Postikortti Sayulitasta

(Matkan sponsoroi Aurinkomatkat)

Terveisiä Sayulitan surffikylästä! Olin kuullut etukäteen muutamalta tuttavalta, että täällä Meksikon länsirannikolla kannattaisi ehdottomasti Puerto Vallartan lisäksi piipahtaa myös surffareiden suosiossa olevassa Sayulitassa, joka tunnetaan rennosta hippi-ilmapiiristään.

Vajaan 50 kilometrin matkan Puerto Vallartasta pääsee Sayulitaan kätevästi joko bussilla tai taksilla. Hintaero kahden vaihtoehdon välillä on aika huima, mutta jos budjetti ei ole ongelma, niin taksimatka kustantaa 700 pesoa eli noin 30 euroa.  Budjettimatkaajalle sen sijaan suosittelen bussia, sillä sen kyytiin pääsee 30 pesolla, mikä vastaa noin 1,30 euroa. Taksi hurauttaa paikalle noin 45 minuutissa ja bussilla matkaa saa tehdä suunnilleen 1h 45 minuuttia. Koska tämän rajallisen aikataulun puitteissa teimme itse vain päiväretken, päätimme suosia nopeampaa vaihtoehtoa, kun hinta suomalaisittain ei kuitenkaa ollut mitenkään päätä huimaava.

Kun saavuimme Sayulitaan, ensimmäisenä kiinnitin huomiota kaikkiin niihin ympärillä hehkuviin väreihin. Aurinko saa värit loistamaan vielä entistäkin kirkkaampina ja huomaan aina matkoilla miettiväni, että sellaista auringonpaistetta ei näe Suomessa aurinkoisimpinakaan päivinä – ehkä se ei siellä pohjoisella pallonpuoliskolla vain ole mahdollista, kun valo vain yksinkertaisesti on erilainen.

Välillä kaipaan koto-Suomessa myös sitä, miten rohkeasti maailmalla käytetään värejä katukuvassa: vahvat turkoosit, pinkit, siniset, punaiset, keltaiset ja liilat hohtavat talojen seinissä anteeksipyyteemättömän räikeinä. Mutta ehkä se heijastelee myös sellaista kansallista luonteenlaatua, miten värejä katukuvassa käytetään. Olisi jotenkin vaikeaa ajatella suomalaiseen talvimaisemaan räiskyvän pinkkejä tai turkooseja seiniä, mutta kyllähän ne toki piristäisivät kummasti kansallismaisemaa, haha.

Tunnelma Sayulitassa on täysin toisenlainen kuin Puerto Vallartan kaupungissa. Aasiassa matkustellut ystäväni sanoi, että surffikylän yleisfiilis muistutti häntä Balista, joka on myös surffareiden suosiossa. Sayulitan katukuvassa on ravintoloiden ohella paljon kaikenlaisia kivoja pikkuputiikkeja sekä valtavasti kaikenlaisia surffikouluja ja välinevuokraamoja. Yleisilme todellakin on sellainen rennon boheemi ja yleisin vaatetus katukuvassa näytti olevan varvassandaalit, surffishortseihin tai johonkin hippityyliseen kesämekkoon yhdistettynä.

Bongasimme katukuvasta myös muutaman hauskan viittauksen Suomeen, sillä silmään osui Sininen-nimeä kantava putiikki sekä Aurinko Bungalows -hotelli, joista molempien taustalla on nimiensä mukaisesti suomalaisia. Vaikka Sayulitassa käy myös suomalaisia surffareita, kohteessa ei todennäköisesti ole kauhean todennäköistä törmätä muihin suomalaisiin. Kohtasimme reissullamme yhden suomalaisperheen sekä Sayulitassa nykyään asuvan suomalaistytön, joka tuli juttusillemme kuultuaan suomen kieltä. Hän kertoi muuttaneensa Sayulitaan muutama kuukausi sitten poikaystävänsä perässä ja vaihtaneensa tv-alan työt käsityöläisyrittäjän arkeen. Melkoinen suunnanmuutos! Mutta myönnän, että joskus arkisen pyörityksen keskellä sitä miettii itsekin, miten erilaista elämä voisi jossakin muualla maailmalla olla ihan toisenlaisten töiden parissa. Tyttö kertoi, ettei ollut viimeisen parin kuukauden aikana ennen meihin törmäämistään puhunut tai kuullut suomea täällä kertaakaan.

Vietimme päivän sen kummemmin suunnittelematta ja pikkuruisen kaupungin katuja päämäärättömästi vaellellen. Pistäydyimme kävelymme lomassa useammassakin pikkupuodissa, mutta varsinkin niiden hienommalta näyttävien putiikkien hintataso on ihan kotimaan lukemissa. Sen sijaan hiukan vilkkaimpien katujen ulkopuolella olevissa käsityöläiskojuissa hinnat tuntuivat olevan huomattavasti kukkarolle ystävällisempiä. Ostin itse kauniin, Sayulitassa valmistetun ja käsinmaalatun kulhon, jolla oli hintaa vain 100 pesoa eli noin 4,50 euroa.

Olen täällä Meksikossa kiinnittänyt kovasti huomiota siihen, että ihmiset tuntuvat olevan jotenkin hurjan rehellisiä ja reiluja täällä. Monessa maailman matkakohteessa tuntuu, että turistia yritetään aina vähän viilata linssiin, missä pystytään ja hinnoissa on aina vähintäänkin hiukan turistilisää, mutta täällä monessa paikassa meininki tuntuu jokseenkin reilulta. Vaikka takseissa ei ole mittaria, taksikuljettajat katsovat reilusti hinnan selkeästä taulukostaan ja hinnat ovat aina loogisia, joten tuntuu, että ohjeistuksia todella noudatetaan aika kuuliaisesti. Toki jotkut selkeästi turistikrääsää myyvät puodit, rantariepujen myyjät ja korukaupustelijat saattavat yrittää pyytää tuotteistaan tarpeettoman kovaa hintaa, mutta keskimäärin tuntuu, että täällä Puerto Vallartassa ollaan aika reilua ja rehellistä porukkaa ja useimmissa paikoissa samat hinnat pätevät niin turisteille kuin paikallisillekin.

Ihailimme jo päivällä erään ravintolan ohi kulkiessamme jonkun turistimiehen huimaa tacoannosta, jonka kyljessä oli kaikenlaisia soosseja vähän joka lähtöön ja tuumasimme, että tacoja olisi jossain vaiheessa iltaa nälän iskiessä saatava. Tutustuimme vähän sattumalta päivän seikkailujen tuoksinassa pariin Sayulitassa asuvaan surffaripoikaan ja he veivät meidät lopulta syömään juuri tuonne samaiseen tacopaikkaan, jonka nimi on siis El Itacate. Saman Calle Jose Mariscal -kadun varrella on paljon hyviä tacopaikkoja. Lisäksi saimme vahvan suosituksen paikalliselta myös Barracuda-nimiselle ravintolalle.

Tuntuu, etten voi riittävästi korostaa sitä, kuinka ihania ja ystävällisiä paikalliset ihmiset ovat. Sellaista vieraanvaraisuutta, huomaavaisuutta ja positiivisuutta ei vain voi teeskennellä ja se tuntuu tulevan kaikilta niin luonnostaan. Varmasti jokaiseen kansaan ja kulttuuriin mahtuu monenlaista tyyppiä ja persoonaa, mutta tähän mennessä meksikolaiset ovat kyllä todella tehneet positiivisen vaikutuksen ja kulttuuri täällä saa tuntemaan olonsa hyvin tervetulleeksi.

Olisi kiinnostavaa kuulla muilta Meksikon kävijöiltä, oletteko kokeneet samalla tavoin? Ja onko joku siellä ruudun takana käynyt joskus myös Sayulitassa?

Translation: A post card from Sayulita, Mexico!

Hevosparkki

Värit ovat täällä läsnä ihan kaikkialla!

Pakollinen yhteisselfie

Meksikossa kadut ovat täynnä tällaisia kaikissa sateenkaaren väreissä kukkivia puita.

Tästä pikkukaverista tuli heti uusi ystäväni. Hän seurasi minua pitkät matkat kaduilla häntää heiluttaen ja tuttavuutta innokkaasti tehden.

Miksi Suomessa ei ole raidallisia seiniä, kysynpähän vain!

Ei ketchup, vaan catsup. :D

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: höpötyksiä, meksiko, Mietteitä elämästä, puerto vallarta, reissussa, sayulita, yhteistyö

Categorised in: Elämä, Matkat