29/03/19

YOPE – iloa ja hemmottelua kaikille aisteille (+ KISA)

86 113

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: LOVE BEAUTY

Olen joskus julistanut, että elämä on liian lyhyt rumille saippuapurkeille ja olen edelleen samaa mieltä. Niinkin yksinkertainen ja pieni asia voi vaikuttaa jokapäiväiseen fiilikseen kotona. Esteetikon silmä lepää kauniissa esineessä eikä pienten ja arkisten käyttötavaroiden tarvitse olla mitään ankeita kompromissiratkaisuja.

Jos elämä on liian lyhyt rumille saippuoille, se on totisesti myös liian lyhyt väärille tuoksuille. Tuoksuilla on omasa elämässäni ihan tosi tärkeä rooli, ja vaikka esimerkiksi hiustuote olisi miten ihana tahansa, en pysty taipumaan, jos tuoksu pistää nenään väärällä tavalla. Näin on joskus käynyt. Toisaalta ihana tuoksu ihan arkisessa suihkugeelissa puolestaan voi saada maanantaiaamun kiireisen suihkun tuntumaan piirun verran enemmän hemmotteluhetkeltä. Ja sanoisin, että sellaiseen kannattaa arjessa pyrkiä. Koska miksipä ei? Kun on kerran löytänyt tuotteen, jonka tuoksu tekee joka nuuhkaisulla onnelliseksi, sen jälkeen on vaikea tyytyä muuhun.

Kannatan itse ehdottomasti kaikenlaisia hyvän mielen ja olon tuovia arkisia ratkaisuja. Estetiikka on minulle monissa arkisissa valinnoissa tärkeää ja onnistunut design on paitsi mielestäni käytännöllistä, myös kaunista.  Tiedän, että monelle on aivan yksi lysti, millaiseen purkkiin se lavuaarin nurkalla nököttävä saippua on pakattu tai onko sen tuoksu mikään aisteja hivelevä elämys, mutta uskon, että siellä ruudun toisella puolen on myös minun kaltaisiani esteetikkoja ja aisteineen herkkiä tyyppejä, jotka saavat suurta iloa tällaisista pienistä jutuista.

Törmäsin tutun maahantuojan kautta hiljattain sympaattiseen YOPE-tuotesarjaan, joka ihonhoitotuotteissa ja kodin puhdistusaineissa yhdistyvät kivalla tavalla sekä luonnonkosmetiikan raaka-aineet, iholle hellävarainen koostumus, ihana tuoksumaailma, hyväntuulinen, kaunis ja leikkisä design sekä kohtuullinen hintataso. Jos siis kaipaa kylppärin hyllylle, suihkuhetkiin, tiskaustuokioon tai siivousurakkaan piristystä, niin kannattaa tsekata YOPEn tuotevalikoima.

YOPEn tuotteet sisältävät vähintään 90% luonnonkosmetiikan raaka-aineita ja ne loputkin 10% ovat korkealaatuisia ja ovat sekä iholle että luonnolle hellävaraisia. Herkkäihoinen kiittää erityisesti siitä, että nämä eivät oikeasti kuivata ihoa, koska nyt kevättalvella olen taas kärsinyt atooppisesta ihottumasta ja saa olla tosi tarkkana, millaisia tuotteita iholle viitsii lotrata. Kodinpuhdistustuotteilla on myös Ecolabel-sertifikaatti ja ne valmistetaan ympäristöystävällisesti ilman haitallisia kemikaaleja. Onpa muuten hauskaa, että kerrankin siivoustuotteilla on näin kiva pakkausdesign, sillä useimmat puhdistusaineet ovat juuri niitä, joiden pakkausdesign jättää esteetikon silmissä toivomisen varaa. YOPEn kokoelmaan kuuluu myös muutama erityisesti lapsille suunnattu käsisaippua.

Puolalaisen YOPEn keskiössä ovat myös ihanat tuoksumaailmat. Merkin perustajat Karolina (joka muuten kuvittaa myös nuo ihanat pakkaukset) ja Pawel ovat räätälöinet tuotteille tarkkaan valitut tuoksut, joista löytyy jokaiselle jaerilaisiin tunnelmiin sopiva tuoksu. Omia suosikkejani ovat ehdottomasti ruusuntuoksuinen suihkugeeli, mutta muuten tykkään oikeastaan kaikista, poislukien kookos, koska sen tuoksusta (tai mausta) en ole koskaan pitänyt. Kookoksen lisäksi en yleensä erityisesti välitä vaniljaisista tuoksuista, mutta koska tässä vanilja on yhdistetty kaneliin, tuoksu on ihana! Ja herkkänenäisenkään ei tarvitse olla huolissaan liian vahvoista hajusteista, sillä tuotteiden tuoksut ovat miellyttävän miedot eli eivät hypi nenille. :)

YOPEn saippuoita ja suihkugeelejä myy tällä hetkellä kivijalassa Sokos, mutta vinkiksi huikattakoon, että merkin suihkugeelejä on myös huomenna lauantaina erä Stockmannin Hullujen Päivien tarjouksessa, jos tekee mieli testata vähän edullisemmin! :) Jos muutkin tuotteet kiinnostavat, niin valikoimaa on laajemmin tarjolla oletkaunis.fi-verkkokaupassa.

Ja hei, YOPEN maahantuoja Love Beauty halusi ilahduttaa teitä seuraajia pienellä kilpailulla! Kolme onnellista voittaa omakseen saippuan ja suihkusaippuan haluamissaan tuoksuissa eli kertokaahan kommenttiboksin puolella, mitä mietteitä postaus herätti ja miltä tämä uutuussarja vaikuttaa? Ja muista kertoa myös, mitkä seuraavista tuoksuista olisivat itsellesi mieleen, jos voitto osuu kohdalle! Suihkusaippuoissa tarjolla ovat tuoksut ruusu-boswellia (oma suosikkini), yunnan sekä kookos-merisuola. Käsisaippuoissa puolestaan tuoksuvaihtoehtoina ovat vanilja-kaneli, verbena, tee-piparminttu, viikunapuu sekä inkivääri-santelipuu. Jätä kommenttisi 3.4.2019 mennessä ja muista liittää mukaan toimiva sähköpostiosoite, niin olet mukana kisassa!

Tags: , , , , ,

Categorised in: Kauneus, Koti

86 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Pihka

    Joo olen myös alkanut panostaa tuotteisiin siinä että ne myös näyttää kivalle. Ennen ostin vain halvinta. Ajattelin että suihkusaippua nyt ainakin voi olla mitä vain, kunhan sillä tulee puhtaaksi. Nyt katson että ostan mieluummin luonnonkosmetiikkaa ja että purkkikin miellyttää silmää vaikka hintaa tulisikin jokunen euro enemmän. Nämä postauksen purkit on ihanan söpöjä. Tuon puhdistussuihkeen voisin hankkiakin, olisi siivous varmasti edes hitusen hauskempaa:)
    Tuoksuista kiinnostuin eniten kookos-merisuolasta ja vanilja-kanelista.

  • Iida

    Luonnonkosmetiikan tuotteet kiinnostaa ja erityisesti myös siivouksessa! Arvonnassa mukana ja tuoksuista ihanilta vaikuttavat ruusu-boswellia & vanilja-kaneli. ✨

  • Tintti

    Siis aivan mahdottoman ihanat pakkaukset! Ja luonnonmukaisuus on jo pitkään kuulunut lähes kaikkiin ostamiini kosmetikkan ja kodin puhdistuksen tuotteisiin. Siispä tämä uusi sarja lähtee varmasti kokeiluun tuoksuista kiinnostavimmat ovat kookos-merisuola ja inkivääri-santelipuu

  • Nni.

    Mukavaa että markkinoille putkahtelee vaihtoehtoja!
    Ruusu-boswell ja vanilja-kaneli kiinnostaa!

  • TtK

    Näyttävät ja vaikuttavat todella kivoilta! Tuoksuista houkuttelevat eniten ruusu-boswel ja tee-piparminttu.

  • Saana

    Oi, sain näitä siskolta joululahjaksi ja tykkäsin niiiiin paljon! Harmi kyllä ne on jo loppuneet , uudet saippuat tulis tarpeeseen. Tuoksu oli ihana ja pullot kauniita,luonnolliset ainesosat aivan huikea juttu!
    Vanilja-kaneli ja ruusu-boswell olisivat kivat!:)

  • lusene

    Tosi söpöjä :) Saisipa ihan kestokäsisaippuapullojakin tuollaisin kuvituksin. Tuoksut kuulostavat myös hyviltä.

    Jos sattuisin voittamaan, ottaisin ruusu-boswellian ja vanilja-kanelin tuoksuiset tuotteet.

  • Annafiinu

    Aivan ihanan näköiset pakkaukset! Juuri tuollaisia on ilo ostaa! Jos onni osuisi kohdalle, valitsisin vanilja- kaneli käsisaippuan ja ruusuisen suihkugeelin.

  • Kirsikka

    Mielenkiintoinen uutuus! Ihanat pakkaukset ❤️. Siivoustuotteet kiinostaa erityisesti! Vaihtoehdoista mielenkiintoisimmat ovat Yunnan ja vanilja-kaneli.

  • Janita

    En jaksa ikinä ostaa käsisaippuaa säästöpakkauksissa ja siirtää erikseen tyylikkääseen pulloon, joten kaunis pakkaus on plussaa. Iholle jäävä hyvä tuoksu vaikuttaa koko loppupäivän fiilikseen. Itse rakastan kookosta, joten vaihtoehdoista kiinnostaa eniten kookos-merisuola ja tee-piparminttu.

  • laulau

    Onpa söpöjä, arjen ilostuttajia.:) Luonnonmukaiset puhdistusaineet ym. kiinnostaa!

  • Alisa

    Onpa suloisia purkkeja! Olen viime aikoina suosinut palasaippuoita mutta tällaiset ihanuudet kyllä sulostuttaisivat kylpyhuonetta :) Tuoksuista houkuttelevat ruusu-boswell ja vanilja-kaneli.

  • Mju

    Eikä miten ihania. Täytyy käy nuuskimassa. Kiinnostavimmilta tuoksuilta kuulostavat kookos-merisuola ja tee-piparminttu.

  • Mamaxx

    Ostin sattumalta Sokoksen jostakin alesta tuon kookoksentuoksuisen suihkusaippuan ja 2-vuotiaani rakastui siihen. En yleensä hassaa tällaisiin ja erityisesti lapselle ostan mieluummin tuoksuttomia, mutta kyllä lapsen ilo nyt vei voiton. <3 Mielellämme kokeilisimme vaniljantuoksuista ja noita lapsille suunnattuja käsisaippuoita.

  • Anna

    Luonnonkosmetiikka kiinnostaa ja söpöistä purkeista ehdottomasti plussaa! Mieluisat tuoksut olisivat ruusu-boswellia ja vanilja-kaneli.

  • HannaH

    Tuotteet vaikuttavat ihanilta ja pakkaukset ovat kauniit! Oikeaa arjen luksusta käyttää kauniita ja hyväntuoksuisia tuotteita myös käsienpesussa. Tuoksuista houkuttaa eniten ruusu-boswellia ja viikunapuu. :)

  • SaraJ

    Yks suurimmista syistä miks seuraan sun blogia on, koska esittelet sellaisia tuotteita ja merkkejä, joihin en välttämättä muuten törmäisi! Tuo kookos-merisuola kuulostaa ihanalta ”lomatuoksulta”, josta tulee mieleen meri ja ranta, joten sellainen olisi kiva! Ja käsisaippuoista vanilja-kaneli voisi olla kiva :)

  • Katja

    Olisin kiinnostunut kokeilemaan ruusu-boswelliaa ja tee-piparminttua.

  • Tuisku

    Ehdottomasti mukana! Oma suosikkikäsisaippua on the ritualsin happy buddha mutta olis kiva kokeilla jotain uutta. Nämä YOPEn tuotteet ovat tosi kivan näköisiä ja tuoksut kuulostavat hyvältä, erityisesti ruusu. Täytyy tänään stokkalla käydä katsomassa josko nuita olisi vielä jäljellä.

  • hensu

    Voi kuinka viehättävän näköisiä pakkauksia. Mukavaa, että tuotteet sopivat myös herkälle iholle.
    Yunnan-tuoksu suihkusaippuassa ja Verbena käsisaippuassa kiinnostavat.

  • Taina

    Kookos-merisuola ja tee-piparminttu kuulostaa ihanilta tuoksuilta!
    Mahtava pakkausdesign! :)
    Luonnonmukaisuus kiinnostaa ehdottomasti, jtnkin kynnys silti aina maksaa se vähän enemmän niistä :)

  • Heini

    Jos nämä sopivat herkälle iholle, voi näitä varmasti käyttää myös lapselle! Joten suihkusaippua voisi olla yunnan ja käsisaippua inkivääri-santelipuu!! Pakkaukset näyttää kivoilta, siitä myös iso plussa!!!

  • Kivat pakkaukset ja hyvä että nostat luonnollisia tuotteita esiin blogissa! Käsisaippuasta kiinnostelee vanilja-kaneli ja suihkusaippuoista valitsisin ehkä yunnan.

  • Laura

    Onpa söpöjä! Ruusu-boswell ja vanilja-kaneli on mun suosikkeja.

  • Sanni

    Samaa mieltä, olen myös huomannut että esteettiset pakkaukset motivoivat minua siivoamaan ja pitämään järjestystä yllä kun en halua että nätit purkit hautautuvat romujen keskelle!

    Suihkusaippuoista mua houkuttaa kans toi ruusu-boswellia ja käsisaippuoista inkivääri-santelipuu :)

  • M

    Kuulostaa ja näyttää kivalle! Arvostan söpöjä pakkauksia niin pitkälle, että säästän kivoimmat ja täytän ne seuraavalla tuotteella.. Tuoksuista kiinnostaa ruusu-boswell ja kaneli-vanilja.

  • Roosaaa

    Voieiii, miten söpöjä purkkeja!!<3
    Ja kuulostaa hyvältä myös. :)
    Käsisaippuassa tuoksuna voisi toimia tuo vanilija-kaneli ja suihkusaippuassa se kookos. :)

  • Marre

    Aaa ihanaa! Purkkeja ja kippoja, joita ei todellakaan tartte piilotella! Kaukokaipuuta helpottamaan kookos-merisuola ja raikkautta tee-piparmintusta :)

  • Annika

    Vaikuttavat kivoilta ja tutustumisen arvoisilta!

  • NiinaK

    Ihanan oloisia tuotteita! Olen siirtynyt kokonaan luonnonkosmetiikkaan ja vaihtanut myös siivousaineet luonnollisiin vaihtoehtoihin. Tuoksuista kiinnostaa eniten inkivääri-santelipuu.

  • jannna

    Merkki vaikuttaa täysin mun henkiseltä ja nämä sanat puhuttelivat minua: ”luonnonkosmetiikan raaka-aineet, iholle hellävarainen koostumus, ihana tuoksumaailma, hyväntuulinen, kaunis ja leikkisä design sekä kohtuullinen hintataso”.

    Aluksi vähän säikähdin tuota tuoksumaailman korostamista, mutta onnekseni tuoksumaailma olikin mieto ja miellyttävä.

    Suihkusaippuaksi valitsisin ”kookos-merisuolan” ja saippuaksi ”tee-piparmintun”.

  • Taru

    Nämä ovat aivan ihania <3 löysin nämä viime I love me messuilta mutta pääsivät vasta hetki sitten käyttöön, ja jäävät kyllä myös käyttöön. Plussaa luonnollisuus, ihanat kuvat ja isot pakkaukset! Pitääpä tutustua myös siivousaineisiin.

    Jos voitto osuu kohdalle valitsisin suihkusaippuaksi ruusu-boswell ja saippuaksi viikunapuu.

  • Linda

    Kärsin itse kuivasta ja herkästä ihosta. Urtekramin nordic berries sarjan tuotteet, myös käsisaippua on olleet hoitavien ja kosteuttavien ainesosien ansiosta pelastus. Tätä merkkiä olisi kiva päästä kokeilemaan, varsinkin siivous tuotteissa luonnollisuutta kaipaa :) Tuoksuista mieluisimmilta vaikutti ruusu-boswellia ja viikunapuu.

  • Kippari

    Ihanat pakkaukset! Ruusu ja viikuna tuoksuista houkuttelee!

  • Kuulostavat sen verran miedoilta tuoksuilta, että sopivat varmasti hajusteyliherkällekin! :) Suihkusaippuoista valitsisin tuoksuksi yuannanin ja käsisaippuoista verbenan.

  • Aivan ihanat pakkaukset ja juurikin hakusessa uudet saippuoiden luottotuoksut, kun en vanhaa suosikkia pionia ole löytänyt mistään! Rrrrrakastan santelipuuta, jota käytän jo tuoksuöljynäni hajuveden sijaan. Joten inkivääri-santelipuu kuulostaa tietty täydelliseltä! Ja itsekään en muuten yleensä vaniljaisista tuoksuista välitä yhtään, mutta ainakin kookoksisen aurinkorasvani perusteella voisin vain uida kookoksen tuoksussa, joten suihkusaippuassa sitten se kookos-merisuola kiinnostaa :)

  • HJ

    Kuulostaa hienolta ja pakkauksetkin on hauskoja. Tuoksuista eniten kiinnostaa kookos-merisuola ja vanilja-kaneli.

  • Piennisäkäs

    Kuvitus on sympaattinen ja johdattelee varmaan monien odotukset juuri luonnonkosmetiikan suuntaan. Plussaa myös suihkugeelin reiluhkosta pakkauskoosta.

    Tuoksuista kenties ruusu-boswellia ja tee-piparminttu.

  • pöllö

    Olisi mahtavaa päästä kokeilemaan ruusua ja kookosta!

  • Lydiah

    Ihania tuotteita! Täytyy ehdottomasti testata:) Kookos-merisuola ja vanilja-kaneli kuulostavat ihanilta!

  • Ssaana

    Ihanat pakkaukset ja sisältökin vaikuttaa hurmaavalta! Tuokuista kelpaisi kaikki, mutta sanotaan vaikka ruusu ja vanilja-kaneli.

  • Sympaattisen oloinen tuoteperhe ja noi pullot on niin söpöjä! Tuoksuista kivoimmilta kuulostivat tee-piparminttu ja ruusu-boswellia.

  • juppe

    Kiva postaus ja uutuussarja vaikuttaa ihanalta. Tykkään mahdollisimman luonnollisista tuoksuista, kuten kookos ja vanilja. Suihkusaippuoista siis kookos-erisuola ja käsisaippuoista vanilja-kaneli kiinnittivät huomioni.

  • Katri

    Vaikuttaa kivalta uudelta tuotesarjalta! Tuoksuista kiinnostelee ruusu-boswell ja tee-piparminttu.

  • eleoa

    Onpa söpöt pakkaukset! Tuoksuista kiinnostaa eniten kookos-merisuola ja tee-piparminttu.

  • Marjaana

    Aivan ihanat pakkaukset! Luonnonkosmetiikka muutenkin kiinnostaa. Tuoksuista mieluisimmat ovat ruusu-boswellia sekä verbena :-)

  • Jassu

    Mielenkiintoinen ja kiva merkki jota voisi ehdottomasti kokeilla, ja luontaiset ainesosat on erittäin hyvä juttu joita olen alkanut suosimaan kodin puhdistuksessa ja ihonhoidossa sekä pakkauksissa on kiva design. Suosikkkituoksu suihkusaippuassa tuo ruusu-boswellia ja käsisaippuassa tee-piparminttu.

  • Noora

    Laadukkaiden saippua- ja kodinhoitotuotteiden ostaminen on todellakin arjen luksusta parhaimmillaan! Viime aikoina olen kiinnostunut yhä enemmän luonnonmukaisista tuotteista ja uusiin brändeihin on aina kiva tutustua. Näistä tuoksuista houkuttelevat eniten kookos-merisuola ja vanilja-kaneli :)

  • Kerrassaan söpön näköisiä tuotteita ja ihanaa pakkaussuunnittelua! Käytän itse 90% luonnonkosmetiikkaa, joten tämä itselle uusi merkki on kiva uutuus. Jos arpaonni suosii, niin tuoksuina: kookos-merisuola ja vanilja-kaneli

  • Inka

    Nämä kuulostavat kokeilemisen arvoisilta! Itselleni valitsisin tuon ruusu-boswellian sekä vanilja-kanelin.

  • MaijaP

    Suloiset pakkaukset, jotka olenkin jo kaupasta bongannut! Mua kiinnostaisi yunnan ja tee-piparminuttu :)

  • JennyP

    Ehdottomasti kiinnostaisi kokeilla! Varsinkin siivoustuotteissa kiinnostaa ekologisuus ja raikkaat tuoksut, tuntuu että molempia on vaikea saada samaan pakettiin. Tuoksuista kiinnostavat erityisesti inkivääri-santelipuu ja ruusu-boswelia :)

  • Olga

    Mahdottoman suloisia purkkeja ja tuoksuja, erityisesti ruusu-boswellia ja inkivääri-santelipuu kuulostavat ihanilta! Tuotesarja vaikuttaa oikein mainiolta, mutta purkkien materiaali mietityttää. Muovi on sinänsä näppärä pakkausmateriaali, mutta voisiko materiaali olla näissäkin esimerkiksi kierrätettyä?

  • MinnaH

    Näitä olisi ilo käyttää – pakkaukset ovat ihanat. Tuoksuista kiinnostavat eniten ruusu-boswellia ja verbena.

  • Katrina

    Oii miten kauniita pakkauksia, hemmottelua kaikille aisteille! Vanilja-kaneli ja kookos-merisuola kuulostavat ihanilta tuoksuvaihtoehdoilta :)

  • Tarja P.

    Olen samaa mieltä kanssasi tuoksujen merkityksestä osto- ja käyttöpäätöksissä. Itselleni ruusuvesi on jostakin syystä tuoksu, jota en voi käyttää.
    On ollut kiva huomata, että ekologisuus ja eläinystävällisyys ovat lisääntyneet viime aikoina kosmetiikassa ja siivoustuotteissa. Valinnanvaraa alkaa olla jo riittävästi ja voi myös ihastella noita tyylikkäitä pakkauksia.
    Suihkusaippuoissa lempituoksuni voisi illan yunnan ja käsisaippuoissa tuttu turvallinen verbena.☺️

  • Hanna

    Minulle on myös tärkeää ostaa kaunis tuote, jos vaan suinkin mahdollista. Kiinnostavimmat näistä ovat suihkusaippuasta ruusu-boswellia ja käsisaippuasta inkivääri-santelipuu :)

  • Anna K

    Tee-piparminttu ja kookos-merisuola olisivat omat valintani.
    Kivan näköisiä ja herkullisen tuoksuisia uutuuksia. Toivottavasti pääsen joskus ihan livenä näitä katsomaan.

  • Hanna

    Vaikuttaa ihanilta! Kauniit purkit. Näihin on herännyt kiinnostus nyt oman lapsen myötä, luonnollisuus on pop! :) Kookos-merisuola ja inkivääri-santelipuu kiinnostaisi kokeilla.

  • Minttuli

    Ompas suloiset pakkaukset. Empä olekaan ajatellut, että myös siivousaineet voisivat olla kivassa purkissa. Ehkä siivous olisi sitten hieman hauskempaa. Tuoksuista tuo ruusu-boswellia kuulostaa kyllä hyvältä! Viikunapuukin voisi olla mielekäs. :)

  • Sofia

    Itse olen vahvasti luonnonmukaisten tuotteiden puolella ja esteettinen mielipide myös vahva. Näissä tuotteissa molemmat yhdistyvät ja ovat yhdistyneet pelkistetyn mysö herkkään leikkisyyteen. Unelma kombo siis! Itseäni kutsuvat ja testattavat tuoksut ovat ehdottomasti saippuasta vanilja-kaneli tai suihkusaippuasta kookos-merisuola.

  • Piia

    Suihkusaippuoista valitsisin kookos-merisuolan ja käsisaippuoista viikunapuun. Kivan erilaisia, vähän erikoisen kuuloisiakin tuoksuja :)

  • Äny

    Ruusu-boswell ja Vanilja-kaneli

  • Sanni

    Itselleni on tärkeää, että juuri suihkugeeli ja käsisaippua tuoksuvat hyvältä, mutta tuoksu ei saa olla liian hallitseva. Siksi tesrausinkin mielelläni tätä sarjaa! Erityisesti kiinnostaa tuoksuista ruusu-Boswell ja imkivääri-santelipuu.

  • Marika

    Ihanan oloisia tuotteita! Ruusu-boswell ja verbena kiinnostaaa testata :)

  • Riikka

    Suloiset pakkaukset! Jo niiden vuoksi tekee mieli kokeilla.

  • RiikkaE

    Tuotteiden tuoksumaailma ja pakkausten ulkoasu on itselle kyllä tärkeitä, koska ne on kuitenkin jatkuvasti läsnä arjessa ja kauniit tuotteet tuo arkeen jotenkin kivempaa tunnelmaa. Käytän lähinnä luonnonkosmetiikkaa ja kiinnostaisi testata myös luonnollisempia kodinpuhdistusaineita, joten tämä sarja vaikuttaa hyvin kiinnostavalta! Myös tuoksuvaihtoehdot kuulostaa mielenkiintoisilta.
    Käsisaippuoista kiinnostavimmalta vaikuttaa viikunapuu ja suihkusaippuoista ruusu-boswellia.

  • Helmi

    Kuulostaa superhyvältä, tuoksuissa kiinnostaa erityisesti viikunapuu ja piparminttu!

  • Piiu

    Kaikki luonnonkosmetiikka, oman ja tulevan vuoksi :) Kivan näköinen pakkauskuvitus, raikas ilme. Ihanilta tuoksuvat varmaan, Ruusu-Boswelia sekä Vanilja- Kaneli…

  • Jenni

    I love me-messuilta ostin tee-piparminttu käsisaippuaa ja pidin kovasti. Etenkin söpöt etiketit viehättävät! Tuoksuista ruusu,-boswellia ja vanilja-kaneli kiinnostavat.

  • Anna

    Olisipa kivaa testailla näitä! Kookos-merisuola ja vanilja-kaneli kuullostavat ihanilta!

  • Jenni

    Onpa söpöt pakkaukset ja tuoksuvaihtoehdot kuulostavat hyviltä. Ruusu-boswell ja Verbena olisivat valintani :)

  • Mikkk

    Meinasin jo tilaa nää netistä, mut sit päätin et mielummin ostan kaupasta eli ihanilta vaikuttaa :) Parhaimmilta kuulostaa ruusu ja vanilja.

  • Liisa

    Mulla on ollut käsisaippuana kookos-minttu ja tuoksu on taivaallinen. Kookos-merisuola kiinnostais myös.

  • Hanna

    Ihana design ja tosi mielenkiintoisia tuotteita! Kookos-merisuola pääsisi testiin

  • Onpa ihanat purkit ja onneksi markkinoille tulee lisää luonnonmukaisia tuotteita! Itseäni tuoksuista viehättää eniten Ruusu-Boswell ja Verbena.

  • Kira

    Todella hellyyttävän näköisiä tuotteita! Kookos-merisuola ja vanilja-kaneli kuulostaa niin herkullisen tuoksuisilta!

  • Vilhelmiina

    Itse oon kans sitä mieltä, että on pientä arjen luksusta, kun on kauniit purnukat ja ihanat tuoksut! Lisäksi luonnonmukaisuus on plussaa! Näistä vaihtoehdoista houkuttelevimmilta kuulostaa ruusu-boswellia (suihkusaippua) ja inkivääri-santelipuu (käsisaippua).

  • Sinis

    Oih, näyttävät ihanilta. Piristystä kaipaa meitsin kylppäri. Ruusuboswellia ja viikunapuu kiinnostavat tuoksuista.

  • Ruusu boswell + inkivääri/santelipuu kuulostavat NIIN IHANILTA. Ah. Ja siis ei todellakaan rumia saippuoita minnekään, edes työpaikoille, pliis.

  • Susanna

    Vaikuttaa ihanilta tuotteilta! Tuoksulempparit olisivat varmasti ruusu-boswell sekä viikunapuu :)

  • Julia

    Pyrin nykyään ostamaan vain sellaisia tuotteita, jotka tuovat mulla iloa, ja nää menisi ehdottomasti siihen kategoriaan ☺️ Lempparituoksut olisi varmaan ginger-sandalwood ja kookos-merisuola!

  • Titta R

    Oi, ompas ihana kuvitus pakkauksissa! Itsellä kosmetiikka on jo luonnonkosmetiikkaa, mutta kotihoidossa olisi vielä luonnolliset versiot hakusessa. Tuoksuista kookos-merisuola ja vanilija-kaneli kuulostavat herkullisilta!

  • Miia

    Ihan ihania uusia tuttavuuksia. Kokeiltavaksi ottaisin kookos-merisuolan tai vanilja-kanelin.

  • Katsku

    Hei,
    en koskaan saanut näitä voittamiani tuotteita.
    Laitoit minulle keväällä instassa yksityisviestiä, mutta en enää löydä sitä mistään. Pyysit siinä yhteystietojani ja mitkä tuotteet näistä haluan. Tuotteet eivät siis koskaan saapuneet minulle.

    • Hei kiitos, kun ilmoitit! Selvitellään, mihin matkan varrelle paketti on jäänyt ja toimitetaan tarvittaessa uusi. :)

Related posts