8/12/20

T-paidan todellinen ympäristövaikutus

113

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PURE WASTE

Jos minulta kysyttäisiin tärkeintä ja parasta vastuullisuustekoa ympäristön ja ilmaston eteen vaateostoksilla, vastaukseni olisi: “Älä osta yhtään mitään – ainakaan uutena.” Se on kuitenkin nykymaailmassa ehkä hiukan vaikeasti toteutettavissa, vaikka kuinka yrittäisi elää askeettisesti.

Jos ollaan ihan rehellisiä, harva meistä länsimaisen hyvinvointivaltion kasvateista ostaa vaatteita vain absoluuttiseen tarpeeseen. Ilmennämme pukeutumisella itseämme ja viestimme tyylillä sisäisestä maailmastamme. Joskus haksahdamme muotivillityksiin ja sorrumme ostamaan uutta ihan muuten vain. Aika usein vaatehankintojen taustalla on vaihtelunhalu ja tarve ilmaista itseämme sen sijaan, että meillä ihan oikeasti ei olisi mitään päällepantavaa. Vaikka haastan ajatteluani tässä asiassa jatkuvasti, olen kaukana täydellisestä. Jos kuitenkin vertaan kulutustottumuksiani vaikkapa 10 vuoden takaiseen, ero entiseen on massiivinen: trendit eivät enää juuri kiinnosta minua enkä ole asioinut halpamuotiketjuissa enää vuosikausiin. Vähintä, mitä vaatteita hankkiessa voi tehdä, on miettiä niiden elinkaarta jo etukäteen ja kysyä itseltään vaikkapa nämä kysymykset:

♥ Tarvitsenko tätä todella?

♥ Ostaisinko saman vaatteen vielä vuodenkin päästä?

♥ Tuleeko vaate kestämään käytössä vuosia?

♥ Voisinko nähdä itseni pukeutumassa siihen vielä 5, 10 tai 25 vuoden päästä?

♥ Onko vaate valmistettu vastuullisia periaatteita noudattaen?

♥ Voisinko löytää vastaavan käytettynä?

Kun ryhdytään laskemaan jokaisen uuden vaatteen hiilijalanjälkeä (varsinkin sen elinkaareen suhteutettuna), luvut ovat pahimmillaan aika hurjia. Ja mitä lyhyemmäksi jää vaatteen elinkaari, sitä enemmän on luonnonvaroja tuhlattu sen valmistamiseen. Ihan turhaan. Ja ikävä totuus on, että pitkällä tähtäimellä huonolaatuisia, lyhytikäisiksi jääviä halpavaatteita joutuu suurella todennäköisyydellä ostamaan melkoisen läjän yhtä laadukasta, kestävää ja vastuullisemmin valmistettua vastaan. Mutta meillä on myös mahdollisuus vaikuttaa omilla valinnoillamme siihen, millaisia vaatteita myynnissä ylipäänsä on. Mitä vastuullisempaa ja läpinäkyvämpää toimintaa vaatemerkeiltä vaadimme, sitä suurempi paine niillä on toimia ilmastoa kunnioittaen. Mitä vähemmän ostamme halvalla tuotettuja ja ihmisiä sekä ympäristöä riistäviä vaatteita, sitä vähemmän kannattavaa sellaista on ylipäänsä valmistaa.

Vastuu vaateteollisuuden hiilijalanjäljestä ei tietenkään ole pelkästään kuluttajalla. Se on luonnollisesti myös vaatteiden valmistajilla. Vastuullisuusvaikuttaja Outi Pyyn sanoin: “Kaikella mitä elämme ja olemme, on jonkunlainen ekologinen jalanjälki. Jokainen tuote ja palvelu kuluttaa luonnonvaroja jollain tavalla. Kyse onkin enemmän siitä, kuinka paljon.” Ja nämä erot voivat olla aivan massiivisia kahden vastaavalta näyttävän tuotteen välillä ja näiden lukujen sekä erojen syövereihin sukellamme tässä jutussa.

*

Ilmastoasioiden äärellä on helppo vaipua synkkyyteen ja ahdistukseen, sillä elääksemme tai pitääksemme yhteiskuntaa pystyssä emme voi täysin luopua kaikesta kuluttamisesta. Niinpä on mietittävä ratkaisuja, jotka auttavat pienentämään hiilijalanjälkeämme. Ja näin itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa on todettava, että suomalaisena voi olla ylpeä siitä, että nimenomaan Suomesta tulee paljon kiinnostavia innovaatioita vastuullisemman tuotannon saralla. Sulapac valmistaa biohajoavia pakkauksia vaihtoehdoksi muoville ja on kerännyt kansainvälisesti suurta huomiota ja Woodio puolestaan hyödyntää puuteollisuuden hakkuujätettä ja valmistaa siitä komposiittimateriaaleja, joita käytetään muun muassa kylpyhuoneen kalusteissa. Spinnova kehittää uusia kuituja ja materiaaleja puusta lupaavin tuloksin ja Pure Waste valmistaa vaatteita kierrätetystä puuvillakuidusta. Siinä on monta syytä olla paitsi ylpeä Suomesta, myös toiveikas tulevaisuuden suhteen. Ja kaikissa näissä innovaatioissa on myös erittäin vahvaa kansainvälista kasvupotentiaalia – nämä yritykset lähestyvät asiaa miettien, miten voisivat ennemmin olla osa ratkaisua kuin ongelmaa.

Suomalainen Pure Waste on alusta lähtien lähtenyt tekemään vaatebisnestä innovatiivisella otteella ja ilmastonäkökulma edellä. Suomalaisyritys on ollut monella tapaa edelläkävijä ja todennäköisesti vaikuttanut merkittävästi muun muassa siihen, että nykyään vaatetuotannon vedenkulutuksesta puhuminen on arkipäivää. Pure Waste on nimittäin ollut maailman ensimmäisiä yrityksiä, joka valmistaa vaatteensä 100% kierrätyskuiduista.

Puuvilla on luonnonkuiduista yksi vähiten kierrätetyistä ja vaikeimmin kierrätettävissä olevista materiaaleista ja Pure Waste on toiminut kierrätyspuuvillan valmistuksessa ja hyödyntämisessä merkittävänä edelläkävijänä. Tie alkuvaiheen materiaalikokeiluista tähän päivään on ollut pitkä. Vaikka ensimmäiset Pure Waste -tuotteet näkivät päivänvalon jo vuonna 2013, tuotekehitys on jatkunut tähän päivään asti. Tuotteiden sekoitussuhdetta on muutettu vuosien varrella useasti, koska vaatteille on haluttu taata mahdollisimman korkea puuvillapitoisuus laadun kuitenkaan siitä kärsimättä. Pitkän testailun jälkeen täydellinen laatu ja sekoitussuhde on löytynyt: 60% kierrätettyä puuvillaa ja 40% pulloista kierrätettyä polyesteriä. Ja nykyisin Pure Wasten t-paidan hiilijalanjälki on 50% pienempi ja vedenkulutus vain noin promillen luokkaa verrattuna siihen, mitä normaalin t-paidan valmistukseen kuluu. Se on aikamoinen saavutus!

Pure Waste on ollut syntymästään saakka todellisia pioneereja vaateteollisuuden saralla sekä läpinäkyvyydessä että vastuullisuudessa. Suomalaisbrändi nosti suurempaan globaaliin keskusteluun vuonna 2013 vaateteollisuuden ja puuvillanviljelyn vedenkulutuksen ja on viestinyt omien vaatteidensa ympäristövaikutuksista nimenomaan veden kautta: miten paljon vettä on säästynyt, kun uusien kuitujen sijaan on käytetty kierrätysmateriaalia. Mutta vaikka vedensäästö oli alun alkaen hyvä vertailukohta, tätä nykyä ympäristövaikutuksista puhutaan yleisemmin hiilijalanjäljen kautta. Ja jotta osaisimme erottaa viherpesun aidosti vastuullisista vaihtoehdoista, on paras tapa puhua hyvin konkreettisesti luvuista, koska ne ovat myös keskenään vertailukelpoisia.

Todellisuudessa yksittäisen vaatteen ympäristövaikutusten laskeminen kokonaisuudessaan ei lopulta ole ihan helppo tehtävä, sillä vaateteollisuuden alalla ei tällaisten tilastojen selvittämiseen ole ollut vielä vakiintuneita laskentamalleja. Pure Waste on kuitenkin onnistunut löytämään puolueettoman ulkopuolisen yrityksen, joka on erikoistunut nimenomaan ympäristövaikutuslaskelmien tekemiseen ja vertaa tuotteiden vesi- ja hiilijalanjälkeä neitseellisestä materiaaleista valmistettuihin tuotteisiin. 

Tiedätkö sinä, miten paljon on tavallisen puuvillaisen t-paidan vesi- tai hiilijalanjälki? Nyt siitä viimein on dataa: puuvillaisen t-paidan valmistaminen täysin uudesta materiaalista kuluttaa yhteensä noin 1426 litraa vettä ja tuotteen hiilijalanjälki on 2,07 kg-e. Entä paljonko mahtaa olla Pure Wasten puuvillaisen t-paidan ympäristövaikutus verrattuna siihen? Vesijalanjälki 1,2 litraa ja hiilijalanjälki 1,1 kg-e eli toisin sanoen Pure Waste kuluttaa 99% vähemmän vettä ja hiilidioksidipäästötkin ovat 50% pienemmät. Ero kierrätysmateriaalien ja neitseellisten materiaalien kuormituksessa ympäristölle on valtava ja kierrätysmateriaaleja käyttämällä voi siis todella säästää luonnonvaroja ja vähentää päästöjä.

On kuitenkin hyvä muistaa, että ihan kaikkien uusien tuotteiden valmistukseen kuluu luonnonvaroja – myös kierrätysmateriaaleista valmistettujen. Säästöistä huolimatta aina syntyy myös päästöjä ja Pure Waste haluaa viedä puhetta vaatteiden ympäristövaikutuksista entistä avoimempaan ja läpinäkyvämpään suuntaan. Aiemmin Pure Waste on viestinyt nimenomaan säästöjen kautta eli kuinka paljon vettä säästyy, kun tavallisen t-paidan sijaan ostaa Pure Waste -paidan. Sittemmin firmassa on ryhdytty miettimään, onko “säästöistä” puhuminen lopulta kovinkaan läpinäkyvää – se saattaa helposti hämärtää ajatusta siitä, että myös vastuullisesti kierrätysmateriaaleista tehdyn vaatteen valmistus kuluttaa energiaa ja sitä kautta myös luonnonvaroja.

Niinpä Pure Wastella tehtiin päätös, että tästä eteenpäin ympäristövaikutuksista viestimisessä keskitytään enemmän tuotannon aiheuttamaan ympäristökuormitukseen ja termistöä selkiytetään. Samalla Pure Waste haastaa myös muita brändejä viestimään omasta toiminnastaan ja kulutuksestaan avoimemmin. Läpinäkyvyys toimii kumman hyvänä kannustimena pyrkiä tekemään asioita paremmin, sillä kukapa haluaisi tuoda julki häpeällisen suuria lukemia koko maailmalle. Ja häpeällisiä ne lukemat toden totta monelta osin ovatkin. Tekstiiliteollisuudessa jätetään vuosittain hyödyntämättä yli 4 miljardia kiloa käyttökelpoista puuvillaa. Se tarkoittaa käytännössä noin 15 % koko maailman vuosittaisesta puuvillantuotannosta ja vastaa yli 100 000 rekallista hyvää ja käyttökelpoista raaka-ainetta. Pure Waste valmistaa tuotteensa nimenomaan tuosta leikkuujätteestä, jonka suurin osa maailman vaatebrändeistä kärrää kaatopaikalle. 

Nostan ihan valtavasti hattua sille, että yritys ei vain tyydy lepäilemään laakereillaan toimivan konseptin äärellä, vaan aktiivisesti haastaa sekä itseään että esimerkillään myös muita alan toimijoita parempaan läpinäkyvyyteen sekä vastuullisempaan tekemiseen ja viestimiseen. Pure Waste on ilmoittanut, että koska firman vedenkulutusta on noin pienestä lukemasta enää vaikea vähentää, seuraavaksi kohteeksi se on ottanut hiilidioksidipäästöjensä pienentämisen entisestään. Pure Waste julkaisee myös nykyisin verkkokaupassaan kaikkien tuotteidensa hiili- ja vesijalanjäljen yhtenä ensimmäisistä vaatebrändeistä koko maailmassa.

Maailman vaateteollisuus on valtava hiilipäästöjen aiheuttaja ja laskelmien mukaan alan pitäisi pystyä puolittamaan päästönsä vuoteen 2030 mennessä. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi on arvioitu tarvittavan entistä kestävämpiä materiaalivalintoja sekä uusiutuvaan energiaan siirtymistä. Pure Waste toimii tässä näissä asioissa jo varsin esimerkillisesti, sillä sen tuotteet valmistetaan tälläkin hetkellä tuulienergialla ompelutehtailta kerätystä leikkuujätteestä, mutta suurimmalla osalla maailman vaatemerkeistä on vielä valtavasti tehtävää. Vaikka tavoitteisiin pääseminen vaatii suuria muutoksia vaateteollisuuden sisällä, tarvitaan siihen myös kuluttajien panosta.

Mikä sitten lopulta onkaan kuluttajan rooli kokonaisuudessa? Konsulttiyhtiö McKinseyn laatiman raportin mukaan kuluttajien tekemien valintojen merkitys on kokonaisuuden kannalta merkittävä: kuluttajakäyttäytymisen muutoksella voidaan päästöjä vähentää jopa 20%. Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n tekemän arvion mukaan suomalaisten hiilijalanjälki uusien vaatteiden ostamisesta on keskimäärin 435 kg vuodessa. Siinä on vielä melkoisesti varaa pienentää – varsinkin, kun lukua suhteuttaa esimerkiksi Pure Wasten t-paidan hiilijalanjälkeen, joka on 1,1 kg. Eli mitä sinä ja minä voimme tehdä?

♥ Käytetään jo omistamiamme vaatteita.

♥ Ostetaan uutta vain tarpeeseen ja harkiten.

♥ Jos tarvitsemme jotain, hankitaan ensisijaisesti kierrätettynä tai suositaan Pure Wasten kaltaisia, vastuullisiksi tietämiämme brändejä.

♥ Vältetään turhia tilauksia sekä palautuksia verkkokauppoihin – vaatteiden kuljettaminen edestakaisin kuormittaa ympäristöä.

Muutos vaatii meistä jokaiselta oman ajattelun uudelleen-kalibrointia ja ehkä kokonaan uudenlaista suhtautumista muotiin. Jatkuvasti vaihtuvien trendien ristitulessa poukkoilu ei johda kestävään tyyliin, joten siksi suosittelen vahvasti etsimään itsensä tyylillisesti ja panostamaan klassikoihin: kuten vaikka siihen laadukkaaseen valkoiseen t-paitaan. 

PS. Näissä jutun kuvissa minulla on päälläni Pure Wasten kaksi erilaista t-paitamallia, unisex (hihat kääräisty kuvissa) ja naisille suunnattu malli – kumpainenkin koossa M. Jos siis etsinnässä on edelleen se täydellinen valkoinen t-paita, tässä on yksi hyvä vaihtoehto ja näistä kuvista voit napata vähän osviittaa, kumpi voisi olla sinulle sopivampi malli.

PPS. Kannattaa kurkata myös Outi Pyyn erinomainen teksti samasta aiheesta!

Photos: Pupulandia

Tags: , , ,

Categorised in: Muoti

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Related posts