7 Comments

• 

  Tuula

  - February 7, 2018 at 1:40 pm

  Kiroileminen! En jaksa uskoa, että se olisi kaikkien muelestä normaali ja hyväksyttävä tapa puhua ja kirjoittaa. Varsinkin tuo v-sana suututtaa, harmittaa ja inhottaa. En todellakaan kuuntele, jos jo otsikko viittaa tuohon ja lopetan lukemisenkin heti ensimmäiseen alatyylin sanaan.

  Reply
  • 

    Jenni

    - February 7, 2018 at 1:52 pm

    Kiroileminen herättää monissa ihmisissä hyvin vahvoja tunteita ja tietenkään tällä jaksolla tai otsikolla ei ole tarkoitus kenenkään mieltä pahoittaa. En itse kiroile yleensä teksteissäni tai arkikielenkäytössäni, mutta toisaalta on mielenkiintoista, kuinka tietyt suomenkielen sanat ovat niin latautuneita, että ne saavat ihmiset reagoimaan näin. Mikael Jungner kirjoitti kiinnostavan twiitin viime viikolla Emma-gaalassa palkitun Leon kiroiluepisodin innoittamana: “Kirosana on hassu ilmiö. On joku sana ja sitten kaikki on sitä mieltä että sitä sanaa ei saa muka käyttää. Kun se on jotenkin niin hirvee. Siis se ihmisten keksimä sana. Ja jos joku käyttää sitä vaikka 8 kertaa niin sitten ollaan ihan että voi ei.” Siinä oli minusta tavallaan ihan kiinnostava näkökulma tähän asiaan. Oli miten oli, kiroilulle on aikansa ja paikkansa eikä ehkä Emma-gaalan juhlapuhe ole välttämättä juuri se oikea aika ja paikka.

    Kuitenkaan en koe, että sanan “vitutus” käyttö on kiroilua. Sana ei varmasti ole se kaikkein poliittisesti korrektein, mutta se on kuitenkin suomen puhekieleen vakiintunut termi, jolla on muiden synonyymiensä rinnalla oma erityinen nyanssinsa. Vitutus on voimallisuudessaan ihan eri asia kuin harmistus, kismitys tai ärtymys. Jos tämän sanan käyttö on itselle liikaa, niin siinä tapauksessa on varmasti parempi jättää tämä jakso kuuntelematta. Mutta mielestäni Afterwork-podcastin keskusteluissa sekä blogissani yleisesti ottaen käytetään hyvin asiallista ja korrektia kieltä.

    Reply
• 

  kati

  - February 7, 2018 at 1:45 pm

  Ärsyttävin piirteeni itseni ja muiden silmissä on tietty sulkeutuneisuus ja “yksityisyys”. Sain viimeksi tänään kollegalta palautetta, etten koskaan kerro omasta elämästäni mitään. En vain osaa kertoa hassuja anekdootteja arjestani, ja lapsettomana yksineläjänä tuntuu haastavalta liittyä keskusteluun kun muut kertoilevat perhearjestaan.
  Ympäröivässä maailmassa- negatiivisena ihmisenä – eniten vituttaa about kaikki ;)

  Reply
  • 

    Jenni

    - February 7, 2018 at 1:55 pm

    Hahaha, no aianakin osaat myöntää oman negatiivisuutesi ja nauraa sille. Se on jo hyvä asia! Itse taas avoimena ihmisenä koen myös hiukan haastavaksi toimia kovin sulkeutuneiden tyyppien kanssa, koska on hyvin vaikeaa saada kosketuspintaa ihmiseen, joka ei jaa itsestään oikein mitään. Mutta meitä mahtuu tänne monenlaisia ja erilaisuus on rikkaus. Varmasti moni vierastaa myös minun avoimuuttani ja puheliaisuuttani. Kaikkia ei mitenkään voi miellyttää, joten on parasta olla vain oma itsensä. :)

    Reply
• 

  Erika

  - February 7, 2018 at 2:03 pm

  Eniten ketuttaa tällä hetkellä se, että pilasin viimeisimmän mielestäni muuten hyvin menneen työhaastattelun viimeisellä vastauksellani. Jos olisin vastannut toisin, olen melkein varma, että paikka olisi ollut minun. Että ihminen osaakin olla tyhmä!

  Reply
  • 

    Jenni

    - February 7, 2018 at 2:19 pm

    Voi ei! Ehkä peli ei ole vielä menetetty? Tai jos onkin, niin varmasti tulee jotakin muuta vähintään yhtä kiinnostavaa vielä tarjolle! Luotetaan siihen. :)

    Reply
• 

  joaompmachado

  - February 14, 2018 at 3:56 pm

  com/wellbeing/mind/12357/itsensa-rakastamisesta/ Tänään aamulla törmäsin Tuija Pehkosen Instagram storyssa sitaattiin, joka jäi hymyilyttämään;” What a lovely surprise to finally discover how unlonely being alone can be. ” -Ellen Burstyn Tuija reissaa tällä hetkellä yksin pitkin Australiaa ja olen sivusta vain ihastellut hänen rohkeuttaan ja asennettaan koko reissuun ja elämään ihan yleisesti.

  Reply