28/10/17

Huultenrajauksia ysärityyliin ja uudet kynnet

26 81

Viimekertaiset vihreät glitterkynnet ovat olleet yksi kaikkien aikojen omista suosikeistani, ja saamani palautteen perusteella vaikuttaisi siltä, että myös yksi yleisön lemppareista. Eikä ihme. Ne olivatkin niin ihanat, että olisi melkein tehnyt mieli porskuttaa samalla tyylillä vielä toinen kuukausi putkeen. Se tuntuisi kuitenkin tylsältä, joten tällä viikolla kynnet saivat ihan toisenlaisen sävyn… Mutta lähdetäänpä nyt liikkeelle siitä, että mikä hitto tämä väri on? Hivenen punaiseen taittava vaaleanruskean sävy muistuttaa minua itseäni niistä jokseenkin mielenkiintoisista huultenrajauskynäkokeiluista, joita tein joskus 90-luvun puolivälissä. :D

Sävy näyttää tosi kauniilta kynsissä ja sopii tällaiseen kalpeaan ihonväriin hyvin, mutta en ole vielä tavannut muutaman päivän aikana ketään, joka olisi osannut nimetä tämän värin. Ysäriruskea? Harmaantunut tiili? Tumma nude? Tässä muutamia ehdotuksia, joita olen saanut, mutta jos tulee mieleen jokin osuvampi, niin antakaahan kuulua kommenttiboksin puolella! Odotan myös muilta 90-luvulla ruskeita huultenrajauskokeiluita tunnustuksia.

Vauhdittaakseni muiden tunnustuksia jaan myös yhden omistani. Ikää oli varmaankin noin 12 vuotta, kun kävimme ystäväni Katin (kyllä, juuri se KN Collectionin Kati) ostamassa Seppälästä huultenrajauskynät. Sävyn piti olla mieluiten jokin oikein tumma ruskea, joten kun huulimeikeistä ei löytynyt tarpeeksi tummaa sävyä (SOS!), niin siirryimme kajal-valikoimaan. Sieltä valikoitiin tarpeeksi tumma ruskea kynä, jolla sitten maalattiin huulet niin, että tehtiin voimakkaat rajaukset, sudittiin päälle huulirasvaa ja häivyteltiin tummia kynärajauksia kevyesti huulten keskiosaa päin. Näppärää oli, että samalla kynällä pystyi sitten kivasti meikkaamaan myös silmät – tosin itsehän harrastin näitä villeimpiä meikkikokeiluja vain kotibileissä, en sentään arkena. Omasta mielestämme näytimme tietenkin tässä upeassa lookissa aivan uskomattoman cooleilta. Luojan kiitos näistä kokeiluista ei ole kuvatodisteita… Mutta te lapsukaiset, jotka ette ole eläneet tätä aikaa, niin googlatkaa hakusanoilla ”90s lip liner”. :D

Geelikynnet sponsoroi Bio Sculpture.

Translation: My new nails with a 90s vibe. But tell me, what the hell do you call that colour?

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , ,

Categorised in: Kauneus

26 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Mymmeli

    Värihän on tietenkin toffee!

    • Tämä on kieltämättä aika toffeinen sävy, mutta livenä ehkä vähän liian punertava. Keksimme Instagramin puolella termin ruusutoffee? :D

  • Eeva

    Noihan on ihan Jacky makupalan väriset! Sellanen maitosuklaavanukas!

    • Mmm, alkoi heti tehdä mieli Jackya. :D Sävy on luonnossa vähän maitosuklaavanukasta punertavampi, mutta samaa sävymaailmaa kyllä!

    • Katri K

      Suklaatoffee oli ensimmäinen mielleyhtymä minullakin :)

    • Tässä on ehdottomasti kyllä sellaista toffee-vivahdetta, mutta nämä ovat vähän sellaiset kynnet, jotka näyttävät eri valossa ihan erilaisilta. Tajusin vasta jutun julkaistuani, että kuvissa kynsien sävy on ruskeampi ja luonnossa hitusen punertavampi. Mutta toffee on kylllä lähellä!

  • En tiedä mikä värin nimi olis, mutta tulee kyllä juurikin mieleen ysärihuulet, etenkin nyt kun sanoit! :D Haha, onneksi en ollut itse vielä tuohon aikaan meikkaamisiässä vielä :D

    • Kiitä onneasi. :D Minä kiitän onneani, että siihen maailman aikaan ei vielä ollut kännykkäkameroita tai selfie-kulttuuria…

  • Valeria

    Kyllä sanoisin että väri on ”kameli”

  • Pauliina

    Mä sanoisin, että väri on terracotta!

    • Pauliina

      Viesti lähti hieman aikaisin.. mutta siis sellainen vaaleahko terrakotan väri, oranssihtava vaalea ruskea :-D hyvä väri kynsissä joka tapauksessa, oli nimeltään mikä hyvänsä!

      • Itse asiassa terracotta näytti sitä vielä googlaillessani aika napakympiltä! Moni mieltää tosin terracotan huomattavasti oranssimmaksi, mutta noissa googlen kuvahaun tuloksissa tuli aika oikeansävyisiä osumia kyllä. :)

  • Katja

    Maksamakkara :)

  • Hanna

    Mutta nythän on ysärirajaukset taas muodissa! Näitä on joissakin netin syövereissä alkanut näkyä. Eli saa taas kaivaa sen kajaalin esiin ;) Itse laitoin tumman rajauskynän kanssa myös huulipunaa, mutta sen sävy oli aina vaaleampi mitä kynän. En ajatellut kokeilla tätä tyyliä enää, mutta se rusehtavan punainen huulipuna vuosien takaa on alkanut pyöriä mielessä…

    • Minä en (luojan kiitos) ole vielä törmännyt noihin tummiin rajauksiin vaaleilla huulilla. :D Mutta näitä tämän sävyisiä huulipunia olen kyllä bongaillut ja vähän niistä jopa tykännytkin.

  • Iiro Andersson

    Olen aina kuvitellut, että malva olisi jotain tuollaista. Tosin nyt, kun asiaa tarkemmin ajattelen, en keksi minkä vuoksi tämä kuvitelma on syntynyt. :)

    • Piti oikein itsekin googlata, että minkä värinen on malva. Itse olin taas kuvitellut sen sellaiseksi kermaisen valkoiseksi, mutta näköjään mentiin aivan metsään molemmat. :D

  • Roosaaa

    Minä käyn myös laittamassa mariannella kynsiä ja sanoin hänelle keskiviikkona kun kävin huollossa, että mun on aivan pakko saada ne vihreät glitteri kynnet mitkä jennilläkin oli. ;) ja voin sanoa, että nää on IHANAT. Eli kiitos näistä kynsi inspiraatioista. :)

  • Paula

    Terrakotta tai maitosuklaa tai ihan vaan punaruskea:)

    • Terrakotta on ehkä näistä lähimpänä sävyä luonnossa. Punertava maitosuklaa osuisi myös aika kohdalleen. :)

  • Alli A

    Oh! Lumenella oli joskus ysärinä tällainen sävy. Muistan kun olin nähnyt samaa väriä äitini ystävällä kynsissä ja olin onneni kukkuloilla, kun pääsin ostamaan oman samansävyisen kynsilakan. Tuolloin väri muistutti mielestäni maitosuklaata, nyt mieleen tulee myös sellaiset mummosukkikset :D.

Related posts