Sadepäivän rakkautta

Olen kuullut tosi monen harmittelevan tätä syksyistä harmautta ja sateista säätä. Ymmärrän harmistuksen ja kyllä minäkin kaipaan aurinkoa hetkittäin, mutta jos olen ihan rehellinen, juuri tällä hetkellä rakastan tätä säätä. Syksyn sävyt piirtyvät vahvoina sumuisen väritöntä taivasta vasten ja näen kauneutta myös kaikissa niissä toisiinsa sekoittuvissa harmaan usvaisissa sävyissä.

Sadesäässä on jotakin ihanan armollista: on lupa vain olla rauhassa. Ikkunalautaan ropisevat sadepisarat ovat erityisesti tällä viikolla tuoneet mieleen edesmenneen ystäväni. Hänellä oli tapana syleillä harmaita, sateisia ja koleita päiviä, jotka monen muun silmissä näyttäytyisivät vain kehnona ja ankeana säänä. Hän näki niissä lempeyttä ja tyyneyttä. Nehän ovat täydellisiä peiton alla makoiluun, leffojen katseluun, lepäilyyn ja rauhoittumiseen – parhaimmillaan turvallisessa kainalossa. Sadepäivänä ei tarvitse tuntea syyllisyyttä tekemättömyydestä ja maailma voi olla kokonainen ihan vain neljän seinän sisällä.

Pidän myös sadepäivien kävelyistä, erityisesti sellaisessa usvaisessa säässä. Ilma on täynnä happea ja siinä on jotakin vapauttavaa, kun astelee kasvot ylös kohotettuina sellaisessa sateessa, joka tuntuu kuin joku suihkisi taivaalta sumutepullolla. Hiukset kihartuvat hattaraisiksi kosteudesta ja meikki saa nuhjaantua.

Tällä viikolla olen melkein joka aamu sytyttänyt aamun hämärässä tuoksukynttilän, antanut loimottavan valon lämmittää mieltä ja pehmeän, hennon tuoksun vaeltaa ilmassa. Olen keittänyt itselleni kupin teetä ja joskus laittanut soimaan jotakin kaunista musiikkia, joskus taas nauttinut hiljaisuudesta, jota vain sateen ääni rytmittää. Joskus olen istuskellut vain, joskus lukenut hetken verran kirjaa. Uppoutunut siihen levolliseen pysähtyneisyyden tunnelmaan, joka kodin hiljaisuudessa aamupäivän valottomina hetkinä vallitsee.

Monesti kauneus on vain näkökulmasta kiinni.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: Inspiraatioita, koti, Mietteitä elämästä

Categorised in: Elämä, Koti