18/12/20

Lomatunnelmia, joulurauhan kaipuuta ja pohdintoja työstä

7 124

Tuntuu, että viimeaikaiset kuulumispostaukset ovat noudattaneet aika samaa kaavaa: töitä ja eipä sitten paljon muuta. Tämä aika ennen joulua on varmasti monelle yksi vuoden kiireisimmistä sesongeista ja näin on myös omassa työssäni. Kun yhtälöön lisätään vielä korona ja sen mukanaan tuomat rajoitteet, sosiaalinenkin elämä on jäänyt ihan minimiin.

Jos tässä jotain on noin 10 vuotta kestäneen yrittäjyyden varrella huomannut niin sen, että lomailu on asioita, joista ei kannata tinkiä, vaikka työt olisivat viedä mennessään. Vaikka työ on kuinka mukavaa ja sitä tekee intohimolla, kyllä ihminen vain tarvitsee lomaa. Niinpä päätin, että aion nyt ihan surutta tässä vuoden vaihteessa pitää taas kolmisen viikkoa vapaata työkuvioista. Blogi siis hiljenee nyt muutamaksi viikoksi, mutta jos iskee lomalla inspiraatio, saatan jotain postailla spontaanistikin. Instagramia tulee varmasti jonkin verran päivitettyä myös lomatunnelmista, mutta todennäköisesti yritän sielläkin elellä vähän hiljaiseloa jokusen viikon.

On myönnettävä, että nyt tässä juuri ennen joulua on sellainen olo, että on ammentanut itsensä kerta kaikkiaan tyhjiin. Tuntuu, että kaikki on sanottu ja ei ole enää oikein mitään annettavaa. Ehkä se on sen merkki, että loma tulee tismalleen oikealla hetkellä. Veikkaan, etten ole yksin näiden fiilisteni kanssa…

Tämä postaus on nyt tällainen sekalainen kokoelma ajatuksia ja itsereflektointia lomasta, työstä, blogimaailmasta ja kaikesta niiden ympäriltä. Olen pohtinut bloggaamista nyt tässä kaiken muun sometyön rinnalla. En tiedä, kuinka kiinnostavaa teistä on lukea tällaisia metatason mietteitä bloggaamisesta ja sometyöstä, mutta täältä niitä nyt tulee siitäkin huolimatta. Kun itse on tehnyt tätä somehommaa jo pienen ikuisuuden, on tosi mielenkiintoista seurata paitsi alan, myös oman tekemisen muutosta ja kehitystä. Ja onhan se tässä menneiden 13,5 vuoden aikana melkoisesti muuttunut, ja muuttuu koko ajan.

Moni haikailee yhä niiden blogin alkuaikojen perään, kun meininki oli sympaattisen kotikutoista, kaupallisista yhteistöistä ei kukaan ollut kuullutkaan ja postauksia ilmestyi jossain vaiheessa villeimpinä aikoina varmaan useampi päivässä. Opiskelijana ei muuta ollutkaan kuin aikaa, vaikka silloin ei ehkä siltä tuntunutkaan. Kun työelämä ja monenlaiset muut somekanavat astuivat mukaan kuvaan, piti suunnitella omakin ajankäyttönsä vähän toisin. Mutta toisaalta on tässä matkan varrella moni muukin asia muuttunut kuin vain ajankäyttö. Jossain vaiheessa harrastuksesta tuli työ ja onhan tämä tekeminen monella tapaa kehittynyt ihan valtavasti – ja ehkä ihan hyvä niin. Ymmärrän, että monia harrastelijoiden pitämät blogit ja somekanavat puhuttelevat enemmän, mutta onneksi niitäkin on yhä ammattimaisemman tekemisen rinnalla saatavilla pilvin pimein.

*

Mutta mitä sitten konkreettisemmin on muuttunut? Joku teistä on saattanut huomatakin, että blogi päivittyy nykyään aika paljon harvemmin ja kevyemmällä otteella kuin vaikkapa muutama vuosi sitten. Instagram on viime vuosina noussut jatkuvasti suurempaan rooliin blogin rinnalle ja nielaisee nykyään ison osan omasta työajastani, joten ajankäyttöä on ollut pakko sumplia uusiksi, sillä vuorokaudessa on edelleen sama määrä tunteja ja minua vain yksi. Tämä tarkoittaa sitä, että julkaisen blogissa sisältöä nykyään hiukan rauhaisammalla tahdilla.

Rehellisesti sanottuna, olen hiljentänyt postaustahtia myös siksi, että en enää tee älyttömiä ylityötuntimääriä. Olen puhunut paljon täällä blogissakin työuupumuksesta ja hulluista vuosista, jolloin tein lähes kaiken valveillaoloaikani töitä. Se oli seurausta siitä, että yritin pitää yllä samaa postaustahtia kuin aikana ennen Instagramia, joka on noussut blogin rinnalle yhtä tärkeäksi kanavaksi. Ja niiden lisäksi teen jatkuvasti myös podcastia ja satunnaisia muitakin projekteja.

Vaikka postaustahti on ehkä blogin puolella hiukan hiljentynyt entiseen nähden, todellisuudessa suuri osa sellaisista sisällöistä, joista olisin ehkä joskus aiemmin tehnyt blogipostauksen, on matkan varrella siirtynyt Instagramin ja etenkin storyjen puolelle. Siihen on oikeastaan parikin syytä. Storyjen tekeminen on nopeaa, matalan kynnyksen sisällöntuotantoa, joka taipuu moneen. Storyissa tulee jaettua arkisia havaintoja, kiinnostavia artikkeleita, kevyitä höpinöitä ja toisaalta varsin kantaaottaviakin sisältöjä. Storyihin voi surutta valita aika kapeankin näkökulman aiheelle, koska suurin osa yleisöstä ymmärtää, että 15 sekunnin klippeihin asiaa on pakko ja harva pystyy kosketusnäytöllä näpyttelemään kaiken kattavia selvennyksiä käsiteltävistä aiheista. Storyt ovat kohtalaisen nopeasti ja spontaanisti tuotettua sisältöä, jotka usein myös nautitaan kevyinä ja lyhyinä välipaloina muun tekemisen ohessa pitkin päivää.

Koska story on olemassa vain 24h, sisältöä on helppo julkaista kevyemmällä seulalla ja matalammalla kynnyksellä, vaikka kyse olisi vakavammastakin aiheesta. Sisältö haihtuu joka tapauksessa savuna bittivirtaan, kun vuorokausi on kulunut. Se on sekä hyvä että huono asia. Se madaltaa valtavasti julkaisukynnystä, mutta toisaalta kiinnostavatkaan sisällöt, joihin on saattanut lopulta kuitenkin käyttää aika paljon aikaa ja ajatusta, eivät jää talteen minnekään. Yhtä blogipostausta saattaa puolestaan kirjoittaa kokonaisen työpäivän ja parhaimmillaan vielä hioa ja viilata toisen samanlaisen, koska blogipostaus jää pysyvästi näkyville ja sisällöltä myös odotetaan paljon enemmän. Ajatuksensa haluaa yrittää miettiä valmiiksi ja sanansa puntaroida huolellisesti, koska blogissa julkaistuun sisältöön yleisö suhtautuu huomattavasti painokkaammin.

Teenkin usein nykyään niin, että saatan kevyellä otteella pohtia jotain aihetta Instagramissa, mutta jos tuntuu, että aiheesta syntyy ajatuksissa suurempi ja eheämpi kokonaisuus, saatan kirjoittaa siitä laajemmankin jutun tänne blogin puolelle. Näin on menneen vuoden aikana käynyt monta kertaa – viimeksi toissaviikolla, kun keskustelu opiskelijapiirien naisvihamielisistä asenteista kävi kuumana. Koen itse, että kanavat täydentävät mainiolla tavalla toisiaan, joten minusta tämä yhtälö toimii hyvin.

*

Toisaalta storyjen tekeminen on tänä päivänä paljon vuorovaikutteisempaa kuin blogin kirjoittaminen. Siinä missä blogipostaukset saattoivat aikoinaan saada kymmeniä kommentteja, ihmisten siirryttyä tietokoneiden äärestä lukemaan blogeja mobiililaitteilla, keskustelu blogien kommenttibokseissa on selvästi hiljennyt ainakin täällä omalla tontillani. Ja näin tekijän näkökulmasta tuntuu luontevalta päivittää aktiivisimmin sellaista kanavaa, jossa sisältöjä myös aktiivisesti kommentoidaan ja keskustelua käydään. Blogipostauksille on ehdottomasti yhä paikkansa, mutta pidän itse hurjan luonnollisena, että sisältö jakautuu nykyään eri kanavien välillä eri tavoin.

Blogien kuolemaa on ennustettu varmaankin siitä lähtien, kun blogit nousivat suuremman yleisön tietoisuuteen. En silti usko blogien olevan menossa mihinkään. Niiden tekeminen ja lukeminen on ehkä muuttanut matkan varrella muotoaan, mutta uskon, että myös blogisisällöille riittää yhä tulevaisuudessakin kysyntää ja kiinnostunutta lukijakuntaa. Ja minulla ainakin on yhä mielenkiintoa tuottaa blogisisältöjä. Mielestäni Instagram palvelee ihan eri tarkoitusta. Storyt katoavat ennen pitkää taivaan tuuliin ja kuvatekstien rajalliset merkkimäärät rajoittavat ilmaisua. Ja blogin kuukausittaiset lukijamäärät kertovat, että vielä aika moni jaksaa syventyä blogienkin äärelle.

Mutta metatasolta takaisin asiaan… Vaikka olen tietoisesti pyrkinyt rauhoittamaan työtahtia, tänä koronavuonna on tullut vähän luisuttua hetkittäin taas entisiin tapoihin. Aluksi tyhjäksi pyyhkiytynyt kalenteri ja rauhoittunut elämänrytmi tuntui auvoisalta. Samalla takaraivossa nakersi huoli omien töiden jatkuvuudesta ja teki mieli sanoa kaikkiin työtarjouksiin JOO! Ihan varmuuden vuoksi. Samalla sitä alkoi kuin itsestään täyttää niitä kalenterissa vapauneita kolosia kaikenlaisella mukavalla puuhalla, luovilla projekteilla ja ideoilla, ja yhtäkkiä se vapautunut aika olikin humpsahtanut jonnekin. Ja lopulta työmääräkään ei juuri vähentynyt, mikä toki on ensisijaisesti pelkästään positiivinen ja hyvin huojentava asia. Mutta varmaan myös taustalla lymyilevä stressi ja tietämättömyys tulevasta on lopulta aika kuormittavaa mielelle. Myötätuntoni siis kaikille teille, joiden työtilanne on kärsinyt näistä poikkeusoloista aivan erityisesti.

Toistan varmaan itseäni näissä postauksissa usein, mutta toivon oman tarinani toimivan, jos ei muuna, niin ainakin inspiraationa muille. Mikään työ ei ole sen arvoista, että sen takia kannattaisi uhrata terveytensä tai mielenterveytensä. Olen itsekin kauhistellut jälkikäteen, miten järjettömiä määriä aikaa olen käyttänyt töihin ja sisällöntuotantoon vielä muutama vuosi sitten. Totesin lopulta toissakesänä todellisen uupumuksen rajoilla jo vuosia keikuttuani, että en halua enää uhrata hyvinvointiani työn takia. Eikä pitäisikään. Sen seurauksena olen merkittävästi vähentänyt viikossa julkaistavien blogipostausten määrää. Pyrin myös olemaan tekemättä enää töitä iltaisin ja viikonloppuisin, vaikka siitä tuleekin toisinaan deadline-ruuhkien ja viestivyöryjen äärellä välillä lipsuttua.

Kun työtä tekee palolla ja intohimolla, se saattaa tosi helposti viedä mennessään ja tänä vuonna olen jälkeen joutunut hetkittäin muistuttelemaan itseäni siitä, että ehkä vähän vähempikin riittäisi. Mutta kun vielä olisi tämä juttu sanottavana, ja tämä… Ja niistä jutuista seuraa aina se keskustelu, joka on ihanaa, mutta liimaa entistä tiukemmin näppäimistön tai puhelimen ääreen. Siksi olenkin tehnyt hiukan rajausta sen suhteen, millaisiin keskusteluihin lähden mukaan somessa, ja milloin sekä kenen kanssa. Vaikka keskustelu parhaimmillaan avartaa kaikkien osapuolten ajattelua, olen liian usein löytänyt itseni myös niistä keskusteluista, joissa huomaan vielä tuntienkin päästä hakkaavani päätä seinään, kun yhteistä säveltä ei vain löydy. Enää en aio käyttää kallisarvoista aikaani sellaiseen, ja uskon sen olevan ihan hyvä päätös.

Muutama työhomma jäänee vielä ensi viikon alkuun, mutta blogi jää tänään hetkeksi lomalle ja haluan toivottaa teille kaikille rauhaisaa joulun aikaa ja roppakaupalla onnea uuteen vuoteen, joka toivottavasti on meille kaikille helpompi ja parempi kuin tämä taakse jäävä on ollut. Kuullaan viimeistään ensi vuonna ja ehkä Instagramin puolella jo ennen sitäkin!

PS. Eipä muuten voisi paljon mukavammissa tunnelmissa lomalle loikata, sillä kuulin tänään, että olen saanut kunnian päästä mukaan Marmain top 50 kovimmat markkinointivaikuttajat -listalle. On melkoisen hieno tunne päästä osaksi niin kovaa joukkoa. Kiitos!

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: ,

Categorised in: Elämä

7 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Kata

    Ihanaa joulua sinulle Jenni! <3

  • heiskav

    Hyvää pohdintaa. Ja kiinnostaa kyllä lukea, sä kirjotat hyvin ja otat monipuolisesti eri näkökannat huomioon, asiassa kuin asiassa.

    Nauti lomasta, hyvää joulua!

  • Anne

    Tällaisia pohdintoja on mukava lukea, ja nimenomaan blogista! :) Tykkään kyllä kovasti myös storeistasi Instagramissa, mutta koska Instagramia tulee yleensä selailtua pikaisemmin, niin siellä on helposti vaikeampi keskittyä, vaikka yritän kyllä katsoa ja kuunnella mielenkiintoiset jutut paremmalla ajalla. Ja kuten hetki sitten pohditkin tätä kantaaottavuutta, niin itse ainakin pidän siitä kovasti ja juuri se tekee jutuistasi kiinnostavia! :)

    Ihanaa ja rentouttavaa lomaa!

  • Miisa

    Ihanaa, ettet ole hylkäämässä blogia :) Mä kuulun niihin outolintuohin, jotka eivät tykkää katsella videoita, joten Instan Storyt jäävät yleensä katsomatta. Siitäkin huolimatta että mua kiinnostava arkinen kerronta löytyisi useimmiten juurikin sieltä. Onneksi välillä kepeämpi ajantuksenvirta tihkuu myös blogien puolelle. Ihanaa uutta vuotta!

  • Hey dear! Loved your post and allready followed your blog, i want invite you to visit and follow my blog back <3

    http://www.pimentamaisdoce.blogspot.com

  • Tämähän ei liity varsinaisesti millään tavalla tähän postaukseen, mutta olen pähkäillyt asiaa jo tovin ja rohkaistun kysäistä.
    Mitä luomiväriä sä käytät silmissäsi? On nimittäin tosi kivan väristä. Itsellä hakusessa hiukan samanvärinen.

    • Luomiväristäni tuleekin aika usein kyselyjä! :) Suosikkini ovat Smashboxin Cover Shot -paletti sävyssä Ablaze (saatavilla ainakin Kicksissä) sekä Urban Decayn Naked Heat -paletti, joista löytyy molemmista tällaisia luonnonläheisiä terrakotta-sävyjä. Arjessa käytän tosi usein luomilla myös ihan vain aurinkopuuteria. Esimerkiksi vuosia sitten Sephorasta ostamassani aurinkopuuterissa on ihan loistava sävy myös luomille. :)

Related posts