Viikon sekalaisia mietteitä ja yksi ihana vintage-löytö

Laiska sunnuntai on mitä parhain hetki koota jälleen yhteen sekalaisia mietteitä viikon varrelta.

♥ Olin suunnitellut postaavani tässä viikonlopun aikana vaikka mitä, mutta elämä niin sanotusti vei mennessään. Ja hyvä niin! Olen joskus kirjoittanut, että tarvitsen kalenteriini tyhjiä päiviä, jotta keho ja mieli saavat oikeasti levätä ja jotta elämässä olisi myös tilaa spontaaneille päähänpistoille ja tempauksille. Monia tyhjä viikonloppu ahdistaa kalenterissa, minulle se on luksusta. Perjantai-iltana vietin laatuaikaa itseni kanssa Netflixin äärellä löhöillen reippaan viikon jälkeen. Eilen tartuin kaverin spontaanisti heittämään museokutsuun ja päädyin viettämään koko illan hänen kanssaan pitkän kaavan kautta melkein parin kuukauden kesätauon jälkeen. Ajattelin vailla velvollisuuksia ja suunnitelmia päivästä nauttiessani, että juuri tätä elämä on parhaimmillaan!

♥ Kävimme tosiaan eilen ystäväni kanssa katsastamassa ensin Ateneumin tänään päättyvän Fantastico-näyttelyn, jonkaminä olen itse asiassa jo kertaalleen nähnyt. Mutta museokortin onnellisen omistajan lompakossa ei kirpaise, vaikka kävisi katsomassa saman näyttelyn kymmeneen kertaan tai tuijottamassa yhtä teosta 5 minuutin ajan ja häipyisi heti sen jälkeen. Todella lämmin suositus! Mietin eilen museon sisäänpääsyjonossa seisoessani, että museokortin hinnalla Ateneumiinkin pääsisi normaalilla pääsymaksulla vain neljä kertaa, eli on oikeasti kannattava hankinta. Minun pitäisi poiketa museoissa vieläkin useammin, kun tuo kortti kerran on!

♥ Eilen tuli testattua myös ensimmäistä kertaa Tanner-ravintola täällä Kalliossa. Oikein kelpo pizzaa tarjoilee myös Tanner ja miljöö on kovin viehättävä. Tykkään ajatuksesta, että samasta viihtyisästä tilasta löytyy sekä kahvila, ravintola että levykauppa, jossa näytti käyvän ilahduttava kova kuhina myös lauantaina. Edelleenkään ei ole silti löytynyt Tenhon pizzojen voittanutta, sillä itse tykkään kaikkein eniten sellaisesta vähän ohuemmasta pohjasta.

♥ Olen ollut tällä viikolla jotenkin erityisen hyvällä fiiliksellä. Jännitin jotenkin arkeen paluuta ihan turhaan huomatakseni vain, että ei se töiden pariin palaaminen ollutkaan niin rankkaa tai stressaavaa vauhdikkaasta alusta huolimatta kuin ennakkoon kuvittelin. Asiat ovat rullanneet omalla painollaan ja kaiken hässäkän rinnalla on myös jäänyt mukavasti omaa aikaa. Tästä tulee hyvä syksy!

♥ En itse usein syö ollenkaan aamiaista, vaan hyppään suoraan lounaaseen, mutta tänä viikonloppuna nautiskelin aamupalahetkestä oikein ajan kanssa. Tein itselleni täällä kotona ihanat herkkuleivät ja smoothien, ostin tuoreita marjoja ja nappasin nenäni eteen kirjan kännykän tai läppärin sijaan. Tuntui heti enemmän siltä kuin olisi lomalla, kun uppoutui kaikessa rauhassa tunniksi kirjaan sosiaalisen median tai Netflixin ääressä roikkumisen sijaan.

♥ Eilinen oli kaiken kaikkiaan tosi aikaansaava päivä, koska herään nykyisin oikeastaan ilman kelloa jo seitsemän aikoihin, joten laiskottelin ensin sängyssä aikani ja sain sitten idean lähteä juoksulenkille – ensimmäistä kertaa varmaan noin vuoteen. Jostain syystä minulla syttyy usein juoksuinto nimenomaan näin loppukesän ja alkusyksyn tuntumassa, kun kesähelteet alkavat vähän viiletä. Juoksu rullasi ihan mukavasti, mutta saapa nähdä jääkö muutamaan kertaan vai saanko lenkkeilystä tehtyä jälleen ihan rutiinia. Innostuin myös täällä avarassa olohuoneessani tekemään kotijumppaa, kun salilla käyminen ei meikäläistä oikein innosta. Sen sijaan levitin joogamaton olkkarin lattialle ja tein vähän lihaskuntotreeniä ja venyttelyä tässä ihan itsekseen. Tämän haluaisin ehdottomasti ottaa tavaksi ja squash-harrastuksen tueksi. Ja tänään tuntuu juuri sellaisella hyvällä tavalla lihaksissa, että jotain on tullut tehtyä.

♥ Kävin perjantaina moikkaamassa taas mummokaveria tuttuun viikoittaiseen tapaani ja on jotenkin hauska huomata, kuinka meillekin ovat kehityneet ne omat yhteiset juttumme. Tilasimme taas ruokaa kotiin (lounassuositus muuten Jätkäsaaressa sijaitsevalle Skøgul-ravintolalle, joka on yksi lemppareistamme) ja pelasimme kännykällä Älypää-tietovisailun seniori-peliä. Kovin montaa vastausta ei tainnut mennä nappiin, mutta ainakin sen opin, että Keiteleen kunta on perustettu 1800-luvulla. :D

♥ Päädyimme eilen ystäväni Riikan kanssa kivan päivän päätteeksi vielä spontaanisti elokuviinkin. Lasipalatsin perinteikäs Bio Rex on avattu taas yleisölle, joten kävimme siellä katsomassa Suomessa ymmärrettävistä syistä huimiin katsojalukuihin yltäneen BlacKkKlansmanin. Ystäväni oli elokuvasta todella vaikuttunut, minä puolestaan kyllä pidin, mutten häikäistynyt. Leffan ansioiksi on katsottava, että se kertoo hauskalla ja viihdyttävällä tavalla tarinaa varsin vaikeasta ja vakavasta aiheesta USA:n lähihistoriassa. Rasismi on tänäkin päivänä USA:ssa edelleen iso ongelma (kuten monessa muussakin maailman kolkassa) ja on suorastaan pöyristyttävää, kuinka lähellä historiassaesimerkiksi Ku Klux Klan on vielä aktiivisesti harjoittanut toimiaan. Jasper Pääkkönen selviytyy kunnialla varsin isosta roolistaan yhtenä leffan tärkeistä hahmoista, mutta jostain syystä en itse saanut missään vaiheessa elokuvaa karistettua päästäni ajatusta, että katselen valkokankaalla Jasperia, enkä tämän roolihahmoa Felixiä ja se hieman häiritsi omaa syventymistäni tarinaan.

Visuaalisesti leffa on kaunista katseltavaa ja sen viesti pistää ajattelemaan. Leffan loppuun on liitetty tuoretta kuvamateriaalia viimesyksyisestä Charlottesvillen iskusta ja siinä kohtaa, kun tuo pätkä pyörähti huumorin sävyttämän elokuvan jälkeen käyntiin, nousivat kyyneleet silmiin. Vaikka elokuvan tapahtumat sijoittuvat 70-luvulla ja tuntuvat sinänsä kaukaisilta, niin pysäyttävä lopetus on muistutus siitä, että ollaan vielä todella kaukana todellisesta tasa-arvosta. Mietin myös, miltä mahtaisi katsella kyseistä leffaa poikakaverini kainalossa. En osaa edes kuvitella, millaisia mietteitä tai tuntemuksia se mahtaisi hänessä herättää… Tämä rasismi-teema on ehdottomasti sellainen, mistä pitäisi varmaankin jossain vaiheessa kirjoittaa ajatuksia auki enemmänkin, sillä luonnollisesti parisuhteeni on tuonut asiaa entistä lähemmäs itseäni. Jos tästä herää jotakin kysymyksiä tai ajatuksia, niin niitä saa vapaasti heitellä minulle kommenttiboksin puolella.

♥ Näin tällä viikolla piiitkästä aikaa rakasta ystävääni Millaa, joka lähti vuosia sitten maailmalle ja jäi sille tielleen Australiaan. Minulla on joka vuosi suunnitelmissani mennä piipahtamaan hänen luonaan kylässä Melbournessa, mutta vielä tämä haave ei ole toteutunut. Mutta olipa ihana nähdä vanhaa ystävää pitkän tauon jälkeen. Olemme molemmat todella huonoja pitämään yhteyttä etänä, mutta Milla on juuri niitä ystäviä, joiden kanssa ei ole väliä, onko välissä ollut viikko vai neljä vuotta, kun juttu jatkuu entiseen malliin aina kohdatessa.

♥ Tässä jutussa näkyy muuten yksi kesän ihanimmista kirpparilöydöistä! Löysin kauniin valkoisen hameen Berliinistä vintage-putiikista ja se on päässyt ylle tässä loppukesän lämmössä monen monta kertaa. Ihan täydellinen klassikkovaate, joka sopii tosi monenlaisten yläosien kanssa. Tällä kertaa puin hameeni seuraksi ikivanhan harmaan topin, Terhi Pölkin sandaalit (saatu blogin kautta), Ray-Banin klassikko-aurinkolasit sekä A+moren hellehatun, joka tuntuu sopivan asuun kuin asuun. Ellokselta saatu korikassi on myös roikkunut olalla pitkin kesää suloisen ulkonäkönsä ja käytännöllisyytensä ansiosta. Tilava kassi kätkee uumeniinsa valtavasti kampetta ja on niin miellyttävä kantaa olalla, että melkein tekisi mieli jatkaa tuolla vuoden ympäri, mutta saattaisi näyttää hiukan hassulta toppatakin kaverina.

Photos: Annika Ollila

Tags: höpötyksiä, kulttuuri, leffat, Mietteitä elämästä, muoti, Päivän asut, taide

Categorised in: Elämä, Muoti