Atooppinen ihottuma – paljon enemmän kuin pinnallinen ihovaiva
Musiikillisesta sielunyhteydestä
7 71
Kun minulta kysellään musiikkimaustani, koen kysymykset kamalan vaikeiksi vastata. Suurin syy lienee, etten osaa tunkea mielimusiikkiani selkeästi mihinkään tiettyyn olemassaolevaan genreen. Toisaalta taas lempibiiseistäni tai -artisteistani useat ovat sellaisia, ettei moni ole niistä koskaan kuullutkaan, joten nimien listaaminen on turhaa. Mieluiten lähettäisin kyselijöille soittolistan. :)
Olen joskus kuvaillut lempimusiikkiani jotenkin niin, että kuunteen enimmäkseen indie- ja elektromusiikkia, joskus myös folkia, jazzia, soulia, klassista ja deep housea. Olen kertonut, että pidän sellaisista synkistä ja tummista, unenomaisista äänimaailmoista. Ja jos okein olen innostunut selostamaan, niin olen saattanut mainita tykkääväni sellaisesta melankolisesta, kaleidoskooppisena hitaasti rakentuvasta instrumentaalimusiikista, jossa on paljon tasoja ja mielellään selloja, kellopelisoundeja sekä ehkä vaskipuhaltimia ja/tai saksofonia. Yleensä jo vastapuolen vastauksista pystyn päättelemään, olemmeko lainkaan samalla aaltopituudella musiikillisissa asioissa ja kannattaako ryhtyä lähettelemään esimerkkibiisejä.
*
Niin hankalaksi kuin koenkin kuvailla omaa mielimusiikkiani, riemu on sitäkin suurempi, kun kohdalle osuu joku musiikillinen sieluntoveri, joka tykkää samanlaisesta musiikista ja ehkä jopa tuntee joitakin mainitsemistani nimistä. Arjessa tällaisia tyyppejä tulee vastaan melko harvoin, mutta veikkaan, että siellä ruudun toisella puolen on muutamakin musiikillinen sielunsisko tai -veli. Aika moni pitää kuuntelemaani musiikkia ”hyvänä taustamusiikkina”, tylsänä ja liian melankolisena. Ehkä juuri siksi aika helppo tie tämän naisen sydämeen on juuri musiikin kautta.
Uskon, että olen ihastunut monta kertaa elämässäni pitkälti siksi, että olen jakanut sen toisen kanssa nimenomaan musiikillisesti jonkinlaisen syvemmän yhteisymmärryksen. Toisaalta ei ole minulle maailmanloppu, jos toinen ei yhtä intohimoisesti fiilistele biisejäni kuin minä, kunhan niitä pystyy sietämään. ;) Tai ei, pelkkä sietäminen ei ehkä riitä… Riittää, kunhan niistä tykkää edes vähän. Myönnän, että minun olisi tosi vaikea nähdä itseäni parisuhteessa ihmisen kanssa, joka haluaisi kotona kuunnella örinäheviä, trancea, radion suomiräppiä tai stadionrockia, koska musiikki on vain minulle itselleni niin suuri intohimo. Kirjoitin tästä joskus blogiin ihan jutunkin ja siitä heräsi varsin mielenkiintoinen keskustelu.
*
Uusin biisi-ihastukseni on sitä sellaista musiikkia, mitä moni varmaan kuvailisi mitäänsanomattomaksi taustamusiikiksi, mutta minua sytyttää. Ihana melodia, lempeän rauhallinen tunnelma, jossa on silti jotain sellaista jylhän mahtipontista kehitystä biisin edetessä sekä kauniina taustalla kiertävä kitarasoundi. Just hyvä! :)
Ja kuinka kauniisti tuo FAVELAn levynkansi sopiikaan tämän jutun teemaan, omaan musiikilliseen sielunmaisemaani ja tähän nimenomaiseen biisiin.
Tags: Ihmissuhteet, Jazz, Mietteitä elämästä, Musiikki
Categorised in: Elämä, Musiikki
Milloin kävit viimeksi näöntutkimuksessa?
7 71
