15/08/19

Kesälomamuistoja kuvina ja sanoina

3 59

Huh, nyt on kesälomalta palattu ja yritän jälleen virittäytyä arkeen pienen paussin jälkeen. Kertoilen varmaan myöhemmin vähän tarkemmin mietteitä loman jälkeisistä tunnelmista, mutta ajattelin, että ensin voisin vähän raottaa, mitä menneiden viikkojen aikana on tullut puuhailtua. Olen parhaan kykyni mukaan yrittänyt irroittautua työasioista täysin ja muutamana viikkona en edes avannut läppäriä kertaakaan. Rehellisesti sanottuna en muista, milloin olisin ollut avaamatta tietokonettani joka päivä edes jossain vaihesssa. Nyt olin jopa viikon reissussa ilman, että otin koko rakkinetta edes mukaan! Olen salaa vähän ylpeä itsestäni.

No mitä sitten tuli tehtyä? Tänä kesänä en lähtenyt lomalle minnekään ulkomaille, vaan pysyttelin Suomessa. Rehellisyyden nimissä työasiat luikertelivat myös ensimmäisen lomaviikon agendalle, koska en yksinkertaisesti ollut ehtinyt tehdä kaikkea ajoissa. Onneksi olin lähdössä Oulun suunnalle festaroimaan ja mökkeilemään, joten päätin lopulta, että hommat, joita en ehtisi saada valmiiksi ennen reissun alkua, saisivat yksinkertaisesti jäädä odottamaan loman loppua.

Kävin siis ensimmäistä kertaa elämässäni sympaattisilla Bättre Folk -festareilla Hailuodossa. Olen syntynyt Oulussa, joten lapsuuden kesinä on tullut vietettyä aikaa Hailuodossa perhetuttujen luona paljonkin, mutta edellisestä visiitistä oli valehtelematta vierähtänyt varmaan 25 vuotta. En ole yhtään festari-ihminen, mutta ystävien houkuttelemana päätin tällä kertaa lähteä matkaan. Ja onhan se Hailuoto ihana! Myös Bättre Folkista jäi hyvä fiilis: sopivan pieni ja mukavan erilainen festivaali. Erityisesti tykkäsin siitä, että festareiden toinen lava oli omistettu puhe-esityksille ja kirjailijoille. Oma lempparini koko viikonloppuna olikin viime vuonna Suomen Poetry Slamin voittanut sanataiteilija Nihkee Akka, jonka esitys sai sekä kyynelehtimään että koko yleisön nousemaan seisaalleen osoittamaan suosiotaan. Aika kova juttu lyyrikolle musiikkifestivaaleilla.

Bättre Folkin koettuani voin sanoa, että en vieläkään ole festari-ihminen. Tykkään eräilystä ja tykkään festareista, mutta en halua yhdistää niitä samaan reissuun. Nukun mielelläni teltassa, jos se tarkoittaa, että saan nauttia luonnon rauhasta ja hiljaisuudesta, mutta en niinkään, mikäli vieressä mölyää ja mekastaa toinen telttaseurue läpi yön. Toisaalta tykkään myös kaupunkifestareista: hyvää musiikkia ja ystävien kanssa yhdessäoloa, mutta juhlinnan keskeltä pääsee sänkyyn nukkumaan ja omaan (tai hotellin) suihkuun peseytymään. Sellainen sopii minulle perinteistä festarimeininkiä paremmin. Olipahan silti elämys!

Ruusuja annan Bättre Folkille ihanasta miljööstä, symppiksestä tunnelmasta, puhujista ja itse festarialueella hyvin toimineesta logistiikasta. Risuja antaisin siitä, että festaria on ehkä kasvatettu vähän liian suureksi saaren kokoon nähden, mikä kostautui todella pitkissä jonotuksissa lautalle (3-4h lauttajonossa on aika paljon). Myös bajamajoja olisi voinut olla leirintäalueella enemmän (joskin plussaa on annettava siitä, että vessapaperi ei ollut lopussa kertaakaan). Positiivinen yleisfiilis, mutta soisin, että kävijämäärää ei enää tuosta kasvatettaisi, jotta festarielämys ei kärsisi toimimattomista käytännön järjestelyistä.

Hailuodosta suuntasin perheemme mökille Pudasjärvelle, jossa agendana oli vain tehdä ei mitään. Festarikaverini Peeta tuli mukaan ja vietimme muutaman päivän vain saunoen, lukien, lilluen paljussa ja syöden äitini herkkuja. Pelasin pasianssia valehtelematta varmaan melkein yhden vuorokauden tuosta mökillä viettämästäni ajasta. Se on kuin meditaatiota minulle.

Festari- ja mökkireissun jälkeen suuntasin kohti kotia ja yritin päästä lomatunnelmaan ihan täällä kotona. Myönnettävä on, että kotoa työskentelevälle yrittäjälle se on todella vaikeaa. Kotonakin oli ihan mukavaa ja sain pidettyä itseni erossa työasioista, mutta sellaisesta loman tunnusta en oikein saanut kiinni täällä Helsingissä. Koko ajan oli vähän sellainen olo kuin olisi vain joku hyvin pitkä viikonloppu. Niinpä mietin, että haluaisin viimeisenä kunnon lomaviikkonani lähteä jonnekin reissuun, joko kotimaassa tai ulkomaille. Luulen, että ulkomailla olisin päässyt parhaiten irti arjesta ja saanut viimein päänikin lomamoodiin, mutta toisaalta, kun täällä Suomessakin oli niin kiva kesäsää, olisi tuntunut hassulta lähteä jonnekin kauemmas.

Lopulta päätin reissata ihan vain täällä kotimaassa ja suuntasin ensin ystävien luo Turun suunnalle ja sieltä sitten eteenpäin Tampereelle. Viikko vierähti äkkiä hyvässä seurassa. Piipahdin ensin ystävieni mökillä Turun lähellä ja kyläilin siihen perään Annen luona Turussa. Sen jälkeen suunnistin Tampereelle treffaamaan Sannia ja Lauraa. Sannin puutalossa olo oli kuin Huvikummussa ja ikinä en ole tuntenut itseäni yhtä rakastetuksi kuin Sannin kissan ja kahden koiran hellyydenosoitusten keskellä. Kiitos Filemon-kissan, minusta tuli ehkä jopa hieman kissaihminen. Voin muillekin ei-kissaihmisille suositella tutustumaan cornish rex -rotuun – ehkä koiramaisin kissa, mitä olen koskaan tavannut. :D Oli myös ihana nähdä Lauraa vaihteeksi siellä hänen kotikonnuillaan – näistä tapaamisista saa aina energiaa moneksi viikoksi eteenpäin!

Koko kesänä en ottanut kauheasti valokuvia ja minusta itsestäni ei taida olla muutamaa hassua kännykkäräpsyä enempää koko lomalta. Tässä postauksessa näkyy kuitenkin muutamia lomamuistoja kesän ajalta. Oli ihanaa vaihtaa hetkeksi vapaalle, mutta valehtelisin jos väittäisin, että olisin saanut lomailusta tarpeekseni. Pikemminkin tuntui, että olisin voinut viettää samanlaisen pätkän lomaa heti perään. Ehkä pitäisi ottaa tavaksi lomailla vähän useammin.

Miten teidän muiden kesä sujui? Mikä jäi mieleen kesän kohokohtana? Onko ollut vaikeuksia palata arkeen?

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: ,

Categorised in: Elämä

3 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Mulla kävi niin päin, että vietettyäni pakkolomaa (työtön) alkuvuoden aloitin työt maanantaina. Vielä vaatii hieman aikaa tottua aamuviiden herätyksiin, mutta eiköhän se tästä jossain vaiheessa!
    Lomasi vaikutti ainakin kuvien perusteella vaikutti ihanalta ja rentouttavalta.

Related posts