25/02/21

Ensimmäinen kurkistus uuteen yhteiseen kotiin!

14 323

En meinaa pysyä pöksyissäni, sillä pääsen näyttämään teille pienen kurkistuksen uuteen yhteiseen kotiimme. Nyt kauppakirjatkin on allekirjoitettu eli asunto on virallisesti meidän! Vielä koko asia tuntuu silti yhä hiukan epätodelliselta, sillä muuttamaan pääsemme tosiaan vasta touko-kesäkuun vaihteessa. Sain kuitenkin Bo LKV:ltä luvan näyttää näitä heidän asunnosta ottamiaan kuvia, joten pääsen vilauttamaan teille hiukan esimakua, miltä tulevassa kodissamme oikein näyttää.

Uusi koti sijaitsee tosiaan ihan muutaman korttelin päässä nykyisestä, joten on kivaa, että saamme pysyä tutuilla nurkilla ja tuttujen palveluiden äärellä. Yksi selkeimmistä kriteereistäni uudelle kodille oli valo – ja sitä tässä korkealla sijaitsevassa asunnossa totisesti piisaa. Asunto on kulmahuoneisto, joten ikkunoita on kahteen eri suuntaan ja niitä on paljon! Kivalla pohjalla varustetussa kodissa on myös minulle se haaveilemani työhuone. Rakastan myös uuden kodin kauniita lankkulattioita, vanhan talon huonekorkeutta ja spa-tunnelmaa huokuvaa kylpyhuonetta. Sekä tietenkin hyvän kokoista vaatehuonetta, jossa on sellainen kunnon walk-in-closet-fiilis.

Arkkitehdin itselleen viitisen vuotta sitten remontoima asunto on muuttovalmis sellaisenaan, mutta haaveissamme on saada ilmeeseen hiukan väriä maalaamalla kenties muutama seinä. Kaiken kaikkiaan asunto on kaunis ja hyvällä maulla melko neutraalisti remontoitu, joten sinne on helppo kuvitella itsensä. Ja tuohan meidän sisustuksemmekin jo sinne hiukan väriä jo itsessään. Odotan jo innolla, että pääsemme viimein muuttamaan kaikki samaan osoitteeseen sen ihanan DIY-sohvapöydän kanssa.

Asuntoasiat ovat selvästi olleet viime viikkoina melkoisen tiiviisti mielen päällä, sillä varmaan parin viikon ajan näin joka yö unta uudesta kodista, muutosta, sisustamisesta ja remontoinnista. Kaupanteon jälkeen mieli on vähän rauhoittunut ja suunnittelen tulevaa kotia pääasiassa vain valveilla ollessani. Mutta tässä nyt teille siis pieni maistiainen siitä, mitä tuleman pitää!

Bo LKV
Kuvat: @mariaputaansuu
Stailaus: @annikahuurrekorpi
Välittäjä: @bolkv_laura

Tags: , , ,

Categorised in: Koti

14 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • heiskav

    Kauniin näkönen, tuosta saa varmasti ihanan kodin!❤️

  • AIVAN IHANA!

    Onnea uuteen. ❤

  • Marika

    Kertakaikkiaan ihanan avara ja valoisan oloinen moderni asunto. Pohjapiirroksen perusteella vaikutti ensin siltä, että ulko-ovesta pamahtaa suoraan keittiöön, mutta kuvia selaillessa selvisi että siellä on pieni eteisalue. Vaikuttaa todella hyvältä pohjaratkaisulta kaiken kaikkiaan. Onnea uuteen kotiin teille molemmille!

  • Outi

    SIIS VAU! Ihan unelmaiset materiaalivalinnat!

  • Eiju

    Upea asunto
    Kuinka monta neliöö?

  • HM

    Aivan upea. Ihana tunnelma. Olette kyllä onnekkaita!

  • Tiia / Black + White = Grey

    Onneksi olkoon! Näyttää niin kauniilta ja viihtyisältä. ❤️

  • larremoi

    Siis tuo pohja on niin ihana ja kylppäri jajaja Ei ihme, että rakastuitte tohon, onnea!

  • Ellik.

    Upea kokonaisuus! Onnea teille uudesta yhteisestä kodista ❤️

  • Vilma

    Vaaauuuu!!!! <3

  • Nani

    Siis aivan ihana ja upea!! Ja ihana nähdä, kun teet sitä teidänlaisen kodin.

  • Kata

    Eikä miten kaunis koti teillä!! ❤️

  • Ida

    Aivan upea, onnea uuteen kotiin! :)

  • Ilona

    Mielettömän upea! Rakastan erityisesti noita pähkinän sävyisiä kaappeja, sellaisista itsekin olen viimeajat haaveillut ❤️ Onnea uuteen ja hykerryttäviä hetkiä suunnitteluihin!

Related posts