Arjen pieniä ekotekoja: näppäriä kierrätysvinkkejä kotiin
13 151*JUTUSSA NÄKYVÄ ECOSMOL-KIERRÄTYSKALUSTE ON SAATU BLOGIN KAUTTA.

Olen ollut nuoresta pitäen innokas lajittelija ja perheessämme on jo lapsuudessani kuuliaisesti kierrätetty biojätteet, pahvi, paperi, lasi, metalli ja muovi asiaankuuluvalla tavalla. Voisi siis sanoa, että kierrätysopit ovat iskostuneet systeemiin jo äidinmaidossa. Varmaan aika monelle teistäkin nämä asiat ovat jo ihan tuttua kauraa ja itsestäänselvä osa arkea.
Jotenkin sitä kuvittelisi, että näin vuonna 2019 jätteiden lajittelu olisi sellainen ihan tavallinen arkinen juttu, joka tulee ihmisiltä aika luonnostaan – eihän tämä mikään uusi asia enää ole. Kuitenkin kerrostaloasujana huomaan melkein joka kerran jäteastioilla asioidessani, että monella naapureistanikaan opit eivät ole menneet ihan perille asti. Todennäköisesti taustalla on tietämättömyyden lisäksi vain viitseliäisyyden puutetta. Lajittelu tuntuu vaivalloiselta eikä keittiöön oikein mahdu riittävän montaa roska-astiaakaan, että kaiken saisi kätevästi eriteltyä…
*
Tavallaan ymmärrän turhautuneita sieluja pikkukeittiöissään. Pienessä asunnossa voi tosiaan olla hieman haastavaa löytää kaikelle oma tilansa ja jäteastiansa. Toisaalta olen sitä mieltä, että on meidän jokaisen velvollisuus hoitaa hommansa tältä osin, kun meille kerran niin toimiva lajittelu- ja kierrätyssysteemi on järjestetty. Niinpä ajattelin tänään esitellä teille pari aika kätevää lajittelun ja kierrätyksen avuksi kehiteltyä suomalaista innovaatiota. Näiden avulla lajittelustakin voi tehdä piirun verran helpompaa – ja tyylikkäämpää.
Olen itse siinä mielessä kiitollisessa tilanteessa, että keittiöni kaapistot ovat aika uudet ja tästä syystä myös lajittelu on jossain määrin huomioitu kaappitilassa. Auki vedettävässä roskiskaapissa on tilaa peräti neljälle roska-astialle, joskin itse pidän kaapissa vain kolmea: biojätteelle, muovijätteelle ja sekajätteelle. Neljännen astian paikka on varattu pesuaineille, keittiön siivoustarvikkeille sekä muulle käytännön tilpehöörille. Vaikka minulla on hyvin tilaa kaapissa näille välttämättömimmille ja suurimmille lajittelukohteille, kierrätyslasi, -metallit, palautuspullot ja esimerkiksi pahvit ja keräyskartongit etsivät aina järkevää säilytyspaikkaa. Edellä mainittujen lisäksi kierrätän tietysti paperin sekä ongelmajätteet.

Jos keittiön kaapeista ei löyty sopivaa tilaa useammalle jäteastialle, bongasin viime vuoden puolella aika kivan uuden apuvälineen rajallisia lajittelutiloja silmällä pitäen. Kotimainen Niimaar nimittäin valmistaa ihan hemmetin tyylikkäitä Ecosmol-kierrätyskalusteita. Harri Koskisen suunnittelema Ecosmol on siis käytännössä kaunis puinen penkki tai pikkupöytä, joka kätkee uumeniinsa mahtavan paljon säilytystilaa kuiville jätteille kuten pahville, lasipurkeille, muoveille, paperille, metalleille tai vaikkapa kierrätyspulloille. Ja mikä parasta, kaluste on tosiaankin niin kaunis, että sitä ei tarvitse piilottaa kaappiin, vaan sen haluaa asettaa näytille kodin paraatipaikalle. Olen itse laittanut oman Ecosmol-boksini eteiseen, missä se toimii kätevästi samalla myös istuimena kenkiä pukiessa. Oman kotini lajittelussa sinne sujahtavat lasipurkit, kierrätysmetallit, pahvit ja palautuspullot.
Ecosmol valmistetaan Suomessa ja se on tehty suomalaisesta FSC-sertifioidusta koivuvanerista. Sitä saa tällä hetkellä neljässä eri värissä: mustana, valkoisena sekä tuhkan ja koivun värisenä, joista viimeksi mainitun valitsin omaan kotiini (ja joka sopii kivasti noihin eteisen Lundia-kalusteisiin). Tämä tuote on itse asiassa ehditty jo palkitakin kansainvälisesti, sillä Ecosmol voitti vuonna 2017 ranskalaisten Maison et Objet -messujen Les Découvertes -palkinnon. Taas saa olla ylpeä kotimaisesta designista!
*
Toinen kaunis ja näppärä apuväline kierrätykseen on suomalaisen Everyday Designin lehtiteline, jota käytännöllisyydessään myöskin rakastan. Ostin telineen aikanaan Helsinki Design Weekin Design Marketista, mutta sitä myydään siis lukuisissa paikoissa niin netissä kuin kivijalkamyymälöissäkin. Enää ei tarvitse murehtia leviäviä ja kaatuilevia paperiroskispusseja, kun kierrätyspaperin saa kätevästi ja kauniisti telineeseen, johon voi pujottaa niin paperikassin kuin kestokassinkin. Ja tämäkin kaluste näyttää niin tyylikkäältä, ettei tarvitse tunkea mihinkään piiloon.
Kierrätys ja lajittelu on siis mahdollista tuoda tyylikkäällä, käytännöllisellä ja huomaamattomalla tavalla osaksi muuta sisustusta, mikä on aina plussaa. Ja toivon, että kukaan ei enää jätä lajittelematta ainakaan siksi, että sopivalle lajitteluastialle ei ole tilaa! Lajittelemalla saadaan materiaaleista kierrätettyä mahdollisimman paljon uusiksi raaka-aineiksi tai uusioenergiaksi.

Koska olen tosiaan siellä oman kotitalon jäteastioilla tuskaillut moneen otteeseen, kun ihmiset tunkevat kampetta ihan vääriin kierrätysastioihin, ajattelin koota tämän postauksen yhteyteen myös tällaisen pienen ja yksinkertaisen kierrätysoppaan. Jos ei ole tottunut lajittelemaan esimerkiksi muoveja, se voi aluksi tuntua hankalalta, mutta väitän, että uuden tavan oppii muutamassa päivässä ja sen jälkeen homma sujuu kuin asiat olisi aina tehnyt sillä tavoin. Monelle peruslajittelu on ihan selvä juttu, mutta ainakin itselleni tuli aiheeseen lähemmin tutustuessani myös paljon uutta asiaa. Kertaus ei siis ole pahitteeksi ja aina oppii jotakin uutta!
Lajittele kotona ainakin nämä (tarkempia lajitteluohjeet löydät linkkien takaa):
BIOJÄTE
Biojätteeseen voi laittaa muun muassa hedelmien ja vihannesten kuoria, ruoan tähteitä, luita sekä kalanruotoja, jähmettyneitä rasvoja, kahvin ja teen poroja, teepusseja, suodatinpapereita, nenäliinoja, lautasliinoja, talouspapereita, kasvinosia ja kuihtuneita kukkia. ÄLÄ laita biojätteeseen nesteitä, vaan kaada ne viemäriin. Älä myöskään laita biojätteeseen biohajoavia vaippoja tai terveyssiteitä (ne kuuluvat sekajätteeseen). Itse asiassa myöskään niitä biohajoavia muovipusseja ei suositella laitettavaksi biojätteeseen, sillä ne eivät hajoa riittävän nopeasti. Sen sijaan biojätteen voi paketoida esimerkiksi sanomalehtikääreeseen. Tarkempia lajitteluohjeita biojätteille löydät täältä.
Vinkki: Minulla ongelmana on aina se, että biojätteet ehtivät alkaa hajota jo roskiksessa, jolloin niistä tulee nestettä ja sotkua. Oma kikkani on ollut hyödyntää tyhjät sipsipussit tähän tarkoitukseen: muuten suoraan roskikseen menevä pussi saa uuden käyttötarkoituksen, tiivis pussi ei päästä nesteitä läpi ja se on helppo tyhjentää biojäteastiaan ja heittää tyhjänä sitten sekajätteeseen.
MUOVI
Muovinkeräykseen saa laittaa kaikki kovin muoviroskat lukuunottamatta PVC-muoveja (03). Käytännössä näihin sisältyvät kaikki elintarvikkeiden muovipussit, muovikääreet ja tyhjät muovipakkaukset kuten jogurttipurkit, voirasiat, juustopakkaukset ja valmispakkaukset, pesuaine- ja shampoopullot, tyhjät muovipullot, -kanisterit ja -purkit (mieluiten litistettynä ja korkit erikseen). Huuhtaise tyhjät pakkaukset tarvittaessa, mutta sellainen puhtaus riittää, josta ei aiheudu hajuhaittoja. Irroita korkit ja kannet – se helpottaa pakkausten jatkojalostamista. Muoviset esineet eivät kuulu muovinkeräykseen, vaan laita ne sekajätteeseen. Tarkempia ohjeita löydät täältä. Aiemmin HSY:n alueella on kerätty energiajätettä, mutta nykyään siitä on luovuttu ja sen tilalle on tullut muovinkeräys.
Jos omassa taloyhtiössäsi ei vielä ole muovinkeräysastiaa, tee aloite ja pyydä sellaisen järjestämistä. Muovinkeräyspisteitä on myös yleisessä käytössä samaan tapaan kuin lasin- ja metallinkeräysastioita. Pääkaupunkiseudun yleiset kierrätyspisteet löydät täältä.

PAPERI
Paperinkeräys lienee suurimmalle osalle tuttu juttu, mutta kertaus on opintojen äiti. Paperinkeräykseen saa laittaa kaikki lehdet, mainoslehtiset, kopiopaperit, tulosteet, piirustuspaperit, esitteet sekä myös ikkunalliset kirjekuoret eikä niittejä tai paperiliittimiä tarvitse irroittaa. Paperijätteeseen saa laittaa myös puhelin- ja tuoteluetteloita, pehmeäkantisia kirjoja, kovakantisia kirjoja kannet poistettuina sekä valkoisia paperikasseja. Mitä paperinkeräykseen sitten EI saisi laittaa? Älä laita keräykseen märkiä tai likaisia papereita, pahvia tai kartonkia, ruskeaa paperia tai paperikasseja, muovia, alumiini- tai vahapaperia tai voimakkaasti värjättyjä papereita kuten lahja- tai silkkipapereita. Tarkempia ohjeita löydät täältä.
PAHVI JA KARTONKI
Kartonkikeräykseen voi laittaa nestepakkauksia kuten maito- ja mehutölkkejä (myös alumiinivuorattuja), pahvisia elintarvikepakkauksia, leipä- ja jauhopusseja, paperikasseja, käärepapereita, munakennoja, talous- ja wc-paperin hylsyjä, aaltopahvia ja voimapaperia, pahvilaatikoita. Muista huuhtoa ja kuivattaa nestepakkaukset ja ruoantähteitä sisältävät pakkaukset ennen kierrättämistä – likaisia pakkauksia ei saa laittaa pahvinkeräykseen! Litistä pakkaukset ja pakkaa ne sisäkkäin, niin keräysastia ei täyty ennen aikojaan. Irrota muovikorkit ja laita ne muovipakkausten keräykseen. Niittejä tai pakkausteippiä ei tarvitse poistaa pahveista. Tarkempia ohjeita löydät täältä.

LASI
Lasinkeräykseen saa laittaa värillisiä ja värittömiä lasipurkkeja ja -pulloja. Huuhdo lasipakkaukset kevyesti ja irroita korkit, mutta etikettejä, kaulusrenkaita tai muita kiinteitä osia ei tarvitse poistaa. ÄLÄ laita lasinkeräykseen juomalaseja, kuumuuskäsiteltyä lasia (uunivuoat, kahvipannut, yms.), kristallia, posliinia tai keramiikkaa, ikkunalasia, peililasia, opaalilasia (esimerkiksi joissakin kosmetiikkapakkauksissa) tai lamppuja. Kaikki edellä mainitut kuuluvat sekajätteeseen, paitsi energiansäästölamput ja loisteputket vaarallisen jätteen keräyspisteisiin. Tarkempia ohjeita löydät täältä.
Kiinnostavaa: Varmaan lähes kaikki kierrättävät Suomessa panttisysteemin ansiosta valtaosan muovi- ja lasipulloista sekä juomatölkeistä kauppojen palautuspisteisiin. Olen monet kerrat ulkomailla ihmetellyt, miksei siellä ole samanlaista panttipullo- ja tölkkisysteemiä, koska harva keino kannustaa lajittelemaan ja kierrättämään yhtä tehokkaasti. Voimme siis täällä Suomessa olla aika tyytyväisiä hienoon kierrätyssysteemiimme.
METALLI
Metallinkeräys on myös aika peruskauraa, mutta itsellä ainakin joskus unohtuu, mitä kaikkea arkisia metallipakkauksiakin voisi kierrättää eli myöskään tässä pieni kertaus ei ole pahitteeksi. Säilyke- ja juomatölkit, alumiinifoliot ja -vuoat sekä metallikannet ja -korkit luonnollisesti kuuluvat metallinkeräykseen, mutta esimerkiksi myös tyhjät aerosolipurkit (eivät hölsky tai pihise), tuikkukynttilöiden metallikuoret sekä pienet metalliesineet voi sujauttaa metallinkeräysastiaan. Elintarvikkeita sisältäneet pakkaukset kannattaa huuhtaista vedellä ennen kierrätystä. Tarkempia ohjeita löydät täältä.

ONGELMAJÄTE
Toivon hartaasti, että kukaan ei laita vaarallisia ongelmajätteitä laiskuuttaan (tai ainakaan tämän jälkeen tietämättömyyttään) sekajätteeseen. Kaikki varmasti tietävät, että paristot pitää kierrättää erikseen niille tarkoitettuihin jäteastioihin (joita löytyy esimerkiksi ruokakauppojen yhteydestä), mutta sekajätteen sekaan eivät myöskään kuulu energiansäästölamput, loisteputket, akut, lääkkeet, neulat tai ruiskut (viimeksi mainittuja voi palauttaa esimerkiksi apteekkiin). Vaaralliseksi jätteeksi luokitellaan myös esimerkiksi erilaiset liottimet, jäteöljyt, painepakkaukset (joissa on vielä jotakin sisällä), emäksiset puhdistusaineet sekä erilaiset desinfiointi- ja torjunta-aineet. Lisätietoa vaarallisen jätteen lajittelusta löydät esimerkiksi HSY:n nettisivuilta sekä jäteoppaasta.
VINKKEJÄ:
♥ Vähennä sekajätteen määrää lajittelemalla. Aloitetaan olennaisimmasta: mieti, miten voisit vähentää sekajätteeseen päätyvän roskan määrää. Loppujen lopuksi sekajätettä kertyy varsin vähän, jos lajittelee tunnollisesti. Sen jälkeen, kun taloomme tuli muovinkeräysastia, on sekajätteen määrä pudonnut omalla kohdallani liki olemattomaksi. Lajittele ja kierrätä siis kaikki, minkä pystyt – ja on aika palkitsevaakin, kun huomaa, miten vähän jäteastiaan enää kertyy tavaraa huolellisen lajittelun jälkeen. Vaikka et saisi koko kuukauden sekajätteitäsi mahtumaan pieneen lasipurkkiin, ehkä voisit saada ne mahtumaan huomattavasti entistä pienempään astiaan, mikä taas jättää enemmän tilaa lajittelulle siellä roskiskaapissa. Jos omassa taloyhtiössäsi ei vielä ole muovinkeräysastiaa, tee aloite ja pyydä sellaisen järjestämistä – meidän taloyhtiössämme tämä hoitui hyvin yksinkertaisesti ja nopeasti.
♥ Vältä turhia pakkauksia ja roskia. Mieti jo kaupassa ostoksilla, miten ostamasi tuotteet on pakattu. Olisiko tarjolla vaihtoehtoa, joka ei ole paketoitu (moninkertaisiin) muovikääreisiin? Entä voisitko jättää esimerkiksi ruoka- tai vaatekaupassa muovikassin ostamatta? Pidä mukana omaa kangaskassia, osta hedelmät ja vihannekset irrallaan tai ekologisesta materiaalista valmistettuun kestopussiin (jollaisia löytyy muuten myös Niimaarin valikoimasta) ja käytä uudelleen ostamasi muovipussit kotona esimerkiksi roskapusseina. Turhan jätteen välttämiseksi löydät vinkkejä esimerkiksi tästä aiemmin tekemästäni postauksesta sekä HSY:n oppaasta (pdf).

KIERRÄTÄ AINAKIN NÄMÄ:
♥ vaatteet ja tekstiilit
Ehjät ja hyväkuntoiset vaatteet voi myydä kirpputorilla, lahjoittaa keräykseen tai antaa eteenpäin vaikkapa ihan lähipiirissä. Rikkinäiset tai likaiset vaatteet ja tekstiilit eivät kuulu vaatekeräyksiin, mutta sekajätteen tulisi olla tekstiilijätteen ihan viimeinen sija, sillä jätevoimalassa se päätyy kierrätyksen sijaan poltettavaksi. HSY:n lajitteluoppaassa annetaan vinkkejä vaatteiden kierrättämiseen, mutta suosittelen lämpimästi kurkkaamaan myös Outi Pyyn tekemän postauksen aiheesta. Tärkein vinkki vaatekierrätysrumban ja tekstiilijätteen minimoimiseksi on tietysti toimia harkiten jo ostovaiheessa sekä pitää omistamistaan vaatteista hyvää huolta – tähän löydät vinkkejä aiemmin koostamastani postauksesta.
♥ käyttökelpoiset ja ehjät tavarat
Käyttökelpoista tavaraa ei tietenkään koskaan kannata heittää roskiin. Lahjoita mieluummin vaikka ilmaiseksi! Facebook-kirppikset, kierrätysryhmät, keräyspisteet ja Siivouspäivä ovat oivallisia tapoja päästä eroon itselle tarpeettomasta tavarasta. Omassa taloyhtiössäni on talon yhteinen kierrätyspiste, johon voi jättää itselle tarpeettomia ehjiä tavaroita, kirjoja ja vaatteita. Systeemi on toiminut todella hyvin ja yleensä tavarat löytävät aina nopeasti uuden kodin oman taloyhtiön sisältä.
♥ kirjat
Antikvariaatitkin ottavat nykyisin vastaan kirjoja valikoiden, mutta kirjoja voi lahjoittaa myös esimerkiksi erilaisiin kirjanvaihtopisteisiin, jollaisia olen bongannut muun muassa Kampin kauppakeskuksesta sekä Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Jätä oma vanha kirjasi ja nappaa tilalle uutta luettavaa – kätevää! Oman kotitaloni kierrätyspisteellä kierrätetään myös kirjoja ja aikakauslehtiä.
♥ huonekalut
Ehjille huonekaluille voi etsiskellä uutta kotia kierrätys- ja kirppariryhmistä, Tori.fi:stä tai muualta netistä, mutta lisäksi esimerkiksi Kierrätyskeskus, Fida ja SPR lähetystorit ottavat vastaan huonekaluja. Kannattaa tiedustella myös noudon mahdollisuutta. Elämää nähneet kalusteetkin voivat saada uuden elämän kunnostamalla tai vaikkapa uudelleen verhoilemalla – vanhan kunnostaminen on aina parempi vaihtoehto kuin kokonaan uuden ostaminen. Rikkinäiset vanhat kalusteet voi pääkaupunkiseudulla toimittaa itse Sortti-asemalle tai tilata kotoa Sortti-noudon maksua vastaan.

Tässä jutussa oli nyt tällaisia ihan perusasioita ja -vinkkejä ja minun tärppejäni saa mieluusti täydentää kommenttiboksin puolella! :) Kurkatkaa myös alta PS. Olen vegaani -mimmien hauska ja informatiivinen video yleisistä kierrätysmokista ja lajitteluvirheistä. Siinä tuli minulle itsellenikin muutama uusi vinkki!
LISÄÄ LUETTAVAA PAREMMISTA VALINNOISTA ARJESSA
Jos kierrätys- ja vastuullisuusasiat kiinnostavat enemmänkin, lue myös nämä postaukset:
♥ Arjen pieniä ekotekoja: ruokaostoksilla ja keittiössä
♥ Arjen pieniä ekotekoja vaatekaapilla: 26 vinkkiä ja ideaa
♥ Ekologinen sähkösopimus ja 10 keinoa vastuullisempaan sähkönkulutukseen
Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: design, koti, Mietteitä elämästä, suomalaiset suunnittelijat