29/03/18

IVALO X Pupulandia

1 58

Hyväntekeväisyys-yhteistyö: IVALO

Paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen, kun kännykkäsovellus IVALO toi pienet Suomi-suunnittelijat kännyköihin ja helposti kaikkien saataville. Reilussa vuodessa sovellus on ottanut harppauksia eteenpäin ja valikoima kattaa nykyään suomalaissuunnittelijoiden lisäksi myös ison liudan muita pieniä eurooppalaisia designereita. Samassa hötäkässä on lanseerattu myös verkkokauppa, jota voi kännykän lisäksi käyttää tietokoneella.

On ihan mahtavaa huomata, kuinka Suomesta löytyy tällaista innovatiivista yrittäjyyttä, jonka avulla buustataan samalla myös muita nousevia tekijöitä. IVALO kiilasi jo heti alkutaipaleellaan maailman suurimmaksi suomalaista muodin kauppapaikaksi ja seuraavana vuorossa on maailmanvalloitus. Sovellus ja verkkokauppa vievät paitsi suomalaisia pieniä merkkejä maailmalle, tuovat myös maailmalta kiinnostavimpia nousevia nimiä suomalaiskuluttajien saataville. Tykkään!

Suomalaisen muodin ja pienten merkkien innokkaana tukijana pidän ihan valtavasti IVALOn kestävää tyyliä, suomalaisia suunnittelijoita ja nousevia muotinimiä eteenpäin vievästä konseptista ja olinkin tosi otettu, kun minua pyydettiin pääsiäisen kunniaksi IVALOn pääsiäispupuksi. Haa, voisiko osuvampaa ollakaan! Ja mikä ihaninta, pääsiäispupuna saan olla mukana toteuttamassa mitä mainiointa hyväntekeväisyyskampanjaa. IVALO nimittäin lahjoittaa nyt pääsiäisen aikaan 2.4.2018 asti 50% kaikista tuotoistaan Suomen Luonnonsuojeluliitolle ja suomalaisten metsien suojeluun.

Nyt on siis aivan erinomainen hetki tukea paitsi pieniä suunnittelijoita ja merkkejä, tehdä myös samalla hyvää luonnon hyväksi. Sain kuratoida verkkokaupan runsaasta valikoimasta omat vaate- ja asustesuosikkini, jotka pääsette kurkkaamaan IVALOn verkkokaupasta. Mukana on kauniita ja ajattomia klassikkovaatteita suomalaisilta ja kansainvälisiltä suunnittelijoilta sekä herkullisia asusteita täydentämään tyyliä. Tuotteiden hintahaarukka vaihtelee noin 40 eurosta 350 euroon, joten joukossa on monenlaiseen tyyliin ja budjettiin sopivia klassikoita ja tyylin piristäjiä.

♥ Pupulandian poiminnat – VAATTEET

♥ Pupulandian poiminnat – ASUSTEET 

Tags: , ,

Categorised in: Muoti

1 kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Related posts