Jotain ihan uutta: A+more by Pupulandia -kenkäkokoelma!
Koska nyt on pakko…
55 217
Kursori välkkyy tyhjän tekstitiedoston alussa… Olen miettinyt varmaan puolisen vuotta, että mitä sanoisin ilmastonmuutoksesta. Olen aloittanut tämän postauksen kirjoittamisen pariinkin otteeseen, mutta keskeneräiset aihiot ovat jääneet ikuisiksi ajoiksi pyörimään luonnoksiin. Tuntuu, että mitä tahansa haluaisin sanoa, se ei riitä. Ahdistaa jo valmiiksi, että yleisö odottaa ja toivoo kannanottoa ilmastokysymyksiin, mutta suurella todennäköisyydellä tuomitsee tekopyhäksi, kun vihdoin uskallan sanoa jotakin. Olen nähnyt niin monen rohkean keskustelunavauksen kääntyvän kommenttibokseissa ja keskustelupalstoilla syyttelyksi, että hetkittäin olen miettinyt, mitä tällaisella postauksella loppujen lopuksi edes voisi saavuttaa. Tai mitä uutta sanottavaa minulla mitenkään tähän kaikkeen enää voisi edes olla?
Siitä huolimatta nyt tuntuu, etten voi enää pysyä hiljaa. Tästä kaikesta pitää puhua, vaikka sitten sen uhalla, että joudun itse maalitauluksi. Koska jos postaukseni herättää edes jonkun miettimään omia kulutustottumuksiaan ja elämäntapojaan kriittisemmin, iso osa tämän postauksen tavoitteista on saavutettu. Nyt on se hetki, kun ihan jokaisen meistä pitäisi katsoa peiliin ja miettiä, mitä minä teen tällä hetkellä tämän maapallon hyväksi? Ja mitä juuri minä voisin tehdä paremmin? Miten minä voisin vähentää omaa kuormitustani? Mistä voisin luopua?
*
Kuten varmasti jokainen ajatteleva ja tiedostava ihminen, olen minäkin potenut massiivista ilmastoahdistusta. Erityisen voimallisena muistutuksena tilanteen vakavuudesta ovat toimineet ilmaston tilannetta ja luonnonvarojen hupenemista koskevat uutiset, ensin kansallisen ylikulutuspäivän tienoilla huhtikuussa (yli neljä kuukautta ennen maailmanlaajuista ylikulutuspäivää) ja nyt pari viikkoa sitten IPCC:n ilmastoraportin ilmestyttyä. Näiden tulosten jälkeen ei kellään pitäisi enää olla varaa sulkea silmiään, laittaa päätänsä pensaaseen ja olla välittämättä. Kuinka helposti ahdistus ja ajatukset sitten muutetaan konkreettisiksi teoiksi, se onkin sitten toinen juttu.
Jos kuitenkin lähdetään ihan nollasta, jo se että ajattelee ilmastoasioita ja on niistä huolissaan on ensimmäinen askel. On nimittäin huolestuttavaa, miten moni ei vielä näiden raporttienkaan jälkeen usko ilmastonmuutokseen tai ajattele, että asia varsinaisesti koskisi meitä täällä Suomessa – jopa päättäjätasolla on vallassa ihmisiä (niin Suomessa kuin maailmallakin), joita ei kiinnosta ilmastonmuutos tipan vertaa, kunhan talouskasvu saadaan turvattua. Se, jos mikä, on pelottavaa. Se on erityisen pelottavaa siksi, että IPCC:n tuorein raportti kertoo, että ihan kaikkien pitäisi tehdä PALJON ja äkkiä, jotta tilanne olisi edes jotenkin vielä pelastettavissa. Ja uskon, että siihen meillä on omalta osaltamme kansana mahdollisuus vaikuttaa. Äänestetään seuraavissa vaaleissa eduskuntaan ihmisiä, joille ilmastoasiat ovat tärkeimpien prioriteettien listalla ja vaaditaan päättäjiä kantamaan vastuu siitä, mihin suuntaan Suomen ilmastopolitiikkaa viedään nyt ja tulevina vuosina.
Ahdistusta ei vähennä se, että ilmastokeskustelussa kaikki tuntuvat kilvan syyttelevän toisiaan ja raportit ovat keskenään ristiriidassa. Milloin pahimmaksi syylliseksi nimetään lentomatkailua, milloin pikamuotia ja milloin lihansyöntiä. Toisaalta mietin, onkohan loppujen lopuksi melko epäolennaista kiistellä siitä, mikä edellämainituista on se kaikkein suurin paha, kun on selvää, että ihan kaikilla osa-alueilla on isosti skarpattavaa. Ja niiden lisäksi varmasti todella monella muullakin teollisuudenalalla.
Ahdistavalta tuntuu myös, että tällä hetkellä vastuuroolia ilmastoasioissa tunnutaan sysäävän yksilön harteille. On totta, että meillä jokaisella on vastuu ja suuretkin muutokset alkavat yksilöistä. Silti uskon, että tarvitaan myös suurempia toimia ja voimia. Ihmiset jämähtävät helposti totuttuihin tapoihinsa ja saavutetuista mukavuuksista on vaikeaa luopua. Toisaalta yksi ongelmamme ydin on se, että elämme markkinataloudessa, joka perustuu ajatukselle kuluttamisesta. Ilmastotavoitteisiin pääseminen todennäköisesti vaatisi koko nykyisenlaisen yhteiskuntarakenteen räjäyttämistä ja uudelleen luomista. Sitäkään en osaa sanoa, mitä markkinatalouden romahdus tarkoittaisi työllisyydelle, sillä tänä päivänä todella moni työ liittyy vähintäänkin välillisesti myymiseen ja ostamiseen.
*
Harva pystyy muuttamaan koko elämäänsä kertaheitolla, mutta viimeisimmän ilmastoraportin myötä on selvää, että muututtava on, ja mieluiten ennemmin kuin myöhemmin. Tässä kohtaa ihan jokaisen tulisi jo katsoa peiliin ja miettiä, miten itse kantaa vastuunsa ilmastotalkoissa. Moni osoittelee ilmastokeskustelussa mieluusti muita ja vähättelee omaa osuuttaan, mutta jos tavoitteisiin halutaan päästä, muutoksia pitäisi tehdä niin yksilötasolla, yrityksissä kuin yhteiskunnankin mittakaavassa.
Niin tärkeää kuin olisikin, että jokainen kantaa kortensa kekoon, niin ei ikävä kyllä tule tapahtumaan ilman jonkinlaista ylempää tapahtuvaa säännöstelyä, verotusta tai sanktioita. Pakko on paras motivaattori ja siksi muutoksia täytyy tehdä myös lainsäädännön keinoin. Vain se on keino pakottaa myös yrityksiä vastuuseen. Todella moni kuluttaja tekee ostopäätökset lompakollaan ja koska vastuullisuus tulee yritykselle yksinkertaisesti kalliimmaksi, halpayhtiö vie vieressä voiton hintakilpailulla. Lainsäädäntö ja verotus olisivat mahdollisuuksia pakottaa yrityksiä tasaväkisesti vastuuseen ja vastuullisuuteen. Samalla voidaan kysyä, miksi esimerkiksi liha- ja maitoteollisuutta tuetaan valtion ja EU:n voimin massiivisesti, kun sekä ilmastoraportit että terveysalan tutkimukset puhuvat yksimielisesti kasvispohjaisen ruokavalion puolesta? Viimeksi eilen julkaistiin artikkeli, jossa kerrotaan, että kasvispohjaiseen ruokavalioon siirtyminen on yksi merkittävimmistä keinoista vähentää omaa ilmastokuormaa.
*
Pikkuruisen Suomen kansalaisena saattaa tuntua, että meidän tekomme täällä pohjolassa ovat täysin merkityksettömiä suurten saastuttajamaiden ja väkiluvultaan paljon merkittävämpien valtioiden rinnalla. Ikävä tosiasia kuitenkin on, että pelkästään Suomen ilmastossa eläminen ja asuminen kuluttaa valtavasti energiaa. Länsimaisessa hyvinvointivaltiossa ja yltäkylläisyydessä on myös totuttu melkoiseen kuluttamiseen: suomalaiset ovat yksi koko maailman eniten ilmastoa kuormittavista kansoista suhteessa maamme asukaslukuun. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on kuusinkertainen verrattuna esimerkiksi intialaiseen. Toisin sanoen 5,5 miljoonan suomalaisen kulutus vastaa 33 miljoonan intialaisen kulutusta ja monessa muussa länsimaassa tilanne lienee samankaltainen. Samanaikaisesti suuri osa köyhempien maiden hiilijalanjäljestä johtuu globalisaation myötä niihin siirtyneen tuotannon päästöistä eli toisin sanoen niistä tuotteista, joita halpatuotannon maissa valmistetaan myytäväksi meille länsimaalaisille.
Kehittyvissä maissa elintaso kipuaa kovaa kyytiä länsimaiden tasolle ja globaalin keskiluokan kasvaessa miljardeilla seuraavien reilun kymmenen vuoden aikana olemme tilanteessa, jossa tällä joukolla ihmisiä on mahdollisuus pian kuluttaa samalla tavalla kuin meillä täällä länsimaissa on ollut jo vuosia. Se tarkoittaa ilmaston kannalta katastrofia, mikäli toimiin ei ryhdytä globaalisti nyt heti. Samanaikaisesti maapallon väkiluku kasvaa sellaista vauhtia ja elinolosuhteet käyvät lämpenevän ilmaston myötä monessa paikassa mahdottomiksi. On ihan relevanttia kysyä, että mihin kaikki nämä ihmiset menevät siinä vaiheessa, jos ja kun heidän kotiseudullaan eläminen käy ilmastosyistä mahdottomaksi? Monia suomalaisia ei tällä hetkellä ilmastonmuutos kiinnosta, mutta sen myötä, kun ilmastopakolaisuudesta tulee todellisuutta ja kasvava väkimäärä sekä ilmaston lämpeneminen sotkevat maatalouden ja ruokateollisuuden toimintaa, näkyvät seuraukset viimeistään täälläkin.
Blogimaailmassa ilmastokeskustelun keskiössä ovat olleet bloggaajien omat kulutustottumukset ja erityisesti lentomatkailu. Myönnän, että on välillä vaikeaa olla suurennuslasin alla kaikkine valintoineni ja on varmaa, että monessa asiassa olen kaukana täydellisestä, kuten meistä varmasti suurin osa on. Bloggaajana olen kuitenkin monelle esikuva, josta otetaan mallia – halusin tai en. Vaikka moni parjaa vaikuttaja-termiä, samanaikaisesti bloggaajia vaaditaan kantamaan vastuunsa esikuvina ja uskon, että ihan meillä kaikilla on vaikutusvaltaa omassa elämänpiirissämme – bloggaajilla vielä melkoisesti keskivertotyyppiä enemmän. Ympäristöasiat painavat omassa vaakakupissani tänä päivänä paljon ja yritän jatkuvasti tehdä entistä kestävämpiä valintoja ja kannustaa muita esimerkilläni samaan. Monessa asiassa voisin silti edelleen parantaa.
Monet valinnoistani ja arkisista teoistani ilmaston hyväksi eivät välttämättä näy täällä blogissa ja myönnän, että vaikka lajittelenkin kuuliaisesti jätteeni, syön pääasiassa kasvisruokaa ja mietin kriittisesti, kuinka kauan lämpimässä suihkussa on sopivaa seisoskella, Stellan loistavaa kirjoitusta aiheesta lainatakseni, ”tunnen epämääräistä ärtymystä siitä, että kuvittelen tällä puuhastelulla voivani vaikuttaa johonkin”. Siitä huolimatta teen tämän kaiken, koska se tuntuu konkreettisimmalta tavalta kantaa korteni kekoon.
*
Vaikka en kutsu itseäni kasvissyöjäksi, olen suosinut kasvisruokaa jo 15 vuoden ajan ja noin neljän vuoden ajan olen korvannut ruokavaliossani melkein kaikki maitotuotteet kasvikunnan vaihtoehdoilla. Maitoa en ole juonut ikinä muutenkaan ja maitotuotteita ylipäänsä olen käyttänyt aina varsin vähän, mutta syön edelleen toisinaan juustoa, kermajäätelöä sekä kananmunia (aina luomua) ja joskus harvoin lihaakin (tosin punaista lihaa en juuri koskaan ja silloinkin harvoin yleensä riistaa). Ruokavaliostani arviolta noin 90% on kasvisruokaa ja vegaanistakin varmaan liki 80%. Jos jossain voisin vielä parantaa niin siinä, että suunnittelisin ruokaostoksiani ja aterioitani etukäteen paremmin, ettei mitään menisi pilalle ja kompostiin.
Vaikka en osta ruokakaupasta ikinä lihaa ja lähes yhtä harvoin maitotuotteitakaan, moni asia mietyttää ruokaostoksilla silti. On vaikeaa arvioida, kumpi kuormittaa ympäristöä enemmän: pienemmällä hiilijalanjäljellä lämpimässä tuotettu mutta Suomeen kaukaa kannettu vai kotimaassa kasvihuoneessa keinotekoisella lämmöllä ja valolla kasvatettu vihannes. Ahdistaa, että monien hedelmien ja kasvisten kuljettaminen Suomeen kuormittaa ilmastoa melkoisesti. Pitäisikö tiedostavana kuluttajana luopua appelsiineista vai muuttaa jonnekin muualle, että voisi hyvällä omatunnolla syödä hedelmiä? Missä menee maailmantuskan ja yksilön hyvinvoinnin välisen tasapainon raja?
Pelkästään Suomessa eläminen on ilmastosyistä melkoisen epäekologista ja yksin asuminen vieläkin epäekologisempaa. Kimppakämppään en ehkä tässä elämäni vaiheessa taipuisi, mutta olen yrittänyt vähentää asumisen hiilijalanjälkeä pienillä teoilla kuten vaihtamalla ekologiseen sähkösopimukseen ja minimoimalla vedellä lotraamista. Käyn suihkussa päivittäin, mutta en seisoskele siellä turhaan. Jos jossain voisin vielä asumisen osalta parantaa, niin kodin lämpötilaa olisi varmasti varaa hieman laskea, mutta herkästi palelevalle se tuntuu vaikealta. Asun vanhassa talossa, mutta onneksi asuntoni on sentään hyvin lämpöeristetty.
Kierrätän kuuliaisesti roskani ja olen iloinen siitä, että sekajätteen määrä on päivä päivältä pienempi. Voisin silti tehdä vielä kriittisemmin valintoja esimerkiksi sen mukaan, miten tuotteet on pakattu ja välttää siten turhaa roskaa. Kannan kaupassa mukana kangaskassia enkä ota kaupasta mukaan muovisia tai edes biohajoavia hedelmäpusseja – vihannekset ja hedelmät kulkevat kaupan korissa ja kangaskassissa irrallaankin.
*
Mitä tulee liikkumiseen ja matkailuun, arjessa elän varsin pienillä päästöillä. En omista autoa ja kuljen kaupungissa yleensä raitiovaunulla, metrolla, kaupunkipyörällä tai jalkaisin. Ylivoimaisesti suurin syntini hiilijalanjäljen suhteen on lentomatkailu. En ole varmasti matkoineni ollut koskaan sieltä pahimmasta päästä, mutta parantamisen varaa on edelleen. Olen jo nyt vähentänyt lentomatkustamistani muutaman vuoden takaisesta noin puoleen, mutta tällä hetkellä lentojeni määrää lisää parisuhde, sillä poikaystäväni asuu Ranskassa. Tietenkin yritämme miettiä ja suunnitella tapaamisiamme järkevästi myös lentomatkustamisen näkökulmasta, mutta tällä hetkellä suhteemme ylläpito valitettavasti edellyttää jonkin verran lentämistä.
Lomamatkoja minulle ei ole viime vuosina kertynyt kovin montaa, koska en ole kauheasti ehtinyt pitää lomaakaan. Sen sijaan suurin osa matkoistani viime vuosina onkin liittynyt tavalla tai toisella työhön. Työmatkojen määrää olen vähentänyt parin vuoden takaisesta alle puoleen. Tänä vuonna olen puhtaasti ilmastosyistä kieltäytynyt esimerkiksi ilmaisista matkoista New Yorkiin ja Kanariansaarille, koska tälle vuodelle kaukomatkoja kertyy yhteensä kolme muutenkin (ja sekin on mielestäni liikaa yhdelle vuodelle). Kävin tammikuussa omalla vapaa-ajan matkalla ystäväni kanssa Gambiassa tapaamassa hänen sukuaan sekä työreissulla maaliskuussa Meksikossa ja nyt loppuvuodesta tulossa on vielä työmatka hyväntekeväisyystyöhön Tansaniaan muutamaksi viikoksi.
Kieltäydyn nykyään systemaattisesti yhden päivän pressireissuista ja jos matka tuntuu työn kannalta välttämättömältä, yritän aina järjestää reissuni niin, että pystyisin jäämään kohteeseen hiukan pidemmäksi aikaa ja voisin sillä tavoin hyödyntää reissun edes vähän paremmin. Olen myös tänä vuonna alkanut maksaa kompensaatiota lentomatkoistani. Myönnän, että matkailun vähentäminen on minulle itselleni kaikkein vaikein luopumisen paikka, mutta yritän jatkuvasti suunnitella reissujani paremmin ja maksimoida paikallaoloajan niin, ettei tulisi lennettyä aivan lyhyitä pikapyrähdyksiä kuin pakon edessä. Valehtelisin silti, jos väittäisin, etteikö minulla edelleen ole jano nähdä maailmaa tai etten haaveile yhteisestä lomamatkasta poikakaverini kanssa jossain vaiheessa keskellä pimeintä talvea. Onneksi haaveet eivät vielä kerrytä hiilijalanjälkeä…
Yksi ilmastonmuutoksen pahimmista vauhdittajista on muoti- ja vaateteollisuus. Muodista ja tyylistä bloggaavana minulla on varmasti enemmän vaatteita kuin todella monella muulla ja nykyään mietinkin vaatehankintojani todella kriittisesti. Toisaalta en ole koskaan ollut sellainen viimeisten trendien perässä juoksija, joka uusii vaatekaappinsa sisällön sesongeittain, vaan uskon kestävämpään tyyliajatteluun. Vaikka minulla on paljon vaatteita, vaatekaappini on täynnä luottovaatteita, jotka ovat olleet käytössä vuosikausia ja joita voisin kuvitella käyttäväni vuosikausia tästä eteenpäinkin. Laatu on yksi tärkeimmistä kriteereistäni uusia hankintoja tehdessä.
Ostan vaatteita nykyään lähinnä käytettynä ja vain hyvin harvoin hankin mitään uutena, ja silloinkin vältän halpaketjuja. Menneen vuoden aikana melkein kaikki itse ostamani vaatteet ja tavarat olen hankkinut käytettyinä – viimeisimpänä vintage-keittiötuolini. Se ei kuitenkaan kerro koko totuutta tilanteesta. Saan nimittäin paljon kaikenlaista blogini kautta, mikä vähentää tarpeita ja himoja ostaa itse uutta. Osa tuotteista ilmestyy kotiovelleni pyytämättä ja osaan voin itse vaikuttaa. Myönnän, että olisi vaikea kieltäytyä, kun itselle mieluisa merkki tarjoaa minulle tuotetta omaksi. Toisaalta sanon jatkuvasti ei monille sellaisille brändeille, joiden arvomaailma tai tyyli ei tunnu omalta. Silti ostosteni määrä ei ole koko totuus, koska blogin myötä saan paljon tuotteita ja voi olla, että ilman näitä tuotelahjoja, tuntisin paljon suurempaa tarvetta tehdä vaateostoksia enemmän. Joka tapauksessa totuus on, että pärjäisin paljon vähemmälläkin. Paljon, paljon vähemmällä.
Paras teko ympäristölle on minimoida turha kulutus ja hankkia vain tarpeeseen ja laatua, joka kestää aikaa ja käyttöä sekä on oikeasti oman näköistä. Yksi tärkeä asia on myös pitää niistä omistamistaan tavaroista ja vaatteista hyvää huolta. Kierrätys on hyvä juttu, mutta sen idea vesittyy, jos vähän väliä on kärräämässä jotakin kierrätykseen ja hankkimassa tilalle uutta. Olen todennut joskus, että olen mielestäni epäonnistunut ostopäätöksessäni, jos tuote päätyy sesongin tai parin jälkeen eteenpäin. Tavoitteeni kelpuuttaa kaappeihini vain sellaisia asioita, joihin en kyllästy ja jotka kestävät sesonkien, trendien ja omien makumieltymysten ailahtelut. Useimmiten onnistun tässä, mutta yhä joskus tulee huteja.
*
Olen todennut, että parhaita keinoja välttää turhaa tavaranhimoa on yksinkertaisesti pysytellä poissa kaupoista ja verkkokaupoista. Useimmiten ”tarve” syntyy vasta siinä vaiheessa, kun näkee jotakin, mitä himoitsee. Toisaalta on hyvä harjoittaa itsekuria ja muistutella itselleen, että ihan kaikkea ihanaa ei tarvitse omistaa itse. Monia tyyli-ideoita voi soveltaa jo olemassaolevan vaatevaraston antimilla ja itse inspiroidun jatkuvasti katumuodista, lookbookeista ja muiden bloggaajien tyyleistä yhdistelemään omia vaatteitani uusilla tavoilla.
Yritän täällä blogissa jatkuvasti miettiä sitä, miten voisin entistä paremmin tuoda esille kestävää tyyliajattelua. Varmaan paras keino on vain painottaa laadun ja oman tyylin löytämisen merkitystä sekä käyttää sinnikkäästi samoja omia lempivaatteita myös kuvissa, vaikka niiden kuvaaminen blogiin uudelleen ja uudelleen tuntuukin joskus tylsältä. Ehkä hyviä juttuideoita voisi olla tulevaisuudessa näyttää entistä enemmän esimerkkiä, miten saman vaatteen voi pukea monella eri tapaa ja auttaa siten muitakin näkemään oman jo olemassaolevan vaatevarastonsa potentiaalia. Olen myös yrittänyt painottaa entistä enemmän esimerkiksi shoppailuvinkeissäni nimenomaan kestäviä tyyli-ideoita sekä second hand– ja vintage-muotia.
Ylipäänsä olen miettinyt blogin teemojen kautta yleisemminkin sitä, millaisia arvoja haluan edistää. Siksi pyrin muotijutuissakin tuomaan aina jotakin kestävää näkökulmaa esille enkä toisaalta halua, että blogini on pelkkää pintaa. Aiheiden kirjossa haluan nostaa kauniiden ja pinnallisten asioiden ohella esille myös aineettomia iloja ja elämyksiä (kulttuuria, palveluita, hyvää musiikkia, yms.) sekä antaa ajattelemisen aihetta hyvinvointiin, terveyteen, ihmissuhteisiin ja elämään liittyen. Siksi en allekirjoita ajatusta, että bloggaaminen olisi pelkkää kuluttamiseen kannustamista. Muotia blogini sisällöstä on kuitenkin viime kädessä melko pieni osa.
Bloggaajat nähdään usein ilmastokeskustelussa kerskakulutuksen räikeimpänä huippuna ja välinpitämättömyydessään ja itsekkyydessään vaarallisena innoittajana seuraajilleen. On totta, että blogien ja Instagramin maailma edustaa joiltakin osin juuri näitä asioita, mutta on hiukan ristiriitaista, että usein se kriittisin palaute kohdistuu juuri heihin, jotka ovat teoillaan ja sanoillaan jo osoittaneet pohtivansa näitä asioita. Loput jatkavat onnellisina kulutusjuhlaansa ja postailevat bikinikuvia viikoittain vaihtuvista kohteista yleisön nakuttaessa tykkää-nappia ihanille auringonlaskuille rannalla ja inspiroiville asukuville, joiden vaatteita ei sen jälkeen näy kuvissa enää koskaan. Keskustelua ilmastosta ja vastuullisuudesta käydään hyvin rajatun joukon kesken ja usein he, joiden pitäisi ehkä muuttaa toimintaansa kaikkein eniten, miettivät koko asiaa kaikkein vähiten. Juuri siksi tarvitaan niitä isompia linjauksia.
Omassa kohtalaisen tiedostavassa sosiaalisessa piirissään sitä potee helposti ahdistusta ja syyllisyyttä aika pienistäkin asioista. Että tuli nyt ostaneeksi niitä toiselta puolen palloa Suomeen asti raahattuja avokadoja, syöneeksi pari kertaa kesässä kermajäätelöä, hankkineeksi halvat sukat ketjuliikkeestä, viivytelleeksi lämpimässä suihkussa minuutin-pari kauemmin kuin olisi ollut tarpeen ja reissanneeksi sillä kesän ainoalla lomaviikolla Berliiniin Tampereen sijaan. Kuten todettua, voin varmasti tehdä vielä paljon enemmän ja paremmin, kun tsemppaan lisää, mutta on silti välillä hyvä muistaa, että myös me ilmastoahdistuksen kourissa tuskailevat elämme melkoisessa kuplassa. Valitettavasti aika monella ei tässäkään maassa ole kiinnostusta tai yksinkertaisesti kapasiteettia miettiä ilmastoasioita, jos elämän prioriteetit ovat aivan toisaalla tai vaikkapa ihan tavallisesta arjesta selviytyminen tuottaa haasteita päivästä toiseen. Juuri siksi tarvitaan niitä isompia linjauksia.
Toisaalta tunnen monta ihan fiksua ihmistä, joilla olisi täysi mahdollisuus elämäntilanteensa ja -piirinsä sekä henkisen kapasiteettinsa ja materiaalisten resurssiensa puolesta uhrata muutama ajatus myös ilmastolle, mutta jotka eivät sitä syystä tai toisesta tee. Näillä ihmisillä ei ole mitään tekemistä blogien kanssa (ja veikkaan, ettei suurin osa heistä ole eläissään lukenut ainoatakaan blogipostausta tai seuraa somessa yhtäkään IG-staraa), mutta he matkustavat niin paljon kuin suinkin pystyvät, koska kokevat ansainneensa sen rentouttavan lomareissun ja haluavansa nähdä maailmaa (kukapa meistä ei) vielä, kun voivat. He reissaavat, koska elämän- ja rahatilanteen puolesta se on heille mahdollista. Minulla on kavereita ja tuttuja, jotka ovat käytännössä joka kuukausi vähintään yhden viikonloppureissun verran ulkomailla murehtimatta lentomatkojensa päästöjä pätkääkään. Tuntuu hullulta, että joku periaatteessa varsin sivistynyt ja kouluttautunut ihminen voi vielä tänä päivänä täysin vailla omantunnon tuskia elää niin. Samaan aikaan se on valitettavasti monella tapaa silmiä avaavaa. Juuri siksi tarvitaan niitä isompia linjauksia.
Vaikka kaikkien näiden suurten kysymysten ja maailmantuskan äärellä voi tuntua siltä, että yksilöllä ei tässä kokonaisuudessa ole minkäänlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa yhtään mihinkään, kannattaa silti muistaa, että ruohonjuuritason liikehdinnästä ne suuretkin vallankumoukset on aloitettu. Omaa moraalista vastuutaan ei voi ulkoistaa vaikuttajille, ”suurille saastuttajamaille”, yrityksille tai poliitikoille, vaan meillä kaikilla on valtaa ja mahdollisuuksia vaikuttaa.
Jos tästä huolestuttavasta ilmastotilanteesta on löydettävä jotain hyvää, niin vihdoin ilmastonmuutoksesta puhutaan joka puolella eikä toivon mukaan kovin moni enää voi täysin ummistaa silmiään vallitsevalta tilanteelta. Jos halutaan oikeasti saada muutosta aikaan, niin ehdotan, että tästä eteenpäin keskitytään tässä ilmastokeskustelussa syyttelyn ja sormien osoittelun sijaan ennemmin siihen, mitä itse voimme tehdä paremmin ja vaaditaan vastuuta niiltä, joille olemme äänestämällä valtaa suoneet. Kerrotaan myös yrityksille, millaisia arvoja niiltä odotamme. Yksilötasolla uskon, että syyllistämisen ja hyökkäävän osoittelun sijaan kaikkein parhaita tuloksia saavutetaan jakamalla tietoa, kannustamalla ja positiivisen kautta – hyökkäys saa usein vain aikaan vastareaktion ja kohteensa puolustuskannalle.
Muutoksia tulee tehdä, mutta kukaan ei kykene muuttamaan koko elämäänsä yhdessä yössä. Kun huomaamme, että joku on ottanut askeleita parempaan suuntaan, ei hyökätä kertomaan, mitkä kaikki asiat ovat edelleen pielessä, vaan tsempataan jatkamaan oikeaan suuntaan. Syyttely lannistaa ja saattaa lässäyttää lupaavastikin alkaneen tien kohti suurempaa muutosta. Jos jollekulle ajatus vegaaniksi ryhtymisestä on mahdoton, voisiko liharuokapäiviä vähentää viikossa seitsemästä aluksi vaikka muutamaan? Jos matkustamisesta ei ole mahdollista kokonaan luopua, voisiko tapojaan silti tutkia kriittisesti, vähentää lentämistä ja maksaa kompensaatiota matkoistaan? Jaetaan hyviä vinkkejä, neuvotaan, autetaan, näytetään myönteistä esimerkkiä ja kannustetaan kestävämpiin valintoihin.
Tätä tekstiä aloittaessani en oikein osannut sanoa, millainen siitä syntyisi. Enkä lopulta tiedä, toiko oma vuodatukseni keskusteluun juuri mitään lisää, mutta toivon, että tämän jälkeen tiedätte vähintään sen, että kyllä niitä ilmastoasioita pohditaan ja murehditaan täällä näppiksen äärellä useinkin, vaikka se ei aina kulkeudu sanoina riveille asti. Kamppailen vähän väliä itsekkäiden halujeni ja syyllisyydentuntojen ristitulessa yrittäessäni tehdä valintoja, jotka tekisivät sekä omasta elostani täällä pallon päällä helpompaa ja mukavampaa, että olisivat myös ympäristölle mahdollisimman vähän kuormittavia.
Meidän kaikkien pitää ilmastonmuutoksen edessä todennäköisesti luopua paljostakin ja muuttaa totuttuja tapojamme. Minulle esimerkiksi ravintoasiat ovat kohtalaisen helppoja mutta vaikkapa lentomatkailun vähentäminen nykyisestä vaikeampaa. Minulla ei ole omia lapsia, mutta en myöskään usko, että voisin vain ilmastosyistä luopua haaveestani saada oma perhe, vaikka uusien ihmisten tuottaminen tälle ylikansoitetulle pallolle onkin hiilijalanjäljen näkökulmasta kaikkein haitallisin asia, jonka voimme ilmastolle tehdä. Sen sijaan mietin, mitä konkreettista hyvää voisin tehdä kompensoidakseni omaa kuormitustani tällä pallolla. Ehkä ryhdyn sijoittamaan uusiutuviin energianlähteisiin… Ja muistetaanhan, että ensi vuoden eduskuntavaaleissa äänestäminen on ilmaston näkökulmasta todella tärkeä tapa vaikuttaa!
Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että emme ahdistuksemme keskellä sulje silmiämme. Puhutaan tästä kaikesta läheistemme kanssa ja omissa kanavissamme, ei saarnaten ja syytellen, vaan faktoihin nojaten, ymmärrystä edistäen ja parempiin valintoihin kannustaen. Koska nyt on pakko.
Ilmastoaiheesta ovat kirjoittaneet minusta hyviä pohdintoja blogeissa muun muassa Stella Harasek, Aamukahvilla-blogin Henriikka, Happy days -blogin Ida, Madventuresin Riku Rantala, Vilma P., Destination Happiness, Tyhjä ajatus, Julia Toivola ja myös No Filter -podcastin uusimmassa jaksossa on pohdiskeltu ilmastonmuutosta. Myös Juliaihminen, Ida365 ja Musla lähestyvät elämää usein vastuullisista näkökulmista käsin. Muistakin kiinnostavista postauksista sekä blogeista voi vinkkailla kommenttiboksin puolella.
Alta löydät myös muutamia omia postauksiani, joissa on vinkkejä kestävämpiin ja vastuullisempiin valintoihin.
♥ Arjen ekotekoja: ekologinen sähkö + 10 keinoa vastuullisempaan sähkönkulutukseen
♥ Opas second hand-, kirpputori- ja vintage-shoppailuun
♥ Tyylimietteitä ja vintage-löytöjä
♥ Lempeyttä lempivaatteille eli pieni vaatteiden huolto-opas
♥ Kysymyksiä vastuullisesta muodista – vaatesuunnittelija vastaa
Photos: Jenni Rotonen, Annika Ollila & Vesa Silver
Tags: Mietteitä elämästä, Newsflash, Vastuullinen muoti
Categorised in: Elämä, Koti, Matkat, Muoti
Itkettävän ihanaa jazzia
55 217
