Sohvaperuna Pariisissa

Tunnetteko te muut koskaan syyllisyyttä siitä, että ulkomailla reissussa tekisikin mieli jäädä vain hotellille tai vuokrakämpälle tuijottamaan Netflixiä sen sijaan, että lähtisi ulos seikkailemaan ja tutustumaan uuteen ympäristöön? Huomaan välillä itse, että mitä hektisempää arkeni on, sitä useammin kaipaan matkoilla ollessani vain sitä löhöilyä ja olemista, ja ennen kaikkea sitä, ettei tarvitsisi ottaa paineita yhtään mistään. Eikä ainakaan siitä, onko nyt ehtinyt koluta vierasta kaupunkia riittävästi, jotta voisi tuntea saaneensa reissusta ”kaiken irti”.

Luin juuri jostain kommentin, että yksi parhaista asioista yksin matkustamisessa on juuri se, että ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, jos haluaakin viettää päivän tai illan vain peittojen välissä hotellin sängyssä. Parhaimmillaan syyllisyyttä ei tarvitse potea sellaisesta porukalla tai kaksinkaan reissatessa ja toisaalta syyllisyys saattaa kalvaa, vaikka olisi matkoilla ihan yksinäänkin. Olen kuitenkin itse pyrkinyt luopumaan turhista suorituspaineista ja syyllisyydentunnoista, koska uskon, että keho ja mieli kyllä tietävät, mitä ne kaipaavat. Joskus uusia virikkeitä ja seikkailuja, joskus vain olemista, rauhoittumista ja peiton alla lymyilyä.

Kun lähdin Pariisiin reilu viikko sitten, joku kysyi minulta Instagramin puolella, oliko minulla erityisiä suunnitelmia, mitä aikoisimme siellä asuvan poikakaverini kanssa tehdä. Mietin asiaa hetken ja totesin, että teemme hyvin harvoin minkäänlaisia suunnitelmia sille ajalle, kun olemme yhdessä. Syynä tälle taitaa olla se, että koska etäsuhteessa toisen kanssa saa viettää vain niin rajallisesti aikaa, sitä oikeastaan kaipaa kaikkein eniten ihan niitä tavallisia arkisia hetkiä: sohvalla löhöilyä tv-sarjoja katsellen, heräämistä tutusta kainalosta, pitkiä keskusteluita kasvokkain, yhteisiä aamupalahetkiä ja iltakävelyitä lähikortteleissa. Sellaisista omista yhteisistä pienistä rutiineista tulee yllättävän tärkeitä, kun ne eivät olekaan itsestäänselvyys. Ja kun jälleennäkemisen hetki koittaa, harvemmin edes kaipaa mitään kamalan ihmeellistä tai erityistä ohjelmaa ja tekemistä.

Nyt viimeksi Pariisissa ollessani koin ripauksen verran syyllisyyttä siitä, että seikkailin lopulta kaupungilla hyvin vähän itsekseni poikakaverin ollessa töissä. Sen sijaan nukuin niin pitkään, kun nukutti ja naputtelin työhommia kämpällä päivisin hänen poissaollessaan. Toisaalta, eihän meistä kumpikaan lomalla ollutkaan – pidin vain etätoimistoa ”Pariisin konttorilla”.

Olen aiemminkin puhunut siitä, että kotoa yleensä työskentelevälle tekee joskus hyvää päästä jonnekin muualle. Kotiympäristössä hoidettavien hommien, tapaamisten ja arkisten askareiden tulva ei lopu koskaan, mutta toisessa kaupungissa ja uudessa ympäristössä voi toisinaan keskittyä paremmin ja sallia paremmalla omatunnolla itselleen myös niitä velvollisuuksista vapaita hetkiä. En tiedä, mistä moiset syyllisyydentunnot tietoisuuteeni luikertelivat, mutta haistatan niille nyt tietoisesti pitkät, koska ei ole olemassakaan yhtä oikeaa tapaa olla reissussa. Tämänkertainen olikin enemmän arkea ja tavallista elämää, ja erikoisten elämysten sijaan matkan huippuhetket olivat yhteisen jäätelöpurkin ja sipsikulhon kauhomista Netflix-maratonin äärellä.

Ylpeänä voin siis kertoa, että Pariisin matkani saldoon kuului:

♥ kaksi kautta Game of Thronesia (en uskaltanut sinkkuna katsoa sitä yksin, joten poikakaveri joutui nyt ”uhrautumaan” ja katsomaan kaksi viimeistä kautta turvanani, haha) sekä aika monta jaksoa Modern Familya

♥ lukemattomia pöniköitä jäätelöä ja vähintään yhtä monta pussia sipsejä Suomesta roudattujen dippien kera

♥ yksi muotinäytös (josta lisää huomenna!)

♥ optisen alan messut ja silmälasitrendien opiskelua

♥ yhdet synttärijuhlat

♥ kymmenisen metrolippua

♥ puolikas kirja Haruki Murakamia (Kafka rannalla)

♥ kaksi kotiinkuljetuksella tilattua illallista

♥ yksi leppoisa kävely Saint Martinin kanaalilla

♥ kaksi kierrosta vintage-putiikeissa (reissun ostossaldo: nolla)

♥ yksi kokonaan kotona sarjamaratonin merkeissä vietetty päivä poikakaverin kainalossa (ihan parasta – ja taisi olla juuri sitä mitä kumpikin sillä hetkellä kaipasi!)

♥ kaksi hampurilaisateriaa, kaksi pizzaillallista, yksi japanilainen herkkuhetki sekä yksi kiinalainen lounas (ja ravintolavinkkejä on luvassa ensi viikolla!)

Ehkä tuo viikko rentoine työtahteineen ja löhöilyineen tuli ihan tarpeeseen tässä kohtaa, koska nyt on 1,5 vuorokautta paluun jälkeen ihan kuin uudesti syntynyt olo. Energiaa riittää ja jopa Suomen sateinen syksy tuntuu romanttisella tavalla tunnelmalliselta. Ja kotiin on aina ihana palata, vaikka tällä kertaa palatessa kaikki ei ollutkaan ihan tiptop. Ehkä omistan viikonlopun siivoamiselle. :)

Olipahan yhtä tajunnanvirtaa tämä juttu, mutta tällä kertaa tällaista ja ensi kerralla sitten taas jotain muuta! Mitä teidän muiden syksyiseen viikkoon kuuluu?

takki // coat Nanso

villapusero // sweater COS

leggingsit // leggings Gina Tricot

lenkkarit // sneakers New Balance

kaikki vaatteet saatu blogin kautta / all items gifted

Photos: Annika Ollila

Tags: höpötyksiä, Mietteitä elämästä, muoti, Päivän asut

Categorised in: Elämä, Muoti