Parempia valokuvia?
39 86KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: OLYMPUS

Oletko joskus miettinyt bloggaajien tai vaikkapa minun kuviani katsellessasi, miksi omat valokuvat eivät näytä samalta? Yksi yleisimmistä kysymyksistä, joita saan blogini ja Instagramin kautta, liittyy kameraani. Monia kiinnostaa, millaisella kameralla saa samannäköistä jälkeä ja annankin erittäin mielelläni kamerasuosituksia, sillä olen tyytyväisenä luottanut samaan kameramerkkiin jo 8 vuotta. Lähes kaikki täällä blogissa näkemistänne kuvista on napattu Olympus PEN -minijärkkärillä. Hyvä kamera on tietenkin olennainen osa valokuvausta, mutta pelkällä kamerarungolla ei vielä välttämättä pääse kovin pitkälle.
Vähintään yhtä olennaista kuvaa otettaessa on myös se, millaista objektiivia käyttää. Kameran mukana tuleva niin sanottu kittilinssi taipuu moneen kuvaustarkoitukseen ja sillä pääsee hyvin alkuun, mutta useimmiten juuri ne kuvat, jotka innoittavat kyselemään kamerasta, on otettu jollakin muulla objektiivilla. Kittilinssillä saa napattua hyvää yleiskuvaa, mutta jos erityisesti yksityiskohdat tai henkilökuvaus kiinnostaa, suosittelen hankkimaan kameran mukana tulevan objektiivin rinnalle myös toisen linssin. Hiukan valovoimaisemmalla objektiivilla amatöörikuvaajankin ottamat kuvat näyttävät ammattimaisemmilta.

Usein kamerakyselyt liittyvät juuri sellaisiin kuviin, missä kohde erottuu kuvassa selkeänä, mutta tausta blurrautuu sumeaksi. Ja sellaiseen kuvaustarkoitukseen erinomainen objektiivi on esimerkiksi Olympuksen 45mm f1.8. Muistan itse, että oma kokemukseni valokuvauksesta suorastaan mullistui, kun vaihdoin kittilinssin 45-milliseen objektiiviin, joka mahdollisti upeiden potrettien ja kauniiden yksityiskohtien ikuistamisen ihan uudella tavalla.
Tällä objektiivilla saa juuri sellaisia kuvia, joissa henkilö piirtyy kauniisti blurria taustaa vasten esiin. Tämän efektin saamiseksi on kuitenkin olennaista, että tausta on riittävän etäällä kuvattavasta kohteesta eli mitä kauempana taustalla näkyvät asiat kuvattavasta henkilöstä tai esineestä ovat, sitä sumeampina ne näkyvät. Efekti toimii kauniisti myös esimerkiksi yksityiskohtia kuvatessa tai ruokakuvissa. Valovoimaisemmalla objektiivilla saa myös otettua kauniita kuvia paljon hämärämmässä valaistuksessa kuin perus-kittilinssillä.

Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu juuri Olympuksen 45-millisellä objektiivilla. Kuten kuvista näkyy, olen itse terävänä etualalla ja tausta näkyy blurrina hiukan riippuen siitä, miten kaukana olen takana näkyvistä puista tai taloista. Myös yksityiskohtakuvissa syväterävyys näkyy kauniisti.
Bonusta on annettava paitsi itse kameralle, myös tuolle objektiiville myös sen näppärän pienestä koosta: kamera linsseineen kulkee kätevästi käsilaukussa mukana. Moni on hieraissut epäuskoisena silmiään kamerani nähtyään ja ihmetellyt, saako tosiaan tuolla pikkuisella kameralla ja linssillä niin ammattimaisen näköistä kuvaa. Ja kuten olen todennut joskus ennenkin, paras kamera on se, joka on mukana. Myönnän, etten itsekään jaksaisi kantaa suurta ja painavaa järjestelmäkameraa mukanani paikasta toiseen, mutta riittävän kevyt ja pieni kamera ei tunnu suurelta vaivalta pitää mukana laukussa. Ja Olympuksen mallistoon kuuluu muuten myös astetta tyylikkäämpiä nahkalaukkuja, jotka on suunniteltu kätevästi sen kokoisiksi, että niissä kulkee helposti matkassa sekä kamera, objektiivi että muutkin arkiset välttämättömyydet.

Haluan antaa vinkiksi myös sen, että tässä asiassa kuten monessa muussakin harjoittelu tekee mestarin. Kannattaa uhrata muutama tunti elämästä kameran perusasetusten opettelulle, sillä vaikka automaattiasetukset saattavat toimia ihan hyvin jossakin otollisessa kuvaustilanteessa, kuvista ja kuvaamisesta saa paljon enemmän irti, kun osaa itse säätää asetukset kuhunkin kuvaustilanteeseen ideaaleiksi. Itselläni opetteluun meni ammattikuvaajan opastuksella pari tuntia, mutta se muutti valokuvaamisen luonnetta täysin. Jos kamerajuttujen opettelu tuntuu pelottavalta tai vaikealta, niin haluan muistuttaa, että jo 50-luvulla kehitelty Olympus PEN -kamera on saanut nimensä siitä, että sitä on yhtä helppo käyttää kuin kynää. :)
Olen monesti aiemmin todennut, että valokuvaaminen on välineurheilua vain tiettyyn pisteeseen asti. Hyvän valokuvaajan tärkein työkalu on visuaalinen mieli: se, että on silmää kuvakulmille, kiinnostaville kohteille, sommittelulle ja yksityiskohdille on usein laitteita tärkeämpää. Toinen olennainen juttu on kuvien jälkikäsittely, jolla värejä sekä kuvan valoisuutta ja kontrastia saa jälkikäteen vielä viimeisteltyä. Silti hyvä kamera on paras lähtökohta hyvien kuvien ottamiselle. Jos haluatte kurkata joitakin omia suosikkikuviani, joita PEN-kameralla on vuosien varrella tullut tallennettua, niin pieni kokoelma niitä löytyy esimerkiksi täältä.

Tarjous Pupulandian lukijoille
Jos siis haaveilet paremmista valokuvista, minulla on jaettavanani aika mahtava etu! Nyt nimittäin kesän ajan erikoistarjouksena saat minullakin käytössäni oleva Olympus PEN E-PL9 -kameran ostaessasi kaupan päälle myös tuon 45mm 1:1.8 -objektiivin eli säästät siis 259€. Kameraa on saatavilla neljässä eri värissä.
Ja jotta etu olisi vieläkin mahtavampi, saan vielä tämän päälle bonuksena lahjoittaa teille Pupulandian lukijoille Olympus-mallistoon kuuluvan nahkaisen kameralaukun ilmaiseksi kaikille kamera- ja objektiivitarjouksen hyödyntäneille. Laukusta on tarjolla kaksi väriä: musta ja puuteri. Jos siis teet tilauksesi 15.8.2019 mennessä, saat Leather Collection -olkalaukun kaupan päälle (arvo 89€). Saat lisäedun lisäämällä laukun koriin ja käyttämällä alekoodia pupulandia0619.
EDIT: Yleisön pyynnöstä alekoodilla myös pelkkä objektiivi kampanjassa mukana ja suuren suosion ansiosta koodin voimassaoloa on jatkettu 15.8. saakka! :)




Photos: Lars Johnson
Tags: Inspiraatioita, muoti, yhteistyö