Atooppinen ihottuma – paljon enemmän kuin pinnallinen ihovaiva
Kohun keskellä
33 177
En tiedä, kuinka moni teistä ehti kuulla viime viikolla sen podcast-jakson, joka sittemmin poistettiin, mutta veikkaan, että kovin moni ei silti ole onnistunut välttymään kohujakson ympärillä vellovalta keskustelulta. Jos joku on onnistunut missaamaan koko homman, niin Metti & Hanna -podcastissa oli viime viikolla jakso, jossa mukana oli miesvieras. Juha-nimellä esiintynyt vieras vastaili juontajien sekä heidän kuulijoidensa esittämiin kysymyksiin miehen näkökulmasta.
Idea oli hauska, mutta lopputulos osoittautuikin joksikin ihan muuksi, kun myöhemmin keskustelupalstoilla sovinisti-Juhaksikin kutsuttu miekkonen puhui naisista hyvin pinnallisesti ja tuntui arvottavan vastakkaista sukupuolta lähinnä ulkoisten avujen perusteella. Somessa nousi myrsky paitsi Juhan mielipiteistä, myös siitä, etteivät Metti ja Hanna millään tavoin keskustelun aikana haastaneet tai kyseenalaistaneet vieraansa näkemyksiä. Sen sijaan miestä kuvailtiin hauskaksi ja sanavalmiiksi, ja hänen kieltämättä aika sovinistisille ajatuksilleen naureskeltiin mukana.
*
Pahin kohu on jo laantunut, mutta olen miettinyt viikon päivät, haluanko edes työntää lusikkaani tähän soppaan. Muutaman päivän ajan somessa ei muusta puhuttukaan ja ryöpytys asian ympärillä sai melkoiset mittasuhteet. Tietenkin tapaus herätti myös minussa paljon ajatuksia – etenkin, kun ehdin kuunnella tuon kohutun jakson ennen kuin se poistettiin. Olen saanut viikon varrella muutaman viestin, joissa minun on toivottu ottavan asiaan kantaa ja sivuttiinpa aihetta myös eilen linkkaamassani Juuso Pekkisen podcastissa, jonka jaksossa vierailin viime viikonloppuna.
On ilmiselvää, että Juhan näkemykset olivat naisen (tai ihan vain kenen tahansa fiksun ihmisen) näkökulmasta tosi törppöjä. Ne edustivat paljolti sitä, mikä maailmassa on pielessä: Juhan mielestä naisen tehtävä on lähinnä näyttää nätiltä eikä muulla pääomalla ole juuri arvoa, jos naama ja kroppa eivät ole kunnossa. Henkilökohtaisesti minua puistatti jo ensimmäisten minuuttien aikana, kun pistin jakson pyörimään. Tuntui kummalliselta, etteivät Metti ja Hanna vaikuttaneet näkevän mitään kritisoitavaa vieraansa kommenteissa, kun omat niskakarvani nousivat välittömästi pystyyn ja itselleni ainoa luonnollinen reaktio olisi ollut voimallisesti haastaa miehen näkemyksiä. Ymmärrän täysin, miksi jakson sisältö herätti ihmisissä niin suurta ärtymystä ja tuohtumusta. Keskustelupalstojen vihaamiselle omistetussa myrkkytynnyrissä lietsottua someraivoa en sen sijaan ymmärrä. (Kiitos Antti Granlundille tuosta osuvasta termistä!)
Koko hommassa meni monta asiaa pieleen… Jakson runko oli suunniteltu huonosti ja podcastin pitäjille entuudestaan tuntematonta miesvierasta ei selvästikään ollut ollenkaan haastateltu etukäteen, eivätkä Hanna ja Metti ehkä osanneet edes odottaa ihan tällaisia vastauksia. Joskus yllättävässä tilanteessa sitä vain jäätyy. Joskus sitä on vierasta ihmistä kohtaan tarpeettomankin kohtelias, vaikka ei olisikaan tämän kanssa asioista samaa mieltä. On myös oikeastaan aika pelottavaa, miten sitä voi joskus vain olla niin tottunut sovinistisiin asenteisiin, että niille tulee ikään kuin sokeaksi eikä edes tajua esitettyjen mielipiteiden ahdasmielisyyttä ja sopimattomuutta. Kun ympäristö riittävästi toitottaa jotakin läpi elämän, siitä tulee helposti normaalia eikä jotain, mihin edes tajuaisi puuttua.
Tietenkin mimmien olisi pitänyt ymmärtää reagoida sovinistisiin kommentteihin jotenkin jo itse keskustelutilanteessa. Ja kun tässä epäonnistuttiin, heidän olisi pitänyt ymmärtää reagoida niihin viimeistään siinä vaiheessa, kun jakso julkaistiin. Jostain syystä näin ei kuitenkaan tapahtunut ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi reagoida asiaan vasta, kun somemyrsky oli jo lähtenyt kierroksille. Se ei ole koskaan ihanteellinen tilanne ja oikein kunnon someraivoon itsensä lietsoneille kritisoijille ei usein riitä mikään. Osa palautteesta on varmasti ollut asiallista, mutta aika suuri osa ei niinkään. Nettiraivon kuohahtaessa palaute menee herkästi henkilökohtaisuuksiin ja hyökkäävästi asiaa lähestyvän kanssa on vaikea käydä keskustelua. Alkuun reagointi jakson aiheuttamaan mylläkkään ei mennyt ihan nappiin, mutta lopputulos kuitenkin oli, että jakso poistettiin ja mimmit vaikuttivat olevan asiasta ihan vilpittömästi todella pahoillaan. Ja mitäpä muutakaan sitä siinä tilanteessa enää voisi tehdä kuin pahoitella, kun virhe on jo tapahtunut.
*
Monenlaisia somekanavia tehneenä ja omaa podcastiakin jo lähes pari vuotta pyörittäneenä tiedän, että formaattina podcast on hyvin erilainen esimerkiksi blogiin verrattuna. Blogissa omaa ilmaisua, sanavalintoja ja reaktioita on aikaa miettiä ja hioa. Ja siitä huolimatta väärinkäsitykset ja -tulkinnat ovat arkipäivää. Vaikka kuinka yrittäisi kieli keskellä suuta muotoilla asiansa huolellisesti, joku ymmärtää aina väärin (joko tahattomasti tai tahallaan).
Keskustelumuotoisessa podcastissa kyse on aina live-tilanteesta, vaikka jakso olisikin äänitetty etukäteen. On huomattavasti vaikeampi osata keskustelun tuoksinassa ja studiotilanteessa miettiä kaikkia mahdollisia näkökulmia tai osata aina reagoida kaikkeen reaaliajassa haluamallaan tavalla. On myös syytä muistaa, että harva podcastin vetäjä on ammattitoimittaja tai -esiintyjä ja useimpia suosittuja lifestyle-podcasteja pitävät ihan tavalliset ihmiset, jotka eivät välttämättä ole kovin kokeneita esiintyjiä tai puhujia. Ja voin lyödä vaikka vetoa että me kaikki tiedämme ne hetket, kun se napakka vastakommentti pulpahtaa mieleen vasta illalla omassa sängyssä peiton alla, eikä tietenkään siinä hetkessä ja tilanteessa, kun keskustelukumppani on siinä nenän edessä.
Podcast-jaksosta olisi voinut syntyä hyvinkin mielenkiintoinen, jos Metti ja Hanna olisivat tajunneet haastaa vieraansa näkemyksiä. Sellaisenaan keskustelu jäi sovinistiseksi puheenvuoroksi, jolle juontajat tuntuivat vähän ujoina hymistelivän ja hihittelivän vierestä. Myös kysymykset ja niiden muotoilu kummastutti. Fiksuilla aikuisilla naisilla olisi varmasti voinut olla kiinnostavampaa ja hedelmällisempääkin keskusteltavaa vieraansa kanssa kuin nuo varsin ulkonäkökeskeiset, jo valmiiksi melko asennelatautuneet ja aika pinnallisetkin kysymykset. Toisaalta ongelmallista oli myös se, että kysymyksenasettelun kautta syntyi tunne, että Juha oli keskustelussa edustamassa koko miessukupuolta, vaikka lopulta kyseessä oli kuitenkin vain yhden yksittäisen miehen mielipide.
On luonnollisesti podcastin vetäjien vastuulla päättää, millainen näkökulma ja sävy keskusteluun lähtökohtaisesti valitaan ja sen jälkeen editoida sisältöä sekä ohjata keskustelua valittuun suuntaan. Nyt tuntui, että jakson suunnittelu oli yksinkertaisesti jäänyt puolitiehen ja oli täysin unohdettu miettiä sellaisia perustavanlaatuisia asioita kuin millaisia arvoja podcastilla halutaan välittää, kenelle podcastia tehdään ja millaisella äänellä kuulijoita halutaan puhutella. Vaikka vaikuttaja-sanaa kovasti parjataankin, tuhansia ja kymmeniä tuhansia ihmisiä tavoittavalla ihmisellä on vaikutusvaltaa, halusimme myöntää sen tai emme. Ja vallan vastaparina tulee aina vastuu.
Jokaisen somessa työtään tekevän olisi hyvä miettiä, millaisia arvoja haluaa tuottamallaan sisällöllä tukea ja edistää, ja millaisille mielipiteille ja näkemyksille haluaa omissa kanavissaan suoda palstatilaa. Ja siitä syystä oli minusta ihan fiksua, että kohua herättänyt jakso poistettiin, jotta yksikään nuori nainen ei erehdy luulemaan Juhan mielipiteiden edustavan koko miessukupuolen näkemyksiä eikä tällaisille sovinistisille ajatuksille tule annettua yhtään enempää sijaa julkisessa keskustelussa.
*
Toisaalta on hyvä kysyä, onko sekään mielekästä, että vaiennamme kaikki mielipiteet, jotka eivät miellytä meitä itseämme. Totuus taitaa kuitenkin olla, että valitettavasti varsin moni mies ajattelee Juhan tavoin. Siksi tekee itse kullekin aika ajoin ihan hyvää herätellä itseään siihen todellisuuteen, jossa elämme. Tietenkin soisin, että moiset sovinistiset möläytykset ja mietteet jäisivät jo historiaan raikkaampien, tasa-arvoisempien ja humaanimpien ajatusten tieltä, mutta siinä pisteessä ei kuitenkaan ikävä kyllä vielä olla. Toisaalta olisi myös tekopyhää väittää, etteivätkö naisetkin sortuisi sukupuolittuneisiin stereotypioihin ja esineellistämiseen, mutta valtarakenteiden näkökulmasta naisvihamieliset tai sovinistiset asenteet lienevät silti suurempi ongelma.
Somemaailman yhteydessä on puhuttu paljon kuplautumisesta ja siitä, kuinka algoritmit ja omankaltaistemme pariin hakeutuminen vääristää helposti maailmankuvaamme suodattaessaan uutisvirroista pois kaikki ”väärät mielipiteet”. Se, että suljemme niiltä silmämme, ei kuitenkaan poista niiden olemassaoloa. Olisi rakentavampaa käydä vuoropuhelua ja yrittää ymmärtää, miksi vastapuoli ajattelee niin kuin ajattelee. Ehkä maltillisella keskustelulla voitaisiin jopa vaikuttaa keskustelukumppanin näkemyksiin. Itse uskon, että asiallinen argumentointi ja omien ajatusten rauhallinen perustelu on aina hedelmällisempi lähtökohta keskustelulle ja oman viestin maaliin saamiselle kuin omien ajatusten aggressiivinen tyrkyttäminen sekä henkilökohtaisuuksiin hyökkääminen.
Myönnän, että sivustakatsojana vähän hirvitti, millaisen ryöpytyksen keskelle Hanna ja Metti jakson ilmestyttyä joutuivat. Kiehuvan someraivon keskellä ei ole helppoa luovia. Olen aiemminkin miettinyt hiukan huolissani sitä, kuinka ankaraa suhtautuminen virheisiin on somen aikakaudella – toisin sanoen niitä ei sallita. Ja usein vilpittömätkin anteeksipyynnöt kaikuvat kuuroille korville siinä kohtaa, kun viha ja tuohtumus on päästetty ihon alle. Harva pystyy kuvittelemaan, miltä tuntuu joutua tuollaisen myrskyn keskelle, ellei ole sitä itse henkilökohtaisesti kokenut.
Matkan varrella unohtuu usein täysin, mitä raivoa herättäneen kommentin lausuja on ehkä kömpelösti muotoillulla viestillään tarkoittanut. Usein tekstiä luetaan tai ääniraitaa kuunnellaan jo niin voimakkaasti värittyneiden lasien läpi, että oma tulkinta nousee niitä konkreettisia sanoja suurempaan arvoon. Pahimmillaan omat tulkinnat tehdään tutustumatta edes alkuperäiseen tekstiin tai podcastiin ja perustetaan oma näkemys asiasta otsikoille tai muiden jo voimakkaasti asenteellisille tulkinnoille. Olen itsekin muutaman kerran joutunut tuon myllyn keskelle, kun blogijuttua on jaettu keskustelupalstoilla ja harva blogiin kommentoimaan asti päätynyt on lopulta edes lukenut alkuperäistä postausta. Aivan varmasti omat tekstini olisivat voineet olla paremmin muotoiltuja, mutta aika usein ne merkitykset ja sävyt, joita ihmiset ovat lukevinaan rivien välistä, ovat täysin heidän oman mielikuvituksensa tuotetta eikä niillä ole paljoakaan tekemistä sen kanssa, mitä olen kirjoittanut, saati sitten tarkoittanut. Ja loputtomien disclaimereiden viljely sekä rautalangasta vääntäminen tekee tekstistä yksinkertaisesti tylsää, liian varovaista ja puuduttavaa.
*
Osa bloggaajista ja uutissivustoista on viime vuosina kaikenlaisen öyhötyksen ja häiriköinnin takia sulkenut kommenttiosionsa kokonaan. Joskus sekin voi olla toimiva kikka. Toisaalta se voi myös tarkoittaa, että keskustelu vain siirtyy muille areenoille, jolloin sitä on vieläkin vaikeampi hallita. Ja toisaalta, esimerkiksi minulle vuorovaikutus on ollut yksi bloggaamisen parhaita asioita, joten tuntuisi kummalliselta siirtyä tarkoituksellisesti yksinpuheluun. Onneksi oma kommenttiboksi on pääosin pysynyt asialinjalla, mutta kyllähän sitä nykyään aina saa vähän olla varuillaan ja peloissaan siitä, milloin joku oma harmittomaksi tarkoitettu juttu saakin liikkeelle raivoisan myrskyn. Toisinaan tilanteita osaa ennakoida, mutta aika usein kohut syntyvät asioista, joita ei itse olisi hoksannut sisältöä tuottaessaan edes tulla ajatelleeksi.
Olen törmännyt viimeisen vuoden aikana pohdintoihin siitä, pitäisikö esimerkiksi uutisten kommenttiosiota muokata niin, että artikkelia voisi kommentoida vasta, kun on osannut vastata oikein kolmeen sitä koskevaan kysymykseen. Tällä vältyttäisiin siltä, että ihmiset syöksyvät meuhkaamaan kommenttiboksiin vain otsikon luettuaan ja itse asiaan täysin perehtymättä. Ehkä samaa voisi soveltaa blogeissakin.
Jos palataan vielä viime viikon kohuun, niin Juha pysytteli omaksi onnekseen podcast-keskustelussa anonyymina ja säästyi siten pahimmalta myllytykseltä, vaikka hetkeksi varmaan pääsikin keskustelupalstojen vihatuimman miehen asemaan. Vaikka sovinismi on hanurista ja Hanna ja Metti tekivät virhearvion julkaistessaan tällaista sisältöä, heihin kohdistunut raivo tuntuu silti aika ylimitoitetulta. Tuntuu myös erikoiselta, että Marmai veti kohuun mukaan podcastin pitäjien yhteistyökumppanit, kun tähän jaksoon ei kuitenkaan liittynyt minkäänlaista yhteistyötä. Tosin kysymys somevaikuttajan ja mainostajan arvomaailmojen yhteentörmäyksistä on kyllä sinänsä mielenkiintoinen.
Jakso ei enää ole kuunneltavissa ja hyvä niin. Podcastin pitäjät ovat pyytäneet anteeksi ja minusta meidän tulee vilpitön anteeksipyyntö myös hyväksyä. Nyt on aika jatkaa eteenpäin. Jos jotain hyvää tästä nettikeskustelun nopeasta rytmistä pitää löytää, niin tämäntyyppisten myrskyjen pahin huippu laantuu yleensä aika äkkiä. Reilun viikon takainen kohu tuntuu jo vanhalta jutulta siitäkin huolimatta, että internetin muisti on ikuinen.
Tsemppiä mimmit! Tuollaisen hullunmyllyn keskelle joutuminen on kamalaa ja hetken aikaa varmaan tekisi mieli vajota maan alle ja pysyä siellä. Mutta muistakaa, että ei se maailma tähän kaadu ja kaikki me teemme virheitä joskus. Tästä jatketaan eteenpäin taas vähän viisaampina.
Suosittelen jokaista miettimään mielessään, millaista keskusteluilmapiiriä me itse haluamme omalta osaltamme edistää: inhimillistä, hyväksyvää sekä oppimiseen kannustavaa vai ankaraa, tuomitsevaa ja osoittelevaa? Miten toivoisit sinua kohdeltavan, jos kohun keskelle jonakin päivänä joutuisitkin sinä itse tai joku läheisesi? Sillä jos jokin on varmaa, niin se, että virheitä tosiaan sattuu kaikille.
*
Lainaan tähän loppuun itseäni noin kuukausi sitten julkaisemastani blogitekstistä ja suosittelen lukemaan myös nuo aiemmat tätäkin teemaa sivuavat blogijuttuni:
Nettimaailmassa moni ajatus tiivistyy mustavalkoisen oikeaksi tai vääräksi, vaikka väliin mahtuisi loputtomasti harmaan sävyjä. Keskusteluilmapiiri on hyvin tuomitseva vääriä mielipiteitä mutta myös inhimillisiä erehdyksiä ja virheitä sekä tietämättömyyttä kohtaan. Ihmettelen vähän sitä “nettikansan raivoa”, koska erehdykset, virheet ja mokailu kuuluvat ihmiseloon. Haluaisin nähdä sen ihmisen, joka ei koskaan ole töpännyt. Harva mielipide, moka tai möläytys sentään on niin anteeksiantamaton, että siitä ansaitsisi osakseen ihan sellaista raivoa ja ristiinnaulitsemista kuin tänä päivänä usein on vastassa.
Monenlaisia keskusteluita sivusta seuranneena ja niiden pyöritykseen itsekin eksyneenä olen joskus miettinyt, että monelta tuntuu unohtuvan yksi olennainen juttu: elämä on yhtä oppimista eikä meistä kukaan voi tietää kaikesta kaikkea. Tiedonjanoiselle maailma ei koskaan tule valmiiksi. Siksi haluaisin peräänkuuluttaa vähän lempeyttä ja armoa kaikkeen netissä käytävään keskusteluun. Joku tietää kaiken kvanttifysiikasta, toinen feminismistä ja kolmas pikkuisen monesta asiasta. Meillä on monenlaisia kiinnostuksia, vahvuuksia ja osaamista – se on rikkautta ja mahtavaa kyllä, voimme oppia toisiltamme eikä se matka pääty kuin vasta kuolinvuoteella.
Photos & garments: KM by Lange
Tags: blogi, höpötyksiä, Mietteitä elämästä, Podcast
Categorised in: Elämä
Afterwork-podcast: Ideoita kotiin ja sisustuskiistoja
33 177
