12/12/20

Erilaiset joulukynnet

48

*Geelikynnet minulle tarjoaa Bio Sculpture

Kun viimeksi menin käymään kynsihuollossa, oli tunne, että nyt pitäisi varmaan laittaa kynsiin jotakin jouluista. Jotenkin mielessä pyörivät silti enemmän kaikki neonvärit ja kreisit kuvioinnit, jotka eivät tuntuneet sopivan joulusesonkiin pätkääkään. Lopulta totesin, että ihan sama. Ei ole pakko laittaa mitään jouluista, jos ei tunnu siltä. Ja niinpä lähdin aivan toiselle linjalle. Tämänkaltainen kynsityyli oli pyörinyt inspiskansioissani jo pitkään. Alle mintunvihreää ja päälle hauskoja kiekuroita vähän tummemmalla vihreän sävyllä. Ja kylläpä tuli kivat!

Vinkiksi näin joulun alla, että Bio Sculpture -salongissa on jouluaattoon asti muutamia lahjakorttitarjouksia meneillään. Esimerkiksi perusgeelauksen saa lahjakortilla hiukan normaalia edullisemmin – sen voi ostaa lahjaksi joko ystävälle tai vaikka ihan itsellekin, sillä lahjakortti on voimassa vuoden verran eli alennuksen voi hyödyntää myös itse joskus myöhemmin. Kannattaa kurkata kaikki lahjakorttitarjoukset, sillä tarjouksessa on myös muutama muukin hoito.

Aiempia kynsityylejä pääsette selailemaan tämän linkin kautta. Ja kiinnostuneille tiedoksi, että käyn laitattamassa omani Bio Sculpture Salongissa Helsingissä. Lisätietoa Bio Sculpturen geelikynsistä löytyy tästä aiemmin tekemästäni postauksesta.

Photos: Pupulandia

Tags: ,

Categorised in: Kauneus

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Related posts