31/10/17

Tiistai-illan ihana elektroherkku

3 74

Minulla on ollut viime aikoina tavoitteena, että julkaisisin jonkun musavinkin joka viikko, mutta musiikkipostaukset ovat joutuneet hetkittäin väistymään muun sisällön tieltä. Itse asiassa nämä musiikkijutut ovat minulle itselleni intohimoisena musadiggarina yksi blogin rakkaimmista kategorioista. Ja tiedän, että siellä ruudun toisella puolen on myös pieni mutta innokas joukko, joka seurailee blogissani juuri näitä musiikkivinkkauksia, vaikka suurta yleisöä nämä eivät ehkä niin kiinnostakaan.

Tänään jakoon pääsee biisi, joka on ihan omiaan tuolla loppusyksyn pimeillä kaduilla viilettämiseen. Fort Romeaun Folle-biisin tahtiin kipittäessä nousee nimittäin jalka kevyesti. Taiteilijanimen takana piileksii elektromusiikkia tuottava britti-dj Michael Greene, joka on tuotteliaana kaverina julkaissut tänä vuonna peräti kolme ep:tä. Jo pari vuotta sitten julkaistulla Insides-levyllä ilmestynyt Folle on oma lempparini, mutta kannattaa ehdottomasti tutustua muuhunkin tuotantoon – kerrassaan loistavaa settiä. Jos tanssijalkaa kutkuttava elektro, syntikkasoundit ja herkulliset biitit sytyttävät, niin tsekkaa tämä!

Tags:

Categorised in: Musiikki

3 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Anne

    Itse kuulun juuri siihen joukkoon, joka pitää näistä musapostauksista, ja erityisesti juuri siksi, että biisit osuvat niin hyvin omaan musiikkimakuuni ja tarjoavat yleensä kiinnostavaa kuunneltavaa. Usein nimi on tuttu, mutta ei olisi ehkä muuten tullut kuunneltua ilman postausta, ja muutenkin mukava lukea muutama sana myös taustoista.

    Pidän kyllä monista muistakin kirjoituksistasi, joten kiitos mukavan monipuolisesta blogistasi! :)

Related posts