8/10/17

Liila päivä ja satunnaisia mietteitä viikon varrelta

5 83

Tänään on taas yksi niistä päivistä, kun tuntuu hurjan vaikealta koota ajatuksia. Päässä pyörii miljoona pientä ajatusta, mutta fiilis on liian levoton siihen, että kykenisi keskittymään ja syventymään postauksen verran vain yhteen. Niinpä ajattelin, että voisi olla hyvä hetki sellaiselle sekalaiselle ajatuskokoelmalle. Vuorossa on siis päivän asu sekä sekalainen kattaus ajatuksia tältä päivältä ja viimeisen viikon ajalta.

♥ Olen kertonut tämän ennenkin, mutta inhosin liilaa väriä pitkään oikein intohimoisesti. Julistin kuinka kyseinen väri ei sovi yhtään kenellekään (paitsi tummaihoisille), mutta kappas vain, tässä sitä nyt ollaan liilaan pukeutuneena ja oikein tyytyväisenä. Mielipiteet muuttuvat ja ehkä ihan hyvä niin. Olisin paljon enemmän huolissani, jos olisin edelleen kaikesta samaa mieltä kuin 13-vuotiaana…

♥ Olen tällä hetkellä jotenkin ihan suunnattoman onnellinen tästä omasta kodista. Erityisen mielissäni olen ikkunan takana syksyn väreissä hehkuvista vaahterapuista, jotka tekevät harmaista sadepäivistäkin vähän iloisempia. Tuntuu myös siltä, että nyt kun olen vähän saanut asuntoa kuntoon ja järjestettyä, mieli on täällä kotona levollisempi. Enää ei ole sellainen olo kotiin tullessa, että täällä odottaa vain loputon tehtävälista keskeneräisistä hommista, vaikka tekemistä vielä riittääkin.

♥ Mummokaverin kuulumiset tuntuvat aina kiinnostavan Pupulandian seuraajia. Pitkän reissun takia mummotreffeihin tuli hetken verran taukoa, mutta olipa ihana jälleennäkeminen taas tällä viikolla. Mummokaveri oli leiponut ensimmäistä kertaa vuosien tauon jälkeen omenapiirakkaa. Joimme siis teetä ja herkuttelimme itse tehdyllä piirakalla.

♥ Mummokaverista puheen ollen… Meillä on usein tapana tilata Woltilla ruokaa kotiin yhdessä ja yhdeksi suosikiksemme on muodostunut salaattiravintola Pupu (hahaa!), josta saa tosi herkullisia ja täyttäviä salaatteja. En ole itse mikään suunnaton salaattien ystävä, sillä usein tuntuu, että nälissään kaipaa jotakin lämmintä ruokaa, mutta jos mieli tekee keveämpää, niin Pupun salaateista on tullut sekä minun ja mummon lemppareita. Voin suositella!

♥ Pääsin eilen kokemaan jotain aika unohtumatonta ja ainutlaatuista, sillä sain kunnian vierailla television Lotto-lähetyksessä. Olin kesällä mukana Veikkauksen mielenterveystyöstä kertovassa kampanjassa ja Veikkaukselta pyydettiin, suostuisinko mukaan kertomaan aiheesta Lotto-lähetyksessä. Aihe on tärkeä sekä yhteiskunnallisesti että minulle myös henkilökohtaisella tasolla, joten lähdin mielelläni mukaan puhumaan tärkeästä teemasta. Vasta paikan päällä minulle selvisi, että saisin itse kunnian painaa lottokoneen käyntiin – unelmapesti! :D Harmi, etten päässyt tekemään kenestäkään miljonääriä, sillä eilen ei tullut yhtään täysosumaa. No, onpahan ensi viikolla sitten taas isompi potti jaossa!

♥ Olen ollut ihan mykistynyt siitä, miten kivan vastaanoton Afterwork-podcastimme on saanut. Tuntuu, että vähän väliä ihmiset tulevat ihan naamatusten kiittelemään ohjelmasta. En ole osannut ollenkaan odottaa näin mukavaa vastaanottoa, joten se on ollut tosi iloinen yllätys. Tämä podcast-kausi on nyt ehtinyt puoleen väliin eli vielä viisi jaksoa on luvassa. Olisi kiva kuulla, kiinnostaisiko teitä kuunnella jatkossakin? Ja millaisista aiheista toivoisitte keskustelua?

♥ Luin viime kesänä aika mukavan kasan kirjoja ja lukuinto on säilynyt syksyyn asti, vaikka arjessa aina tuntuu, että lukemiselle onkin vähemmän aikaa. Reissut ja julkisissa kulkuvälineissä istutut tuokiot ovat aina hyviä hetkiä lukemiselle ja tällä hetkellä on meneillään muutama vuosi sitten Hesarin kirjallisuuspalkinnon voittanut Kissani Jugoslavia, jonka on kirjoittanut kosovolaistaustainen kirjailija Pajtim Statovci. En ole vielä päässyt romaanissa edes puoliväliin, kun olen jo suorastaan valaistunut. Kirja tarjoaa todella mielenkiintoisen kurkistuksen maahanmuutto-teemaan sekä albanialaiseen mielenmaisemaan. Todella vahva suositus!

♥ Olen tosi onnellinen siitä, että vaikka minulla omaani nähden hyvin erilaisessa elämäntilanteessa olevia ystäviä, elämän muuttuvat kiemurat eivät ole ajaneet meitä erilleen. Muutamalla parhaista ystävistäni on jo perhe, mutta heillä riittää yhä aikaa myös minulle, ihan erilaisten arkisten murheiden ja tilanteiden kanssa painiskelevalle ystävälleen. Olen siitä tosi kiitollinen, koska olen myös nähnyt sivusta toisenlaisia tarinoita. Lämpöiset terkut siis rakkaista rakkaimmalle Katille, jonka arkihärdellin keskelle Jenni-täti on aina tervetullut ja jonka kodissa tunnen aina olevani osa perhettä. Samoin kuin muillekin rakkaille ystävilleni, jotka lapsiperheen kiireisestä arjesta huolimatta raivaavat kalenteristaan aikaa myös ystäville.

♥ Ylipäänsä tunnen oloni ihan valtavan onnekkaaksi, että minulla on niin ihania ystäviä elämässä. Olen viime aikoina jotenkin halunnut oikein tietoisesti pysähtyä asian äärelle, koska se ei oikeasti ole itsestäänselvyys, että elämässä on sellaisia oman henkisiä, rakkaita tyyppejä, joille voi olla tukena monenlaisissa murheissa ja joille voi itse soittaa, kun kaipaa näkemystä, lohdun sanaa tai lämmintä halausta. On ollut myös ihana huomata, että vielä näin aikuisenakin elämään tupsahtelee säännöllisin väliajoin uusia ihmisiä, joista voi tulla hyvinkin nopeasti tärkeitä. En tiedä, mikä lie sunnuntainen sentimentaalisuuspuuska täällä on meneillään, mutta skoolaan teekuppini kanssa teille upeille tyypeille, joita saan ystävikseni kutsua.

♥ Tämä syksy ehti tuon jenkkireissun aikana loikata sääolosuhteissa sellaisen harppauksen eteenpäin, että minulla on nyt arkistoihin ikuistettuna liuta sellaisia asuja, jotka eivät yhtään toimi näissä tämän hetken koleissa säissä, mutta saatte nyt silti vielä vähän leudompien säiden asuinspiksiä, koska olisi sääli jättää kivat tyylit julkaisematta. Silloin kun nämä tämän postauksen kuvat napattiin, varpaat tarkenivat vielä sandaaleissa (jotka muuten matchaavat mahtavasti liilaan neuleeseeni). Nyt saattaisin valita vähän toisenlaiset kengät kokonaisuuteen… Jos väriteemassa haluaisin pysytellä, niin ehkä nämä lenkkarit voisivat olla aika täydellinen valinta.

Mitä teille muille kuuluu tänä syksyisenä sunnuntaina?

neulepusero // sweater H&M*

farkut // jeans & Other Stories

sandaalit // sandals Maryam Nassir Zadeh (Minimal Nordic)*

aurinkolasit // sunglasses A+more (Stockmann)*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Vesa Silver

Tags: , , ,

Categorised in: Elämä, Muoti

5 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Related posts