4/11/18

Kalenteri vuodelle 2019 (+ kilpailu)

255 141

Kilpailun palkinnot tarjoaa Porvoon Taidekoulu.

On hauskaa, kuinka siellä ruudun toisella puolen moni jo malttamattomana odottaa tätä monivuotista perinnettä loppusyksystä niin innolla, että sen peräänkin jo kysellään. On nimittäin taas se aika vuodesta, kun tähyillään jo tulevaan, sillä innokkaimmat alkavat jo näitä aikoja metsästää uutta kalenteria ensi vuoteen. Minä kuulun edelleenkin siihen koulukuntaan, joka sinnikkäästi vannoo paperisen almanakan nimeen, joten tutkin aina suurella mielenkiinnolla kalenteritarjontaa.

Yksi jokavuotinen suosikkini on ystäväni Anna Stolzmannin Porvoon taidekoululle suunnittelema kalenteri – ja nyt uusi kalenteri vuodelle 2019 on julkaistu! Kalenteri on nyt viime vuosina löytänyt pysyvämmän, hyväksi havaitun muodon ja tämänvuotinen painos muistuttaakin viime vuoden versiota kovasti. Vain koko on hiukan entistä kompaktimpi (15,5 x 10,5 x 2 cm), joten kalenteri mahtuu vieläkin paremmin käsilaukkuun.

Olen aina pitänyt Annan visuaalisesta tyylistä todella paljon ja hänellä on mielestäni aivan lyömätön värisilmä. Tämänvuotisen kalenterin neljä väriä ovat puuteri, merenvihreä, liila ja oliivi, joista ainakin minulla on tuttuun tapaan taas vaikeuksia valita oma suosikki. Koska tänä vuonna käytössä on ollut puuterinen sävy, taidan ensi vuonna kallistua jompaan kumpana vihreistä. Vai olisiko pastellinen liila sittenkin minulle paras väri? Saapa nähdä…

Kalenterin sisäsivuilta löytyy tuttuun tapaan kaikki tarpeellinen: muutama erilainen kuukausinäkymä, sivuja muistiinpanoille sekä pystysarakkeista koostuva viikkonäkymä, jossa on yksi sarake tilaa myös yleisemmille huomioille tai vaikkapa TO DO -listalle. Ja kalenterisivujen lomassa ilahduttavat Porvoon taidekoulun nuorten taiteilijoiden upeat taideteokset. Olen ollut ihan erityisen vaikuttunut noista tuoreimman painoksen kuvituksista – todella hienoja!

Porvoon Taidekoulun kalenteria saa tuttuun tapaan ostaa suoraan koululta sekä useammalta jälleenmyyjältä. Porvoossa kalenteria myyvät Taidekoulun lisäksi Kompassi, Porvoon taidehalli, Kulttuuritalo Grand, Finform, Design Deli ja Bohemia. Lisäksi sitä myydään Loviisassa Almintalolla sekä Helsingissä jälleenmyyjiä ovat Papershop, Putinki, Nide, Formverk sekä Relove.

Taidekoululta suoraan tilattuna kalenterin hinta on 24€, jonka päälle tulee postikuluja 4€. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse osoitteeseen taidekoulu @ porvoo.fi (poista välit). Muilla jälleenmyyjillä hinta saattaa hiukan vaihdella myyjästä riippuen. Jos himoitset jotakin tiettyä väriä, niin ei kannata jättää hankkimista viime tinkaan, sillä monena vuonna jotkut värit on myyty loppuun.

Mutta onpa minulla myös teille kiva pieni yllätys, sillä saan arpoa teidän seuraajien kesken neljä Porvoon Taidekoulun kalenteria vuodelle 2019 – yhden kutakin väriä. Kerro siis tämän postauksen kommenteissa, mitä tuumit uudesta painoksesta ja minkä värin valitsisit itsellesi, jos onnetar olisi kisassa suosiollinen! Kilpailu on voimassa 10.11. asti ja muista liittää kommenttisi yhteyteen toimiva sähköpostiosoite, sillä kontaktoin voittajia sähköpostitse.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , ,

Categorised in: Elämä, Kulttuuri

255 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Annuli4578854367

    Ihastuttavia. Ja alimman vihreän kalenterin haluaisin.

  • Katri

    Ihania! Puuteri on suosikkiväri

  • Meri

    Upea kalenteri niin sisältä kuin ulkoa! Kalentereista ensimmäisenä kiinnitin huomioni tuohon vihreään malliin, ihana syksyinen väri ❤️

  • sonjam

    Onpa kivoja! Tummempi vihreä väreistä oma lemppari:-)

  • Hanna

    Tyylikkäitä ovat kaikki, mutta eniten omaa silmää miellyttää merenvihreä.

  • Katju

    Niin kaunis! :) Värivalintani olisi merenvihreä, vaikka muutkin värit on aivan ihania ja mikä vain kelpaisi erinomaisesti. :)

  • Nanna

    Oi, Porvoon Taidekoululaiset ❤️
    Lila on ihana!

  • Ttiinatuulia

    Mukana, tuo tumma sinivihreä sopisi itselle ihanasti :)

  • Sanna☀️

    Puuteri, kalenteri on todella kaunis ja tulisi opiskelijalle tarpeeseen.

  • Meri

    Ihanaa! Juuri tällaista sisältöä kaipaan seuraamihini blogeihin – kauniita arjen luksustuotteita suomalaisella designilla! En olisi muuten varmaan edes kuullut tästä ellet olisi vinkannut, pitää tutustua tarkemminkin. Plus että leukani loksahtivat lattiaan saakka auki, kun luin kalenterin hinnan! Pitänee ostaa tämä vaikken kalenteria voittaisikaan :—) Värit ovat kaikki jumalaisen kauniita, mutta itsellä puuteri ja merenvihreä vievät kyllä voiton.

  • Annafiinu

    Aivan ihastuttavia ja sympaattisen näköisiä! <3 Jos onni osuisi kohdalle, valitsisin tuossa viimeisessä kuvassa alimpana olevan vihreän.

  • Nelli

    Tuo merenvihreä on kyllä ihanin!

  • Katja

    Todella kauniita kaikki! Lila miellyttää ehkä eniten silmää :)

  • Kati

    Täällä myös yksi vannoutunut paperisen almanakan käyttäjä. Porvoon Taidekoulun kalenteri näyttää hurjan suloiselta. Omaa silmääni erityisesti miellyttää lilan värinen kalenteri.

  • Rita Palmroos

    Oi aivan ihania kaikki! Merenvihreä taitaa olla kyllä suosikkini näistä! :)

  • Juulia

    Ihana löytää aivan uusia juttuja, todella kiva postaus siis! Kaikki värit ovat kauniita, mutta oliivinvihreän varmaankin valitsisin.

  • Milla

    Voi hurja, kuinka suloisia värejä! Omaa silmääni miellyttävät ehkä kaikkein eniten merenvihreä ja puuteri, mutta jos onni suosisi minua arvonnassa, taitaisin silti valita laventelin värisen kalenterin. Tahtoisin nimittäin antaa sellaisen joululahjaksi äidilleni.

  • jannna

    Täällä myös yksi paperikalenterien nimeen vannova ja kalentereja rakastava!

    Ihan mielettömän kaunis kalenteri!

    Tarttisin juuri uuden kalenterin ja puuteri ois mun väri ☺

  • Inka

    Aina yhtä kauniita! Sisäsivujen kuvitukset ovat ihana lisä. Vaikea valinta puuterisen ja merenvihreän välillä, mutta kyllä puuteri tuntuu eniten omalta. :)

  • Laura

    Jälleen ihanat sävyt kalentereissa! Pähkäilyn jälkeen oma valintani osuisi metsänvihreään. :)

  • Jenna

    Kivalta näyttää, niin ulkoa kuin sisältä! Etenkin puuterinväinen miellyttää :)

  • Salapirtti

    Aivan ihana kalenteri! Puuterin värinen olisi mieleinen.

  • Adele

    Ihanat värit! Merenvihreä on lemppari

  • Q

    Onpa kauniit! Toi merenvihreä on väreistä miellyttävin.

  • CHRISTINA ERTSALO

    Onpas kivannäköinen. Kaikki värit ovat ihania.t have

  • saraj

    Puuterinen olisi ihana! Näin uutena yrittäjänä muistettavaa on niin paljon, että haluan laittaa asiat paperikalenteriin ylös.

  • Saana

    Lila on ihana, sen valitsisin!

  • Vilhelmiina

    Todella symppiksen näköinen kalenteri! :) Itsellänikin pitää aina olla se paperikalenteri, joten tää tulis tarpeeseen! Väreistä ihanin on liila.

  • Riitta Tuomala

    Ihana kalenteri! Entisenä Porvoon taidekoulun oppilaana kalenteri sekä toisi nostalgisia muistoja mieleen että auttaisi tulevien asioiden muistamisessa. Värit ovat kaikki kauniita, mutta eniten silmääni hiveli oliivi.

  • Annu

    Töissä on kova painostus vain sähköisen kalenterin käyttäjäksi, mutta taistelen vastaan. Itse kaipaisin päiviin vielä kellon aikoja, koska visuaalinen muisti auttaa hahmottamaan koko viikon niin. Muuten huikea! Oma värini olisi merenvihreä

  • Jonna

    Onpa kaunis kalenteri! Persikkainen kalenteri lähtisi kyllä minun matkaan :)

  • Sara

    Puuteri.

  • Elisa Vaitiniemi

    Aivan ihania ovat! Sininen kansi miellyttää ehkä eniten silmää.

  • Heidi

    Ihania itsellä pitää kaikki olla myös merkitty paperikalenteriin. Upeita värejä kaikki, mutta päätyisin varmaan merenvihreään.

  • kella

    Kaunis minimalisten tyyli ja kuvissa upeat värit!! Itselle mieluisin olisi tuo merenvihreä, samaa väriä taitaakim olla mulla kaikki mahdollinen nykyään <3

  • Ulpuriina

    Tumma vihreä suosikkini.

  • Eeka

    Tämä tuttu kalenteri miellyttää kyllä visuaalista silmää vuosi toisensa jälkeen. Näistä lemppariväri ensi vuodelle voisi olla tuo merenvihreä :)

  • Mar

    Liila olisi ehkä miulle kivoin väri :) kivan näköinen kalenteri!

  • Raiku

    Upean näköisiä! Liila olisi eniten mieleeni.

  • Lauratus

    Vautsi, hienoja kaikki! Puuteri on mun suosikki :)

  • Noora Typpö

    Nyt jo vuoden tällaista kalenteria käyttäneenä on ehdottomasti saatava ensi vuodelle samanlainen kalenteri :) visuaalisen alan työläisen silmät niiiiin nauttii!
    Väreistä valitsisin mieluiten oliivin vihreän.

  • Laura K.

    Aina niin kauniita kalentereita, puuteri olisi mun valinta :)

  • Noppa

    Ihana kalenteri! Ja mikä tärkeintä, koko viikon näkee yhdellä aukeamalla. Palaan tammikuussa hoitovapaalta töihin, joten viimein olisi taas käyttöäkin kalenterille. Merenvihreä on väreistä suosikkini.

  • miida

    Onpas ihanan näköinen kalenteri :) Merenvihreä olis mun valinta!

  • Niina

    Herkullisen näköiset. Merenvihreä oma suosikki. :)

  • Matias

    Ihana kalenteri <3 Puuterin antaisin lahjaksi :)

  • Sanna N

    Sympaattisen näköinen! Lila on suosikkiväri näistä.

  • Pia

    Onpa kaunis kalenteri! Väreistä ihastuttaa etenkin merenvihreä. Minulla ei ole pariin vuoteen ollut paperikalenteria mutta olen harkinnut että hankkisin sellaisen jälleen. On se vaan jotenkin mukavampi kuin sähköinen versio :)

  • Taidetta rakastavana kuvathan ovat tosi kauniita! Jos onni suosii minua, ottaisin almanakan oliivinvihreänä, kiitos. :)

  • Matilda

    Oliivinvihreä sopisi siirtolapuutarhamökkini ”päiväkirjaksi”

  • Minna

    Näyttää aivan ihanalta – oliivi on paras! Mä rakastan paperikalentereita ja se hetki kun saa uuden käsiin on huumaava. ❤

  • punni-

    Ovatpa kauniita. Oliivi olisi oma valintani

  • Pauliina

    Oi, kalenteri on kuin taideteos! Erityisesti kalenterissa miellyttää sen yksinkertaisuus ja selkeys. Lisäksi kalenterin sivujen materiaalin rakenne ja paksuus vaikuttaa hyvältä, eikä merkinnät varmasti tule läpi seuraavalle sivulle.

    Olin aivan varma, että tuo puuteri olisi suosikkini, mutta jotenkin sitten hetken tuumailun jälkeen kallistuisin kuitenkin tuohon merenvihreään!

  • Kirsiaa

    Merenvihreä on aivan ihana, sen ottaisin!

  • Milla

    Mukana! Puuterinvärinen on mun lempparini :)

  • Eevis

    Aivan ihana kalenteri, jota olen himoinnut monena vuonna! En ole vain saanut aikaiseksi hankkia, ehkä tänä vuonna voisin ryhtyä tuumasta toimeen jos onnetar ei järjestä minulle kalenteria arvonnan kautta. Ottaisin mieluiten merenvihreän, vaikka kaikki ovat kyllä upeita!

  • Siiri

    Ihania, suosikki olisi tuo merenvihreä. Kalenterille olisi käyttöä varmasti rapakon takana, sillä muutan ensi vuonna Yhdysvaltoihin.

  • Jade

    Täytyypä taas osallistua tämän ihanan kalenterin arvontaan :) Merenvihreä miellyttää näistä eniten!

  • ElviiraOona

    Ihania! Merenvihreä voisi olla minun värini ❤️

  • neitim

    Ihana se on ollut vuodesta toiseen. Merenvihreä vei huomioni tänä vuonna, juku.

  • Anu Kinnunen

    Puuteri ois kivoin Onpa mukava,että tuodaan esille nuorten taiteilijoiden teoksia.Ihana kalenteri

  • Olga

    Ihana tuo oliivinvihreä sävy!

  • Mu

    Merenvihreä houkuttelee eniten.

  • Piio

    Tuo lila osui ensimmäisenä silmään. Kauniita kyllä nuo muutkin.

  • Pia Pouttu

    Aivan ihanaEn ollut tiennytkään tällaisen olemassaolosta, joten kiitos vinkistä. Ja uudesta must have:stä. Minulle kelpaisi ihan kaikki noista väreistä, mutta ehkä tuo puuterinen on kaikista ihanin.

  • Pia Pouttu

    Aivan ihana En ollut tiennytkään tällaisen olemassaolosta, joten kiitos vinkistä. Ja uudesta must have:stä. Minulle kelpaisi ihan kaikki noista väreistä, mutta ehkä tuo puuterinen on kaikista ihanin.

  • Amanda

    Onpa nerokkaan mallinen kalenteri! Tuo sopii hyvin pöytäkalenteriksi, mutta tarvittaessa kulkee myös mukana. Haluaisin tuon ihanan merenvihreän.

  • Silja

    Onpa kiva! Hauska myös tuo vaakasommittelu, joka vaikuttaa toimivalta. Vaikea valita kivointa väriä, mutta ehkä se olisi puuteri.

  • Minna

    Kauniita ❤️ Ihastuin hempeän puuterin väriseen

  • Saakku

    Ompa upean värisiä ja kooltaan juuri sopiva. Uusi kalenteri olisikin juuri sopivasti etsinnässä. Valitsisin joko puuterin tai liilan värisen.. Vaikea valinta kahden niin ihanan värin välillä. Puuteri :)

  • Irene Vila

    Ihanalta näyttää taas! Vaalean lila on mun lemppari.

  • Niina

    Aivan ihania kalentereita! En osaa valita lempparia, kaikki värit on aivan ihania. Ehkä vaaleanpunainen miellyttää kaikkein eniten.

  • Anne

    Upea, liila minulle jos arpaonni suosii.

  • Iida

    Kaunis kalenteri! Merenvihreä olisi oma värivalintani :)

  • Elina

    On kyllä nätti almanakka, kelpaisi raapustella asioita tuohon :) merenvihreän värisen ottaisin jos voittaisin!

  • Jii

    Söpöjä! Merenvihreä on oma suosikkini.

  • Jonnna

    Mukavan rosoisia,silti pelkistettyjä. Merenvihreässä kaunein sävy.

  • Piennisäkäs

    Avoin selkä korostaa tuotteen artesaaniluonnetta; harvoin nähty yksityiskohta kirjansidonnantilaustöiden ulkopuolella.

    Oliivinvihreä taitaa tuntua omimmalta.

  • Ripi

    Nämä ovat niin kauniita! Oliivin ottaisin itselleni mieluiten.

  • Peikonlehti

    Kauniita kaikki, mutta tummanvihreä suosikkini1

  • Peikonlehti

    Kauniita kaikki, mutta tummanvihreä suosikkini!

  • Nia

    Voihan söpöys! Upeita kuvituksia, kiitos ihanat taidekoululaiset. Mikä väri vain, kaikki ovat kauniita.

  • Rosa

    Onpa söpösiä! Vihreä olisi ihana :)

  • Riina

    Vau kuinka ihania kaikki värit! Itselleni ottaisin merenvihreän kalenterin.

  • Anna-Elina

    Oi onpa ihania, klassisen kauniita jokainen! Itse tykkäisin eniten tuosta kauniista puuterin sävyisestä kalenterista Se sopisi täydellisesti piristämään opiskelija-arke!

  • Anna-Elina

    Oi onpa ihania, klassisen kauniita jokainen! Itse tykkäisin eniten tuosta kauniista puuterin sävyisestä kalenterista <3 Se sopisi täydellisesti piristämään opiskelija-arkea! :)

  • Vipellys

    Tyylikkäitä! Itse taidan kallistua yllättäeb tuohon oliivinvihreään.

  • Laura

    Ihanalta näyttää! Oma suosikkini on merenvihreä

  • elefanttinainen

    Puuterin ottaisin, jos arpaonni suosii! :)

  • Milana

    Kalenteri on aivan ihana! Kuolasin tätä jo vuosi sitten, mutta jäi hankkimatta. Kenties nyt olisi aika! Väri olisi ehdottomasti liila.

  • Mari

    Ihanat kalenterit! Olisikin mukava käyttää taas välillä paperiversiota puhelimen kalenterin sijaan.
    Puuteri ja oliivi ovat suosikkini.

  • Johanna

    Tuo tiikeri on aivan ihana! Lupaa upeaa kuvitusta kauniin ulkokuoren täytteeksi. On myös aina huippua nähdä kalenterissa reippaasti kirjoitustilaa. Väreistä oma suosikkini on oliivi. :)

  • Sanni

    Tietotekniikassa on puolensa, mutta mitä kalenteriin tulee, paperikalenteri jyrää mielestäni kännykän sata nolla sekä estetiikassa että käytettävyydessä <3

    Puuterinvärinen on kaunein!

  • marie

    Ihania! Puuteri on suosikki

  • Silja

    Vedenvihreä! Ihana on.

  • Mari

    Merenvihreä ❤️

  • Terhi

    Oi kiitos vinkistä, tässäpä aivan oiva syntymäpäivälahja ystävälleni!
    Ihania kaikki värit, kun joku on pakko valita, puuteri!

  • Niina Hämäläinen

    Niin ihana! Tykkään kovasti tosta minimalistisesta ilmeestä. Puuteripinkki forever

  • Anna

    Ihanan simppeli ja kaunis kalenteri! Kaikki väritkin houkuttelevia, mutta ehkä tuo merenvihreä vetoaa eniten :)

  • Hannele Hirvonen

    Oi kalenteri näyttää kivalta! Olis tilaa omille raapustuksille, mutta pysyis silti joku runko aikataulujen suhteen. Liila olis mun valinta. :)

  • Alexandra

    En ikinä osallistu mihinkään kilpailuihin, mutta nyt on niin upea ja uniikki palkinto kyseessä, että on pakko. Meri-ihmisenä valitsisin luonnollisesti merenvihreän – tuota väriä kun ei kalentereissa juurikaan näe. Aivan ihana. Ja mikäli arpaonni ei tällä kertaa suosi minua, niin kiitän silti vinkistä!

  • Päivi Auma-aho

    Upeita kaikki, mutta lila on suosikkini!

  • S

    Oliivi olisi eniten omaa värimaailmaa ja siksi sen valitsisin, vaikka puuterikin miellyttää silmää. Ainut mitä mietin, on kynän kuljettaminen/helposti saatavilla oleminen, jos sille ei ole erikseen paikkaa kalenterissa. Onneksi siihenkin on nykyään erilaisia konsteja.

  • Kirsikka

    Uusi tuttavuus minulle! Ihanat värit ja kuvat. Merenvihreä on mun suosikki

  • M

    Onpa kaunis kalenteri, varsinkin puuteri <3

  • Anne

    Nää kalenterit on toinen toistaan upeempia ja oikeita taideteoksia! Lila kalenteri ois kiva piristys omaan käsilaukkuun :—)

  • Petra Rauniala

    Vaikea valita, hmmm, merenvihreä!

  • Paula Pörsti

    Aivan upeita kalentereita! Erityisesti oliivinvihreä olisi täydellinen tällaiselle vihreää rakastavalle kalenterihirmulle

  • Laura

    Upeita!! Itseäni eniten houkuttelisi tuo puuterinen sävy.

  • Heta

    Tykkään kyllä tämänkin vuoden versioista todella! Värimaailma on ihana, kuten sanoitkin.

    • Heta Pentsinen

      Ja jätin tuosta lempparin pois, pöh! Vihreä miellyttää omaa silmää eniten. :)

  • ElinaJoy

    Aivan ihana! Ottaisin tuon merenvihreän.

  • Sannna

    Oispa kiva! Kyllä kalenterin pitää olla paperinen versio. Näistä väreistä paras ois ehkä tummempi vihreä.

  • Elina

    Kaunis kalenteri! Mun suosikki on vaikea valita, mutta kalllistun tällä kertaa merenvihreään

  • Alexandra

    Ompa kauniit minimalistiset kalenterit! Oma suosikkini on merenvihreä. ❤️

  • szz

    Vaikuttaa tosi toimivalta ja kauniilta! Lila ois minun valinta.

  • Pauliina

    Oliivi on omaan makuuni kaunein, vaikka kaikki värit ovatkin upeita! Vaikuttaa muutenkin aivan todella söpöltä tuo uusin kalenteri :)

  • Enni w

    Merenvihreä olisi ihana!

  • Ira

    Aivan täydellisen oloinen kalenteri! Kaikki värit ovat ihania, mutta tällä hetkellä valitsisin puuterin

  • Hilla

    Ihana. Lila on lemppari!

  • Viivi Ankelo

    Ompa ihania Merenvihreä on mun suosikki, muttei ollut kyllä helppoa valita

  • Riikka

    Oo onpa nätti! Oma lempparini on liila! Mukana arvonnassa :)

  • Sky

    Oliivi on superkaunis!

  • Minna

    Tosi kauniita! Merenvihreä kiinnostaa nyt eniten.

  • Heidi

    Tuo lila on aivan ihana

  • Heidi

    Täällä toinen vannoutunut kalenterin käyttäjä! Tämä kalenteri onkin uusi tuttavuus, en ole tähän aiemmin törmännyt. Selkeä ja tyylikäs ulkoasu on kalenterissa tärkeä, koska silloin sen ottaa mielellään esille. Värikkäät kuvat piristävät sisustaa ihanasti!
    Väreistä mieluisin olisi varmaankin merenvihreä, mutta kyllä oliivinvihreäkin on todella kaunis :)

  • Aino

    Siis juuri tänään googlailin ”kaunista kalenteria” ja päädyin sun viime vuoden postaukseen. Harmittelin vaan kun ei vielä löytynyt tilausmahdollisuutta ens vuoden kalenteriin, mut tässähän se on! Tuo khakin värinen sopisi täydellisesti itselleni, ihanan minimalistinen, mutta persoonallinen! ✨

  • Iiiiris

    Ah, kuinka ihanan värisiä! Kotiuttaisin noista minkä vain mutta jos on pakko valita niin varmaan tuo liila

  • Noora

    upeita! Puuteri on kyllä ehdoton suosikkiväri.

  • Siiri

    Ihanat kuvitukset ihastuin tuohon vihreän sävyiseen kalenteriin! (Viimeisessä kuvassa toiseksi alin)

  • Riikka

    Huikean kaunis kalenteri
    Haluaisin merenvihreän.

  • Sanni Salmi

    Nätti! Ottaisin liilan :)

  • Chatte

    Aivan ihastuttavia, taas kerran!! Kaikki värit kelpuuttaisin mielelläni, mutta lempparini on tuo suloinen puuterinen sävy.

  • Anne

    Ooh, upea kalenteri! Ottaisin tuon tumman sinivihreän.

  • Maiggis-

    Ihastuttavia, miten taitavia jotkut ovatkaan!
    Erityisesti puuterinvärinen puhuttelee omaa silmää.

  • Reetta Järä

    Näyttää niin hyvältä puuteri ois mun valinta!

  • ilona2

    Ihania nuo kuvituselaimet! Mielellani nakisin muutkin sisutan kuvat. :) Oma suosikkini on merenvihrea.

  • Krista

    Täällä yksi, joka jo innolla odottelee, että pääsee valitsemaan ensi vuodelle kalenteria! Nämä ovat aivan ihania ja ehdottomasti omaan makuun sopivia. Oliivinvihreä miellyttää eniten omaa silmää. :)

  • norps123

    Näyttää tosi kivalta, symppikset kuvitukset ja ihanat kansivärit! Suosikkini on sinivihreä.

  • tiitu

    Upeaa kuvitusta! Merenvihreä sopisi mulle.

  • emma

    Ihania!! Tuollaiselle kalenterille olisi kyllä tarvetta. Sinertävä olisi valintani :-)

  • Moona

    Niin kauniita ja uniikkeja Oma lempparini on tuo merenvihreä!

  • Siiri

    Niin kaunis kalenteri! Merenvihreä on suosikkini.

  • Piia

    Mun suosikki on tuo oliivi, ihana!

  • Lotta

    Merenvihreä ehdottomasti!

  • Jenna

    Tämä tulisi opiskelijalle tarpeeseen, ja oma lempparini on tuo puuteri<3

  • Varpu K

    Olen sun blogin vähän epäsäännöllinen lukija, mutta tämä postaus kiinnittää mun huomion vuodesta toiseen! Uusi kalenteri on hurmaava, ja viidakkoaihe tosi hauska ja hellyyttävä. Väreistä puuteri on kaunein, mutta mun sotkuiseen laukkuuni ehkä vähän epäkäytännöllinen, joten valitsisin sinivihreän.

  • Henriikka

    Tykkään tämän kalenterin tyylistä todella paljon! Tämä on eka kerta, kun tutustun näihin ja etenkin nuo kuvat ilahduttavat todella paljon. :) Itselleni kalenteri on todella tärkeä asia, en pärjäisi ilman, enkä oikein luota kännykän kalenteriin. Kaikki nämä värit ovat ihania!!! Ehkä puuteri kuitenkin sopisi itselle parhaiten. <3

  • Lauraam

    Vau! Onpa upea. Mun valinta olisi laventeli.

  • Katariina

    Ihanat värit, itse valitsisin liilan!

  • SaaraP

    Voi miten kauniita! Omat suosikkini ovat merenvihreä ja laventeli. Voi kun onni suosisi, kiva arvonta!

  • Heidi råstedt

    Valitsisin laventelin, koska se on tällä hetkellä nii herkullinen väri mielestäni. Miten ihastuttavia kuvituksia.

  • marika

    Vaikea valinta, mutta ehkä merenvihreä iskee näistä eniten!

  • Merja k

    Tyylikäs on etenkin tuo merenvihreä.

  • Ruusu

    Onpa superkaunis! Mä haluisin vedenvihreän :)

  • Heli

    Kivan näköisiä ja ihanat piirrokset. Lempparini väreistä ovat lila ja merenvihreä.

  • Annamari Kylänpää

    ❤ Kaunis kalenteri. Itse käytän myös edelleen paperikalenteria ja pyrkinyt löytämään aina vähän erilaisen kalenterin. Valitsisin merenvihreän.

  • Annika

    Kauniita kaikki, oliivinvihreä on suosikkini. :)

  • Eeva

    Voi miten ihania! Kalenterinmetsästys on täälläkin alkanut, ja sitä oikeaa ei ole vielä osunut kohdalle. Taidekalenteri olisi upea! Väreistä valitsisin jomman kumman vihreistä :)

  • Anne-Marie

    Miten ihania kalentereita! Itse ottaisin laventelin sävyisen.

  • Ilona

    Puuteri!

  • Katariina

    Niin kaunis ulkoa ja sisältä! Tällä kelpaisi organisoida ensivuoden opiskelu- ja työaikataulut. Lemppari väri on puuteri!

  • Pieta

    Ihana! Haluaisin lilan

  • KK

    Ompas nätti! Lila olisi näistä neljästä oma valintani :)

  • Julia

    Kaunis kuin karkki<3 Ilahduttaisi vuoden jokaisena päivänä. Puuterinen olisi niin mun:)

  • hanna

    Tosi hienoja! Vihreet lemppareita, merenvihreän ottaisin ehkä itselle :)

  • Tuikku

    Ihana toi merenvihreä. Just tollanen ihanan simppeli muotoilu ja tyylikäs kalenteri:)

  • Nina

    Näppärältä vaikuttaa! Itselle ehdottomasti tuo tyylikäs oliivi tulisi todellakin tarpeeseen! Kauniita kalentereita on todella vaikea löytää! Kiitos siis ihanista vinkeistä! :)

  • Emilia

    Oih, kaikki niin ihania! Merenvihreä ehkä kuitenkin lemppari. :)

  • Ihanan murretut sävyt. Ei liian iloiset. Lisäksi tykkään vaakamallista.

  • Ella Immonen

    Wau miten ihania! Kalenteri menisi pukinkonttiin rakkaalle siskolleni, ja tulisi tarpeeseen opiskelijalle :) Lila houkuttelee eniten, vaikka tänä vuonna kaikki värivaihtoehdot todella herkullisia! <3

  • No, kyllähän tuo oliivin vihreä pisti ensimmäisenä silmään! ( En tiedä johtuuko siitä, että se on tän hetkinen lempiväri).
    Mulle kalenterissa tärkeää on just nuo kuukaustaulukot ja viikkonäkymät TO-DO-listalla. Kuukaustaulukkoon on helppo merkata kaikki deadlinet, jolloin työmäärän havainnointi on paljon helpompaa.
    To-Do-listoilla, jotka on merkattu viikkoaukeemiin, on helppo organisoida kaikki tehtävät, mitä täytyy viikon aikana tehdä. Se helpottaa mieltä myös siinä, että ensi viikon juttuja EI TARVITSE tehdä, koska ne on merkattu vasta ensiviikolle.
    Tästä kalenterista löytyvät näemmä nämä molemmat!!

  • Beata

    Aivan ihania!! Oliivi olisi minulle mieluisin:)

  • P

    Uusi painos on ihastuttava ja onneksi se tehtiin! Todella kaunis kalenteri ja valitsisin vihreän tai petroolin itselleni!

  • LauraK

    Ah niin kauniita taas kaikki sävyt ja ihanan näköinen on sisuskin! :) Puuteri olisi oma värivalinta.

  • Sofia

    Kauniita, tykkään siitä että ne ovat yksinkertaisia ja toimivia. Kaikki värit ovat ihania, puuteri jotenkin ihastuttaa eniten :)

  • Ella

    Oi! Merenvihreä on ehdottomasti suosikkini :)

  • Outi

    Oliivin vihreä olisi aivan huippu! Antaisin varmaan lahjaksi tyttärelle. Jos raaskisin.

  • -Selma-

    Todella upeita ja ihastuttavia kalentereita! Puuterinsävyinen olisi valintani. :)

  • Fanny

    Onpa suloisia kalentereita taas kerran! Viime vuoden menin Ajaston mustalla peruskalenterilla, mutta ens vuotta piristämään kelpaisi kyllä mikä vaan näistä! Lemppari on kuitenkin toi lila.

  • Janniina

    Ihania! Kaikki kalenterit ovat todella kauniita. Itselleni valitsisin tuon merenvihreän :)

  • Olen ollut viimeiset 4 vuotta ilman paperikalenteria ja viime aikoina on alkanut tuntua että tarvitsen sitä sittenkin. Asioita ei vain saa organisoitua yhtä hyvin sähköisesti ja vaikka ajatus eri kalentereiden synkronoitumisesta vaikuttaa hyvältä, niin aina saa olla epäilemässä, että synkronointi on sittenkin ontunut, kun joku juttu jonka kuvittelee lisänneensä kalenteriinsa onkin puuttunut. synkronoituneet. Niin että nämä iskivät nyt. Apua, en osaa valita väriä. Ehkä violetti… tai merenvihreä sittenkin eikun violetti :)

  • Sanna

    Ihana hyvän mielen kalenteri, jossa pysyy iloiset tapahtumat ja harmaammatkin velvollisuudet kaikki hyvässä järjestyksessä. Valitsisin violetin itselleni.

  • Laura

    Ihania! Lila ois oma lemppari

  • Ina

    Upealta näyttää! Liila miellyttää silmää eniten.

  • Heli

    Oliivin vihreä kiinnitti ensimmäisenä huomion <3 Liilakin kyllä kaunis…Pari vuotta sitten minulla oli samainen kalenteri, mutta viime vuonna hankin eri kalenterin johtuen tämän isohkosta koosta. Kovasti ilahduin, että kalenteria on modattu hieman pienemmäksi ja ehdottomasti haluaisin kokeilla uudestaan tätä kalenteria! :)

  • Anna

    Lila olisi upea päivänpiristäjä :)

  • laulau

    Ihana! Oliivinvihreä olisi ehkä eniten mieleeni. :)

  • thinky

    Aivan upeita kalentereita, ja värejä! Vaikea valinta, mutta kallistun merenvihreän valintaan. Aivan ihania nuo lasten piirrokset, ja todella kaunis taitto! :)

  • Iida

    Oi, nämä ovat niin kauniita! Merensininen olisi kyllä juuri minun väri!

  • Helsssunen

    Suosikkini on liila.

  • Vilja

    Aivan upeita! Lila on suosikkini

  • meriperuna

    Ihanan esteettinen kalenteri. Sympaattinen puuteri on ehdottomasti oma suosikki väri.

  • Mira

    Ihania! Merenvihreä on erityisen ihastuttava!

  • JennaO

    Aivan mielettömän ihana! Vihreä väri olisi kovasti mieleen.

  • Linda

    Nättejä! Liila on mulle kiva väri.

  • Jenni

    Ihana kalenteri! Jos onni suosii, niin lila kalenteri ilahduttaa ensi vuonna :)

  • Anne-Maria Heinimäki

    Tämä kalenteri on ihan uusi tuttavuus, mutta näyttää kivalta ja olisi kiva kokeilla uutta kalenteria vanhan ”peruskalenterin” sijaan.

  • Laamanen

    Tuo tumma jadenvihreä näyttää upealta! Olen aika monta vuotta mennyt ilman paperikalenteria, mutta nyt on ehkä viimein taas hankkittava sellainen käyttöön. Ikävä sitä raapustamista!

  • Kati

    Todella kaunis kalenteri. Kaikki värit ovat ihania, mutta merenvihreä on suosikkini!

  • Lisko

    Ai vitsi ihana graafinen tyyneys. Ehkä tämä visuaalinen seesteys siirtyisi kalenterin myötä omaan elämään.
    Kaikki värit kauniita, mutta meren vihreään osuisi oma valinta.

  • Virve

    Mukana arvonnassa! Merenvihreä on lemppari.

  • Maarit

    Oispa kiva saada merenvihreä nätti kalenteri liitos kalenterin sijaan. Tämä on minulle uusi tuttävuus ja hyvältä näyttää.

  • Elina

    Ihania! Paperikalenterista ei voi luopua! Lila on paras.

  • Miina123

    Lila kalenteri olisi ihanin <3

  • Lorena

    Tuo Liila on niin ihana, rakastuin täysin!!!!

  • emppu

    Vihreä! Tai puuteri tai vaikka kaikki. En osaa valita :D Ehkä se olisi kumminkin vihreä, kun se on himoittanut syksyllä muissakin esineissä.

  • Ida Itälinna

    Kyllä itsekin olen vannoutunut paperisen kalenterin käyttäjä! Ainut tapa saada jotain aikaiseksi ja ajatukset selkeänä. Lila on ehdoton lemppari.

  • Taina

    Söpö! Ja tuo vaaleanpunahtava on ihana.

  • Emmi

    Kaunis ja kompakti kalenteri! Olen usein ihaillut kyseisiä kalentereita, mutta en ole saanut sellaista ikinä hankittua. Mieluisin väri on mielestäni merenvihreä,kerta kaikkiaan aivan erityisen kaunis sävy!

  • Minnuli

    Lila on suosikki!

  • Sanni

    Laventeli on mun suosikkiväri ihan kaikessa, eli se sopisi kuin nenä päähän! Ihanan näköisiä kaikki!

  • Shini

    Onpa kyllä kauniita värejä! Oliivinvihreä on oma suosikkini.

  • Maiju

    Ihana kalenteri taas Porvoon Taidekoululta ❤ Kiva että sama muoto säilyy kuin viime vuonna, joka oli toimiva! Tämän vuoden kalenteri on ollut valkoinen, joten ensi vuodelle haluaisin pastelli lilan

  • Emarilia

    Ihanan lapsenmielisiä! Vaaleanliilassa on jotain niin energisoivaa, että valitsisin sen!

  • Päivi_H

    Tästä kalenterista on tullut suosikkini! Minulle on tärkeää, että kalenteri on käytännöllisen mallin lisäksi myös kaunis ja tässä yhdistyy ihanasti molemmat. Merenvihreä väri on mielestäni kaunein!

  • Sirpa

    Oliivinvihreä on ihana!

  • l

    Aloitin ekaa kertaa elämässäni ”aikuisten” kasista neljään toimistotyöt maanantaista perjantaihin. Samalla viimeistelen tutkintoani ja a p u a. Ennen en ymmärtänyt paperikalenterin päälle ollenkaan mutta nyt en kyllä selviäisi ilman :D Tuhat tehtävää asiaa ja kaikki aina vähän levällään. Fyysinen kalenteri on töiden ja elämän organisoinnissa ihan eri levelillä iphoneen verrattuna. Uuden elämänvaiheen myötä voisin myös päivittää vuosikalenteriin vanhan lukuvuoden mukaisen sijaan :) Oliivinvihreä olisi ilo silmälleni excelin vierellä!’

  • Sari

    Ihana! Ottaisin puuterin :)

  • Uukoo

    Ihana tikru ja söpö taitto!
    Ottaisin merenvihreän.

  • vp

    Kalenterin kuvitus on suorastaan mykistävän hieno! Vaikea päättää mikä väreistä olisi mieluisin, joten jätänkin valinnan onnettaren haltuun. :)

  • lydiah

    Lila❤️

  • Sancho

    Merenvihreä tai oliivi kelpaisi tälle viherhöperölle. Kauniita näyttävät olevan sisältä ja päältä.

  • Hanne

    Liila on herkullisin, mutta muutkin käyvät (:

  • Noona

    Oliivinvihreä olisi toiveena

  • Essi

    Puuteri olisi kaunis ja piristäisi varmasti arkipäiviä! :)

  • jennie

    Nämä ovat kyllä aivan ihastuttavia kalentereita! Valitsisin ehdottomasti merenvihreän.

  • Mira

    Raikas. Vihreä on suosikkini :)

  • Päivi

    Uusi vuosi olisi ihana aloittaa puuterinkeveissä tunnelmissa.

  • Mimmi

    Aivan ihania, varsinkin tuo lilan värinen <3

  • Tarja

    So cute and extremely useful
    My colour is defenitely Powder

  • pöllö

    Vihreä!

  • minttu47

    violetti

  • Hiisukas

    Puuterinen ilahduttaisi kovasti

  • Anna J

    Ihania, oma suosikkini on lila.

  • Henriikka

    Nämä on ihania! Vaikea valita, kaikki värit ovat kauniita, mutta jos voittaisin saattaisin valita laventelin :)

  • pauliina

    Tykkään erityisesti tuon kalenteriosion vahvasta graafisesta ilmeestä. Isot selkeät, groteskit numerot näyttää upeilta :). Merenvihreän värinen olisi mieluinen.

  • K

    Wää lila vai rosa?
    Enköhän mä rosan valitsisi <3 Ihanan näköisiä ovat kyllä!

  • Minttu

    Ehdottomasti merenvihreä. Aivan todella kaunis ja toimiva kaikessa yksinkertaisuudessaan.<3

  • annika

    Ihana kalenteri! Kaikki väritkin ovat ihania, mutta tumma jadenvihreä kiinnostaisi eniten.

  • Jonna

    Liila :)

  • Sirpa S.

    Kauniita kaikki värit. Jos onnetar suosii niin valitsen värin oliivi. Mukavaa viikonloppua!

  • Jenni Mäkelä

    Aivan ihanan herkullinen kalenteri! Oon aina rakastanut kanssa paperikalentereita, nyt voisi olla hyvä aika hankkia uusi. <3

    Ehkä tuo vaaleanpunainen/koralli/nude on ihanin

  • Iiris

    ihania! Vihree taitaa olla mun lemppari.

  • Eliza

    Oi alempi vihreä, oon vuoden välivuodella ollut ilman kalenteria ja oon hieman hukassa

  • sucrine

    Näyttää hauskalta, ja rakastan paperikalenteria! Valitsisin puuterisen tai turkoosiin vivahtavan vihreän.

  • Sini

    Upeita, yhdistää ihanasti lasten tekemät kuvat ja tyylikkään minimalismin. Lila olisi valintani*

  • Ellu

    Ihanat värit! Merenvihreä on suosikkini :)

  • Elina

    Ihanat värit! Merenvihreä on suosikkini :)

  • Neska

    Hienolta näyttää, jade on väreistä suosikkini.

  • Mintts

    Superhyvältä näyttää tänäkin vuonna! Merenvihreä on väreistä suosikki :)

  • Susanna Paavola

    Vähä hienot! Toi tumman vihreä/turkoosi on tosi kaunis

Related posts