Karvalakki ja satunnaisia hölinöitä

Tänään lauantaiaamuna pää kumisee väsyneen viikon jälkeen tyhjyyttään, niin ajattelin, että voisi olla sopiva hetki satunnaisille mietteille ja hölinöille viikon varrelta. Eli tässä siis päivän asu viime viikonlopun kirpeältä pakkaspäivältä ja viime päivien satunnaisia ajatuksia. :)

♥ Gambian reissusta on palattu jo pari viikkoa sitten, mutta matkalaukku odottaa edelleen olohuoneen lattialla purkamistaan… Tämä ei varmaan yllätä ketään minut tuntevaa, mutta ajattelin silti ottaa viikonlopun tavoitteeksi saada sen raivattua pois tuosta maisemaa rumentamasta.

♥ Olen ihan innoissani, että keksimme ystäväni kanssa mennä tänään spontaanisti teatteriin. Onnistuimme saamaan päivänäytökseen liput peruutuspaikoilta soittamalla lippupalveluun, vaikka nettisivuilla näytti loppuunmyytyä. Pitäisi muutenkin taas aktivoitua enemmän käymään teatterissa, konserteissa ja kaikenlaisissa näyttelyissä!

♥ En tiedä, miten onnistuin tänä vuonna missaamaan runebergintortut melkein kokonaan. Lähi-Alepan hyllyt ammottivat tyhjyyttään kerta toisensa jälkeen, kun suunnittelin ostavani kauppareissulla muutaman herkkupalan ja aloin vähitellen jo hermostua. Vannon, että Töölössä asuessani eivät lähikaupasta olleet kertaakaan runebergintortut lopussa! Kerran onnistuin silti saamaan käsiini vihoviimeisen (!) paketin tuolta Kallion lähikaupastani ja hyviä olivat. Oman empiirisen tutkimukseni mukaan tänä vuonna ylivoimaisiksi voittajiksi lukeutuivat Rosténin ja Kanniston leipomon tortut – suosittelen. Ja vinkiksi muille runebergintorttufaneille, että Kanniston leipomo myy niitä kuun loppuun asti!

♥ Otteita Jennin elämästä: voihan passi… Olen tässä viimeisten 8 vuoden aikana hukannut kaksi kertaa passini. Ensimmäisen kerran se tapahtui vuonna 2010, kun etsin ja etsin, enkä vain löytänyt passia sieltä, missä sen olisi pitänyt olla enkä oikein muualtakaan. Ei auttanut kuin hankkia uusi, sillä olin lähdössä reissuun seuraavalla viikolla. Jo uuden passin saatuani löysin sen vanhan juuri sieltä, missä sen olisi pitänytkin olla ja ihmettelin, että miten sokea voi ihminen olla.

Toisen kerran hukkasin passini toissa syksynä, kun se oli luiskahtanut milanolaisen Airbnb-kämpän sohvan alle. Huomasin passin puuttumisen luonnollisesti vasta lentokentällä ja pääsin kuin ihmeen kaupalla lennolleni ja vielä jatkolennollekin ilman minkäänlaista voimassaolevaa henkilöllisyystodistusta. Ainoa mukanani ollut dokumentti oli 7 vuotta aiemmin vanhaksi mennyt henkilökortti, mutta lentokenttähenkilökunta antoi armon käydä oikeudessa, kun olin kuitenkin paluumatkalla kotiin. Mielenkiintoisempi episodi olikin sitten hankkia uusi passi 1,5 vuorokaudessa ennen seuraavaa matkaani, mutta sekin onnistui.

No nyt olen taas onnistunut sijoittamaan passini jonnekin niin ovelaan mysteeripaikkaan, josta se ei ihan heti olekaan löytynyt. Minulla ei ole aavistustakaan, mihin olen mahtanut sen työntää sitten taannoisen Köpiksen reissuni… En ole kovin usein tavaroitani hukkailevaa tyyppiä, mutta huomaan, että mitä enemmän on rautoja tulessa, sitä hajamielisemmäksi tulen. Mieluummin hukkailisin silti vähän turhempia kapineita kuin passiani. :D Elättelen yhä toiveita, että se putkahtaa jostain esiin seuraavien parin viikon aikana, mutta jos ei, niin pitää varmaan marssia taas poliisilaitokselle passihakemus kourassa…

♥ Juhlistimme tällä viikolla mummokaverin kanssa jälkijunassa synttäreitämme, jotka ovat parin viikon päässä toisistaan. Olemme kumpainenkin syntyneet tammikuussa, ikäeroa vain on 50 vuotta: hän täytti 84 ja minä 34. Kävimme juhlan kunniaksi ihan ulkona syömässä ja mummo vaati, että tilaamme sekä viiniä että jälkiruokaa, tottakai! Tuntuu hullulta, että kohta on vierähtänyt jo kaksi vuotta yhteistä taivalta. <3

♥ Kävin eilen kampaajalla vähän ”siistimässä latvoja” ja freesaamassa pitkäksi venähtänyttä tyvikasvua hiuksenhienoilla raidoilla. Jotenkin huvittaa, kun tuntuu, että nykyään kampaajakäyntien lopputulema on niin tylsä, ettei sitä tarvitse edes esitellä. Joskus muinoin astuin kampaajalta aina ulos aivan eri näköisenä kuin olin mennyt sinne sisään. Näin sitä on meikäläisestäkin tullut tukka-asioissa tylsä ja aikuinen.

♥ Viikko sitten palasi eräs rakkaista ystävistäni 4 kuukauden jälkeen maailmalta ja olipa ihanaa saada hänet takaisin omaan arkeen. Tuntuu, että viimeisen vuoden aikana olen tullut entistäkin tietoisemmaksi siitä, ketkä ovat minulle niitä tärkeitä ja rakkaita ihmisiä, joista haluan pitää kiinni ja joille haluan antaa aikaani kiireisen arjen keskellä. Vaikka ei sitä aikaa koskaan ole niin paljon kuin toivoisi…

Mitäs tykkäätte tästä vähän erilaisesta pakkaspäivän asusta? Tuo lempivärini matchaa aika hauskasti silmiini, eikö totta? :)

tekoturkishattu // faux fur hat KN Collection*

toppatakki // coat H&M*

farkut // jeans BikBok*

pooloneule // turtle neck sweater second hand

kengät // shoes Terhi Pölkki*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Annika Ollila

Tags: Hatut ja hiuskoristeet, höpötyksiä, Mietteitä elämästä, muoti, Päivän asut, uutta vaatekaapissa

Categorised in: Elämä, Muoti