Syksyinen meikki-inspiraatio: luonnonkosmetiikkaa ja turkoosia ripsiväriä
6 76KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: DR. HAUSCHKA

Moni teistä tietääkin, että olen käyttänyt paljon luonnokosmetiikkamerkki Dr. Hauschkan ihonhoitotuotteita ja tykännyt niistä valtavasti. Harvempi taitaa kuitenkaan tietää, että ikonisella luonnonkosmetiikkamerkillä on valikoimassaan myös värikosmetiikkaa. Dr. Hauschkan ihoa hellivät hoitotuotteet ovat suurelle yleisölle tutumpia, mutta kannattaa ehdottomasti tutustua myös merkin meikkituotteisiin, sillä niissä yhdistyy paitsi upea laatu, myös ihoa hoitava hellävarainen koostumus sekä runsas pigmentti, mikä toisinaan luonnonkosmetiikassa jättää toivomisen varaa.
Usein luonnonkosmetiikkamerkkien väripaleteissa on totuttu näkemään lempeitä ja murrettuja sävyjä, ja koska itse olen voimakkaampien värien ystävä, on luonnonkosmetiikkapuolen meikkituotteilla leikittely jäänyt omassa meikkipussissani vähemmälle. Sain kuitenkin hiljattain päivittää taas käsityksiäni luonnollisemmista meikeistä ihan uuteen uskoon, sillä Dr. Hauschkan syyslookissa nähdään varsin yllättäviäkin värejä ja tuotteita. Vai olisitteko te arvanneet löytävänne Dr. Hauschkan meikkikokoelmasta turkoosin ripsivärin?

Pääsin hiljattain testaamaan Dr. Hauschkan syys-lookia ihan ammattilaisen käsittelyyn, kun Meikkipää-blogistakin tuttu meikkaaja Riia Koivisto taikoi minulle syksyn uutuustuotteilla kauniin meikkityylin. Deep Infinity -nimeä kantavasta lookista onkin jo nähty vilahduksia Dr. Hauschkan kansainvälisillä sivuilla ja Instagramissa.
Erityisen ihanaa näissä meikeissä on se, että myös niiden valmistuksessa on hyödynnetty Dr. Hauschkan poikkeuksellista rohdosalan osaamista ja tuotteet ovat oikeasti myös ihoa hoitavia.Näiden syksyn meikkituotteiden ainesosaluetteloista löytyy muun muassa jojobaöljyä, ruusuvahaa, hasselpähkinäuutetta, mustaa teetä ja silkkiä. Tiesittekö muuten, että kaikki Dr. Hauschkan ainesosat on testattu myös lääketeollisuuden vaatimien prosessien mukaan, mikä on kosmetiikan alalla todella harvinaista. Tämä johtuu siitä, että Dr. Hauschkan omalla Walan tilalla Saksassa kasvatetaan rohtoja ja yrttejä myös lääkekäyttöön.

Tämänkin meikkityylin takana on merkin oma, kansainvälistä ylistystä osakseen saanut meikkitaiteilija Karim Sattar, jonka taitaviin käsiin olen minäkin kerran päässyt meikattavaksi muutama vuosi sitten. Tänäkin vuonna hänen kättensä jälkeä on nähty Cannesin elokuvajuhlien punaisella matolla ja vuosien saatossa hän on meikannut monia kuuluisia maailmantähtiä, joiden joukkoon mahtuu jopa Monacon prinsessa Charlene.
Syksyn limited edition -kokoelmassa avaintuotteita on neljä: luomiväripaletti, jossa on hailakkaa roosaa, minttua, harmaata ja mustaa, ruusuisen nude-sävyinen huulikynä, hohdevoide sekä tuo turkoosi ripsiväri. Näitä tuotteita käytettiin siis myös minun meikissäni, joka näkyy jutun kuvissa. Jos haluat kurkata tarkemmin, miten meikki syntyi Riian käsittelyssä, Instagramin hightlights-videoista löytyy story, jossa näkyy hieman tekovaiheita.

Luomivärisävyistä meikissä käytettiin kaikkia paitsi roosaa, ja ripsien tyveen tehtiin rajaus mustalla meikkikynällä. Tällä Deep Infinity luomiväripaletilla pystyy loihtimaan aika monenlaisiakin meikkejä hyvin luonnollisesta oikein vahvaan iltameikkiin – viime viikolla olin uudelleen Dr. Hauschkan meikkimallina ja tuolloin tällä samalla paletilla taiottiin minulle ihan kunnollinen smoky eyes -look.
Deep Infinity Illuminating Fluid -hohdevoiteen purnukka ei näy näissä kuvissa, mutta se on siis ihana tuote, jolla saa loihdittua ekstrahehkua ja kuulautta juuri niihin kohtiin kasvoilla, kun sitä sattuu kaipaamaan: poskipäille, kulmaluille, jne. Hohdevoidetta voi myös halutessaan sekoittaa pisaran meikkivoiteen sekaan, jolloin koko kasvot saavat hieman kuulasta hehkua.

Turkoosi Deep Infinity Volume Mascara on todellinen meikkipussin säväyttäjä, jolla voi joko piristää hyvin luonnollista meikkityyliä tai antaa hauskan loppusilauksen voimakkaammalle iltameikille. Jos kaipaa sävyä vain pikkuisen, voi turkoosia väriä harjata ripsien kärkiin myös mustan mascaran jälkeen. Vahvemman efektin saa kuitenkin käyttämällä turkoosia sävyä yksinään koko ripsissä kuten minulla näissä kuvissa. Tykästyin kokeilujen myötä ripsiväriin kovasti ja tulen varmasti käyttämään itseksenikin!
Myös Deep Infinity -kokoelman huulikynä on jäänyt jo luottotuotteeksi laukkuun, kun huulet kaipaavat häivähdyksen sävyä. Luonnollinen hieman vanhaan roosaan taittava nude-sävy antaa huulille kauniin mutta kevyen mattavärin. Värin koostumus on ihanan kermainen, eikä jätä huulia ollenkaan kuiviksi kuten kynämuodossa olevat punat usein.
Mitäs pidätte tästä vähän erilaisesta syksyisestä meikkityylistä? Innostuiko joku teistä tuosta turkoosista ripsiväristä? Dr. Hauschkan meikkiuutuudet ovat nyt saatavilla valikoiduissa Sokos-myymälöissä ja tulevat muutaman viikon sisään myyntiin myös Helsingin, Jumbon ja Tampereen Stockmanneilla sekä osalla Dr. Hauschka -kosmetologeista.




Photos: Mona Nieminen & Jenni Rotonen
Tags: Inspiraatioita, kauneus, Meikki, yhteistyö
Categorised in: Kauneus