Inspiraatiota aurinkolasiostoksille: 4 tyyliä (+ KISA)
92 92KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SPECSAVERS

Aurinko on pitkän aikaa luurannut jossakin pilviverhon takana piilossa, ja siksi viimeisen parin viikon ajalle sattuneet aurinkoiset päivät ovat tuntuneet kuin juhlahetkiltä. On uskomatonta, miten paljon auringosta voi saada energiaa, kun se ei ole itsestäänselvyys. Veikkaan, että moni aina aurinkoisessa ilmastossa elävä ei välttämättä ihan ymmärrä suomalaisen intoa aurinkoisesta päivästä.
Aurinkoiset päivät tarkoittavat myös sitä, että on aika kaivaa talviunilta myös aurinkolasit. Minä tosin olen sitä herkkäsilmäistä joukkoa, joka joutuu suojaamaan silmiä valolta joskus pilvisenäkin päivänä. Silmäni sietävät todella huonosti kirkasta valoa ja alkavat vuotaa tosi helposti. Joskus niihin jopa sattuu, jos taivas tuntuu liian kirkkaalta. Aurinkoisina päivinä silmien auki pitäminen tai auringon suuntaan katsominen on käytännössä mahdotonta – tämä on joskus haastavaa esimerkiksi valokuvausprojekteissa: en yksinkertaisesti pysty pitämään silmiä auki auringon paistaessa silmiin kirkkaalta taivaalta.

Specsaversin hyväntekeväisyysreissulla Tansaniassa opin, että valoherkkyydelle on nimikin: photophobia. Sana kuulostaa siltä kuin jännittäisi valokuvattavana olemista, mutta kyse on siis ihan lääketieteellisestä termistä, joka tarkoittaa nimenomaan valonarkuutta silmissä. Joillekin valoherkkyys saattaa aiheuttaa jopa migreeniä, joten kun näet jonkun pilvisenä päivänä aurinkolaseissa, kyse ei välttämättä ole diivailusta. Vaikkakin se on myös oivallinen keino pysytellä vähän incognitona tai peittää puolet naamasta väsyneessä mielentilassa tai huonona naamapäivänä.
Aurinkolasien käyttö vähän niin kuin kuuluu asiaan kesähelteillä ja auringon paahtaessa siniseltä taivaalta, mutta moni unohtaa, etttä itse asiassa talvipakkasilla silmien suojaaminen saattaa olla jopa vieläkin tärkeämpää. Lumi heijastaa auringon UV-säteilyä ja melkein tuplaa säteilyn määrän, joten ei kannata unohtaa aurinkolaseja kotiin hiihtolomalle lähtiessään!

Tämä nimenomainen hetki silmä- ja aurinkolasimuodissa on siinä mielessä erityisen ihana, että melkein kaikki on trendikästä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että vaihtoehtojen kirjo on runsas ja todennäköisesti jokainen löytää kehysten joukosta mieleisiään muotoja. Muistan ikuisesti, kun sellaiset litteät ja kulmikkaat kehykset olivat trendien aallonharjalla eikä optikkoliikkeistä tai aurinkolasihyllyiltä käytännössä löytynyt mitään muuta. Minulla on aika helppo silmälasinaama, mutta siinä on yksi malli, joka ei kyllä imartele meikäläisen kasvoja. Tällä hetkellä on myös paljon tarjolla niin metallikehyksiä kuin paksuja muovisankojakin. Aurinkolaseilla samoin kuin silmälaseillakin voi muuttaa ilmettä tosi paljon.
Specsavers-myymälöissä on nyt haluttu helpottaa sopivan aurinkolasimallin löytämistä siten, että nykyään aurinkolasit on järjestetty hyllyyn nimenomaan muotojen mukaan. Yhdeltä riviltä löytyvät kulmikkaat, toiselta pyöreät ja myös pilottilaseille, kissamaisille muodoille sekä neliön mallisille kehyksille on omat osastonsa. Kun kävin itse liikkeessä sovittelemassa, huomasin, että muodon mukaan järjestetty valikoima helpottaa myös samankaltaisten mallien vertailua keskenään ja auttaa löytämään sieltä sen itselle kaikkein parhaiten sopivan kehystyylin. Poimin näihin kuviin inspiratioksi mukaan kissamaista muotoa, pyöreät kehykset, pilottilasit sekä kulmikkaampaakin mallia.

Omia kehyssuosikkejani ovat ehdottomasti pyöreämmät mallit, eikä aina tarvitse olla näinkään täyspyöreää kuin näissä jutun kuvissa, vaan arkikäytössä minulla on useimmiten vähän pienemmät, arkisemmat ja hillitymmät aurinkolasit. Näihin kuviin valitsin Balmainin pyöreät aurinkolasit, joiden kehyksiä reunustavat hauskat metalliset ”pilkut”. Ihania pyöreitä kehyksiä löytyy Specsaversilta myös esimerkiksi Ivana Helsingin kokoelmasta.
Vihreät kissamaiset aurinkolasit ovat Specsaversin omaa mallistoa. Minulla on sen verran leveät kasvot tuosta poskipäiden kohdalta, että kissalasit näyttävät usein omilla kasvoilla liian pieniltä ja kapeilta. Näissä kehyksissä on kuitenkin riittävästi kokoa, että toimivat myös leveämmillä kasvoilla. Pidän myös kovasti tuosta tummanvihreästä väristä!

Toinen klassikko ja kestosuosikkini on kivalla tavalla unisex-mallinen pilottikehys. Tiger of Swedenin aviator-laseissa yhdistyy hauskalla tavalla vähän pehmeämpi pyöreä muoto ja pilottimalli. Tykkään ihan perinteisistäkin aviator-laseista, mutta mikäs sen parempaa, jos kaksi lempparimallia yhdistetään toimivaksi yhdistelmäksi. Samanlaista muotoa on myös Dayn kokoelmaan kuuluvissa silmälaseissani.
Myös kulmikkaat ja paksuilla muovikehyksillä varustetut aurinkolasit ovat Tiger of Swedenin kokoelmaa. En yleensä välitä kovin kulmikkaista kehyksistä, mutta näissä on jotakin vetoavaa. Toisaalta suosittelen tsekkaamaan myös sellaisia vähän pienempiä kulmikkaita metallikehyksiä, ne ovat nyt kovasti nosteessa ja ovat aika kiva vaihtoehto erimerkiksi vähän pienemmille pyöreille kehyksille.

Näiden jutussa mainittujen lisäksi kannattaa katsastaa Specsaversin valikoimasta uutuusmerkki Lacoste, jolla on myös tosi kivoja aurinkolaseja kokoelmassaan. Ja itse asiassa saan nyt ilahduttaa teitä kisalla, sillä Specsavers lupasi lahjoittaa teille yhdet vapaavalintaiset Lacosten aurinkolasit (arvo 129€) kilpailua varten. Osallistu kisaan näin: kerro, mikä näistä aurinkolasityyleistä tai kokonaisuuksista sopii sinusta minulle parhaiten? Entä minkä malliset aurinkolasit valitsisit mieluiten itsellesi? Jätä kommenttisi pe 1.3.2019 mennessä ja muista liittää mukaan toimiva sähköpostiosoite, sillä kontaktoin voittajia henkilökohtaisesti sähköpostilla. :)
PS. Jos haluat tuplata voittomahdollisuutesi, osallistu kisaan myös Instagramin puolella, missä jaan myös yhden vapaavalintaisen parin Lacosten aurinkolaseja!
PPS. Specsaversilta saat muuten aurinkolasit kaupan päälle, kun ostat silmälasit!













Photos: Angelina Ilmast
Tags: Aurinkolasit & silmälasit, Inspiraatioita, muoti, yhteistyö
Categorised in: Muoti