uskomattoman eheyttävää ja kannustavaa tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi omana tunteellisena, herkkänä, puheliaana, mielipiteillä varustettuna, helposti innostuvana ja avoimena itsenään. Eikä vain näistä piirteistä huolimatta, vaan jopa juuri niiden ansiosta. Että on olemassa ihminen (tai jopa ihmisiä), joiden mielestä minun ei todellakaan kuuluisi pienentää itseäni, vaan jotka kannustavat rohkeasti vain lisäämään kierroksia. Kumppanini on kutsunut minua kerran lempeästi “rakkauden suihkulähteeksi”. Kannan tittelini ylpeydellä. @heiheidihelenen sanoin:

“Musta on äärimmäisen kaunista, että tunnen niin syvästi. Musta on helpottavaa, että pystyn tunnistamaan tarpeeni ja puhumaan niistä. Musta on ihmeellistä, että pystyn rakastamaan kuten rakastan, kaikkien kokemieni sydänsurujen jälkeen. Ja on täyttymyksellistä osata ilmaista sitä rakkautta. Joka päivä. Millä tavoin vain ikinä keksin.

Mä. En. Ole. Liikaa.
Etkä ole säkään.”

Photos: Yulia Luomanen

Tags: , ,

Categorised in: Elämä

14 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Anna

    Kiitos tästä kirjoituksesta! Samaistun vahvasti. Viimeisin ihmissuhteeni kaatui juuri siihen että olin varma tunteistani ja saatavilla, enkä ryhtynyt mihinkään vaikeasti saatavilla -peleihin. Ihanaa että olet löytänyt rakkauden, jospa minäkin vielä joku päivä! :)

  • Susanna

    Ihanaa, just noin! <3

  • Riikka V

    Ihana kirjoitus. Samaistun tosi moneen kohtaan. Kiitos. <3

  • Connect

    Tällainen reflektiivisyys on kultaakin kalliimpaa- myös somessa!

    On tavallista, että ihmiset tuottavat sitä tarinaa “en välitä toisten mielipiteistä, pyrin olemaan aito oma itseni” ja silti- sen tarinan rinnalla onkin ihan massiivinen ponnistelu kohdentuneena siihen, miten voisi kontrolloida mielikuvia itsestä toisten mielissä (mikä ei koskaan täysin tule onnistumaan, sillä mielikuvat vaihtuvat mikrosekunneissa ja ne ovat aina konstruktioita, kokijansa tuotoksia).

    Mielikuvien vaikutus yksilön ylittävällä tasolla on hätkähdyttävä; niiden ja niihin kytkeytyvien uskomusten avulla johdetaan kokonaisia valtioita, käytännössä kaikki mainonta ja markkinointi on mielikuvien tuottamista ja muokkaamista jne jne. Ja silti- yksittäinen ihminen ei koskaan saa hallintaa siitä, mitä mielikuvia toisten mielissä on.

  • laulau

    Kiitos tästä tekstistä, samaistun! Lisäksi aivan ihanat kuvat. :)

  • Johanna

    Yhdyn edellisiin, kiitos tästä Jenni! Erinomainen kirjoitus, johon on helppo samaistua.

  • Mollamaija

    Aivan mielettömän hyvä postaus. Samaistun niin moneen kohtaan.

    ”Minä vain ymmärsin, joustin, mukauduin, sopeuduin ja taivuin. Vaikenin ja ahdistuin itse, kunhan vain en ahdistaisi sitä toista”. Siis tämä on ollut tarinani lapsuuden perheessäni. Vanhempia ei saanut ahdistaa todellisilla tunteilla vaan olisi pitänyt olla kiltti tyttö, aina. Ahdistuin niin, että muutin kauas pois. Oli toki muitakin syitä. Sain rangaistuksen siitä.

  • Hanna

    Ihana kirjoitus ja ihana sinä ❤️ Tuli niin hyvä mieli onnestasi. Olet sen arvoinen kuten me kaikki. Kiitos että kirjoitat.

  • Sannna-

    Luin tänään ihan ekaa kertaa blogiasi ja tämä kirjoitus kolahti niin täysin. Kiitos

  • Milla

    KIITOS <3 puit sanoiksi jotain sellaista mähmäistä mitä itse selvittelen myös terapiassa. Nämä kaikki sanat kuvaa myös mua. Huh, kiitos todella.

  • Jannna

    Olipa ihana ja samaistuttava kirjoitus.

    Etenkin nuorempana yritin aina hillitä itseäni. Olin liian luova, liian avoin, liian utelias, liian puhelias, liian ystävällinem… Kaikkea liikaa :)

    Ja etenkin sen aikakauden yhteiskunnassa kyseiset tunneälyn ominaisuudet olivat useimmiten negatiivisiksi tulkittuja. Lisäksi ihmiset usein tulkitsivat väärin luonteenpiirteitäni.

    Älyttömintä oli, että yritin tietoisesti tukahduttaa esim. luovuttani, pukeutumalla välillä “maltillisemmin”, olla valokuvaamatta, olla piirtämättå… Koska ajattelin sen helpottavan yhteiskunnassa toimimista.

    No,eihän se niin tietenkään toiminut. Parempi olisi ollut vain vetää 100% omana itsenään.

    Onneksi vanhemmiten sitä oppii – tosin vieläkin matkaa on edessä.

  • anne

    Huhhei, tämäpä kosketti jostain syvältä ja lujaa. Sisarussuhteissa ja työpaikalla on helpompaa jos sopeutuu muiden tapaan olla: ei mene syvemmälle, ei välitä ja haasta “liikaa” jotta toinen saa pysyä mukavuusalueellaan.

    Näistä jälkimmäiseen voi onneksi itsekin vaikuttaa: olisiko työyhteisöä jossa asiaan paneutuminen, haastaminen ei ole liikaa vaan tervetullutta. Mutta ihmissuhteissa, etenkin perhepiirissä varsin inhottava tilanne, jos aina pitää olla varpaillaan ja varoa tiettyjä teemoja ja tapaa olla ja ilmaista itseään.

  • G

    Kuinka ilostuttava teksti ja ihanaa, että olet löytänyt rauhan olla juuri sellainen ihana nainen kuin olet. Samaistuin tähän kovasti! Omalla kohdallani vaati mm. asumista ulkomailla ja onnekkaita kohtaamisia avoimien, ennakkoluulottomien, tunneälykkäiden ja rohkeiden ihmisten kanssa, jotta todella sydämessäni tunsin ja sitä kautta järjelläkin viimein oivalsin olevani ihan ok ja just hyvä tällaisena. Eläköön tunteelliset, herkät, avoimet, rohkeat ja oman tilansa ottavat naiset! Sellaisena ei tosiaankaan aina helppoa elää täällä, mutta rohkaiskaamme toisiamme ja kiitos Jenni, että tällä tekstilläsi näin teit! Oon iloinen sun puolesta.

Related posts