Tyylimietteitä ja vintage-löytöjä

En ole itse koskaan kuulunut niihin ihmisiin, jotka laittavat vaatteet kiertoon heti, kun jotakin ei ole tullut käytettyä vuoteen. Joistakin vaatteista toki tietää, että ne eivät ole enää minua, tai pahimmillaan ole koskaan olleetkaan, mutta nykyisin koen löytäneeni tyylini ja tuntevani oman makuni siinä määrin hyvin, että hutiostoksia tai lyhyiksi jääviä ihastuksia tulee vastaan enää harvoin.

Oikeastaan uskallan väittää, että pukeutumisesta yhtään kiinnostuneelle omaan tyyli-identiteettiin syventyminen ja sen tutkiskelu on yksi tärkeimmistä ekoteoista. Kun ajatuksissa on selkeänä, millainen pukeutuja on, millaisesta tyylistä pitää, millaisiin tilanteisiin ja tilaisuuksiin vaatteita etsiskelee sekä mitä vaatekaapista jo löytyy, on helpompi hahmottaa paitsi omaa makua ja tarpeita, myös hillitä itseään haksahtamasta epäonnistuneisiin heräteostoksiin tai sesonkivillityksiin, joiden aika on auttamatta ohi heti trendin ja alkuhuuman väljähdyttyä.

Joskus vaatehankinnat voivat mennä pieleen siksi, että ostaa vaatteita ”ihanneminälleen”, jollekin sellaiselle tyypille, joka haluaisi olla. Tyylin avulla voi ilman muuta myös leikitellä identiteetillään, mutta jos ostat värikkäitä vaatteita vain siksi, että haluaisit olla värikäs persoona, vaikka pukeudut silti aina harmaaseen ja beigeen tai cocktailmekkoja, vaikka viihdyt oikeastaan parhaiten ihan vain kotona, ei yhtälö ehkä toimi. Joskus uuteen tyyli-identiteettiin solahtaminen vaatii vain hieman rohkeutta, mutta joskus sitä tuleekin huomanneeksi, että haavekuva omasta itsestä ei loppujen lopuksi olekaan sitä, mitä kaipaa, ainakaan vaatekaapiltaan.

Vaikka ei heittäisikään surutta kaikkea vähälle käytölle jäänyttä heti kierrätyskasaan, turhan karsiminen ja kierrättäminen selkiyttää mieltä ja vaatekaappia Toisaalta oma vaatekaappi voi olla täynnä mahtavaa potentiaalia, jos on malttanut säilyttää jotakin hetkellisestä kyllästymisestä huolimatta. Huomaan itse, että minulla on aina elämän eri hetkissä tiettyjä suosikkeja, joita käytän kyllästymiseen asti ja muut vaatteet vain lojuvat kaapissa odottamassa vuoroaan. Joskus joku vaate on saattanut lymytä kaapin perukoilla vuosikausia, ennen kuin innostun taas käyttämään sitä. Usein minulla on tuolloin kuitenkin jokin sellainen vahva tunne, että tämän vaatteen aika koittaa vielä, vaikka en olisi käyttänyt sitä moneen vuoteen.

Olen todella iloinen, että vanhempanikin ovat säästäneet joitakin vähän erityisempiä vaatteita meille lapsille tai itselle vain muistona, vaikka eivät itse ole käyttäneet niitä enää ikuisuuksiin. Äitini kaapista löytyy useampi Vuokko Nurmerniemen vintage-helmi sekä esimerkiksi viime syksynä suurta ihastusta täällä blogissakin herättänyt punainen mekko on hänen perintöään. Nuoruusvuosina itselle ommeltu mekko ehti maata kaapin pohjalla parikymmentä vuotta käyttämättömänä, minkäjälkeen minä pelastin sen kierrätyskasasta itselleni ja makuutin puolestaan omassa kaapissani varmaankin melkeinpä vielä seuraavat 10 vuotta, kunnes viime syksynä löysin sen aktiivikäyttöön. Hetki oli viimein kypsä.

Vilautin eilen Instagram storyssani uusinta perintöaarrettani, kun äiti kaivoi jostakin muutama vuosi sitten isäni nuoruusvuosien biker-nahkatakin. En tiedä, miten isä on ikinä mahtanut mahtua siihen pikkuruiseen takkiin – todennäköisesti se on peräisin hänen teinivuosiltaan 70-luvulla, jolloin takin on kuulunut olla tiukkaakin tiukempi. Koska se ei kokonsakaan puolesta sovi kummallekaan veljistäni, minä sain siitä itselleni hieman oversize-nahkatakin, joka on tyylinsä puolesta ajaton ja tarinansa kautta hauska palanen perheeni historiaa. Tosin tuokin takki ehti roikkua naulakossa useamman vuoden, ennen kuin nyt viimein tänä syksynä otin sen käyttöön. Pitänee esitellä se joku kerta täällä blogin puolella myös.

Yksi hiukan aikaa vaatineista vintage-löydöistäni on olut tämä Marimekon pinkki Iloinen takki. Olin aiemmin nähnyt tästä vain sitä mustaa, värikkäillä taskuilla varustettua versiota, joka muistuttaa minua omasta isoäidistäni, mutta reilut kolme vuotta sitten tämä pinkki yksilö tuli vastaan tukholmalaisessa vintage-putiikissa. Mietin tuolloin, mahtaisikö se olla omaa tyyliäni ollenkaan, mutta kaveri väitti, että se sopii minulle todella hyvin ja yllytti ostamaan. En ole tuntenut pinkkiä oikein omaksi värikseni ja epäröin, mutta lopulta kaivoin kuitenkin kuvetta ja matkasin takaisin Helsinkiin vintage-Marimekkoa matkalaukussani.

Vintage-Marimekot ovat minusta aina ihania kirppislöytöjä ja omien vanhempieni vanhat Jokapoika-paidat ovat minulla ahkerassa käytössä. Silti tämä Iloinen takki ei vain jotenkin löytänyt tietään arkiseen pukeutumiseeni. En tiedä oliko se tuo vierastamani väri vai enkö vain osannut oikein yhdistää takkimekkoa mihinkään vai miksi en osannut käyttää sitä. Silti en halunnut luopua siitä, koska tästäkin vaatteesta oli sellainen olo, että sen hetki koittaa vielä.

Nyt viimein kesällä Suomen paahtavissa helteissä tuli sen aika. Väljä puuvillamekko tuntui ihanan vilpoisalta lämpimässä säässä ja kun kerran uskaltauduin laittamaan sen päälleni, sen jälkeen se on löytänyt tiensä ylleni jo monen monta kertaa. Tämä on myös ihanan monikäyttöinen vaate: sitä voi pitää ihan tällä tavoin väljänä mekkona, vyön kanssa vähän erimallisena sekä napit avattuina rentona takkina.Kääräisin myös hihoja hieman tehdäkseni siitä enemmän itseni näköisen.

Vaikka en yleensä välitä pinkin ja punaisen yhdistelmästä, tämän mekon kanssa olen tykännyt silti käyttää mustia kenkiä ja laukkuja. Näissä kuvissa kainalossa on Marimekon Karla-laukku ja jalassa Terhi Pölkin röyhelöiset sandaalit, jotka ovat garderobini viime vuosien kestosuosikkeja.

Mitä tuumitte vintage-löydöstäni tai tyylimietteistäni? Entä tietääkö kukaan, mistä ajalta tämä pinkki takkimekko mahtaa olla peräisin, sillä en muista aiemmin nähneeni?

mekko // dress Marimekko (vintage)

laukku // bag Marimekko*

sandaalit // sandals Terhi Pölkki*

aurinkolasit // sunglasses G-star Raw (Specsavers)*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Vesa Silver

Tags: 2nd hand, Inspiraatioita, muoti, Päivän asut, Vintage

Categorised in: Muoti