21/01/21

Rutikuivan talvi-ihon pelastus

52

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: ACO

Vaikka rakastan tuota valoa, mitä lumipeite on tuonut pimeän talven keskelle tullessaan, näin atoopikkona on kyllä saanut tuntea nämä kipakat pakkaskelit ihossaan. Talven ollessa kylmimmillään ja pattereiden paahtaessa täydellä teholla huoneilma on niin kuivaa, että ainakin oma ihoni tuntuu vain rapisevan kuivuuttaan. Siitä olen kiitollinen, että olen saanut atopian pidettyä aisoissa ja tänä talvena ei ole ilmestynyt vielä ainoatakaan ihottumaläiskää. Myötätuntoni on kaikkien teidän puolella, joita atopia piinaa pahemmin – tiedän kokemuksesta, miten sietämätöntä se voi olla.

Minulla atooppinen ihottuma on onneksi pysynyt aika hyvin kurissa viime vuodet ja se on ollut iso helpotus. Hipiä kuitenkin muistuttelee atooppisesta luonteestaan etenkin talvisin: pahimmillaan iho saattaa jatkuvasta rasvaamisesta huolimatta olla paikoin ihan hilseilevän kuiva. Tehokkaimmaksi avuksi kuivumiseen olen silti havainnut nimenomaan tunnollisen ja ennaltaehkäisevän rasvaamisen ja erittäin kuivalle iholle suunnitellut tuotteet.

Yksi ehdoton talvilempparini on erityisesti atooppisen ihon tarpeisiin suunniteltu ACO Canoderm -perusvoide, josta olenkin kirjoittanut jo pari kertaa aiemmin. Lisäksi olen tänä talvena päässyt testailemaan myös unelmankevyttä mutta superkosteuttavaa ACO Cano+ Moisturizing Body Spray -suihketta, johon ihastuin palavasti heti ensikokeilulla. Arvelen, että mikäli pidät esimerkiksi ACO-sarjan suihkutettavasta aurinkosuojasta (joka muuten on oma suosikkini), pidät varmasti myös tästä! Kannattaa ehdottomasti tsekata nämä tuotteet, jos siis etsit atooppiselle tai muuten vain rutikuivalle talvi-iholle helpotusta.

ACO Canoderm -perusvoide

Tätä tuotetta ei voi liikaa ylistää. En ole aiemmin koskaan erityisesti pitänyt apteekin perusvoiteista, koska ne tuntuvat aina joko liian kevyiltä tai liian tuhdeilta omalle iholle, mutta ACO Canoderm on aika täydellinen perusvoide.

Tehokosteuttava ja hajusteeton voide pehmentää, rauhoittaa, kosteuttaa ja vahvistaa ihon suojakerrosta ja helpottaa kuivuutta sekä kutinaa. Ja mikä parasta, se ei jää iholle tahmaisen tuntuiseksi kerrokseksi, vaan levittyy helposti, imeytyy nopeasti ja tuntuu miellyttävältä. Tuote sisältää 5% karbamidia, joka sitoo kosteutta ihoon – voide sopii siis kaikille ihotyypeille (ja sekä lapsille että aikuisille), mutta erityisen hyvin se sopii nimenomaan kuivalle tai atooppiselle iholle. Voidetta on saatavilla sekä 500g pumppupullossa että 210g tuubissa.

ACO Cano+ Moisturizing Body Spray -vartalosuihke

Minulle tämän talven paras uusi löytö on ollut ACO Cano+ Moisturizing Body Spray -vartalosuihke, joka on myös suunniteltu nimenomaan kuivan ja atooppisen ihon tarpeisiin. Superkosteuttava tuote tuntuu iholla ihanan kevyeltä ja levittyy iholle öljymäisen helposti jättämättä ihoa rasvaisen tai öljyisen tuntuiseksi. En yhtään ihmettele, miksi tämä tuote on monen talvisuosikki.

Cano+ Moisturizing Body Spray sisältää Canoderm-voiteen tavoin 5% karbamidia, joka sitoo kosteutta ihoon. Hajusteeton ja hellävarainen Cano+ Moisturizing Body Spray sopii hyvin myös atooppisesta ihottumasta kärsivälle iholle: se kosteuttaa ja vahvistaa ihoa, helpottaa kuivuutta ja kutinaa sekä korjaa vaurioitunutta läpäisyestettä tehden siitä suojaavamman ärsyttäviä tekijöitä vastaan. Suihkepullo on näppärä etenkin niissä tilanteissa, kun voidetta pitäisi saada levitettyä esimerkiksi selkään tai muille alueille, joille voidetta on hankala yltää levittämään.

Suihke on helppo käyttää ja se imeytyy iholle nopeasti. Sitä neuvotaan suihkuttamaan iholle 20-30cm päästä, mutta varoituksen sanana vinkkaan, että kannattaa suihkutella varoen, sillä lattialle joutuessaan spray voi olla hyvin liukasta. Tuote sopii myös kasvoille, mutta silloin se kannattaa ensin suihkaista kämmeniin ja levittää iholle käsin, jotta suihketta ei joudu silmiin tai hengitysteihin. Kaikkein herkintä silmänympärysihoa kannattaa myös välttää.

Cano+ on lääkinnällinen laite. Lue pakkausseloste huolellisesti ennen käyttöä. Perrigo Suomi Oy.

*

Vinkkaan tässä samalla myös, että nyt tammikuun loppuun asti ACO tarjoaa kuivan ihon tuotteistaan -15%, joten jos kuiva talvi-iho kaipaa kosteutusta ja suojaa, pääset hyödyntämään tarjouksen tämän linkin kautta.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: ,

Categorised in: Kauneus

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Related posts