7/05/19

Ihanan rento ja ekologinen pellava – tyyli-inspiraatiota kesään!

183 127

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: NANSO

Mihin se ihana lämmin kevätsää katosi? Pari viikkoa ehdittiin jo iloita lämpimistä ja aurinkoisista kesäkeleistä, mutta viikonlopun räntäsade palautti hetkeksi maan pinnalle. Viikonvaihteessa piti kaivella kaapista taas kaulahuivit esiin ja pukea sukat nilkkojen suojaksi, mutta kyllä se kesä sieltä koittaa pienen takaiskunkin jälkeen. Niinpä päätin jo virittäytyä kesätunnelmaan kotioloissa, vaikka hetkellisesti pitääkin taas pukeutua ulos lämpimämmin.

Yksi ihanimmista materiaaleista kesävaatteissa on pellava, jota on runsaasti mukana myös tämän kevään ja kesän Nanso-kokoelmassa. Yksi näistä kesän pellavauutuuksista vilahtikin jo edellisessä Nanso-postauksessa, jossa esittelin suosikkimekkojani kevät- ja kesätyyliin. Yksinkertaisen ja kauniin Luoto-mekon lisäksi kokoelmaan kuuluu liuta erilaisia paitoja ja housuja, joista saa sekä keskenään että Nanson muuhun mallistoon yhdistelemällä loihdittua monenlaisia raikkaita kesätyylejä. Valikoin mallistosta omia suosikkivaatteitani ja stailasin niistä kolme erilaista kokonaisuutta.

Pellavaa voisi jopa kutsua sellaiseksi kesäisten materiaalien klassikoksi. Rento ja kevyesti rypistyvä pellavakangas sopii hellepäiviin paitsi huolettoman tyylikkään olemuksensa, myös ilmavuutensa ja hengittävyytensä ansiosta. Ja vielä kirsikkana kakun päälle se on materiaalina varsin ekologinenkin! Pellava on nimittäin kuituna varsin kestävää ja sen viljelyssä tarvitaan paljon vähemmän vettä ja torjunta-aineita kuin puuvillan. “Pellava myös mielestäni vain paranee käytössä, vähän kuin laadukas nahkasohva, joka patinoituu ajan saatossa kauniisti”, vinkkaa Nanson pääsuunnittelija Noora Niinikoski. Jos kiinnostaa lukea pellavasta materiaalina enemmän, kannattaa kurkata esimerkiksi tämä kiinnostava juttu.

Pellavaa on kevätkokoelmassa mukana niin päämalliston kuin Lounge-mallistonkin tuotteissa. Luoto-sarjan mekko tosiaan vilahtikin jo viime postauksessa, mutta samaiseen sarjaan kuuluvat myös pitkät housut, culottes-housut, hihaton toppi sekä pitkähihainen mekko. Lounge-kokoelman Sarastus-sarjassa puolestaan on hiukan rennompaa pellavatyyliä, jota näkyy myös tämän postauksen tummansinisissä shortseissa ja väljissä housuissa. Molempien sarjojen vaatteet ovat ihanan monikäyttöisiä ja toimivat eri tavoin stailattuina melkein missä tilaisuudessa tahansa. Kauniin Pellava-kauluspaidan stailasin tässä lookissa rentoihin harmaisiin Kajo-housuihin, mutta paita sopisi mainiosti myös vaikkapa farkkujen tai herrainhousujen parina. Yhdistelin tällä kertaa pellavaisten vaatteiden rinnalle myös Kippari-puseron raitakuosia sekä villa-puuvillasekoitetta olevan Villis-neulepuseron. Mikä tyyleistä on teidän suosikkinne?

Nyt äitienpäiväviikolla kaikki normaalihintaiset tuotteet ovat 30% alessa 8.-12.5., joten jos iskit silmäsi johonkin ihanaan pellavaiseen löytöön, niin tällä viikolla sen voi saada hiukan normaalia edullisemmin. Mutta Nansolla on myös meneillään kanta-asiakkaille koko toukokuun kestävä alennuskampanja, jolla kaikki pellavatuotteet saa 20% alella, joten jos olet oikein malttamaton tai et ehdi messiin äitienpäiväkamppikseen, myös ennen tai jälkeen sen ehtii vielä hyödyntää tuon alennuksen.

Lisäksi saan antaa yhdelle onnekkaalle vapaavalintaisen pellavatuotteen Nanson kokoelmasta! Eli kurkkaa Nanson sivuilta, mikä pellavavaate olisi sinulle mieluisin, jos voitto osuisi omalle kohdalle. Olisi myös kiva kuulla, mikä näistä jutun tyyleistä on eniten sinulle mieleen. Jätä vastauksesi su 12.5.2019 mennessä ja muista liittää mukaan toimiva sähköpostiosoite, niin olet mukana kisassa. KILPAILU ON PÄÄTTYNYT.

PS. Jos kaipaat näiden lisäksi vielä lisää pellavainspistä vähän kesäisemmistä maisemista, niin kurkkaa myös Saran ihanat lookit Rooman helteisiltä kaduilta! Mukana on muutama sama vaate, joita on minunkin kuvissani mukana, mutta hiukan eri tavoin yhdisteltyinä ja stailattuina!

PPS. Haluan tässäkohtaa vielä muistutella, että vielä parin päivän ajan on mahdollisuus ostaa oma palanen ikonista suomalaisbrändiä omakseen, sillä Nanson joukkorahoituskampanjaon käynnissä vielä kaksi päivää! Jos kaipaat hyviä syitä, miksi lähteä mukaan, tässä muutama: 1) mahdollisuus hyvään taloudelliseen sijoitukseen, 2) edistät sijoituksellasi vastuullista suomalaista muotia ja 3) pääset ikonisten suomalaisbrändien Nanson ja Voguen omistajaksi omalla osuudellasi. Jos tämä mahdollisuus kiinnostaa, niin lue lisääedellisestä postauksestani sekä Nanson joukkorahoituskampanjan sivuilta. Uskon itse siihen, että Nanso on uudistusten myötä mahtavassa nosteessa ja sillä mahdollisuuksia kehittää ja kasvattaa toimintaansa. Toivon siis todella, että sijoitustavoite saadaan täyteen!

Photos: Annika Ollila

Tags: , , , ,

Categorised in: Muoti

183 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Raita

    Oi mä ihan rakastuin tuohon raidalliseen puseroon x

  • Niinu

    Onko tuo kippari-pusero enemmän sen värinen kuin näissä kuvissa vai beige kuten Nanson sivuilla? Onko raidat mustat?

  • Paula

    Nuo tummansiniset Sarastus-housut ovat ihanat ja haluaisin ne ehdottomaksi kesäksi. Aivan upeat tuon raitapaidan parina!

  • Johanna

    Oih nuo Kajo-housut kotiuttaisin mieluusti! Tuo tyyli oli myös näistä minun suosikkini.

  • Enni W

    Valitsisin pellava-kauluspaidan ja se asu on myös näistä kivoin!

  • Reetta

    Nuo tummansiniset shortsit olisi ihanat!

  • Nina Lampinrn

    Minun lempparit näistä olivat Kippari pusero ja tummansiniset pellavahousut sekä valkoinen pellavapaita ja harmaat pellavahousut.
    Itse ottaisin vaikka kaikki, mutta valitsen punaisen Luoto topin.

  • ulla

    Jos arpaonni suosisi, valitsisin ihanan tummansinisen sarastus-pellavamekon

  • Veera T

    Asu nro 1 on lemppari ja sen valkoinen pellavapusero olisi ihana saada :)

  • Pihka

    Siniset sarastus housut on aivan ihanat! Ne valitsisin. Raitapaidan kanssa ihana asu.

  • Sanni

    Oon aivan ihastunut noihin Kajo -housuihin! Niiden ja valkoisen pellavapaidan yhdistelmä olikin myös mun suosikkilook näistä.

  • Tykkään kyllä tuosta sinun raitapaita+siniset housut yhdistelmästä. Ihanan raikas.

    Itselleni valkkaisin punaisen Luoto -mekon. Aivan ihana!

  • Sssanna

    Pellavahousut on kyllä ihan parhaat kesähousut, vilpoiset ja mukavat jalassa, mutta kuitenkin ihan kaupunkikelpoiset. Eli valintani olisi tummansiniset Sarastus-housut.

  • Anne

    Kajo housut

  • Svii

    Pellavavaatteet on i h a n i a! Jos voitto osuis kohdalle niin mekon ja housujen väliltä olis hankala valita :)

  • Peppi

    Pellava-kauluspaita valkoisena olisi täydellinen lisä omaan kaappiini! Olen alkanut tietoisesti rakentamaan toimivaa ja laadukkaista materiaaleista koostuvaa vaatekaappia, josta se täydellinen kauluspaita vielä puuttuu. Sun päällä kivoimmalta näyttää Sarastus-shortsit ja Villis-neule.

  • Marika

    Pellava-paita ja kajo-housut voisin kotiuttaa kumman vain milloin vain

  • Rea

    Kajo housut on mielestäni paras vaihtoehto ja hyvin sopii valkoisen pellava paidan kanssa.

  • sannami

    Valitsisin itselleni Luoto mekon. Tyyleistä suosikkini on raitapaita ja pellavahousut.

  • Harmaat Kajo-housut tai beige paitapusero ois mun valinta! Noi Kajot näyttää ainakin sulla ihan tosi kivalta :)

  • HJ

    Luoto pellavahousut valkoisina olisi kiva voittaa jos onni suosii. Kivoin asukokonaisuus on shortsit ja neule.

  • RiikkaE

    Nuo Luoto (?) -sarjan tummansiniset housut raidallisen paidan kanssa on mun suosikki näistä. Itselle valitsisin Luoto-mekon kesämekoksi :)

  • Kirsi

    Tykkään tuosta pitkästä valkoisesta paitiksesta!

  • Nelli

    Kajo-housut! <3

  • Emilia

    Pellava kauluspaita on oma suosikkini! Lempilook on Pellava-kauluspaidan ja Kajo-housujen yhdistelmä.

  • Emilii

    Ah, pellava ja silkki, kesän suosikki matskut. Sarastus-mekko tummansinisenä alkoi viehättää kovin, kun tajusin että kaapissani on pellavamekon mentävä aukko.

  • Henna Kauppila

    Valkoinen kauluspaita ja rennot housut ovat ehdottomasti minun suosikkityyli ja molemmat kyllä saisivat löytää tiensä minun vaatekaappiin :)

  • Sara

    Näistä asuista tykkään eniten harmaiden housujen ja valkoisen pellavapaidan yhdistelmästä. Nuo Kajo-housut ottaisinkin itselleni, jos onni sattuisi kohdalle :)

  • Inka

    Näistä yhdistelmistä valkoinen paita ja harmaat housut on suosikkini ja itselleni valitsisin nuo harmaat Kajo-housut.

  • Anu Leppänen

    Kivoja kokonaisuuksia.
    Pellavapaittis kokonaisuus
    Kipparipaita kokonaisuus
    Shortsi villapusero kokonaisuus
    Punainen Luonto mekko

  • Anna Maria

    Valkoinen pellavapaita lähtee tilaukseen ellei arpaonni osu kohdalle, eniten tykkään siis nimenomaan paidan ka housujen yhdistelmästä.

  • Anu Leppänen

    Kivoja kokonaisuuksia.
    Pellavapaittis kokonaisuus 1.
    Kipparipaita kokonaisuus 2.
    Shortsi villapusero kokonaisuus 3.
    Punainen Luonto mekko 4.

  • Mira

    Nuo ensimmäisessä kuvassa olevat pellavahousut on ihanat sopii tosi kivasti tuon paidan kanssa

  • Katja

    Nuo Kajo harmaat housut olisi aivan ihanat :)

  • Maija

    Ihan superkivan näköiset pellavashortsit!

  • mr

    Valkoinen kauluspaita ja Kajo-housut näyttää kivan klassiselta ja raikkaalta yhdistelmältä. Luoto-mekko mustana ja hihallisena olisi oma valintani.

  • Kirsi

    Raitapaita ja löysät housut ovat minusta kiva yhdistelmä. Itselle ottaisin vaaleanharmaan Sarastus-mekon.

  • Emmq

    Muhun kyllä iski ihan täysillä tuo pellavakauluspaita ja harmaat housut! :) noista kahdesta valitsisin mielummin kauluspaidan.

  • Ulla

    Pellava housut olisivat niin tarpeeseen kesällä

  • Anne Rosendahl

    Tykkään eniten valkoisen kauluspaidan ja rentojen housujen yhdistelmästä. Itselleni valitsisin ehkä tummansinisen Sarastus-mekon. :)

  • -T-

    Käytiin siskon kanssa pari viikkoa sitten Nanson myymälässä, niin sanoin silloin, että jos voitan lotossa niin tuun ostamaan kaikki nämä ihanat pellava-tuotteet itselleni :)
    Eniten kiinnostaa siniset housut!

  • Sini

    Pallava-kauluspaita toimisi niin farkkujen, shortsien kuin suoren housujen kanssa. Ehdoton lemppari.

  • Nanni

    Pellava kauluspaita on kyllä upea, vielä ihaniin housuihin yhdistettynä! Ehkä itselle se beigen värisenä tai upea Luoto -toppi valkoisena :)

  • Mustikkamanteli

    Nuo Sarastus-housut näyttävät niin täydellisiltä!

  • HannaH

    Ah, pellava on mahtava materiaali! Itselle valitsisin Luoto-culottesit, ne olisivat mainio kesävaate. Sinun asuista lempparini on ensimmäinen, valkoinen pellavapaita on klassikko :)

  • Piia

    Vaaleanharmaa Sarastus-mekko <3

  • Emma Lehto

    Sun tyyleistä ihastuin tuohon raitapaitaversioon, koska se näyttää niin mukavalta, monikäyttöiseltä (suomen kesässä :D ) ja etenkin ajattomalta! :)

    Jos itse saisin valita jonkun Nanson pellavatuotteista niin se olisi ehdottomasti ihana SARASTUS mekko tummansinisenä :) siis niiiiin makeen näköinen ja tummansininen menee aina kaikkialla sekä pellava materiaalina, ah, olis aika täydellinen kesävaate sekä kotona ympäri vuoden.

  • jannna

    Apua, miten vaikea valinta… Itselleni valitsisin kuitenkin Luoto-housut (https://nansoshop.com/Nanso/Housut/Luoto/p/NA-01-25805-1210).

    Sun päällä tykkään eniten Pellava-paidasta ja Kajo-housuista.

  • Paula

    Tykkäsin eniten sun päällä Sarastus-housuista raitapaidan kanssa. Jos kisan sattuisin voittamaan niin valitsisin itselleni valkoiset Luoto-housut. Ne ovat kauniit ja ajattomat, enkä ole koskaan omistanut valkoisia housuja!

  • titityy

    Oi, tuo valkoinen pellava kauluspaita! Sen haluaisin niin kovasti! Sen ympärille koottu asu myös miellyttää silmääni eniten asukuvistasi. Jännää!

  • Henna

    Oma lempparini on vaaleanharmaat kajo-housut. Näistä asukokonaisuuksista lemppari juurikin tuo missä on nuo housut ja valkoinen paitapusero, ihanan raikas ja kesäinen!

  • Jassu

    Tuo raitapaita tyyli on oma suosikki ja pellava vaatteista Luoto mekko

  • Olisin halunnut kaikki! :D Päädyin kuitenkin valkoiseen Luoto-mekkoon: https://nansoshop.com/Nanso/Mekot/Naisten-mekot/Luoto/p/NA-01-25548-1000.

  • Mira

    Nuo harmaat Kajo-housut ovat suosikkini

  • Noora

    Sarastus-housut kiinnostaa eniten. Asukokonaisuuksista kaunein on kauluspaidan ja vaaleiden housujen yhdistelmä.

  • Alina

    Shortsiasu sopisi omaankin vaatekaappiini.

  • Anne

    Näyttääpä hyvältä! Nuo tummansiniset Sarastus-housut olisivat mukavat :)

  • Jonna

    Nuo pellavahousut ja raitapaita on niin klassikko.

  • pöllö

    Hihallinen luoto mekko itselle. Sulle sopii kaikki!

  • Sofia

    Nuo väljät Sarastus-pellavahousut olisivat ihanat :) Pidän eniten tyylistä, jossa raidallinen paita on mukana.

  • Anu

    Tummansininen Sarastus-housut.

  • Alli K

    Kun jossain vaatteessa on napit selkäpuolella etupuolen sijaan, olen kärppänä paikalla :). Mun valinta Nanson sivuilta olisi voiton kohdalle osuessa siis Luoto-toppi.
    Muuten ylläolevista kokonaisuuksista puree merihenkisyys, eli Kippari-pusero ja siniset pellavahousut.

  • KatiJii

    Sarastus-mekko olisi oma valintani, sinun tyyleistäsi eniten mieleeni oli valkoinen pellavapaita ja harmaat housut.

  • Kirsi Eskelinen

    Kajo, koralli

  • Aikkiis

    Sarastus-mekon valitsisin. Shortsiasu on kivoin!

  • Katri

    Kajo-housut olisi ihanat ja myös tämä asu kokonaisuudessaan oli suosikkini!

  • uukooo

    pitkät mustat luoto-housut ois tosi ihanat!
    tykkään eniten noista sinun vaaleista asuyhdistelmistä.

  • Riitta

    Ihania yhdistelmiä kaikki! Suosikkini kuitenkin nuo Luoto-housut.

  • johanna

    Ihanat nuo housut ja miksiei shortsitkin :)

  • Säde

    Shortsityyli on upea! Itselle kuitenkin ottaisin Sarastus-housut tummansinisenä

  • Riikka

    Pellavapaita on ihana❤️

  • Lellu

    Tuo ekan asu paita ja housut on ihanat ja mun lempparit ja myös sun kokonaisuuksista mieluisin. :) Helppo juuri yhdistää moneen vaatteeseen ja ihanan rentoja!

  • Päivi

    Musta Luoto-mekko hihattomana.

  • pikkuorkki

    Vaaleanharmaat Kajo-housut olis ihanat kesään!

  • Anne

    Sarastus-housut ois mun valinta! Näistä tyyleistä eniten tykkäsin siitä,jossa ne yhdistettiin raitapaitaan.

  • Paula

    Koko Luoto-mallisto on ihana! Valkoinen kauluspaita ja harmaat pellavahousut -kombo on erityisen ihastuttava!

  • Sirpa

    Kajo, naisten housut, korallinväriset ovat lempparini.
    Jutun asukokonaisuuksista viehätti eniten yksinkertainen valk.pellavapaita ja beiget pellavahousut.

  • Veera

    Näytät ihanalta tummansinisissä pellavahousuissa ja raitapaidassa!

  • Pauliina

    Nuo Sarastus-housut ovat aivan ihanat! :)

  • Merja Joenperä

    Pellavahousut, valkoiset!
    On iankaiken olleet kesän luottovaaye! Monessa pituudessa. Nyt kaluaisin pitkät!

  • Annika

    Jos sattuisi arpaonni suosimaan, valitsisin valkoisen kauluspaidan.

  • Johanna

    Raitapaita ja Sarastus-housut on näistä lempparityyli. Ja Sarastus-housut ottaisin myös itselleni.

  • Riitta

    Pellavapaita ja kajo housut on sun valitsemista asuista mun lemppari. Itselleni toivoisin sinun valitsevan valkoisen pellavapaidan.

  • Sari

    Kajo-housut tai Pellava-paitapusero

  • Tia

    Kajo tunika harmaana aivan ihana

  • Anja Pitkänen

    Ohut pellavapaita olisi ehdottomasti rento käyttöön

  • Minna Helin

    Tummansiniset pellavahousut valitsisin itselleni. Tyyleistä kivoin oli Kippari-paita ja tummansiniset housut.

  • Annu

    Shortsiasu! Ja juuri shortsit valitsisin itsekin, näyttävät ihanan rennoilta ja silti sopivan siisteiltä.

  • Jaana

    Sarastus housut sinisenä olisivat todella käyttökelpoiset niin arjessa kuin vapaallakin!

  • Kerttu

    Ihanaa, pellava on kyllä super. Tykkään tuosta raitapaita-lookista kovasti. Itselleni valitsisin kuitenkin valkoiset Luoto-housut, ne on ihanat <3.

  • Marika

    Valkoinen pellava paitapusero on ihanan keveä ja raikas.

  • Riitta

    Kävin jo tsekkaamassa nämä vaatteet! Aivan ihanat pellavahousut ja paita! Kaiken ostaisin jos olisi ylimääräistä fyrkkää

  • Itse haluaisin nuo Kajo-housut, aivan ihanat! Koko kokonaisuus pellavapaitoineen ja kajo-housuineen jäi eniten mieleen, aivan ihana asu!

  • Merja

    Tykkäisin pellavahousuista!

  • Vikki

    Valkoinen paita on kaunis ja klassinen. Sen valitsisin. Vaaleiden housujen kanssa näyttää niin hellepäivän viilennykseltä.

  • Terhi

    Luoto sarjan valkoinen hiaton mekko, ihanan raikas. Punainen aivan ihana sävy, on kyllä tiukka kilpailija… hiukan arveluttaa kuinka kesällä passaa omalle auringon polttamalle hipiälle
    Postauksen lookeista, kippari on suosikkini

  • emsie

    Valkoinen paitapusero olisi ihana kesällä! :)

  • Heidi Huuskonen

    Pellavainen, valkoinen kauluspaita ❤️

  • Anu

    Hei, Luoto-mekko tai shortsit olisi valintani, jos arpaonni suosii.

  • Huxley_77

    Sarastus-housut olisivat ihanat kuumina kesäpäivinä!

  • Jaana

    Shortsilook on näistä kivoin näin kesän kynnyksellä. Itselleni valitsisin Luoto-mekon.

  • Noora

    Pellavakokoelmasta olisi ihana saada tuo pitkähihainen musta Luoto-mekko, ja näistä kirjoituksen tyyleistä kiva kesäisin on shortsi-tyyli <3

  • Emmi Ollikainen

    Kajo housut olisivat itselle mieluisin tuote. Rennot mutta siistit kesähousut. Jutun tyyleistä eniten miellytti valkoinen paita ja harmaat housut.

  • Eija

    Pellavista Kajo -naisten housut täydentäisi muita jo itsellä olevia Nanson pellava tuotteitani.

  • Eerika

    Pellava on ihana materiaali varsinkin kesällä! Nuo tummansiniset sortsit näyttää niin rennolle ja mukaville, valitsin ne ✨

  • Hanne

    Raidallinen pusero näyttää tosi kauniille, mutta itse valitsisin hihattoman pellavatopin itselleni. Olen etsinyt pitkään täydellistä yksilöä ja Nanson valikoimassa olisi juuri sellainen ❤️

  • Annu

    Tuo asu jossa valkoinen pitkä pellavapaita on ihana. Tuon paidqn haluaisin itsekin, olisi monikäyttöinen kesävaate.

  • Maarit

    Sarastus-housut näyttävät ihanilta!

  • Mari Eronen

    Villis-paita sortseihin yhdistettynä on

  • Katja

    Siis noi Luoto-housut! Ne kyllä ottaisin

  • Katri

    Valkoinen pellavapaita

  • Tea

    Moi! Ihania tyylejä kaikissa kuvissa, vaikea valita suosikkia…
    Kippari-raidat ja mustat housut yksi,
    Villis ja shortsit toinen
    Ehkä kuitenkin Kajo-housujen vuoksi paitapusero ja harmaat housut
    Jos arpa suosii Kajo on minun :)

  • Marjut

    Luoto hihaton mekko punaisena olisi ihana.

  • Hanna Jantunen

    Aivan upeita arkivaatteita! Ottaisin noi kaikki.

  • Vilma

    Tuo tummansininen Sarastus-mekko olisi ihana lisä vaatekaappiin ja loppukesän matkailuun

  • Leena Vieikko

    Luotohousut näyttävät juuri itselleni sopivilta!

  • Katja

    Suosikkini ovat ihanan rennon oloiset Kajo-housut :)

  • Tarja Halme

    Ihana pellavapaitis ja pellava housut.
    Valkoisen ja harmaan kaunis yhdistelmä.

  • Marja

    Valkoinen pellavapaita ja housut ❤️

  • Minna

    Kajo housut olisivat

  • Nonsku

    Nuo harmaat Kajo-housut on kivat!

  • Riitta Forsman

    Valitsisin punaisen Luoto-mekon, jossa on halkio pääntiessä. Sinun asuistasi kaunein oli valkoinen paitis ja harmaat housut.

  • Krista

    Valkoinen luoto mekko, asuista toinen paras.

  • Sanna

    Kajo -housut sopisivat kesäpäivien seikkailuihin

  • Anne

    Nää on niin ihania! Luoto-mekkoa oon katsellut vähän sillä silmällä kevätjuhliin

  • Anna

    Luoto-mekolle löytyisi käyttöä, ja raitapaitakokonaisuus oli tyyleistä hauskin :)

  • Ainokaino

    Aiemmasta postauksesta tuttu Luoto-mekko on oma suosikki

  • Hannele

    Pellava Naisten paitapusero on ehdoton suosikkini! Juuri tuo tyyli miellytti minua eniten, kun olit yhdistänyt paidan Kajo-housuihin.

  • Anis

    Luoto-housut valkkaisin itselleni, ja suosikkini oli asuistasi nuo housut ja raitapaita

  • Katriina

    Pellavaista kauluspaitaa vielä kaappini huutelisi

  • Merja

    Valkoiselle paitapuserolle olisi käyttöä☺️

  • Kiki

    Valkoinen paitapusero olisi ihana lisä kesävaatekaapiin <3

  • Milla

    Kaikki jutun tyylit ovat ihanan yksinkertaisia, luonnonläheisiä ja pehmeitä! Juuri pellavaa olen itse jo pitkään kaivannut vaatekaappiini ja muutenkin kotiini, mutta aivan vielä ei ole opiskelijabudjetti antanut myöten hankinnoille. Nanson mallistosta ihastuin esimerkiksi beigeen Pellava-paitapuseroon ja vaaleanharmaaseen Sarastus-tunikaan.

  • Carou

    Kaikki ihania, mutta valitsisin valkoisen pellava-paidan!

  • Iloinen

    Luoto-mekko hihallisena mustana olisi mun mekko!

  • Sari

    Ihana tuo tummansinisten housujen ja raitapaidan yhdistelmä. Sillä pärjää Suomen kesässäkin ;)
    Eli Sarastus-housut minun suosikkini.

  • Annukka

    Valkoinen pellavapaita

  • Olga

    Shortsit on ihanat! Samoin näyttää kivalta sun päällä, samalla sekä skarpit että rennot.

  • Elli

    Kajohousut ja Luotomekko näyttävät kivan kesäisiltä! Eniten tykkäsin tyyleistäsi tuosta harmaat Kajot ja paita -tyylistä

  • Nina

    Ehdottomasti tuo kauluspaita, mutta vaikea sanoa olisiko valintani valkoinen vai beige… :) Nanso on kyllä tehnyt mielettömän muodonmuutoksen!

  • Murmeli

    Pellavasarjasta oma suosikkini on vaaleanharmaa Sarastus-mekko! <3 Näistä asuista eniten mieleeni on taas Kippari-paita ja housut. Ihania!

    Kiitos vastuullisesta ja kivasta blogista Jenni!

  • Ruut

    Ihana valkoinen paitapusero

  • Tiiariina

    Valkoinen paita ja harmaat housut on suosikkiasu mutta tummansiniset pitkät housut ehkä suosikki kaikista vaatekappaleista

  • Marta L

    Kuvissa seikkaileva pellavakauluspaita olisi kiva, vaihtoehtoisesti myös Kajo pellavatunika miellyttäisi !

  • Petra

    Tuo kauluspaita olisi oikein kiva! Ottaisin varmasti koon isomman niin menisi myös syksyllä loppuraskauteen

  • Vs

    Kyllä mäkin taidan kallistua Kajo-housuihin.

  • Saara

    Mun lemppari on paitapusero ja Kajo-housut. Pellavat on niin kauniita kaikessa yksinkertaisuudessaan! Aika monikin Nanson pellavajuttu olisi tervetullut vaatekaappiin, esim. tuo sinunkin kokonaisuus, mutta eniten kiinnostaisi Luoto-toppi, jonka napit selässä on tosi kiva lisä.

  • LottaL

    Valkoisen kauluspaidan mielelläni kotiuttaisin ja kyseinen asu on myös lempparini!

  • Tilda

    Kajo-housut täydentäiaivät kesävaatevalikoimaani sopivasti :)

  • Lyydia

    Tuo valkoinen Pellava -paita + housut yhdistelmä näyttää kyllä kivalta! Omassa vaatekaapissa paita olisi ihanan monikäyttöinen ja ajaton!

  • Salla

    Raitapaita ois kiva ja asu näyttää tässä ihanan kesäiseltä.

  • Heli

    Luoto-housut, iiihanat!! Toppikin kelpaisi siihen kaveriksi:)

  • Jenny

    Kajo-tunika vaaleanharmaana olisi ihana jos voittaisin. Tykkäsin kaikista asukokonaisuuksista, mutta erityisen kiva oli toi, jossa oli Kippari-pusero ja siniset Sarastus-housut.

  • Satu

    Tykkään eniten malleista Luoto, Kajo ja Sarastus ja eniten tykkäsin ehkä tuosta kauluspaita ja harmaat Kajo housut combosta, ihana asu!

  • Iina s

    Kajo-housut! :) ihanat!

  • Juliette

    Valkoinen kauluspaita tulisi varmasti itselläni usein käyttöön, joten se olisi mieluinen lisä vaatekaappiini. Myös siihen yhdistämäsi housut näyttävät täydellisiltä kesäksi, joten kyseinen asu on ehdoton suosikkini näistä :)

  • Monkkeli

    Kyllä ne olisivat nuo Sarastus -sarjan shortsit tai pitkät housut ihanan tummansinisenä. Nyt en osaa päättää kummat olisi kovemmat :D.

  • Anne

    Toi valkoinen paitapusero ja harmaat housut on!
    Itse valitsisin melkein mitä vaan, mutta just nyt kevääseen kaipaa väriä, joten korallin väriset housut ❣️

  • Annakoo

    Neule ja shortsit on söpöt :)

  • Suski

    Kyllä toi Pellava kauluspaita on aika klassikkokamaa ja suosikkini. Ja myös Saraste-shortsit viehättää.

  • Johanna

    Luoto, mustat pitkälahkeiset housut. Ja tyyleistä paras oli shortsi-look, sekä asu raidallisessa paidassa.

  • Riina-Lotta

    Kajo-housut olisi täydelliset kesään

  • Pauliina

    Näistä tyyleistä raidallinen paita yhdistettynä tummansinisiin sarastus housuihin on eniten mieleeni :) oma vaatekaappini kaipaisi tällä hetkellä mustia Luoto culottes-housuja

  • Sini

    Kippari-paita ja leveät housut on näistä paras setti. Aika perinteinen look, mutta toimii :)
    Jos itse sattuisin voittamaan niin eiköhän nuo samaiset Sarastus-housut lähtisi matkaan.

  • Tarja Sinkkonen

    Valkoinen pellavakauluspaita on ihana!

  • Qjs

    Kyllä se vaan on toi klassikko valkoinen kauluspaita, kun on ihanin! Kivan rento, mutta riittävän formaali.

  • Sini

    Mä ihastuin tuohon valkoiseen Pellava-paitaan! Niin kaunis, klassinen ja monikäyttöinen :)

    Samoin jutun tyyleistä mun silmää eniten miellytti juuri tuo vaalea look, jossa kyseinen paitakin on mukana. Kaikki on ihania kylläkin!

  • Anni

    Raidallinen paita + siniset housut näyttää tosi freessiltä! Itse valitsisin pellavakauluspaidan

  • Hilla Klemetti

    Sun asuista lemppari on toi vaalea kokonaisuus, itelle haluaisin joko Sarastus -mekon tai noi tummansiniset housut!

  • Nina

    Jouduin just luopumaan valkoisesta pellavapaidastani ja haluaisinkin uuden sellaisen! Se on niin simppeli ja helppo, mutta kuitenkin tosi tyylikäs

  • Kirsikka

    Tummansiniset Sarastus-housut, täydelliset

  • KK

    Toi raitapaita on ihana, mut täytyy sanoo et kaikki on asut on ihan mahtavia!

  • Katja

    Ihanat tummansiniset Sarastus oellavahousut

  • Kirsi

    Pellavakauluspaita on ihana ja juuri sellaista olen itselleni jo etsiskellytkin.

  • Tarja

    Sarastushousut ehdottomasti ja parina raitapaita. Vastaukset piti olla 12.5., mutta minulle tämä tuli vasta tänään 14.5.

  • Luoto toppi on hieno!

  • Luoto toppi on okay!

  • Riitta

    Shortsit ja tunika / pellavapaitapusero olis ihanan käytännölliset pyöräillessä töihin sekä vapaamuotoisiin kesätapahtumiin. Voisi vaihtaa vaan kengät, huivin tai korut.

Related posts