20/12/17
Joulu lähestyy ja sitä myöten myös joulusiivous. Harva asia aiheuttaa perheissä ja parisuhteissa yhtä paljon erimielisyyksiä ja kitkaa kuin siivoaminen ja kotityöt. Keskustelimme tämän viikon podcastissa siivousasioista: kuka meidän porukastamme on neuroottinen jynssääjä, kuka suurpiirteinen huithapeli ja kuka jotakin siltä väliltä? Eli tänään Afterworkin äärellä paljastetaan, millaisia siivouspersoonia olemmet sekä se, että pitääkö ne pölyt nyt pyyhkiä ennen vai jälkeen imuroinnin…
Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa.
19/12/17
Rehellisesti sanottuna tämä tonttu on nyt tässä joulun alla aikalailla takki tyhjänä. Tässä vaiheessa vuotta alkaa olla jokseenkin kaikkensa antanut olo ja odotan oikeasti vain todella paljon, että pääsen hetkeksi äidin ja isän huomaan lepäilemään todella työntäyteisen syksyn jälkeen. Tuumailin, että saatanpa jopa pitää blogistakin pienen joulutauon – ehkä se voisi tehdä ihan hyvää. Olen nimittäin ollut tuntevinani viime päivinä, että taidan taas oikeasti olla pienen loman tarpeessa.
Mitään kamalan ihmeellistä ei ole tässä menneen viikon aikana ehtinyt tapahtua, koska elämä on täyttynyt pääasiassa työhommista, mutta päätinpä silti koota tähän yhteen muutamia mietteitä ja kuulumisia tästä viikon varrelta.
♥ Mennyt viikko on ollut täynnä ihania jälleennäkemisiä ihmisten kanssa, joita en ole nähnyt tosi pitkään aikaan. Rakas ystäväni Martina tuli Tukholmasta asti Helsinkiin juhlistamaan kolmekymppisiään, maailmanluokan kalenterisählääjä Liisa onnistui viimein synkronoimaan aikataulunsa meikäläisen kanssa ja kesällä Alicantessa EU-workshopissa tapaamani Kristián piipahti Helsingissä pikavisiitillä. Olen myös tässä viime päivinä onnistunut tapaamaan monta uutta kivaa ihmistä, joten onpa ollut kivaa, että näihin kiireisiin päiviin on mahtunut myös piristäviä kohtaamisia. :)
♥ Kiireiden ja kivojen kohtaamisten lisäksi menneeseen viikkoon on mahtunut myös murhetta. Ihmissuhdesotkujen lisäksi elämä on taas muistutellut surullisella tavalla hauraudestaan. Antaa aina melkoisesti perspektiiviä siihen, mikä elämässä on oikeasti tärkeää, kun tajuaa, miten äkillisesti tämä kaikki voikaan olla ohi. Kertokaa läheisillenne, että rakastatte ja etsikää heille aikaa kiireisimmänkin arjen keskellä.
♥ Olen onnistunut tuomaan tänne kotiin ihanasti vähän joulun tunnelmaa pienillä asioilla. Joulukukat, valotähti ikkunassa sekä miniatyyrijoulukuusi ikkunalaudalla riittävät tuomaan joulufiiliksen tänne kotikoloon. Glögiä olen litkinyt myös nyt liki päivittäin ja joulutorttuja paistoin eilen jo aamupalaksi. :D
♥ Olen nyt pitkästä aikaa taas alkanut katsoa Frendit-sarjaa alusta ja siinä on kyllä sarja, johon ei kyllästy ikinä. Se on kuin sellainen lämmin viltti, johon kietoutua iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Kurjinkin fiilis paranee aina hitusen Frendien seurassa ja jutut jaksavat naurattaa vielä 20 vuotta myöhemminkin. :)
♥ Frendien seurassa nostalgisoidessani olen pitkästä aikaa löytänyt myös iltaherkuksi vanhan suosikin vuosien takaa. Valion suklaa-nougat-jäätelö on aina vain niin hyvää, että siihen ei vain kyllästy koskaan. Voin silti kokemuksen syvällä rintaäänellä kertoa, että litra kerrallaan on liikaa…
Millaisissa tunnelmissa te muut odotatte lähestyvää joulua? Ja mitä muuten kuuluu tähän päivään ja viikkoon? Onko joku muukin siellä loman tarpeessa?
Kuvituksena tässä jutussa on asu reilun viikon takaa kirpeältä pakkaspäivältä. Olo oli tässä tyylissä vähän kuin joulutontulla, vaikka punaista asussa ei ole huulipunaa lukuunottamatta lainkaan.
takki // coat BikBok*
kaulahuivi // scarf H&M*
farkut // jeans Never Denim*
kengät // shoes Terhi Pölkki*
hansikkaat // gloves A+more (Stockmann)*
pipo // beanie lainattu kaverilta
* saatu blogin kautta / gifted





Photos: Annika Ollila
18/12/17
Yhteistyössä: KICKS
Joulu on rentoutumisen ja rauhoittumisen ja myönnän, että odotan itse joulussa tänä vuonna kaikkein eniten sitä, että saan vain levätä ja nukkua – jouluruokien ja perheen lautapelisessioiden lisäksi tietysti. Muutama vapaapäivä ovat myös otollista aikaa pienelle hemmottelulle: saunomista, kasvonaamioita ja itsensä hoitamista.
Kokosin tähän juttuun muutamia uusia ja vanhoja kosmetiikkasuosikkejani menneen vuoden varrelta vinkiksi teille paitsi ihanaan joululomahemmotteluun myös lahjapaketteihin itselle tai muille, jos pukinkontissa on vielä tilaa. Kaikki jutun ihanat tuotteet löydät Kicks-myymälöistä ja -verkkokaupasta.
Starskin-kasvonaamiot
Aloitetaan vaikka sillä, että minä rakastan kasvonaamioita. Etenkin talviaikaan tai vaikkapa ennen jotakin erityistä juhlahetkeä on ihanaa hemmotella hipiää tehohoidolla. Tykkään itse napata esimerkiksi matkoille mukaan jonkun tällaisen kangasnaamion, joka kulkee näppärästi mukana myös käsimatkatavaroissa eikä vaikuta nesterajoituksiin.
Maailmalla kasvonaamioiden ykkössuosikiksi on noussut Starskin, jonka naamioilla ilmeisesti useampikin Hollywood-stara valmistautuu gaalailtoihin – ja nyt tätä supertähtienkin rakastamaa naamiota saa myös Kicksistä. Omat lempparini tälle herkälle iholle ovat kosteuttava ja ravitseva naamio, mutta valikoimasta löytyy vaihtoehtoja moneen eri tarpeeseen ja eri ihotyypille. Varoituksen sananen: tuo kangasnaamio kasvoilla saattaa näyttää pahaa aavistamattoman läheisen silmissä vähän sellaiselta kauhuleffojen monsterilta, joten suosittelen varoittamaan samassa taloudessa asuvia etukäteen, ellei sitten tieten tahtoen halua säikytellä. :D
Hinta: Starskin-naamio 10,50-16,50€, KICKS
Elizabeth Arden 8 hour cream
Klassikkojen klassikko eli Elizabeth Ardenin 8 hour cream on ollut luottoystäväni meikkipussissa jo vuosikausia. Tämä ihmevoide kosteuttaa rohtuneet huulet ja pelastaa muutkin talvi-ihon kuivat kohdat. Levitän aina yöksi huulille tätä voidetta kunnon kerroksen sekä sipaisen sitä muuallekin kasvoille erityisen kuiviin kohtiin ja aamulla huulet ovat aina unelmanpehmeät. Päiväsaikaan 8-hour-cream ajaa huulirasvan ja vähän huulikiillonkin asemaa. Voiteen tuoksu jakaa mielipiteitä, mutta itse tykkään! Tiedoksi kuitenkin heille, jotka eivät tuoksusta välitä, että tästä on olemassa myös tuoksuton versio.
Tänä talvena klassikkovoide on saanut perinteisen valkoisen pakkauksen rinnalle värikkäämmän sesonkivärityksen, mutta sisältö on siis vanha tuttu.
Hinta: Elizabeth Arden 8 hour cream 41€, KICKS
Buxom-luomiväripaletti
Tämän vuoden yksi ehdottomasti parhaista meikkilöydöistäni on ollut luomiväri, jota en oikeastaan aiemmin ole arkimeikissäni osannut käyttää lainkaan. Innostuin syksyllä Urban Decayn terrakotta-sävyisestä Naked Heat -paletista niin, että sittemmin olen käyttänyt luomiväriä melkein joka päivä. Se on aikamoinen muutos ihmiselle, joka ei aiemmin käyttänyt luomiväriä koskaan. Nyt kun olen innostunut luomiväreistä, yksi ehdottomasti mainitsemisen arvoinen vinkki on kosmetiikkamerkki Buxom, joka on tunnettu paitsi huulia turvottavista huulikiilloistaan, myös kustomoiduista luomiväripaleteistaan.
Buxomilla on olemassa luomiväripaletteja niin valmiiksi koottuina kuin tyhjinäkin ja tyhjään palettiin voit siis itse valita mieleisesi sävyt tarjolla olevista vaihtoehdoista. Kokosin itse oman palettini Naked Heatin inspiroimana tuollaisessa punertavan ja oranssinhehkuvassa värimaailmassa. Idea on sinänsä loistava myös lahjaksi, että voit ostaa ystävälle vaikkapa tyhjän luomivärikotelon, valita siihen muutaman värinapin ja antaa ystävän täyttää loppuosa paletista itse valitsemillaan suosikkisävyillä.
Hinta: Buxom tyhjä luomivärirasia 15€ ja värinapit 11€/kpl, KICKS
Tromborg Facial Mist -kasvosuihke
Olen tänä vuonna löytänyt kunnolla käyttöön erilaiset kasvosuihkeet ihonhoidon tueksi. Facial mist -kasvovettä voi käyttää ihan normaaliin tapaan pumpulin avulla kasvojen puhdistuksen viimeistelyssä tai suihkuttelemalla sitä kosteusvoiteen alle tai päivän mittaan meikin päälle ekstrakosteutta antamaan. Itselle kasvosuihkeista on tullut olennainen osa päivittäistä kauneusrutiinia: suihkautan aina kasvopesun jälkeen puhtaalle iholle pullosta hieman kosteutusta ennen ihoöljyn ja kosteusvoiteen levittämistä.
Tanskalainen Tromborg on selektiivinen ja ammattilaiskäyttöön tarkoitettu luonnonkosmetiikkasarja, joka on erikoistunut hellävaraisiin ja tehokkaisiin eteerisiin öljyihin, jotka sopivat kaikille ihotyypeille. Itse olen ihastunut erityisesti herkälle ja kuivalle iholle sopivaan kehäkukkasuihkeeseen, joka jättää iholle tosi ihanan tunnun.
Hinta: Tromborg Calendula Water Facial Mist 32€, KICKS
100BON -tuoksut: Naranga & Santal Citronné ja Ecru de Thé & Gingembre
100BON on ranskalainen parfyymivalmistaja, jonka kaikki tuoksut on valmistettu täysin luonnollisista ainesosista. 100BONin tuoksuvalikoima sisältää kivalla tavalla persoonallisia parfyymeja, joiden joukosta omiksi suosikeiksini nousivat sitruksinen Naranga & Santal Citronné sekä inkiväärinen Ecru de Thé & Gingembre. Tykkään siitä, että tuoksut on valmistettu luonnonmukaisesti sekä siitä, että niissä on vähän perinteisiä kukkais- ja vesituoksuja jännittävämpiä tuoksumaailmoja.
Tuotteet ovat ekologisia, pakkaukset uudelleen täytettäviä sekä kierrätettäviä ja pulloja on olemassa useampaa eri kokoa, joista pienin on paitsi ystävällinen myös pienemmälle lahjabudjetille, erittäin näpsäkkä matkakoko mukaan reissuun.
Hinta: 100BON-tuoksut 50ml 47,40€ & 10ml 15,80€, KICKS
Bongasitteko vinkeistäni vanhoja tuttuja suosikkeja? Entä mitkä kosmetiikkatuotteet ovat teidän parhaita vinkkejänne joulun hemmotteluhetkiin ja lahjapaketteihin? Huikattakoon tässä vielä, että KICKS-verkkokaupassa valikoima on jonkin verran itse myymälöitä laajempi ja vain verkkokaupassa myydään esimerkiksi Byredon tuoksuja, Urban Decayn meikkejä, Kiehlsin ihonhoitotuotteita sekä monia monia muita brändejä. :)
Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia