Virheistä ja anteeksi pyytämisestä

”Olen ylpeä sinusta, olet tehnyt parhaasi.” Näin nämä sanat hiljattain ystäväni Facebook-päivityksen alla ja tunsin jotakin liikahtavan rinnassani. On aina valtavan hienoa saada kuulla, jonkun antavan tunnustusta tällä tavoin, mutta erityisen koskettavalta ja kauniilta sanat tuntuivat tässä nimenomaisessa tilanteessa. Ystäväni oli juuri kertonut julkisesti vastoinkäymisistään ja epäonnistumisestaan työelämässä ja bisnesmaailmassa. Asiat olivat menneet pahemman kerran pieleen ja oli varmasti ollut todella kova paikka tajuta epäonnistuneensa ja vielä kertoa siitä julkisesti. Siksi hänen isänsä sanat postauksen alla tuntuivat aivan poikkeuksellisen tärkeiltä juuri tällaisella hetkellä. Mietin tuolloin, että olisipa meillä jokaisella joku, joka sanoisi jotakin yhtä kaunista silloin, kun itse sitä eniten tarvitsemme.

Mokaamiseen liittyy ihan valtavasti häpeää ja epäonnistuminen tuntuu nöyryyttävältä. Mutta kukapa meistä ei joskus olisi tehnyt virheitä ja töpännyt? Joskus jyrkimpiä ja tuomitsevimpia kommentteja lukiessa tekisi mieli kysyä kirjoittajilta, ovatko he itse todella niin virheettömiä, että heillä on varaa tuomita? Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven, ja niin edelleen. On niin valtavan helppo tuomita muita ja katsoa sormien läpi omia virheitään. Veikkaan, että aika moni suhtautuisi melko paljon armollisemmin muihin, jos itse joutuisi kerran julkisen ryöpytyksen kohteeksi. Tai jos hyökkäyksen kohteena olisi joku itselle rakas läheinen. On silti surullista, että empatiakyky ei monella riitä tämän tajuamiseen ilman omakohtaista kokemusta.

Olen sivunnut tätä aihetta jo monen postauksen verran, mutta sanottava tästä teemasta ei vain tunnu loppuvan. Viime aikoina olen pohtinut paljon sitä miten julkisilla foorumeilla ja nettikeskusteluissa suhtaudutaan epäonnistumisiin ja virheisiin. Usein keskusteluita sivusta seuratessa tulee lähinnä paha olo. Muiden virheillä suorastaan mässäillään. Maassa makaavaa potkitaan ja armoa ei anneta. Vaaditaan julkista anteeksipyyntöä, mutta vilpittömimmätkään pahoittelut eivät internetin tuomioistuimessa riitä. Sen sijaan olen nähnyt anteeksi pyytänyttä syyteltävän teennäisyydestä, epäuskottavuudesta ja epäaitoudesta sekä todistanut lukemattomia epäilyjä siitä, ettei virheen tehnyt todennäköisesti oikeasti edes ole pahoillaan. Mitä ihmettä, ihmiset?

Kun virhe on tapahtunut, valtavan moni keskittyy vain syyttelemään ja vihaamaan sen sijaan, että edes yritettäisiin kuunnella vastapuolen näkökulmaa ja rakentavasti keskustella. Puhumattakaan siitä, että otettaisiin vastaan pahoittelut, annettaisiin anteeksi ja jatkettaisiin eteenpäin. On aivan järkyttävää lukea kommentteja, viestejä ja mustavalkoisen julistavia kannanottoja, joissa inhimisillisille virheille, erehdyksen kautta oppimiselle, oman ajattelun ja toimintatapojen korjaamiselle tai keskeneräisyydelle ei jätetä minkäänlaista sijaa. Lynkkauskampanjoiden ytimessä ei ole muuta kuin päätön viha. Ja surullista kyllä, niin pientä virhettä ei olekaan, etteikö siitä saataisi internetissä bensaa vihan liekkeihin.

Monesti näitä keskusteluita ja kommentteja lukiessani mietin, mihin on unohtunut ihmisyys? Eikö ole aika ylimielistä ja tekopyhää katsoa oikeudekseen jaella tuomioita muille? Ehkä omat virheesi tai puutteesi eivät ole samoja kuin jollakulla toisella, mutta edelleenkin haluaisin nähdä sen virheettömän ihmisen, jolla on varaa tuomita. Ja ei, tämä ei tarkoita sitä, että kaikki pitäisi vain hiljaa hyväksyä. Tottakai täytyy voida keskustella kriittisesti ja antaa rakentavaa palautetta, mutta joukkolynkkauksilla, vihakampanjoilla ja tekopyhällä syyttelyllä harvoin saadaan mitään kovin rakentavaa aikaiseksi. Jos ihminen myöntää tehneensä virheen, minusta muiden tehtävänä on kuulla se ja edes yrittää antaa anteeksi.

Siksi haluankin haastaa teistä jokaisen. Kun seuraavan kerran tuomitset ajatuksissasi jotakuta toista ja tunnet, että joku ansaitsisi teostaan ”rangaistuksen”, pyydän sinua miettimään, mikä auttaisi sinua itseäsi eniten, jos olisit tuon toisen kengissä? Olisiko helpompi nähdä ja hyväksyä toinen näkökulma, jos se esitettäisiin rauhallisesti pohdiskellen, perustellen ja syyllistämättä vai hyökäten ja nöyryyttäen? Toivon, että pystyn itse olemaan muille se kannustava, parempaan tsemppaava ja ylöspäin nostava voima ennemmin kuin lyttäävä, hyökkäävä ja alas polkeva. Pyydän sinua myös kysymään itseltäsi: miten itse toivoisit, että sinuun suhtaudutaan, kun olet tehnyt virheen? Haluaisitko pyytää ja saada anteeksi? Toivoisitko, että sinulle annettaisiin uusi mahdollisuus?

Jos nuo aiemmin kirjoittamani ja tätä aihetta sivuavat tekstit kiinnostavat, niin löydät ne näiden linkkien kautta:

♥ Terveisiä kädenlämpöisestä blogiskenestä

♥ Nettikeskustelun ytimessä: itsekeskeisyyden ja disclaimereiden aika

♥ Oikeassa vai väärässä?

♥ Kohun keskellä

Photos: Peter Olsson

Tags: höpötyksiä, Ihmissuhteet, Mietteitä elämästä, muoti, Päivän asut

Categorised in: Elämä, Muoti