Testissä korealainen kosmetiikka – sopiiko K-beauty myös herkälle iholle?
12 76KAUPALLINEN KAMPANJA: ASENNEMEDIA & ELEVEN.FI

Maailmalla on jo hyvän aikaa kohistu korealaisesta kosmetiikasta, mutta niissä korealaisissa tuotteissa oikein hurmaa? K-beauty tunnetaan kekseliäistä kauneustuotteistaan, joissa yhdistuu sekä korkea laatu että edullinen hinta. Bonuksena monissa korealaistuotteissa ja niiden pakkausdesignissa on myös ripaus huumoria, kuten tästäkin jutusta näkyy. Joku saattaa kokea hassuttelevat tuotepakkaukset lapsellisiksi, mutta minusta on vain hauskaa jemmata kylppärin hyllyyn hunajapurkki ja jättimäinen kananmuna.
Korealainen kauneusrutiini voi kuulostaa suomalaisittain työläältä, sillä siihen kuuluu peräti 10 vaihetta. Myönnän itse olevani etenkin iltapesulla varsin malttamaton ja laiska, joten suhtauduin lähtökohtaisesti hiukan skeptisesti siihen, että joka ilta pitäisi muistaa ja jaksaa näprätä kymmenen eri purnukan ja putelin kanssa. Miten sitä voi tuollaisesta purkkiarsenaalista edes muistaa, missä järjestyksessä mitäkin piti laittaa? Minäkin olen toki kuullut korealaisnaisten upeasta ihosta, joten kenties kaikilla noilla tuotteilla on jokin olennainen tehtävä kokonaisuuden kannalta.
Tästä postauksesta löydät kattavan oppaan korealaisen kauneusrutiinin saloihin, loistavia tuotevinkkejä herkälle iholle sekä jutun lopusta myös alekoodin, jonka avulla pääset halutessasi testaamaan korealaisen kosmetiikan parhaita tuotteita hiukan normaalia edullisemmin. :)

Uskaltaako herkälle iholle kokeilla korealaista kosmetiikkaa?
Olen kesästä alkaen saanut kunnian toimia kauneuden verkkokaupan Eleven.fi:n brändilähettiläänä ja koska korealainen kosmetiikka on yksi verkkokaupan suosituimmista myyntikategorioista, haastettiin minutkin rohkeasti kokeilemaan. Myönnän olleeni vähintäänkin epäluuloinen, sillä filosofiani kauneudenhoidossa on perinteisesti ollut enemmän osastoa ”less is more”, eikä vähiten siksi, että herkän ja helposti oikuttelevan ihoni kanssa joutuu aika varoen kokeilemaan uusia kosmetiikkatuotteita. Ajatus 10+ uuden tuotteen lanseeraamisesta kylppärirutiineihin kertaheitolla tuntui siis aika hurjalta. Elevenillä oltiin kuitenkin hyvin tietoisia historiastani iho-ongelmien kanssa, joten Elevenin maajohtaja, korealaiseen kosmetiikkaan erikoistunut ja Ostolakossa-blogistakin tuttu Virve Fredman osasi valita minulle erittäin hellävaraiset ja ihotyyppiini sopivat tuotteet. Jännityksellä siis ryhdyin kokeilemaan – ja sain yllättyä erittäin positiivisesti!
Minulla on siis lähtökohtaisesti jo melko haastava iho: atopiaa, epäpuhtauksia, kuivuutta ja poikkeuksellista reaktioherkkyyttä. Ihoani ovat entisestään herkistäneet useammat POD-kaudet, joiden jäljiltä se on nykyisin niin herkkä, että en oikeastaan voi käyttää lainkaan aktivoivia ainesosia sisältäviä tuotteita tai viheliäinen ihottuma laukeaa mitä suurimmalla todennäköisyydellä uudelleen. Otan asian vakavasti, koska ihottumasta on todella vaikea päästä eroon, kun sen on kerran saanut riesakseen. Niinpä näissä minulle valituissa korealaisissa tuotteissa on vain rauhoittavia, tasapainottavia ja kosteuttavia ominaisuuksia. Uskallan siis suositella näitä jutussa mainittuja tuotteita muillekin hankalasta ja herkästi reagoivasta ihosta kärsiville. Olen nämä itse omakohtaisesti testannut ja käytän niitä tällä hetkellä tyytyväisenä päivittäin ja väittäisin, että ihoni on tällä hetkellä paremmassa kunnossa kuin likimain koskaan.

Yksi iso ongelmani ihonhoidossa on ollut juuri atooppinen kuivuus: vaikka saan atooppista ihottumaa nykyisin enää harvoin, ihoni ei säilö kosteutta kuten sen pitäisi, joten vain harvan tuotteen kosteutusteho riittää pitämään ihon hyvässä kunnossa. Nyt on kuitenkin sanottava, ettei iho ole varmaan koskaan tuntunut niin pehmeältä, sileältä ja kosteutetulta kuin siirryttyäni tähän korealaiseen rutiiniin. Ei suurempia epäpuhtauksia eikä hilseilevän kuivia läiskiä (molemmat yleensä minulle arkipäivää), vaan tasapainoisen ja normaalin tuntuinen iho.
Räätälöimme Virven kanssa minulle korealaisesta ihonhoitorutiinista sopivan ja ihon tarpeiden mukaan muokattavissa olevan kokonaisuuden ja vaikka tuotteiden määrä aluksi suorastaan pyörrytti, nyt käyttelen näitä kuin vanha tekijä. Ja loppujen lopuksi tuotteita on ihan ”suomalaisessakin” kauneusrutiinissa aika monta, kun ryhtyy laskemaan: puhdistustuote, kasvovesi, seerumi, kosteusvoide ja silmänympärysvoide ovat monella käytössä ihan perusarjessakin. Jos joukkoon lisätään vielä naamio ja kuorinta, tuotteita on jo seitsemän. Oikeastaan korealaisen kauneusrutiinin aloitettuani ihonhoitoon ei oikeastaan mene juuri sen kauempaa aikaa kuin ennenkään, nyt kun tuotteet ovat tulleet tutuiksi. Ei tarvitse siis pelätä, että koko ilta menee purkkien äärellä, vaikka tähän hommaan ryhtyisikin.

Korealainen ihonhoitorutiini
Kun aluksi ryhdyin testaamaan korealaista ihonhoitorutiinia runsaine tuotteineen, jouduin oikeasti seuraamaan Virven minulle tekemää kirjallista ohjetta, missä oli selkeästi listattu, mitä tuotetta kuului laittaa missäkin vaiheessa. Kuitenkin jo ensimmäisen kokeilun jälkeen osasin tehdä rutiinin ihan omin nokkineni ilman lunttilappuja eli ei tämä nyt onneksi mitään rakettitiedettä ole.
Korealaiseen rutiiniin kuuluu muutama suomalaisittain ihan uudenlainen tuote, joille suoranaista vastinetta ei länsimaisessa kosmetiikassa oikeastaan edes ole. Yllättävintä minulle kokonaisuudessa on ollut kuitenkin ehkä se, että tuotteita kerrostetaan niin rohkeasti päällekkäin. Kasvonaamionkin alle laitetaan seerumi ja hoitoneste, jotta ne imeytyisivät vieläkin paremmin. Ei siis mikään ihme, että iho tuntuu näiden kaikkien kerrosten jälkeen täydellisen kosteutetulta!
Teen nyt tähän jutun yhteyteen ihan tällaiset for dummies -henkiset ohjeet, joilla te muutkin kokemattomat pääsette sukeltamaan korealaisen kosmetiikan kiehtovaan maailmaan. Eli jos haluat itse kokeilla korealaista kauneusrutiinia, ohessa selitetään yksityiskohtaisesti, missä järjestyksessä mitäkin kuuluu laittaa ja miten kukin tuote käytännössä vaikuttaa. Ohjeiden yhteyteen olen myös listannut tuotteet, jotka minulla itselläni on nyt käytössä ja näitä uskallan siis suositella myös hyvin herkkäihoisille ja POD:sta kärsineille. Toki jokainen iho on yksilöllinen, joten jos on historiaa herkkyyden, yllättävien reaktioiden ja ihottumien kanssa, niin uusien tuotteiden kokeilu kannattaa aina aloittaa varoen ja ihon reaktioita seuraillen, jos kävisikin niin, että jokin tuote ei itselle sovellu.

VAIHE 1:
Öljypohjainen ihonpuhdistus
Öljy puhdistusaineena saattaa kuulostaa ensialkuun kummalliselta, mutta puhdistusöljy poistaa kasvoilta hellästi meikin, epäpuhtaudet, liiallisen talin, ilmansaasteet ja lian. Korealaisten puhdistusöljyjen koostumukset on kehitelty huuhtoutumaan iholta vaivatta pois, joten ne sopivat hyvin myös rasvoittuvalle iholle, mutta erityisesti öljypuhdistus hellii nimenomaan kuivaa ihoa. Pidä kuitenkin huoli, että huuhtelet puhdistusöljyn kasvoilta huolellisesti pois. Erityisesti annan itse kiitosta öljypuhdistukselle siitä, että sillä lähtee voimakaskin meikki todella vaivatta.
Tuote: Holika Holika All Kill Cleansing Oil To Foam Moisture
VAIHE 2:
Vesipohjainen ihonpuhdistus
Yksi korealaisen kosmetiikan avainjuttuja on kaksoispuhdistus, joka tekee puhdistusrutiinista tehokkaan mutta myös hellävaraisen. Kun iholta on ensin hellästi puhdistettu pois kaikki öljyliukoiset epäpuhtaudet, pääsee (tavallisesti vaahtoava) vesipohjainen ihonpuhdistustuote syväpuhdistamaan ihohuokosia. Pullosta valmiiksi vaahtona pursottuva koostumus on kaikkein hellävaraisin, joten minulle valikoitui vesiliukoisista putsareista juuri sellainen. Kaksoispuhdistuksen ei pitäisi kuivattaa ihoa, mutta jos tuplapuhdistus tuntuu tarpeettomalta, voi ihon puhdistaa illalla puhdistusöljyllä ja aamulla puhdistusvaahdolla. Olen itse tehnyt useimpina päivinä juuri näin.
Tuote: Skin79 Aragospa Foaming Cleanser (tilapäisesti loppu verkkokaupasta)

VAIHE 3:
Kuorinta
Kuorinta ei kuulu jokapäiväiseen kauneusrutiiniin, mutta hellävaraisen kuorinnan voi tehdä esimerkiksi pari-kolme kertaa kuussa (max. kerran viikossa). Korealaisen kauneudenhoidon ytimessä on nimenomaan varjella ja suojata ihoa, joten korealaiset kuorinnat ovat yleensä iholle hyvin hellävaraisia.
Hauskaan kananmuna-pakkaukseen säilötty Holika Holikan kuorintageeli ei sisällä lainkaan rakeita, vaan murustuu itsestään iholle hierottaessa. Murustuessaan tuote nappaa ihon pinnalta kuollutta ihosolukkoa matkaansa ja hellästi kuoriva vaikutus tehostuu, kun pehmeät muruset kuorivat ihoa hellästi kasvoja kevyesti hierottaessa mutta ilman perinteisten kuorintarakeiden hankausta. Tämän tyyppisistä kuorinnoista pyörii urbaaneja legendoja, kuinka iholla näkyvät murut olisivat kaikki kuollutta ihosolukkoa, mutta se ei luonnollisestikaan pidä paikkaansa, sillä itse tuotehan ei hierottaessa katoa mihinkään, vaan murustuu vain iholle.
Tuote: Holika Holika Smooth Egg Skin Peeling Gel

VAIHE 4:
Kasvovesi
Kasvovettä ajatellaan usein ihonpuhdistuksen viimeistelevänä tuotteena, minkä takia se saattaa sisältää myös hieman puhdistavia ainesosia. Korealaisessa rutiinissa kaksoispuhdistuksella on kuitenkin jo varmistettu, että iho on puhdas, joten kasvoveden rooli on hoitaa ihoa ja tasapainottaa sen pH-arvo ja tällä tavoin tehdä siitä mahdollisimman vastaanottavainen varsinaisille hoitotuotteille. Pumppaa kasvovettä vanulapulle ja pyyhkäise kasvojen iho läpi. Holika Holikan kasvovedessä on erityisen ”riisuttu” koostumus ja karsittu ainesosaluettelo, joten se sopii hyvin herkälle iholle.
Tuote: Holika Holika Less On Skin Toner
VAIHE 5:
Hoitoneste
Suomalaisittain tuntematon hoitoneste on yksi korealaisen ihonhoidon tähtituotteista: se kosteuttaa ihoa todella tehokkaasti ilman rasvaista tunnetta. Tuote levittyy iholle parhaiten painelemalla ja sitä voi kosteutuksen maksimoimiseksi kerrostaa iholle halutessaan parikin kerrosta.
Hoitoneste ei korvaa kasvovettä tai seerumia, mutta on tehokas lisätuote, joka auttaa muita hoitotuotteita imeytymään iholle paremmin. Lisäämällä hoitoneste kauneusrutiiniin voidaan siis tehostaa jo käytössä olevan seerumin vaikutusta sekä kosteuttaa ihoa erittäin tehokkaasti ilman, että tarvitsee käyttää kovin rasvaista tai paksua kosteusvoidetta. Hoitonesteessä on kuitenkin seerumia vähemmän aktiiviaineita eli se ei korvaa seerumia vaan valmistelee ihoa vain ottamaan vastaan seerumin aktiiviaineet tehokkaammin. Jos iholle haluaa antaa oikein ekstrabuustin kosteutta, voi hoitonestettä kokeilla joskus taputella iholle jopa 3-5 kerrosta.
Holika Holikan hoitoneste on Elevenin myydyin korealainen tuote ja todella suosittu. Hyaluronihappoa sisältävä tuote sitoo jopa 1000 kertaa painonsa verran kosteutta, joten se on siis todellinen kosteutuspommi iholle. Tuotteessa on hyvin hellävarainen koostumus ja se on sopinut erinomaisesti myös minun herkälle hipiälleni.
Tuote: Holika Holika 3 Seconds Starter Hyaluronic Acid

VAIHE 6:
Seerumi
Seerumi on ihonhoidon tehotuote, sillä sen voidetta ohuempi koostumus auttaa imeyttämään iholle tehoaineita paremmin kuin koko muu ihohoitorutiini. Hellävarainen ja rauhoittava seerumi kosteuttaa tehokkaasti, mutta ei aktivoi tai ärsytä herkkääkään ihoa.
Tuote: It’S SKIN Aloe Relaxing Serum
VAIHE 7:
Kangasnaamio
Erilaiset kangasnaamiot ovat monelle korealaisesta kosmetiikasta tutuimpia tuotteita. Kangasnaamion auttaa imeyttämään iholle hoitavia aktiiviaineita tehokkaasti ja vaikka se toimii hyvin myös puhtaalla iholla, sen vaikutusta voi vielä entisestään tehostaa laittamalla alle hoitonesteen ja seerumin. Itse en ole käyttänyt kangasnaamioita iholla joka päivä (jo pelkästään siksi, ettei minulla ole varsinkaan aamuisin aikaa sellaiseen), vaan satunnaisesti silloin, kun iho tuntuu kaipaavan ekstrahellyyttä.
Länsimaisessa kauneudenhoidossa on usein ajatuksena käyttää iholle säännöllisesti samaa naamiota parhaan hoitovaikutuksen saavuttamiseksi, mutta korealaisittain kangasnaamioita on yleensä kotona useita erilaisia ja niistä valitaan kuin ruokalistan tapaan tuote sen mukaan, mitä ihon koetaan kulloinkin tarvitsevan.
Näissä minun testaamissani naamioissa on Koreassa supersuosittua rohtosammakonputken uutetta ja sen sisältämää madecassosidea, joita käytetään erityisesti ärtyneen ihon rauhoittamiseen tarkoitetuissa cica-tuotteissa. Jos naamion rauhoittavaa tehoa haluaa vielä entisestään tehostaa, naamiota voi säilyttää ennen käyttöä jääkaapissa ja laittaa sen kasvoille viileänä.
Tuotteet:
Holika Holika Skin Rescuer Mask Sheet – Madecassoside
Holika Holika Skin Rescuer Mask Sheet – Hyaluronic Acid
E Nature Cicaherb Restore Sheet Mask (tilapäisesti loppu verkkokaupasta)

VAIHE 8:
Silmänympärysvoide
Silmänympärysvoiteet ovat korealaisessa kosmetiikassa aika samankaltaisia kuin länsimaisessakin kosmetiikassa: erilaisiin tarpeisiin on saatavilla erilaisia koostumuksia. Minun testaamani silmänympärysvoide sisältää runsaasti kosteuttavaa hyaluronihappoa ja onkin tuntunut kosteuttavan kuivuudesta kärsivää ihoani tehokkaasti.
Tuote: It’S SKIN Hyaluronic Acid Moisture Eye Cream
Lisätuote: Skin79 Golden Snail Intensive Essence Gel Eye Patch
Yksi korealaisen ihonhoidon erikoisuus ovat supersuositut silmänympäryksille tarkoitetut naamiolaput, jotka kosteuttavat ja virkistävän silmänympärysihoa. Hydrogeelistä valmistetut ja hoitavalla seerumilla kosteutetut naamiolaput myydään usein 30 parin pakkauksissa. Silmänaamio on hyvä lisä satunnaiseen käyttöön, jos silmänympärysiho on erityisen kuiva. Jäähdytä lappuset halutessasi ennen käyttöä jääkaapissa, anna niiden vaikuttaa 15 minuuttia ja viimeistele tehohoito vielä silmänympärysvoiteella. Nämä laput sisältävät etanaseerumia, joka tunnetaan ihoa uudistavana ainesosana. Etanoita ei kuitenkaan vahingoiteta seerumia valmistettaessa, vaan käytännössä seerumin vaikuttavana ainesosana on puhdistettu etanan lima, joka saattaa kuulostaa hieman ällöttävältä, mutta auttaa ihoa korjautumaan.
VAIHE 9:
Kosteusvoide
Olen kuivaihoisena tottunut käyttämään varsin täyteläisiä ja rasvaisiakin kosteusvoiteita, mutta korealaisen ihonhoidon erikoisuuksiin kuuluvat ohuehkot mutta ihoa tehokkaasti kosteuttavat kosteusemulsiot. Koska kosteus imeytetään iholle jo ennen voidetta nestemäisillä hoitotuotteilla, ei voiteen itsessään tarvitse enää olla hyvin paksu. Epäilin itse alkuun, voisiko näin kevyen tuntuinen voide riittää kosteuttamaan atooppisen kuivaa ihoani, mutta niin vain on iho pehmeämpi ja sileämpi kuin koskaan ennen. Tätä samaa kosteusvoidetta voi käyttää aamuin ja illoin, mutta päivällä sen päällä voi käyttää vielä aurinkosuojatuotetta, jotka myös ovat korealaisessa kosmetiikassa erittäin kevyitä.
Tuote: Holika Holika Less On Skin Cream

VAIHE 10:
Päivisin: Aurinkosuoja
Koska kosteusvoide itsessään ei sisällä aurinkosuojaa, päivisin on hyvä käyttää sen päällä vielä aurinkovoidetta. Korealaiset ovat mestareita aurinkotuotteien tuotekehittelyssä, joten ei tarvitse pelätä paksua, rasvaista ja ihoa tukkivaa koostumusta.
Itse olen nyt käyttänyt varsinaisen aurinkovoiteen sijasta meikkivoidetta, jossa on mukana SPF 50 -suojakerroin. Skin79-merkin kevyt tyynymeikkivoide kiilasi heti meikkivoidesuosikkieni joukkoon: ihanan kevyt mutta sopivasti peittävä koostumus, joka jättää ihon todella kauniin ja kuulaan näköiseksi. Samalla merkillä on myös erinomaisia BB-voiteita (jotka ovat myös Elevenin myyntihitti), joiden kautta BB-voiteiden ilosanoma levisi akanaan Eurooppaan asti.
Tuotteet:
Skin79 Pink BB Pumping Cushion SPF 50 PA +++
Skin79 Super+ Beblesh Cream Best Set
Öisin: Yönaamio
Yönaamio on laiskan ihonhoitajan pelastus. Yönaamion voi laittaa kasvoille suoraan puhdistuksen ja kasvoveden jälkeen, mutta jos tehoa haluaa vahvistaa, voi alle laittaa myös vielä hoitonesteen ja seerumin. Holika Holikan hunajapurkkia muistuttava yönaamio on ollut minulla käytössä melkein päivittäin korealaiseen rutiiniin siirryttyäni. Jos iho on oikein erityisen kuiva, voi yönaamion alle laittaa hoitonesteen ja seerumin lisäksi vielä kosteusvoidettakin. Tavallisesti kuitenkin naamio korvaa kosteusvoiteen ja yhden kauneusrutiinin aikana valitaan joko kangas- tai yönaamio, ei siis molempia.
Tuote: Holika Holika Honey Sleeping Pack Acerola
Nyt teillä lukijoilla on mahdollisuus päästä testailemaan korealaista kosmetiikka hieman normaalia edullisemmin, sillä alekoodilla KBEAUTY2018 saat kaikista Eleven.fi:n K-Beauty-tuotteista -20%. Koodi on voimassa 23.9.2018 asti.



Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: Iho, ihonhoito, kauneus, kosmetiikka, yhteistyö
Categorised in: Kauneus