Vala suomalaiselle muodille ja designille
2 103KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: KALEVALA

Oletko koskaan tullut miettineeksi, että ikiomassa kansantarussamme Kalevalassa maailman loi nainen. Se on aika kiinnostava näkökulma tässä ajassa, jossa feminismillä on yhä työnsarkaa. Myös Kalevala Korun tarina alkoi 1937 rohkeiden naisten käsissä ja halusta tehdä jotain hyvää naisten ja lasten puolesta: alun alkaen varainkeruuprojektina aloitetusta koruvalmistuksesta kasvoi Suomen rakastetuin korumerkki ja kunnianosoitus suomalaisille naisille.
Ja tänä syksynä Kalevala Koru ottaa askeleen paitsi tulevaisuuteen, samalla myös kohti juuriaan – perinteikäs korumerkki on nimittäin yhdistynyt yhdessä Lapponian kanssa Kalevala-brändiksi, joka ammentaa vieläkin vahvemmin suomalaisesta perinnöstä, vahvoista naisista sekä hyvän tekemisestä. Brändiuudistuksen myötä uudistuu myös logo, jossa on nähtävissä Kalevala Korun alkuperäisen 1930-luvulta peräisin olevan logon henkeä.

Paratiisi-koruja on saatavilla sekä hopeisina että pronssisina.

Tunnen ylpeyttä siitä, että olen saanut tehdä yhteistyötä Kalevalan kanssa jo pitkään. Tässä brändissä yhdistyy suomalainen kansanperintö, kaunis design, kotimainen käsityö sekä girl power – kaikki arvoja, joiden puolesta itsekin liputan. Uusiutumisprosessin läpikäynyt Kalevala pohjautuu vahvasti Vala-ajatukseen: jokainen koru edustaa jotain vielä vahvempaa kuin ne arvometallit, joista se on tehty. Valoja tehdään sukupolvien, puolisoiden, ystävien, sisarien välillä ja myös itsensä kanssa – usein juuri korujen kautta.
Kalevala haastoi minua jakamaan oman valani ja omistan tällä kertaa omani juuri suomalaiselle muodille ja designille, jota Kalevalakin edustaa. Meillä on Suomessa ihan huikaisevan kaunista, innovatiivista ja taidokasta suunnitteluosaamista, josta olen suomalaisena valtavan ylpeä. On valtavan hienoa voida ylpeänä pukeutua suomalaisten suunnittelijoiden koruihin ja vaatteisiin, ja arvostan sitä, että monella kotimaisella yrityksellä vastuulliset arvot kulkevat mukana automaattisena osana brändin dna:ta. Erityisesti nostan hattua juuri Kalevalalle siitä syystä, että merkin korut tehdään yhä edelleen käsityönä täällä Helsingissä – se ei todellakaan ole itsestäänselvyys tämän hetken globaalissa maailmassa. Pääsin itse vierailemaan Kalevalan tehtaalla muutama vuosi sitten ja seuraamaan kultaseppien kätten työtä ihan lähietäisyydeltä. On hienoa voida sanoa tietävänsä ihan oikeasti, mistä käyttämänsä korut tulevat.
Kannattaa silti muistaa, että suosimalla kotimaisia brändejä tukee aina suomalaista työllisyyttä ja osaamista, tapahtui tuotteiden valmistus missä päin maailmaa tahansa. Vaateteollisuus ja design työllistävät edelleen Suomessa ihan valtavasti ihmisiä ja suomalaisten yritysten tukeminen on aina kotiinpäin: se auttaa luomaan työpaikkoja, kerryttämään verovaroja ja pitämään yllä kotimaisen designin arvokasta perinnettä. Olisi vaikea kuvitella Suomea ilman Marimekkoa, Artekia tai Kalevalaa, ja toivon, että joistakin tämän hetken nuorista brändeistä kasvaa vielä jonakin päivänä yhtä ikonisia Suomi-kuvan edustajia ja vahvistajia.

Kultarailo-koruissa yhdistyvät kulta ja hopea.

Kalevala on myös itse tehnyt kolme omaa valaa, joista yksi liittyy nimenomaan kotimaisen käsityön tukemiseen ja kultasepän taidon ylläpitämiseen. Tuotanto on vastuullista ja sen pitäminen Suomessa on Kalevalalle tärkeä arvokysymys. Tälläkin hetkellä Kalevala työllistää yli 80 henkeä täällä Suomessa Helsingin tehtaalla. Kalevalan päämääränä on myös suunnitella muotoilullisesti laadukkaita ja aikaa kestäviä koruja, mikä osaltaan liittyy myös Kalevalan toiseen valaan eli suomalaisen kulttuuriperinnön jatkamiseen. Kalevalan koko brändi rakentuu paitsi muinaiskoruista inspiraationsa saaneiden korujen ja uudemman omaleimaisen designin varaan, myös suomalaisen luonnon ja mytologian ympärille. Tiesitkö, että Kalevala-brändin omistaa Kalevalaisten naisten liitto? Sen tärkein tavoite on nimenomaan suomalaisen kulttuuriperinnön pitäminen elävänä.
Kalevalan kolmas vala liittyy naisten ja tyttöjen voimaannuttamiseen. Kalevala on jo kauan pyrkinyt monipuolistamaan mainoskuvissa ja mediassa näkyvää naiskuvastoa, tuomaan esille ihmisiä omina itseinään ja puhumaan arvoistaan selkeästi – ja tätä työtä brändi tulee jatkamaan tulevaisuudessakin. Tässä kuussa Kalevala avaa myös Keniaan rahoittamansa Kalevala Training Centerin, joka tarjoaa koulutusta kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville tytöille ja nuorille naisille. Yhdessä Viola Walleniuksen kanssa koordinoitu koulutuskeskus tarjoaa kolmea erilaista koulutusohjelmaa, joista valmistuu vuodessa 190 tyttöä tietojenkäsittelyn, ompelijan ja kampaajan ammatteihin.

Kaaria-sarjaan kuuluvat korvakorut, lasihelmellä koristeltu kaulaketju sekä rannekoru.

Mutta hypätäänpä sitten tuohon itse korumallistoon ja Kalevalan syksyn uutuuskoruihin, joiden joukosta löysin heti omat suosikkini. Brändiuudistuksen myötä myös Kalevalan mallistorakennetta on hiukan uudistettu ja kokoelma on jaettu kolmeen eri kategoriaan: Kalevala Modern, Kalevala Originals ja Art by Kalevala. Kalevala Modern -kokoelman korut edustavat nimensä mukaisesti modernia ja nykyaikaista korumuotoilua ja niiden joukkoon kuuluvat esimerkiksi viime vuoden suosikkikoruni, jotka ovat suunnittelijaduo Juslin-Maunulan käsialaa. Kalevala Originals -sarjassa nähdään puolestaan muinaiskorujen muotokielestä ja tematiikasta inspiraationsa ammentavia koruja, ja Art-malliston koruissa vahva taiteellinen ilmaisu kohtaa perinteikkään suomalaisen käsityöosaamisen. Art-mallistossa nähdään esimerkiksi ennen Lapponia-brändin alla tutuksi tulleita koruja sekä Paula Häiväojan designia 60-luvulta.
Valitsin näihin kuviin esiteltäväksi joitakin omia suosikkejani kustakin kokoelmasta. Oma ylivoimainen lempparini oli Modern-sarjan tuorein tulokas Kaaria, jonka kaunis muotokieli on yhtäaikaa klassinen ja moderni. Hauskan säväyksen korusarjalle antaa tuo kaulakorun mintunvihreä helmi, joka on muuten helsinkiläisen lasitaiteilijan käsialaa. Toinen suosikkini olivat Originals-sarjaan kuuluvat Paratiisi-korvakorut, joita on saatavilla sekä hopeisena että pronssisena. Yksinkertainen roikkuva design on ihan omiaan juhla-asuun, mutta toimii mielestäni myös arkisemman tyylin parina. Art-sarjasta valitsin korviini särmikkäät Kultarailo-korvakorut, joissa kaksi jalometallia yhdistyy kauniilla tavalla.
Mille tai kenelle sinä haluaisit omistaa oman valasi? Entä mitä pidätte näistä syksyn uutuuksista sekä Kalevalan uudesta ilmeestä? Kannattaa käydä kurkkaamassa koko Kalevala-mallisto ja uudistunut ilme Kalevalan nettisivuilla, mistä tietysti voi myös näitä kauniita korujakin ostaa.










Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: asusteet, Inspiraatioita, muoti, suomalaiset suunnittelijat, yhteistyö
Categorised in: Muoti