Epäonnistuminen on mustelma,
ei tatuointi.
Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: Mietteitä elämästä, Viikon ajatus
Categorised in: Elämä
Hei,
Tuli mieleeni kun luin kirjaa Pölyn ylistys jossa mainitaan myös blogisi, oletko lukenut kirjaa ja jos olet niin mitä olet mieltä? Hauskaa kevättä!
En ole lukenut kirjaa, mutta kuulin, että blogini mainitaan siinä, eikä kovin mairittelevassa sävyssä. Olen nähnyt nämä muutamat kohdat, joissa minut mainitaan ja tietenkin tuntuu ikävältä joutua tällaisen julkisen ”tölvimisen” kohteeksi. Harmitti myös, että kuulin olevani kirjassa vasta sivuteitse vasta paljon sen julkaisun jälkeen. Erityisen harmilliselta tuntui, että esimerkit tekstiin oli valittu hyvin tarkoitushakuisesti omaa agendaa palvelemaan ja useimmat niistä olivat joistakin ikivanhoista postauksista useiden vuosien takaa. Kirjailijalla on toki oikeus mielipiteeseensä ja kyllähän mielipiteitä maailmaan mahtuu. Mitä mieltä itse olit tekstistä?
Hei ja kiitos vastauksesta.
Jos lukee kohdat irrallaan kokonaisuudesta niin mielestäni silloin ei saa käsitystä koko tekstistä. Mielestäni se olisi tämän kohdalla olennaista.
Esseet sinänsä ovat hankala muoto koska kun kirja julkaistu (2018) kirjoittamasi postaukset (2016?) ovat ”vanhoja”. Ehkä sopivampi muoto tällaiselle olisi lehtikirjoitus jolloin aikaan saataisiin myös ehkä enemmän keskustelua.
Itse näen että kirjailijan tarkoitus ei ole tölviä ketään yksittäistä bloggaajaa vaan ennemminkin nostaa esille asioita blogi”kulttuurista”.
Hänelle ehkä on vieras ajatus, että joku saattaa kirjoittaa blogia ainoastaan tai myös tienatakseen, jolloin kaupalliset yhteistyöt ovat (käsittääkseni) iso osa koko kuvaa. Itse en paljoa blogimaailmasta tiedä, en seuraa säännöllisesti joten tarkoitusperät ovat minulle epäselviä. Niitä on kuitenkin varmasti yhtä monia kuin on blogejakin.
Tässä oma ”analyysini” esseestä :)
Kiitos vielä vastauksesta ja edelleen hauskaa kevättä. Eikä kannata harmistua turhaan, yks kirja sinne tänne, hui hai. Kunhan itse seisoo tekemisensä takana, se kai on tärkeintä :)
Kiitos pohdinnoista ja omasta analyysista. Nämä ovat hiukan haastavia juttuja, koska samanaikaisesti esimerkiksi blogi-ilmiötä ei voi tarkastella pelkästään bisneksenä, vaikka se on myös sitä. Oma blogini on syntynyt 13 vuotta sitten aivan muista syistä kuin tienaamistarkoituksessa ja aloittaessani ei käynyt mielessäkään, että blogilla ylipäänsä voisi ansaita rahaa. Nykyään se on minulle myös työ, mutta on mahdotonta irroittaa noita lähtökohtia siitä, missä olen nyt. Oma tekemiseni alkoi rakkaudesta kirjoittamiseen ja ilosta löytää kanava vaihtaa ajatuksia muiden samoista asioista kiinnostuneiden kanssa. Niillä jäljillä ollaan yhä, vaikka kaupallisuus onkin tullut mukaan kuvioon. Tuottamastani sisällöstä voi tykätä tai olla tykkäämättä ja tiedostan hyvin, etten ole ammattikirjoittaja tai varsinkaan kaunokirjallisten tekstien osaaja. Siitä huolimatta ajattelen, että kirjoittamisen kentällä on tilaa monenlaisille tekijöille ja aiheille.
Vaikka kirjailijan tarkoitus on varmasti ollut tutkailla nimenomaan blogikulttuuria ja henkilöbrändäystä ilmiönä, lopulta näkökulma on valittujen tekstien perusteella todella suppea eikä anna ainakaan omasta blogistani tai sen sisällöistä ihan realistista mielikuvaa. Tietysti hänellä on oikeus tarkastella asiaa juuri niin kuin itse katsoo sopivaksi, mutta tuntuu erikoiselta, että tavaksi on valikoitunut nostaa yksittäisiä bloggaajia nimellä tikunnokkaan tökittäväksi. Olen henkilökohtaisesti vähän kyllästynyt siihen, että älykkökirjailijat tuntuvat kritiikissään menevän vähän laiskasti sieltä, missä aita on matalin ja tarttuvan niihin ”helppoihin” ja kuluneisiin näkökulmiin, joista itse bloggaajana on saanut ottaa vastaan kritiikkiä jo kyllästymiseen asti. Mielenkiintoista tässä kyseisessä esseekokoelmassa on minusta se, että kirjailija myös itse rakentaa tekstien kautta itsestään tietynlaista henkilöbrändiä jakamalla hyvinkin intiimejä asioita itsestään, mikä loppujen lopuksi ei sinänsä poikkea blogimaailmasta juurikaan.
Toinen aihetta sivunnut (joskin romaanimuotoinen) teos on Anna-Kaari Hakkaraisen Kristallipalatsi, joka nojaa siihen kliseiseen olettamukseen, että blogit ensisijaisesti ovat vain feikkiä ja laskelmoitua egon pönkitystä, jolla ei ole paljoakaan tekemistä todellisuuden kanssa. Tätä samaa ”analyysia” ja tulkintaa olemme saaneet lukea vauvapalstalta jo liki 10 vuotta ja omissa silmissä teos vain toistaa tuota ennakkoluuloista stereotypiaa, jota itse en lukuisia blogimaailman vaikuttajia henkilökohtaisesti tuntevana kykene lainkaan allekirjoittamaan. Erityisen kiinnostavaksi näkökulman valinnan tekee se, että Hakkarainen on itse tehnyt töitä bloggaajien kanssa ja hänellä olisi ollut kaikki mahdollisuudet perehtyä aiheeseensa halutessaan esimerkiksi keskustelemalla teemoista heidän kanssaan.
Minulle Hosseinin essee näyttäytyy lähinnä valmiiksi blogeja kohtaan skeptisesti suhtautuvien (ja niihin todennäköisesti syvällisemmin perehtymättömien) ennakkoluuloja vahvistavana tuotoksena. Olisipa tosi virkistävää nähdä kerrankin jonkun älykkään ja napakasti sanailevan kirjailijan valitsevan näkökulmakseen jotakin uutta. Luulen, että oikein tarkkaan tutkimalla blogimaailmasta voisi löytää kritiikin sijaan myös jotakin kiittämisen arvoista ja ansiokasta – se tuntuisi kaiken kritiikin keskellä raikkaalta ja uudenlaiselta näkökulmalta.
Hyviä ajatuksia, kiitos! Ehkä itse voisi joskus kirjailla tuoreempaa näkökulmaa… Ja myös siten että bloggaajien ääni tulee kuuluviin.
