Hyvän tuulen kuulumisia – vai aprillia?
12 149
Hyvää pääsiäistä (ja aprillipäivää) kaikki! Ajattelin, että tässä pyhien aikaan voisi olla hyvä hetki päivittää taas pitkästä aikaa kuulumisia. Tällä hetkellä kuuluu monella tapaa tosi hyvää, joten näitä juttuja oli tosi ilo kirjoitella. Tänään on juuri se päivä, kun kaikki ovat yhtäkkiä tehneet isoja muutoksia elämässään, mennä paukauttaneet naimisiin ja julistavat somessa ties millaisia uutisia. Minä puolestani voin jo heti kättelyssä säästää teitä potentiaalisilta spekulaatioilta ja kertoa, että mikään näistä ei kivoista jutuista ole aprillia, vaan kaikki on totisinta totta. :)
♥ On ollut ihanaa olla kotona kaiken reissaamisen jälkeen. Olen myös onnellinen siitä, että olen saanut pidettyä kotini yllättävän siistinä viime viikot. Vaikka en ole maailman järjestelmällisin ihminen, kyllä sitä vain kaikella tapaa on levollisempi olo, kun joka puolella eivät osu kämpässä silmään sotkut. Täydellisestä ollaan kaukana yhä ja edelleen asunnossa on monen monta keskeneräistä nurkkaa, mutta pikkuhiljaa… Ja vieläkään ei ole olohuoneen lattialla mattoa, mutta odottelen yhä sen täydellisen yksilön löytymistä.

♥ Sain eilen nauraa itseni kipeäksi, kun kävin Korjaamolla katsomassa Päiväkirjaklubia. Oletteko kuulleet siitä? Klubilla ihmiset lukevat ääneen yleisölle noloimpia kirjoituksia teiniaikaisista päiväkirjoistaan ja se toden totta oli hauskinta, mitä olen hetkeen nähnyt ja kuullut. Olin jo kauan miettinyt, että haluaisin joku kerta mennä katsomaan, mutta nyt sain hyvän syyn viimein toteuttaa aikeeni, sillä lapsuudenystäväni oli eilen mukana esityksessä lukemassa omia merkintöjään jostain 90-luvulta. Ja mikä hauskinta, myös minut mainittiin merkinnöissä moneen otteeseen. Voin todella, todella suositella! Tänä keväänä järjestetään vielä kaksi showta ja sitten Päiväkirjaklubi jatkuu seuraavan kerran vasta ensi syksynä. Eilisen esitys oli jo ennakkoon loppuunmyyty, joten mikäli mielii mukaan, kannattaa ostaa lippunsa ajoissa.
♥ Olen aivan innoissani, että tulin vihdoin ja viimein kokeilleeksi täällä Helsingissäkin korealaista ravintolaa. Ihastuin korealaiseen ruokaan viime syksynä New Yorkissa palavasti ja sen jälkeen on ollut aikeissa kokeilla myös Helsingin korealaista ravintolatarjontaa. Mikään näistä Helsingin korealaisista ei kuitenkaan osu niin kätevästi päivittäisten reittien varrelle, että olisi tullut kokeiltua. Nyt kuitenkin olen useampana päivänä sattunut lähiviikkoina Bulevardin suunnalle, joten kävin kokeilemassa Giwaa. Ja se oli niin positiivinen kokemus, että menin heti parin päivän päästä jo uudelleen. Vahva suositus bipimbapille kuumassa kivikulhossa! (On jotenkin maailman hauskin sana tuo bipimbap, haha.)

♥ Välillä aina mietin, että mihin kaikkeen sitä tuleekaan lupauduttua mukaan… Minua nimittäin jokin aika sitten pyydettiin dj-vieraaksi eräälle klubille. Ja tietenkin suostuin! En tiedä dj-laitteista tai mistään muustakaan oikeastaan mitään, mutta se ei tuntunut Lynx Lynx Lynx -klubin järjestäjiä haittaavan, sillä illan konsepti on nimenomaan sellainen, että lauantai-iltaisin klubilla kuullaan dj-vieraina näyttelijöitä, artisteja, muotisuunnittelijoita ja ties ketä. Ja nyt sitten parin viikon päästä myös minua, KÄÄK!
Olen tietenkin todella otettu tästä kunniasta ja koska musiikki on minulle suuri intohimo, olen innoissani, että pääsen soittamaan lempimusiikkiani yleisölle. Olen pari kertaa aiemmin pyynnöstä ollut soittamassa levyjä tilaisuuksissa, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun pääsen puikkoihin ihan oikeassa ravintolassa ja klubilla. Jännittää! Hyppään siis dj:n saappaisiin la 14.4.2018 klo 01-03 ja minua ennen suosikkimusiikkiaan pääsevät soittamaan Yle Puheesta tutut radio-toimittajat Yagmur Özberkan ja Susani Mahadura. Olen siis hienossa seurassa! Tavastian kyljessä sijaitsevan ravintola Ilveksen lauantaiklubi Lynx Lynx Lynx järjestetään siis joka viikko klo 22-04, sisäänpääsy on ilmainen ja leppoisasta raflasta saa istuskelun lomassa myös ruokaa. Itse ajattelin, että kreisibailujen sijaan soittelisin sellaista aika chilliä settiä, mutta viime kädessä katsotaan sitten tilanteen mukaan. Joka tapauksessa, olette kaikki (täysi-ikäiset, huom!) erittäin tervetulleita mukaan. Olisi hauskaa nähdä paikan päällä myös teitä Pupulandian lukijoita! Lisäinfoa tapahtumasta löydätte täältä.

♥ Voin ilokseni kertoa, että tooodella pitkästä aikaa elämä hymyilee ihan toden teolla myös ihmissuhderintamalla. Loppuvuoden sydänsurujen jälkeen tunnelmat kääntyivätkin vähän yllättäen ja odottamatta ihan päälaelleen ja elämässä on tällä hetkellä kovasti onnea ja rakkautta. Päivä kerrallaan edetään, mutta jos hymy on vaikuttanut viime aikoina olevan erityisen herkässä ja vire jotenkin entistäkin aurinkoisempi, ehkä tässä on sille yksi syy ja selitys. Elämässä pyyhkii muutenkin tällä hetkellä hyvin, joten syitä hyvään mieleen on paljon.
Mietin pitkään, että mainitsisinko tästä asiasta täällä blogissa mitään… Mutta tuumasin, että esille tämä tulee varmasti ennen pitkää jossain vaiheessa, joten turha sitä on pantata. Tähän mennessä olen pitänyt asiasta aika matalaa profiilia ja kovin moni ei tiedä siitä vielä oikeassakaan elämässä (terkkuja äiti ja isi!), mutta ehkä nyt ollaan jo sellaisessa vaiheessa, että uskallan kertoa, etten ole enää sinkku. :)

♥ Tästä sydämeni valitusta puheen ollen… Olimme jokin aika sitten juhlissa ja illan emäntä tarjosi poikakaverilleni kotiin viemisiksi palasen suklaakakkua. Kakku pakattiin pahvilautasen ja tuorekelmun väliin ja ulos päästessämme kakkupalan kanniskelu ilmeisesti jo kyllästytti, sillä poikakaveri keksi laittaa paketin villakangastakkinsa taskuun. Yritin siinä viisaampana huomauttaa, että tämä ei nyt ehkä ollut niin kauhean järkevä ratkaisu, sillä paketointi näytti aika heppoiselta ja suklaakakku takintaskun pohjalla ei kuulostanut hyvältä. Hän oli kuitenkin vakuuttunut, että homma toimii ja tulimme tyytyväisinä kotiin. Kunnes sitten takkia riisuessaan hän työnsi kätensä taskuun ja hieman nolona tuumasi, että ehkä se kakun tunkeminen sinne ei sittenkään ollut niin viisas idea. :D Komensin hänet kylpyhuoneeseen riisumaan takkiaan ja voi luoja sitä sotkua… Tasku saatiin pelastettua, mutta suklaakakun palasia löytyi vielä monta päivää myöhemminkin jostain suihkun nurkasta. Mitä tästä opimme? Älä laita kakkupalaa taskuun. Sen olisi toki voinut uskoa kokeilemattakin… I told you so!
♥ Vinkkasin pari päivää sitten, että Helsingissä järjestetään ensi viikolla Season Film Festival, mutta samaan aikaan täällä juhlitaan toistakin leffafestaria. Nimittäin samaan aikaan 5.-8.4.2018 järjestetään jo 10. kertaa Loikka-tanssielokuvafestivaali, joka on omistettu tanssille. Ohjelmaan kuuluu yli 80 kiinnostavaa tanssielokuvaa ympäri maailman sekä muuta mielenkiintoista tanssiaiheista ohjelmaa. Festareilla muun muassa sukelletaan tanssin maailman virtuaalitodellisuuden kautta. Kurkkaa koko ohjelma Loikan nettisivuilta! Jos tanssi on lähellä sydäntä ja festarit kiinnostavat, niin kannattaa käydä osallistumassa Loikan kanssa yhteistyössä järjestämääni lippuarvontaan Instagramin puolella. :)

♥ Kävin eilen pitkähkön tauon jälkeen taas moikkaamassa mummokaveria. Vierailen hänen luonaan yleensä joka viikko 2-4 tunnin ajan, mutta nyt visiitteihin oli tullut muutama viikko taukoa matkojen ja muiden omien kiireiden takia. On jotenkin aina yhtä mahtavaa huomata, miten 50 vuoden ikäero katoaa olemattomiin, kun juoruilemme tyttöjen juttuja. Luonnollisesti kaikki ihmissuhdeasiat ovat hänen suosikkejaan ja hän kihertelee jutuilleni toisinaan kuin teinityttö. :D Luulen, että hän saa minun oikean elämän käänteistäni enemmän viihdykettä kuin saippuasarjoista konsanaan. Ja haluaa tietenkin aina tietää KAIKEN, haha.
Uusin villityksemme on ollut jokin hänen hyllystään löytynyt 1960-luvulta peräisin oleva horoskooppikirja, jossa analysoidaan, miten eri tähtimerkkien edustajat sopivat ihmissuhdemielessä yhteen. Huvitamme sitten itseämme näitä erittäin vakavasti otettavia analyyseja lukemalla.
Olisipa mukava kuulla, mitä teille muille kuuluu juuri nyt?

takki // coat Rock and Blue*
kashmirneule // cashmere sweater Marks & Spencer*
nahkahousut // leather pants Tommy Hilfiger*
nilkkurit // boots & Other Stories
kashmirhuivi // cashmere scarf A+more (Stockmann)*
nahkahansikkaat // leather gloves A+more (Stockmann)*
pipo // beanie KN Collection
* saatu blogin kautta / gifted




Photos: Annika Ollila
Tags: Helsinki, höpötyksiä, Ihmissuhteet, kulttuuri, leffat, menovinkit, Mietteitä elämästä, muoti, Musiikki, Päivän asut, tanssi
Categorised in: Elämä, Koti, Kulttuuri, Muoti, Musiikki