Sisustussunnuntai: kurkistus kotitoimistoon
16 119
Vaikka muutosta tähän omaan kotiin on jo ehtinyt vierähtää kohta liki vuosi, vieläkin moni asia täällä kämpässä hakee paikkaansa ja on hieman keskeneräinen. Yksi keskeneräinen kohta täällä kotona on ollut kotitoimistoni, jota ei tästä syystä olekaan kuvissa kauheasti näkynyt. Nyt vihdoin ennen lomareissuani sain järjesteltyä tuota toimistonurkkausta sellaiseen jamaan, että sitä kehtaa vähitellen esitellä täällä blogissakin.
Hankin siis aikanaan pitkien pohdintojen ja monenlaisten vaihtoehtojen kartoituksen jälkeen kotitoimistoni tukikohdaksi design-klassikko String Systemin. Siinä yhdistyi monta asiaa, jotka sopivat pieneen kompaktiin kotiin sekä myöhemmin mahdollisesti muuttuviin asumisolosuhteisiin: kaunis, ilmava ja vain vähän tilaa vievä rakenne sekä muunneltavissa oleva kokonaisuus, johon voisi tarvittaessa hankkia myös lisäosia, jos tarpeet ja tila sattuisivat jossain toisessa asunnossa olemaan toisenlaiset. Ja nehän olivat toisenlaiset heti jo tässä seuraavassa asunnossa, joten ostin muuttaessani Stringiä pari pätkää lisää ja tein kompaktista kotitoimistosta vähän laajemman hyllykkökokonaisuuden.

Voi olla, että organisoin toimistoani ja hyllytilaa jossain vaiheessa vähän toisella tavalla. Luovuin muuton yhteydessä vanhasta kirjahyllystäni (johon tosin eivät mahtuneet edes puolet kirjoistani) koska se ei vain löytänyt muiden kalusteiden rinnalla täällä oikein paikkaansa. Hylly pääsi Vienalle lainaan ja hoitoon odottelemaan tulevaa, josko jossain toisessa tulevaisuuden kodissa olisi sille vielä paikka.
Samalla kun hankkiuduin kirjahyllystäni eroon, piti yrittää keksiä joku uusi paikka kirjakokoelmalleni. Osa kirjoista on löytänyt paikkansa alkovin vierellä sijaitsevasta, asunnon kiinteisiin rakenteisiin upotetusta hyllyköstä, keittokirjat ovat puolestaan nykyisin keittiön tikashyllykössä, osan olen sijoitellut rennosti vain kasoihin liinavaatekaapin päälle ja osa taas on värikoodattu String Systemin hyllyille. En kuitenkaan ole halunnut tukkia ilmavaa hyllyä täysin kirjoilla, joten pitää vielä vähän miettiä, minne ne loput sijoittelen, sillä nyt kirjoja on näiden edellä mainittujen paikkojen lisäksi epämääräisissä kasoissa vähän siellä ja täällä.

Yksi kaluste sai muuton jälkeen uuden ilmeen uudella päällisellä. Tein keväällä yhteistyötä syyrialaisnaisia työllistävän Ragamufin kanssa, joka luo työpaikkoja pakolaisnaisille ja teettää heillä tekstiiliteollisuuden ylijäämämateriaaleista hauskoja tuoliryijyjä, joilla voi uudistaa vanhan tuolin ilmeen. Ihastuin ideaan alun alkaen bongattuani sen Helsinki Design Weekin verkkolehdestä ja päädyimme lopulta tekemään projektin kanssa pientä yhteistyötäkin. Kiitokseksi yhteistyöstä sain valita itselleni yhden tuoliryijyn, jonka sain viimein kotiin tuossa joulun alla kun yhteisörahoituksen avulla käynnistetyn projektin tuotanto oli saatu pyöräytettyä käyntiin.
Sittemmin Ragamuf-nimellä startannut projekti on saanut uuden RAGMATE-nimen ja aikoo laajentaa toimintaansa useammilla sisustustuotteilla. Luvassa on siis jatkossa tuoliryijyjen lisäksi myös peitteitä, tyynynpäällisiä sekä seinäryijyjä. Vinkiksi mainittakoon, että Ragamuf myy nyt varastoaan varsinaisen verkkokaupan lanseerauksen edellä tyhjäksi, joten jos käsin tehty tuoliryijy kiinnostaa, niin nyt sellaisen voi ostaa 50% alennuksella ja ilman postikuluja. Itse projektista voitte lukea lisää aiemmin tekemästäni postauksesta.

Yleisesti ottaen oli aika ihanaa huomata, että omat kalusteet istuivat tänne uuteen kotiin todella mutkattomasti, eikä tarvinnut hankkia paljoa uutta. Pidän jotenkin siitä ajatuksesta, että vanhat rakkaat kalusteet on huolella valittu ja kulkevat mukana asunnosta toiseen. Opiskeluaikaiset sekalaiset kokoelmat olivat vähän eri juttu, mutta siinä vaiheessa, kun ei ole eletty enää sukulaisten kalustelahjoitusten varassa, niin olen halunnut oikeasti miettiä, millaisista jutuista voisin pitää vielä 10 tai 20 vuodenkin päästä. Ja löytyypä täältä kotoa vielä muutama niitä opiskeluaikaisiakin huonekaluja.
Oma kotini on aikamoinen cocktail uutta ja vanhaa, halpaa ja arvokkaampaa, designia ja kirppariaarteita, perintökalleuksia ja edullisia halpislöytöjä, itse tehtyä ja valmiina ostettua. Tykkään itse juuri siitä, että kokonaisuus ei ole liian harkittu tai viimeistelty ja useimmiten muilta saamani palaute kodistani onkin, että täällä on ihanan kodikasta. Niin kauniilta kuin sisustuslehtien minimalistiset kodit saattavatkin näyttää, itse en usko, että pystyisin asumaan sellaisessa tai pitämään kämppää viime kädessä niin vähäeleisenä. Joten minulle sopii tällainen rönsyilevämpi tyyli paremmin, vaikka tietenkään edes minä en ole immuuni kivoille sisustustrendeille.

Vieläkin täällä kotona on tekemistä ja olen jotenkin hyväksynyt sen, että tämä sisustuksen rakentaminen on nimenomaan prosessi, jolle saa ja pitää antaa aikaa. En halua hätiköidä minkään hankinnan kanssa, vaan katsella rauhassa, kunnes löytyy se täydellinen yksilö. Tästä syystä esimerkiksi olohuoneessa ei vieläkään ole mattoa. Myös taulut odottavat edelleen ripustustaan, vaikka ripustussuunnitelmakin on jo tehty. Mutta mikäpä kiire tässä olisi… :)
Mitäs tykkäätte tuosta hauskasta tuoliryijystä? Entä miltä näyttää noin muuten tämä uusi kotitoimisto?

Kun laajensin String Systemiäni, otin mukaan myös pari vetolaatikostoa, joihin on näppärää jemmata kaikenlaista irtotavaraa ja papereita. Toiselle puolelle hyllykköä olen kätkenyt näppäriin vetolaatikoihin sukat ja alushousut.

Vanha metronomi hyllyn päällä on perintöä isoäidiltäni. Soitin nuorena viulua ja pianonsoiton opettajan työskennellyt isoäitini lahjoitti puisen metronomin minulle harjoittelua helpottamaan.

Kullanhohtoinen kynäteline on tehty vanhojen sälekaihtimien säleistä.

Minulla on ollut tapana organisoida kirjahyllyni värijärjestykseen. :D


Puinen mallinukke on kulkenut matkassani jo yli 10 vuotta Brysselistä monen mutkan kautta nykyiseen kotiin. Sen kaveriksi löytynyt puinen käsi on puolestaan tanskalaisen Hayn.


Sain tämän suloisen potrettipiirroksen uudelta ystävältä viime kesänä lahjaksi.


Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: design, Inspiraatioita, koti, sisustus
Categorised in: Koti