16/10/17

Viikon ajatus: elävästä elämästä

4 67

Okei, rehellisyyden nimissä en ole ehkä koskaan onnistunut tunkemaan avaimiani epähuomiossa jääkaappiin, mutta kyllä näitä arjen hohdokkaita hetkiä tulee vastaan liki viikoittain. Varmaan ovat aika monelle tuttuja esimerkiksi sellaiset, kun etsitään hädässä avaimia, jotka ovat kädessä, aurinkolaseja, jotka ovat päässä tai kännykkää, johon parhaillaan puhutaan.

Toissaviikolla puolestaan onnistuin pruikkaamaan saippuaa pumppupullosta suoraan omaan silmääni – voin kertoa, että kirvelee. Jouduin myös meikkaamaan yhtenä aamuna kaksi kertaa uudelleen, kun ensimmäisillä kahdella (!) kerralla unohdin meikkivoiteen ja ehdin jo laittaa puuterin ensin. Siinä kohtaa mietin, että miten pihalla voi unenpöpperöissään olla, jos tekee saman mokan kahdesti peräkkäin… Tosin jälkikäteen kuulin, että meikkivoiteen voi kai levittää puuterin päällekin ehkä (tosin ei ehkä toimisi näin pintakuivan ihon kanssa). Mutta että kyllä sitä tulee arjessa häslättyä aika tiiviiseen tahtiin. Nämä nyt ovat kaikki olleet mokina ihan harmittomia, onneksi. Mitenkäs te muut? Jakakaa viimeisimmät sähläyksenne maanantain kunniaksi?

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: ,

Categorised in: Elämä

4 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Juu niin tuttu tunne! :D

    Mulla on käynyt niin, että olen yrittänyt töihin mennä kotiavaimilla. Tai toinen kun yritän avata auton lukon työpaikan avaimilla :D tietää olevansa liian väsy ja tehneensä töitä tarpeeksi.. :’D

    Välillä käynyt niin, että kun tulen illalla töistä kotiin, rakas koirani tulee perinteisesti vastaan. Meillä on tapana aina kuivata tassut kun palaamme lenkiltä kotiin. Noh töiden jälkeen olin pää sumussa ja havahduin kun alotin kuivaamaan koiran tassuja. Hänen ilmeensä oli kyllä hyvä, ”noh tee vaa jos kerta haluat” :D

    Usein käyny niin, että pesin aamulla hampaat ja pesen ne uudestaa hetken kuluttua.. mietin vaan että pesinkö vai en nii pesenpä uudestaan :D

    Meikkailussa on kerran käynyt, että laitoin rajaukset ja luomivärit. Ihmettelin että onpas hassun näköinen kunnes tajusin että ripsari puuttui. Onneksi en sen näköisenä mennyt haastatteluun asti :D
    Käytän yhdistelmä puuteria niin ei voi jäädä meikkivoide laittamatta :) tämäkin varmasti sattuisi minulle. Toimin usein liikaakin automaatiolla… :D

    • Kuulostaa tutulta. Kai tuo sählääminen jonkin verran kertoo väsymyksestä eli pitäisi varmaan vain saada yöunia parempaan jamaan, kun alkaa ilmetä tällaisia ”oireita”. :D Tuo hampaidenpesun unohtuminen on minullekin tuttu juttu. Olen tosin keksinyt siihen hyvän tekniikan, miten asian voi tarkistaa. Yleensä hammasharja on vielä kostea, jos hampaat on pesty ja jos taas kuiva, todennäköisesti en vielä ole pessyt hampaitani. Olen kylläkin miettinyt, että onko ihan normaalia, että tällaista joutuu tuolla tavalla tsekkailemaan…

      Tuo rajaus-asia on myös käynyt meikatessa lukemattomat kerrat eli olen unohtanut lopulta laittaa ripsivärin kokonaan. Joskus jopa jotkut lehtikuvat otettiin minusta niin, että minulla oli pelkät rajaukset silmissä eikä ripsaria ollenkaan, kun aamulla olin taas lähtenyt lahopäänä liikenteeseen. Onneksi omat ripseni ovat siinä määrin tummat, ettei nyt aivan hyppinyt silmille tuo ripsivärin puuttuminen. :D

  • Miisku

    Haha, tämä postaus osui sopivaan päivään:D Itse etsin aamulla työpaikan kulkukorttia, jota ei meinannut löytyä mistään. Vedin vaatekaapin hyllyjen sisällönkin lattialle ja kurkussa alkoi itku kuristaa. Kunnes keksin kurkata yhteen keittiön kaappiin ja kas, siellähän se oli Mustin ja Mirrin pussissa kera perjantaina ostettujen kissanruokien. ;-) Ja kurja homma on, että näitä sattumuksia alkaa olla melkoisen usein (ja dementiaikä kuitenkin on vielä vuosikymmenten päässä)..

  • Miisku

    Ja äskeisen kommenttini kirjoituksen jälkeen lähdin keittiöstä nostamaan keitetyt kananmunat pois kiehuvasta kattilasta vain huomatakseni, että pelkkä vesihän siellä kiehui ja munat olivat vielä pöydällä kotelossa. ;) Selkeästi maanantai.

Related posts