Tyylimuistoja ja minihameita
8 79
Jos jostakin asiasta tässä blogissa olen iloinen, niin siitä, että on tullut tallennettua niin paljon omia ajatuksia ja kuvamuistoja jonnekin talteen. Olen nyt hieman vajaan vuoden tehnyt kuukausittain koosteita omasta tyylistäni vuosien varrelta ja se on ollut yllättävän inspiroivaa. Omasta tyylistä uudelleen inspiroitumisessa on se etu, että suurin osa vaatteistakin löytyy jo valmiiksi kaapista.
On oikeastaan aika hämmentävää, miten monet mieluisistakin asuyhdistelmistä vaipuvat vuosien saatossa unholaan, kun oma tyyli elää ajan mukana. Katsellessani viime kuukausien asuja, on tullut vastaan monta sellaista vanhaa lempparityyliä, joista olen innostunut uudelleen. Yhden vuonna 2015 kuvatun lookin toteutin uusintana nyt viisi vuotta myöhemmin. Kaikki samat vaatteet hametta lukuunottamatta olivat yhä tallessa, mutta hameellekin löytyi omasta kaapista oivallinen korvaaja. En ole aikoihin julkaissut tällaisia ihan tavallisia päivän asu -postauksia, mutta tänään tarjolla on siis pitkästä aikaa sellainen! Ei sen kummempia tarinoita tai lätinöitä, vaan ihan ”sitä itteensä”. Ja vertailun vuoksi mukana tietysti myös se aito ja alkuperäinen vuodelta 2015!


Tai huijasin: en kuitenkaan malta olla lätisemättä ihan pikkuisen. Täysin ilman ristiriitoja en tätä asua ylleni siis pukenut. En nimittäin ole käyttänyt minimittaisia helmoja ainakaan pariin vuoteen, kun midi- ja maksimitta ovat vieneet mennessään. Jostain syystä on myös käväissyt mielessä sellainen ajatus, että tohtiiko sitä näin 36-vuotiaana enää mitään minihameita käyttääkään… Mutta sittemmin olen karistanut mielestäni moiset mietteet. Jos Aira Samulin käyttää yhä ylpeänä minihameita, niin pitäisi minunkin.
Naurattaa muuten, että silloin 5 vuotta sitten on ollut samansuuntaisia mietteitä minihameista: Enpä muista, milloin olisin viimeksi vetänyt ylleni minihameen. Joskus 10 vuotta sitten ainoa oikean helmanpituus oli lyhyttäkin lyhyempi, mutta viime vuosina suosiossa on ollut ememmän midi- kuin minimitta. Saan ihan tosissani haastaa itseäni nykyään pukemaan alaosaksi jotakin muuta kuin farkut, joten hame on helman mitasta riippumatta kivaa vaihtelua. Ehkä tämä minimitta ei ole ihan ominta minua, mutta aivan liian usein farkkuihin edelleenkin turvautuvalle nimenomaan mukava poikkeus sääntöön.
Mitäs tykkäätte tästä uudelleentoteutuksesta? Minusta asu toimii ihan yhtä hyvin nyt kuin vuosia sittenkin. Pitää ehkä tehdä näitä uusintoja toistekin. :)

villatakki // cardigan Tiger of Sweden (2014)*
poolopaita // turtleneck shirt BACK (2015)*
nahkahame // leather skirt & Other Stories (2017)*
maiharit // army boots Dr. Martens x Zalando (2016)*
takki // coat Never Denim (2015)*
pipo // beanie KN Collection (2017)*
huivi // scarf A+more (2019)*
aurinkolasit // sunglasses Weekday (2010)
* saatu blogin kautta / gifted









Photos: Annika Ollila (2020) & Vesa Silver (2015)
Tags: Inspiraatioita, muoti, Päivän asut
Categorised in: Muoti