Vähintään 300 käyttökertaa?

*Jutun kuvissa näkyvä takki on saatu blogin kautta.

Tuollaisen laukun voisi teettää varsin edullisesti missä tahansa ompelimossa. Tällainen kommentti oli tullut Samujin joukkorahoituskampanjaa koskevaan FB-postaukseen muutama viikko sitten, kun eräässä ryhmässä kannustettiin tukemaan Samujia ja hankkimaan kaunis Tori-laukku omaksi joukkorahoituskampanjan kautta. En yleensä osallistu FB-ryhmissä keskusteluihin, mutta tällä kertaa en malttanut olla kommentoimatta:

Kyse ei ole vain tästä laukusta, vaan siitä, että olisipa mukava saada nauttia Samujin kauniista designista myös tulevaisuudessa. Juuri tämä asenne on osasyy Samujin kaltaisten hienojen brändien ahdinkoon, että suomalaista suunnitteluosaamista ja laatua ei arvosteta, vaan ostetaan sieltä, mistä halvimmalla saadaan – ja vaikka sitten kopioidaan jonkun toisen tekemä suunnittelutyö, josta ei haluta maksaa. 

Laukussa itsessään ei ole mitään valtavan ihmeellistä: se on malliltaan klassinen ja yksinkertainen, mutta laatu on kohdallaan ja muotokieli ajattomalla tavalla onnistunut. Mutta sellaisiahan ne design-klassikot usein ovat – niin yksinkertaisia ja toimivia, että maallikko saattaa erehtyä ajattelemaan, että tällaisenhan olisi voinut suunnitella kuka tahansa. Harvoin tulee ajatelleeksi, että vaatii taitoa luoda tuote, jota halutaan kopioida. Niinpä rohkenen toivoa, että tätä laukkua himoitsevat ovat valmiita tukemaan Samujia sen sijaan, että teettäisivät halpakopion jossakin toisaalla. Muuten ei ole enää ehkä koko Samujia olemassa. 

Mitä tulee Samujiin, on selvää, että yrityksen johdossa on tehty massiivisia virhearvioita, kun tilanne nyt tämä, mutta silti haluaisin ajatella, että virheistä voi oppia ja korjausliikkeitä tekemällä voi yhä nousta jaloilleen. Vaikka maailmassa tuotetaan kaiken kaikkiaan aivan liikaa vaatetta ja tavaraa, Samujin kaltaiset brändit edustavat sellaisia arvoja, joita itse haluan tukea ja kannattaa: kestäviä valintoja, laatua, ajatonta tyyliä, suomalaista suunnittelua, vastuullisuutta, ympäristön kunnioitusta ja kiltteyttä.

Puheissa suomalainen on usein suomalaisen puolella, mutta sitä toivoisi niin kovin, että arvostus kotimaista designosaamista kohtaan näkyisi sanojen lisäksi myös kulutuspäätöksissä ja maltettaisiin ajatella myös hieman hintalappua pidemmälle. Tilastot kertovat karuja lukuja: vaikka nettikeskusteluissa peräänkuulutetaan kotimaista suunnittelua ja tuotantoa, todellisuudessa hyvin harva on valmis maksamaan siitä kannattavaa hintaa. Moni harmittelee, että Samujin kaltaisten merkkien tuotteet ovat aivan liian kalliita ”tavalliselle ihmiselle”, mutta mielestäni ratkaisu ei ole se, että pitäisi myydä halvemmalla. Tänä päivänä yksi vaateteollisuuden isoimmista ongelmista nimittäin on se, että pikamuodin ja halpaketjujen myötä ihmisillä on aivan vääristynyt käsitys siitä, mitä laadukas ja vastuullisesti tuotettu vaate maksaa. Me olemme yksinkertaisesti tottuneet aivan liian halpaan.

On äärimmäisen epätodennäköistä, että vaate voisi mitenkään olla yhtäaikaisesti halpa, laadukas ja vastuullinen. Oikeastaan lähes kaikkien vaatteiden pitäisi olla kalliimpia, jos haluaisimme varmistaa, että kaikki tekijät tuotantoketjussa saavat työstään reilun korvauksen tuotteen laadun kärsimättä. Pienituloiselle, työttömälle tai opiskelijalle yhtälö on ymmärrettävästi hankala. Moni ostaisi mielellään Samujin kaltaisten brändien vaatteita, mutta kukkaron nyörit eivät anna myöten. Toisaalta meistä jokainen sortuu toisinaan ajattelemaan, että ei ole varaa siihen laadukkaampaan ja kalliimpaan vaatteeseen, ja silti päädymme lopulta ostamaan samalla summalla monta kassillista kampetta halpaketjuista.

Haastavaksi keskustelun (sekä laadun arvioimisen) tekee se, että hinta ei nykyisin välttämättä korreloi laadun kanssa. Siksi vaatii myös kuluttajalta melkoista valveutuneisuutta selvitellä, mistä oikeasti kannattaa maksaa korkeampaa hintaa. Toisaalta myös halpaketjusta voi tehdä laadukkaan löydön, etenkin jos tuntee materiaalit ja tutkii ostohetkellä saumat. Viime kädessä olennaisinta on aina vaatteen käyttöikä ja elinkaari. Huonolaatuisesta vaatteesta tulee nopeasti roskaa eikä jatkuva kierrättäminenkään ole ekologista, jos se tarkoittaa sitä, että vaatteet päätyvät kirpputorille vain muutaman käyttökerran jälkeen.

Ennen vaatteet teetettiin mittojen mukaan räätälillä ja valmisvaatteetkin tehtiin kestämään. Kun vaatteita oli rajallisesti ja niistä maksettiin kovaa hintaa, motivaatio pitää niistä huolta syntyi kuin itsestään. Samaa logiikkaa voi soveltaa tänä päivänä: vaatetta kunnioittaa ihan eri tavalla ja siitä haluaa pitää hyvää huolta, kun siitä on maksanut korkean hinnan. Viiden euron topeista ja t-paidoista tulee kertakäyttötavaraa, jolla ei ole niin väliä, koska uuden vastaavan saa pikkurahalla.

Miettiä kuitenkin sopii myös, miten ylipäänsä on mahdollista, että esimerkiksi t-paidan voi saada alle 10 eurolla, kun ottaa huomioon, että hintaan sisältyvät niin suunnittelu-, materiaali-, valmistus-, pakkaus-, kuljetus-, myymälävuokra- ja palkkakulut, puhumattakaan siitä, että verottajakin vie joka käänteessä omansa. Tyhmempikin tajuaa, että tällaisessa yhtälössä kaikki ei voi olla kohdallaan, jos vaatteen hinta jää kovin pieneksi.

Kävin aiheesta hiljattain keskustelua Instagramin puolella ja eräs seuraaja totesi hyvin: Kyllä se opiskelijana kirpaisee maksaa ”kallis” hinta Sauson nahkahansikkaista, mutta samalla se pakottaa myös huolehtimaan omistamastaan tavarasta paremmin. Halpislaadun kanssa niin ei tule tehtyä, koska on niin helppo vain ostaa tilalle uutta sen sijaan, että pitäisi huolta ja korjaisi vanhaa. 

Ikävä kyllä keskustelussa esiin nousseen Sauson tilanne kuulostaa samantyyppiseltä kuin Samujin. Verottaja on hakenut 90 vuotta täyttänyttä perinteikästä suomalaisyritystä konkurssiin. Se on valtavan surullista, sillä Sauson hansikkaat ovat juuri niitä, jotka periytyvät sukupolvelta toiselle, kun niistä pidetään huoli. Sauson liikkeestä kerrottiin minulle keväällä, että liikkeessä huolletaan ja korjautetaan jopa isovanhemmilta perittyjä hansikkaita, jotka ovat kestäneet käytössä vuosikymmeniä. Siihen mielestäni tulisikin pyrkiä, että vaate tai asuste oikeasti kestäisi vuosikymmeniä ja parhaimmillaan vanhemmilta jälkipolville. Luonnollisesti se tarkoittaa myös sitä, että sitä tulee huoltaa ja mahdollisesti korjauttaakin matkan varrella. Mutta juuri tästä syystä kannustan itse etsimään vaatteita käytettyinä: jos vintage-vaate on kestänyt hyvänä jo kymmeniä vuosia, sopii odottaa, että sillä on vielä runsaasti käyttövuosia myös jäljellä tulevaisuudessa.

Jani Niipola kirjoitti taannoin hyvin blogissaan näyttelijä Colin Firthin vaimona julkisuudessa tunnetun ja vastuullisen muodin puolesta avoimesti puhuvan Livia Firthin aloittamasta #30wears-haasteesta, jonka ideana oli, että jokaista hankittua vaatetta tulisi käyttää vähintään 30 kertaa. Niipola oli haastatellut vintagesovellus GEMin taustavoimiin kuuluvaa Liisa Jokista, jonka tuomio haasteesta oli, että 30 käyttökertaa ei riitä mihinkään – sen sijaan pitäisi puhua 300 käyttökerrasta. Niinpä Niipola aloitti itse #300wears-haasteen ja haastoi ostamaan vain sellaista, jolle tietää kertyvän käyttökertoja vähintään 300. Olen itse tismalleen samoilla linjoilla ja tuo ohjenuora onkin loistava uutta (tai käytettyä mutta itselle uutta) vaatetta hankkiessa. Kysy itseltäsi: voisinko nähdä käyttäväni tätä vaatetta vähintään 300 kertaa? Tai edes sen 30 kertaa? Jos et, jätä ostamatta.

Rehellisyyden nimissä en osaa varmaksi sanoa, kuinka monia vaatteistani olen käyttänyt mitenkin monta kertaa, mutta tänä vuonna aloittamani postaussarja menneiden vuosien tyyleistä antanee osviittaa siitä, miten pitkäikäisiksi monet vaatehankinnoistani ovat osoittautuneet ja miten mukavalla tavalla oma tyyli on pitänyt linjansa vuosien ja trendien myllerryksessä. Myöhemmin tällä viikolla on taas luvassa kooste syyskuisista tyyleistä menneiltä vuosilta.

*

Yksi muotiteollisuuden suurimpia ongelmia on nimenomaan alati vaihtuviin trendeihin perustuva sesonkiajattelu. Se on luotu synnyttämään ihmisten ajatuksissa tarpeita: aina pitäisi hankkia uutta, jos haluaa pysytellä ajan hermolla ja osoittaa tuntevansa trendit. Siksi yritänkin itse löytää ennemmin sen oman ajattoman tyylini kuin heittäytyä aina uusimpien ja väistämättä ennen pitkää hohtonsa menettävien trendivillitysten kelkkaan. Vielä ongelmallisempaa trendeihin perustuvasta muodin “kiertokulusta” tulee, kun muotiviikoilla nähdyt ideat kopioidaan surutta pikamuodin parissa. Halpaketjut ovat tavallaan “demokratisoineet” muodin: enää ei ole varallisuudesta kiinni, kuka voi näyttää trendikkäältä.

Olet ehkä kuullut joskus sanonnan “köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa”, ja siinä tiivistyy minusta hyvin juuri se ajatus, mitä vaateostoksilla olisi hyvä soveltaa. Säästämällä vaatehankinnoissa, päädymme usein lopulta ostamaan huonolaatuista ja kun vaate ei sitten kestäkään käytössä tai kulahtaa surkean näköiseksi ennen aikojaan, löydämme itsemme jälleen vaatkaupoilta. Loppujen lopuksi päädymme todennäköisesti kuluttamaan edullisiin vaatteisiin yhteenlaskettuna moninkertaisesti sen saman summan, jolla olisimme saaneet laadukasta alun alkujaan.

Toinen valtava ongelma on se, että tavaraa tuotetaan aivan liikaa, suorastaan järjettömiä määriä. Ja kun se ei mitenkään edes voi mennä kaupaksi, mitä tapahtuu kaikelle vaatehävikille? Mihin joutuvat myymättä jääneet vaatteet? Entä mitä tapahtuu kaikelle sille huonosti ja kehnoista materiaaleista tehdylle tekstiilijätteelle, jota ei voikaan jatkokierrättää ja uusiokäyttää?

Olen ylpeänä ja uteliaana seurannut suomalaisen muodin kenttää, jolla tapahtuu jatkuvasti kaikkea mielenkiintoista ja syntyy oivaltavia ideoita nimenomaan vastuullisen tuotannon ja kuluttamisen näkökulmasta. Nousevat suomalaiset brändit eivät pelkää tehdä asioita totutusta poikkeavalla tavalla ja on mahtavaa voida sanoa, että ekologisen vaihtoehdon ei enää tarvitse tarkoittaa kompromissia tyylin näkökulmasta.

Lovia valmistaa superkauniit laukkunsa ylijäämänahasta vastuullisesti Italiassa käsityönä ja ideana on hyödyntää nimenomaan sellaisia materiaaleja, jotka muuten joutuisivat roskiin. Pohjoisesta estetiikasta inspiraationsa ammentava Hálo ei usko perinteiseen sesonkiajatteluun tai alennusmyynteihin, vaan mallisto elää ja kehittyy vapaamuotoiseen rauhaisaan tahtiinsa. Ideana on, että laadukkaat ja ajattomat vaatteet ovat aina hintansa arvoisia.

Ivalo on ottanut kunnianhimoiseksi tavoitteekseen olla koko maailman suurin ja kiinnostavin vastuullisen ja nousevan muodin kauppapaikka. GEM-sovellus puolestaan tekee vintage-shoppailusta ympäri maailman entistäkin helpompaa ja houkuttelevampaa. Rakastan myös Arkive Atelierin konseptia, joka on omistettu nimenomaan vaatehuollolle ja siinä tarvittavalle tietotaidolle sekä välineistölle.

*

Yhtenä uusista kiinnostavista konsepteista Suomi-muodin kentällä on Pre-o-porter, jonka ideana on tarjota muutaman kuukauden välein tunnettujen suunnittelijen luomia, eksklusiivisia mallistoja, jotka myydään asiakkaille tilaustöinä. Ensimmäisenä tulokkaana oman kokoelmansa julkaisi Mert Otsamo, jonka mallistosta juuri tämä kuvissa näkyvä takkikin on peräisin. Ideana siis on, että malliston vaatteita voi ennakkotilata Pre-o-porterin kautta ja niitä tuotetaan siis vain tilausten mukainen määrä. Samalla konseptilla on Suomessa yrittänyt ponnistaa pinnalle jokunen merkki aiemminkin, mutta luulen, että nyt vastuullisuuden ollessa nyt muotiteollisuuden kuuma teema ilmapiiri on kypsempi tällaiselle idealle ja Otsamo on jo niittänyt siinä määrin mainetta suunnittelijana, että konseptilla on hyvät mahdollisuudet menestyä.

Käytännössä systeemi minimoi vaate- ja materiaalihävikin sekä pienentää itsenäisen vaatesuunnittelijan taloudellista riskiä, kun kaikki tuotetut vaatteet on valmistusvaiheessa jo varmuudella myyty. Asiakkaalle systeemissä puolestaan on se etu, että tilaamansa vaatteen saa muutaman viikon kuluessa ja valmistusvaiheessa voidaan huomioida asiakkaan yksilölliset mitat. Vaatteet valmistetaan vastuullisesti Virossa ja ennakkotilaajat saavat vaatteensa 40% alennuksella, jos tilaus tehdään 18.10.2019 mennessä. Jos tekee muuten mieli mennä kurkkaamaan, sovittelemaan tai hypistelemään näitä myös livenä, niin ensi viikolla 30.9.-6.10.2019 on Helsingin Kämp Gardenissa avoinna pop up -showroom sitä varten.

Harva meistä tarvitsee tänä päivänä mitään uutta. Ja ekologisesta näkökulmasta tarkasteltuna onkin aina paras vaihtoehto jättää ostamatta kokonaan tai hankkia tarvitsemansa käytettynä. Jos kuitenkin tuntuu tarpeelliselta ostaa jotakin uutena, niin suosittelen miettimään ostopäätöksiä tehdessä laatua ja vaatteen tulevaa elinkaarta. Mahtaako vaatteelle kertyä käyttökertoja vähintään 300? Tekeekö vaatteesta mieli pitää huolta? Voisiko sitä kuvitella korjaavansa tai korjauttavansa ajan saatossa? Olisko aarteesta perintökalleudeksi käyttöön myös jälkipolville?

Vinkkaan tässä myös, että Instagramin puolella on meneillään kisa, jossa voi voittaa omakseen tämän upean kuvissa näkyvän takin, joten kannattaa käydä kurkkaamassa.

Jos parempiin ja vastuullisempiin valintoihin liittyvät mietteet kiinnostavat, niin suosittelen tsekkaamaan myös nämä postaukset:

♥ Arjen pieniä ekotekoja vaatekaapilla: 26 vinkkiä ja ideaa

♥ Opas second hand-, kirpputori- ja vintage-shoppailuun

♥ Tyylimietteitä ja vintage-löytöjä

♥ Lempeyttä lempivaatteille eli pieni vaatteiden huolto-opas

♥ Kysymyksiä vastuullisesta muodista – vaatesuunnittelija vastaa

♥ Täydellisen t-paidan metsästys

♥ Afterwork-podcast: ekologisempia valintoja vaate- ja tekstiiliostoksilla

Photos: Vesa Silver

Tags: Inspiraatioita, muoti, Päivän asut, suomalaiset suunnittelijat, Vastuullinen muoti

Categorised in: Muoti