Palanen Pariisia Helsingissä

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: ASENNEMEDIA & BRASSERIE RIVOLI

Minulla on jotenkin erityinen suhde Ranskaan, vaikka en ole koskaan asunut siellä enkä edes puhu kieltä kunnolla. Olen kuitenkin opiskellut ranskaa teinistä lähtien ja Pariisista on tullut minulle vuosien saatossa kaupunki, johon aina palaan uudelleen ja uudelleen. Kuulen jatkuvasti ihmisiltä kommentteja, että minä jotenkin ”sopisin Pariisiin”. En ihan tarkalleen tiedä, mitä tällä tarkoitetaan, mutta rohkenen olla samaa mieltä. Sattuikin osuvasti, kun lopulta myös rakkaus löytyi juuri Pariisista ja nyt minulla on erityisen hyvä syy käydä siellä säännöllisesti.

Luulen, että kaikki tämä edellä mainittu on pantu merkille myös Brasserie Rivolissa, sillä he kutsuivat minut tutustumaan ravintolaan tässä hiljattain. Rivoli on kuin pieni palanen Pariisia keskellä Helsinkiä, ja juuri siksi tuntuukin niin uskomattomalta, että en ollut ennen tätä kutsua koskaan tullut käyneeksi! Rivoli on nököttänyt tutulla paikallaan Albertinkadun ja Kalevankadun kulmassa jo vuodesta 1962 ja olen kävellyt sen ohi lukemattomat kerrat, mutta jostain syystä en ole koskaan tullut astuneeksi sisään. Naapurissa sijaitsevan, pizzoistaan tunnetun Rivoletton antimia olen kyllä maistellut muutamaan otteeseen lounasaikaan (ja ne pizzat todellakin ovat mahtavia!), mutta itse Rivoli on jäänyt katsastamatta. Nyt asia tuli korjattua, kun eilen suuntasimme ystäväni kanssa viettämään ranskalaisten herkkujen parissa.

En oikein tiedä, mitä odotin Rivoliin astuessani, mutta en silti sitä, mitä siellä lopulta näin: kaunis art deco -henkinen sisustus on pysynyt samana jo noin 30 vuoden ajan eikä ole kärsinyt ajan hampaasta tippaakaan. Huokailimme ystäväni Sannan kanssa ihastuksesta upean miljöön äärellä ja napsimme kilpaa valokuvia niin kameralla kuin kännyköilläkin – ja onneksemme satuimme paikalle juuri pari minuuttia ennen kuin sali alkoi täyttyä, joten sain otettua kuvia koko kauniista tilasta.

Meillä on kaverini Sannan kanssa suorastaan muodostunut tavaksi, että näemme aina ruoan merkeissä, mutta hurjan usein tulee aina urauduttua käymään niissä samoissa tutuissa ravintoloissa. Olimme jotenkin aivan haltioissamme siitä, että nyt löytyi tällainen helmi, jonka olemme aiemmin onnistuneet tyystin missaamaan. Supatimme keskenämme, että ”tänne pitää tulla uudelleen” jo ennen kuin olimme vielä maistaneet ainoatakaan annosta. Ihan vain siksi, että tunnelma ja miljöö olivat ravintolassa niin kohdallaan: vanhaa ranskalaista musiikkia, ihana palvelu ja kattauskin oli aterimia myöten kuin ranskalaisesta elokuvasta.

Tilasimme alkuun persikka kir -drinkit, joissa kuohuviinin sekaan on lisätty loraus persikkalikööriä ja kilistelimme tyytyväisinä treffit alkaneiksi. Rivolin syksyn uusi menu rakentuu small plates -konseptin ympärille, jonka ideana on, että pöytään tilataan useampia pieniä annoksia yhdessä jaettavaksi. Vaihtoehtoja oli valtavasti ja niiden joukossa sekä hyvin perinteisiä ranskalaisia annoksia että vähän modernimpiakin makuelämyksiä. Päädyimme lopulta tilaamaan ensimmäiseksi päivän keiton, joka oli tällä kertaa samettisen pehmeä kukkakaali-tryffeli-keitto. Keiton kanssa napostelimme (aivan liian hyvää) leipää ja hörpimme samppanjaa – kuinkas muuten, olimmehan viettämässä ranskalaista iltaa.

Tilasimme keiton lisäksi jaettavaksi myös siemenillä ja parmesanilla höystettyä vihreää salaattia sekä tatticarpaccion. Moni ehkä ajattelee, että vihreä salaatti on vähän tylsä vaihtoehto, mutta rakastan tilata salaattia nimenomaan Ranskassa, koska siellä se osataan maustaa! Unohdin kysyä, mitä kaikkea salaatinkastikkeeksi lorautellaan, mutta ensi kerralla pitää tarkistaa tämä. En nimittäin normaalisti ole mikään intohimoinen salaatin puputtaja, mutta kun se on maustettu hyvin, voisin hotkia sitä kulhotolkulla. Tatticarpaccio oli puolestaan oikein mainio makuelämys: annoksessa on siis carpaccion tyyliin leikattu ja marinoitu tuoreista tateista ohuen ohuita siivuja. Olimme Sannan kanssa ihan ihmeissämme siitä, miten sienet voivatkaan maistua niin raikkailta. Voin todella suositella kokeilemaan!

Maistelimme myös oikein perinteisiä ranskalaisia herkkuja, kantarelli-cocottea sekä Sannan toiveesta etanoita. Olen maistanut etanoita kerran aiemmin joskus reilut 10 vuotta sitten, kun olin ensitreffeillä kiinnostavan miehen kanssa ja hän halusi ehdottomasti tilata niitä ravintolassa. Vihjaisin, etten ollut koskaan maistanut niitä ennen ja kaiketi epäluulo paistoi kasvoiltani, mutta mies oli sitä mieltä, että kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran. Koska halusin tehdä vaikutuksen, pistelin etanan poskeeni. Ja yllätyin, että se ei ollutkaan koostumukseltaan mitenkään ällöttävää ja makuakin hallitsi lähinnä se valkosipulivoi. Nyt pääsin maistamaan uudelleen, ja vaikka se ei ollut yhtään hassumpaa, jätin silti suosiolla suurimman osan Sannan herkuteltavaksi. Oeuf en cocotte puolestaan on sellainen uunissa valmistettu kananmunahyydyke, jossa on mukana kantarelleja, ja sekin oli oikein maukasta.

Olimme alun perin suunnitelleet syövämme vielä pääruoatkin, mutta kaikkien näiden pienten annosten jälkeen vatsa alkoi olla jo sen verran täynnä, että päätimme jatkaa samalla linjalla kuin siihenkin asti ja tilasimme jaettavaksi yhden pääruoan. Kokeilimme tällä kertaa kurpitsaa, kauden sieniä ja mustajuurta, joka vei sekin kielen mennessään.

Jätimme tietenkin tilaa vähän myös jälkiruoalle, sillä jälkkärimenu näytti herkulliselta. Ja mitä olisi ranskalainen illallinen ilman crème bruléeta tai juustoja! Minä valitsin ensin mainitun ja Sanna herkutteli juustoilla.

Illallinen oli kaikin puolin täydellinen ja huomasimme jossain vaiheessa istuneemme ravintolan pöydässä jo kokonaiset neljä tuntia! Oli ihana kerrankin istua iltaa tällä tavalla ajan kanssa, koska liian usein ravintolaan tulee mentyä vain hotkaisemaan nälkäisenä ruoka parempiin suihin. On myös pakko mainita Rivolin hintataso, joka yllätti. Vaikka tällä kertaa saimme illallisen tarjottuna, silmäilin uteliaana myös menun hintatietoja. Menua pääsee tutkimaan itsekin Rivolin nettisivuilta, mutta osviittaa antaakseni pienten jaettavien annosten hinnat pyörivät pääpiirteittäin 7-15 euron haarukassa ja pääruokien hinnat puolestaan 20-30 euron tuntumassa. Väittäisin siis, että hinta-laatu-suhde on todella kohdallaan ja edullisimmillaan Rivolissa herkuttelee 20-30 eurolla ja useamman ruokalajin menun saa jo 40-50 eurolla.

En ihmettele ruoan tasoa, kun kuulin, että Rivolin keittiömestarina toimii lontoolainen huippukokki Neil Fox, jolla on kokemusta Lontoon arvostetuimpiin kuuluvista ravintoloista (kuten Daphne’s ja San Lorenzo) ja joka on kokannut muun muassa Gordon Ramsaynkin kanssa. Hän on kuvaillut Rivolin ruokaa sanoilla seasonality, availability ja simplicity, ja hänen ruokafilosofiansa kuuluu: ”Perfection is a lot of little things done well.” Tämä kaikki näkyy myös Rivolin menussa sekä erityisesti small plates -konseptissa.

Ruoka oli mielettömän hyvää ja puitteet kohdallaan, mutta suuri kiitos onnistuneesta illasta kuuluu myös mahtavalle palvelulle. Meistä huolehti illan ajan ravintolapäällikkö Merja, joka on työskennellyt saman yrityksen leivissä jo huimat 40 vuotta, samoin kuin toinenkin illan tarjoilijoista. Se kertoo paljon myös yrityksestä, kun työntekijät viihtyvät. Ja mikä mielenkiintoisinta, heillä on mahtavia tarinoita jaettaviksi firman historiasta.

Rivoli on siis perustettu jo vuonna 1962 ja sen omistaja, nyt jo 87 vuoden ikään ennättänyt Ragni Rissanen on aina suhtautunut intohimolla nimenomaan ranskalaiseen ruokaan. Saimme illan aikana kuulla muun muassa tarinan, että Rissanen on matkustanut vuosikymmeniä sitten Pariisiin ja yöpynyt matkansa ajan teltassa, jotta hänellä olisi varaa syödä matkabudjettinsa puitteissa kaikissa hienoissa pariisilaisissa ravintoloissa. Väittäisin, että tässä kohtaa voidaan jo puhua todellisesta rakkaudesta ruokaan. Saimme myös kuulla, että Rissasen omistamissa ravintoloissa on aina ollut johtorooleissa nimenomaan naisia – hienoa! Suosittelen tutustumaan Rissasen elämäntarinaan (joka on muuten painettu ihan kirjaksi asti muutama vuosi sitten), sillä siinä on kyllä todellista yrittäjähenkeä ja naisenergiaa.

Olin aidosti todella ilahtunut ja vaikuttunut tästä ravintolaelämyksestä ja aion ehdottomasti palata Rivolin asiakkaaksi toistekin. Henkilökunta kertoikin, että ravintolalla on paljon erittäin uskollisia kanta-asiakkaita, jotka ovat käyneet Rivolissa parhaimmillaan jopa vuosikymmeniä. Soisin lämpimästi, että myös nuorempi polvi löytäisi tämän klassikkoravintolan ja helmen, joka on arvokas palanen helsinkiläistä ravintolahistoriaa mutta myös onnistunut upeasti pysymään kiinni tässä päivässä. Eli seuraavan kerran, kun mietit, minne suuntaisit illalliselle, suosittelen koko sydämestäni kokeilemaan Rivolia! Merkittävin ero ehtaan pariisilaisravintolaan tässä paikassa on vain se, että se sijaitsee lähempänä ja palvelu on loistavaa. ;)

Vinkkaan tässä samalla myös, että syksyn aikana Rivolissa järjestetään monena iltana kaikenlaista kiinnostavaa ohjelmaa. Luvassa on esimerkiksi viininmaistelu-klubi ”viinipastori” Juha Rantalan johdolla sekä jazz-iltoja erikoismenulla (tosin myös jazz-iltoina on mahdollista normaalilta listalta). Voitte olla varmoja, että minä aion käydä testaamassa ainakin tuollaisen jazz-illan! Seuraava jazz-ilta järjestetään jo ensi viikon perjantaina 28.9., mutta olen itse tuolloin (missäs muuallakaan kuin) Pariisissa. Myöhemmin syksyllä live-jazzia on kuitenkin päästävä kuulemaan! Jazzin lisäksi tulossa on kuulemma muitakin live-musiikin tahdittamia erikoisiltoja ja seinän takana sijaitsevan, italialaiseen keittiöön keskittyvän Rivoleton pöydissä kuullaan live-DJ:n soitantaa joka toinen perjantai.

Jos haluatte päästä kurkistamaan illallistunnelmia eiliseltä vielä lähemmin, niin Instagram storyn puolella on jaossa live-videota eiliseltä vielä muutaman tunnin ajan. Olisipa muuten hauska kuulla, kuinka monelle Rivoli on ihan uusi tuttu tai onko joku vieraillut joskus täällä ennenkin?

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: Helsinki, I love food, Jazz, menovinkit, Musiikki, pariisi, Ruoka, yhteistyö

Categorised in: Elämä