Musiikillinen elämysmatka viidakkoon
67
Olen viimeiset pari vuotta ollut erityisen kiinnostunut kaikenlaisista eksperimentaalisista musiikkityylien yhteenliittymistä. Kun bulgarialaista kuorolaulua tai ghanalaisella alkuperäiskielellä laulettuja lyriikoita liitetään osaksi elektronista tanssimusiikkia, tulee lopputuloksesta väistämättä mielenkiintoinen. Ihan erityisesti minua viehättävät alkuperäiskansojen perinteestä ammentavat äänimaailmat tai eri kulttuureille tyypillisissä musiikkiperinteissä käytetyt soittimet osana modernia nykymusiikkia.
Uusimpia ihastuksiani on elektronisen musiikin tuottaja Uji, joka on kasvanut ympäri Etelä-Amerikkaa ja nomaditaustansa myötä kiinnostunut erilaisista alkuperäiskansojen musiikkiperinteistä. Hän on etnomusikogina ja dokumentaristina kaivellut ja tutkinut eteläamerikkalaisten esi-isien perinnemusiikkia 17 vuoden ajan. Uji-nimellä nykyään musiikkia tekevä Luis Maurette tunnetaan myös Lulacruza-duosta, jonka musiikkia on kuvailtu elektroniseksi folkiksi. Uji julkaisi pari vuotta sitten oman debyyttialbuminsa Alborada, joka on kerännyt paljon kehuja. Itse en välttämättä innostu albumista kokonaisuutena niinkään, mutta erityisesti yhteen biisiin olen ihastunut palavasti. Jenga-kappaleen tumma, mystinen ja jopa vähän pelottava fiilis vie ajatuksissa jonnekin syvälle pimeään viidakkoon. Ihan huikea biisi!
Ja hei, tiedoksi täällä bloginkin puolella, että lauantaina syödään sipsejä ja kuunnellaan deep housea IG livessä klo 19. Tervetuloa mukaan!
Tags: Musiikki
Categorised in: Musiikki