Satunnaisia mietteitä viikon varrelta

Tätä postausta ei voi aloittaa kuin yhdellä lauseella: HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ 100-VUOTIAS SUOMI! <3 On jännittävää, miten pitkältä ja lyhyeltä tuo 100 vuotta samanaikaisesti tuntuu. Niin lyhyeltä, että omat isovanhempanikin ovat ehtineet elää aikana ennen Suomen itsenäistymistä, mutta niin pitkältä, että nuoremmat sukupolvet ehkä pitävät itsenäisyyttä jollain tapaa itsestäänselvyytenä.

Olen itse saanut lukea todella mielenkiintoisia tarinoita sota-ajoista sekä sukuni historiasta, sillä isomummini on aikaan kirjoittanut tarinansa ja muistelmansa talteen jälkipolville. Lisäksi suvustamme on tehty myös sukututkimus joka olisi kiinnostavaa jossain vaiheessa kahlata läpi. Omat juureni ovat osaltaan Karjalassa ja on aika mieletöntä, että isoisoäitini on hoksannut tallentaa muistoja niiltä ajoilta. Se auttaa ymmärtämään, että 100 vuoden itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys.

Tuntuu, että tänään kuitenkin on joka kanava täynnä itsenäisyyspäivään liittyviä tarinoita, niin tuumasin, että jos tekee välillä mieli lukea ja miettiä jotain ihan muutakin, nyt olisi luvassa taas satunnaisia mietteitä viikon varrelta.

Kuvituksena on jälleen yksi arkistoihin unohtunut asu alkusyksyltä. En varsinaisesti ole omistanut ollenkaan pikkumustaa ja tämä mekko on lähin minun kaapistani löytyvä versio klassikkomekosta, vaikka avoimine selkineen se ei ihan joka tilaisuuteen sovikaan. Ajattelin kuitenkin, että jonkinlainen juhlatyyli voisi tänään olla paikallaan. :)

♥ On jotenkin liikuttavaa, että tässä joulun alla siitä on nyt jo muodostunut jonkinlainen perinne, että minä autan mummokaveriani hakemaan vintiltä hänen joulukranssinsa ja -kynttelikkönsä. Tämä tehtiin yhdessä viime vuonna ja nyt viime viikolla kävimme taas penkomassa vinttiä yhdessä. <3

♥ En oikein tiedä, onko naapurini vain todella syvästi nukkuvaa tyyppiä vai onko hänellä kenties unohtunut joku herätyskello herättämään vääränä ajankohtana, sillä JOKA PÄIVÄ naapurissa pauhaa sellainen vanhan koulun piipittävä herätyskello helposti noin tunninkin putkeen. Ehkä tämä on hänen analoginen versionsa torkutuksesta? Onneksi infernaalinen piipitys ei kuulu makuualkoviini, vaan raikaa vain eteisessä sekä rappukäytävässä. Olisipa minullakin moiset unenlahjat…

♥ Nukkumisesta puheen ollen… Mainitsin jo viime viikolla, että herääminen on talven myötä vaikeutunut ja olen isosta työmäärästä johtuen yksinkertaisesti vain aika väsynyt. Siitä huolimatta herään usein aamulla jo hiukan ennen herätyskelloa enkä välttämättä saa unta enää uudelleen. Saatan siis aloittaa työt melkein heti herättyäni, mutta koska en ole nukkunut ihan riittävästi, niin monesti tunnin-parin työskentelyn jälkeen tulee ikään kuin uusi väsymys, joka saattaa olla niin voimallinen, että nuokahtelen tietokoneeni äärellä. No, muutamana harvinaisena aamuna, kun siihen on ollut mahdollisuus, olen tässä vaiheessa laittanut läppärin hetkeksi pois ja antanut itseni nukahtaa uudelleen. Ai hemmetti, miten tyydyttävää se onkaan! Ja sitten olen herännyt ehkä puolisen tuntia tai tunnin myöhemmin huomattavasti pirteämpänä uuteen päivään taas. :D

♥ Olen ollut mukana viemässä eteenpäin Vaakakapinan sanomaa ja tänä syksynä telkkariin rantautunut Jenny+ -ohjelma on yksi kiinnostavimmista aikoihin. En ole katsonut säännöllisesti ihan joka jaksoa, mutta viime viikolla, kun näin Saara Sarvaksen videopätkän äitinsä kanssa, en voinut kuin itkeä. Saara on ystäväni, joten tietysti tarina tuntui sitä varten ehkä tavallistakin koskettavammalta, mutta pätkää katsoessaan kyllä tiedostaa, että tätä tapahtuu joka päivä jollekulle. On ihan todella hyvä, että kaikesta tästä vihdoin puhutaan rakentavasti ja armollisesti sekä kestäviä ratkaisuja sekä toimintamalleja tavoitellen.

♥ En ole varsinaisesti koskaan ollut mikään ihmelapsi viherkasvien hoidossa, mutta nyt olen selvästikin onnistunut tekemään edes jotain oikein, sillä valtavan kokoinen kumisutipuuni puskee uutta hentoisen vihreää lehteä aivan periksiantamattomalla innolla. Jee!

♥ Ei jotain hyvää, ellei jotain vähän huonompaakin… Nimittäin vaikka kumisutipuuni kukoistaa täyttä häkää, se veikeä ananas corona sekä ihastuttava käpypalmu ovat huolestuttavasti vähän ruskistuneet lehdiltään. Jos joku osaa neuvoa, mikä on ongelma, niin please share! Valon puute? Liikaa/liian vähän kastelua? Kasvit ovat molemmat asunnon valoisimmassa paikassa, mutta tähän vuodenaikaan voi olla, että sekään ei riitä.

♥ En koskaan muista juoda päivän aikana tarpeeksi vettä ja olen kokeillut kaikkea mahdollista muistuttelevista kännykkäsovelluksista lähtien. Ainoa toimiva keino minulla on pitää jatkuvasti vesipulloa vierellä. Ja olennaista on, että vesi on nimenomaan pullossa, ei lasissa. Minä en osaa juoda vettä lasista kuin ruoan kanssa. Siinä nimittäin käy aina niin, että otan vain hörpyn ja loput jäävät juomatta. Pullosta juodessaan saa ikään kuin ”pakotettua” nestettä kurkusta alas enemmän kerrallaan, joten toimii juuri tällaiseen pakkojuottamiseen, jota joudun itse harrastamaan. :D

Kauppojen muovipullot käyvät aina jossain vaiheessa jotenkin ällöttäviksi ja inhoan juoda sellaisesta ”pillillä” varustetusta treenipullosta. Keksin hiljattain, että olen jostain saanut joskus lasisen juomapullon ja nyt olen sittemmin käyttänyt kotona sitä aivan innoissani. Kätevää on se, että pullon voi pestä tiskikoneessa ja onpa se paljon kauniimpikin kuin perus-muovipullo. Suosittelen, jos riittävä nesteytys on jollekulle muullekin haaste!

♥ Pizzan intohimoisena rakastajana minulla on tässä kaupungissa muutamia ylivoimaisia suosikkipaikkoja, joista Tenho on yksi ja Putte’s toinen. Muitakin on eli pitää varmaan joku kerta tehdä juttu omista lempparipizzerioistani Helsingissä. :) Mutta nyt on koittanut pienimuotoinen tragedia, sillä olen aina tykännyt ihan erityisesti Putte’sin gluteenittomasta pizzapohjasta, vaikka en gluteenitonta ruokavaliota noudatakaan. Olen siis jopa maksanut ekstraa siitä, että saan vain sen gluteenittoman pohjan, koska se on minusta paremman makuinen. Ajatus saattaa kuulostaa kummalliselta, sillä yleensä gluteenittomat leipomotuotteet ovat mitä ovat, mutta tämä ihastus löytyi ja syntyi ihan vahingossa, kun maistoin kaverini pizzaa (tietämättä, että siinä oli gluteeniton pohja) ja välittömästi tuohtuneena puuskahdin, että miksi hänen pizzapohjansa maistui paljon paremmalta kuin omani. :D

No se tragedia on siis se, että tuon kyseisen gluteenittoman pizzapohjan valmistaja on lopettanut tyystin sen tekemisen eikä sitä nimenomaista herkkua siis enää saa Putte’sista! Toivottavasti saavat tilalle keksittyä pian jotakin vähintään yhtä hyvää, koska ikävä niitä ekstrahyviä pohjia kohtaan on kova.

♥ Ajaudun aina välillä kaikenlaisiin omituisiin ja ilahduttaviin spontaaneihin tilanteisiin ja keskusteluihin, kun menen avaamaan suuni milloin missäkin. Viime viikolla olin iltamyöhällä tulossa kotiin raitiovaunussa, kun viereen pöllähti hieman tuiskeessa oleva tyttöjoukko. Kuuntelin vierestä tyttöjen juttuja ja nauratti, kun yksi mimmeistä löysi punaviinitahran pipostaan (!). Se oli jo taitavasti sotkettu! Ajauduin tyttöjen kanssa juttusille ja kaksi heistä jäi sattumalta samalla pysäkillä poiskin. Koska tunnelma oli niin mahtava, päätimme hetken mielijohteesta lähteä kolmen kesken vielä jonnekin ”yksille”. No, ravintolan ovelle päästessämme selvisi, että se oli sulkeutumassa jo puolen tunnin kuluttua, joten luovuimme ajatuksesta. Päätimme kuitenkin, että tämä idea pitää toteuttaa ja vaihdoimme yhteystietoja uudet illanistujaiset sopiaksemme. Haha. Terkkuja Annika ja Marianne – vaikutitte molemmat ihan huipuilta eli siitä uusintaa odotellessa!

mekko // dress H&M

kengät // shoes Terhi Pölkki

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Johanna Piispa

Makeup: Sanna Riikonen / Armani / Stockmann

Tags: höpötyksiä, hyvinvointi, kukat, Mietteitä elämästä, muoti, Päivän asut, Ruoka

Categorised in: Elämä, Kulttuuri, Muoti