Mietteitä pukeutumisetiketistä ja hätäasu

Tässä työssä sähköposti täyttyy kaikenlaisista kutsuista jos jonkinlaisiin kekkereihin ja kissanristiäisiin, ja yllättävän usein saa jännityksellä miettiä, että mitenköhän mihinkin tilaisuuteen tulisi pukeutua. Vaikka moni tuskailee pukukoodien kanssa, ne ovat juhlijan kannalta itse asiassa aika ihana ja armollinen keksintö: kun kutsussa on selkeästi ilmoitettu, millaista pukeutumista toivotaan, on asun valinta huomattavasti helpompaa. On nimittäin aikamoisen kuumottava tilanne pelmahtaa juhliin reilusti yli- tai alipukeutuneena. Vaikka usein sanotaan, että alipukeutuminen on aina pahempi moka kuin ylipukeutuminen, on se silti kiusallista, jos itse on viimeisen päälle ykköset yllä ja muut ovatkin farkuissa.

Olen kerran itse ilmestynyt tilaisuuteen pahemman kerran alipukeutuneena ja teki mieli vajota maan alle. Kutsussa ei ollut pukukoodia enkä osannut arvata, että keskellä arkipäivää järjestetty tilaisuus olisi edellyttänyt niin fiiniä pukeutumista. Tai en tiedä, edellyttikö edes, mutta muut vieraat olivat silti pikkumustissa ja cocktailmekoissa – ja minua hävetti ihan suunnattomasti farkuissani ja neuleessani.

Päädyin taannoisella jenkkireissullani kaksiin häihin, joissa molemmissa dresscode oli hyvin rento. Toisissa kemuissa pukukoodiksi oli ilmoitettu ”dressy casual” ja toisissa ihan vain ”casual”. Ensimmäisiin laitoin nätin kesäisen silkkimekon, joka varmasti olisi sopinut hienompiinkin kemuihin, mutta toisaalta käytin samaa mekkoa myös New Yorkissa ihan tavallisena kesäisenä lauantaipäivänä. Muun juhlaväen pukeutuminen vaihteli rennommista puvuista kauluspaitaan ja farkkuihin, ja tunsin, että sovin tyyleineni ihan hyvin joukkoon.

Toisiin juhliin tuntui vaikeammalta valita vaatetusta, vaikka pukukoodi oli selkeä. Kun tiesi, että kyse oli hääjuhlasta, teki mieli kunnioittaa hääparia laittamalla ylle kuitenkin jotain arkivaatetusta nätimpää. Niinpä päädyin rentoon puuvillamekkoon. Seuralaiseni mietti viimeiseen asti, olisiko kuitenkin pitänyt laittaa edes pikkutakki, kunnes saavuimme juhlapaikalle, jonka virkaa toimitti maatilamiljöö. Onneksi pikkutakki jätettiin kotiin, sillä juhlakansa oli todellakin ottanut kutsun pukukoodin kirjaimellisesti ja paikalla oli kaikenkarvaista vaatetusta verkkareista farkkuihin. Itse sulho oli pukeutunut hihattomaan aluspaitaan ja lappuhaalareihin ja morsian polvimittaiseen trikoomekkoon. Jos noihin juhliin olisi pöllähtänyt cocktailmekossa tai puvussa, olisi takuulla ollut epämukava fiilis.

Suomalaiset ovat hurjan etikettiuskollista kansaa ja välillä keskustelupalstojen ja uutisjuttujen kommentteja lukiessa tekisi mieli huikata keskustelijoille, että ei se nyt ihan niin vakavaa ole, kaverit! Sitä vartenhan ne pukukoodit on ensisijaisesti keksitty, että niiden tarkoitus on helpottaa juhlavieraita hahmottamaan juhlan luonne ja pukeutumaan sen mukaisesti.

Osoittaa toki kunnioitusta tilaisuuden järjestäjää kohtaan pukeutua juhlan pukukoodin mukaan, mutta itse haluaisin silti ajatella, ettei kyse ole niin kuolemanvakavasta asiasta ja omaa tyyliä saa ilmentää myös juhlapukeutumisessa ottamalla silloin tällöin pieniä vapauksia vanhoillisista pukeutumissäännöistä. Enkä tarkoita tällä siis sitä, että mennään verkkareissa hienoihin juhliin, vaan sitä, että jos esimerkiksi nainen ei tunne oloaan kotoisaksi mekoissa, voi pukeutua esimerkiksi tyylikkääseen housupukuun (vaikka pukukoodi mekkoa edellyttäisikin) tai että esimerkiksi puvun kenkävalinnoilla voi vähän leikitellä.

Hämmennyin pari vuotta sitten, kun oma häälookini sai blogin kommenteissa osakseen kritiikkiä liiasta arkisuudesta. Itse koin olevani täysin tilaisuuden luonteeseen sopivasti pukeutunut, mutta joidenkin kommentoijien mielestä häihin olisi pitänyt pukeutua hienommin. Minulla oli siis ylläni kesäinen, jämäkästä materiaalista valmistettu polvimittainen, kellohelmainen mekko, johon olin yhdistänyt korkosandaalit juhlavan laukun ja nätin, arkista juhlavamman kampauksen sekä meikin. Kritisoijien mukaan häihin pukeutuessa vaatteen olisi pitänyt olla jotakin hienompaa materiaalia, kuten satiinia tai silkkiä.

Jäin tuolloin miettimään, olinko tosiaan ollut jotenkin epäkunnioittava hääparia kohtaan asullani… Mekkoni sai kuitenkin tilaisuudessa jopa kehuja muulta juhlaväeltä enkä mielestäni erottunut juhlapaikalla mitenkään negatiivisesti joukosta tai tuntenut oloani lainkaan alipukeutuneeksi. Suomalaista hääpukeutumista lukuisissa karkeloissa seuranneena tuumailin, että monesti vierailla näkee huomattavasti omaani arkisempiakin asuja, joten yllätyin hiukan saamastani kritiikistä. Mutta meitä on moneen lähtöön ja se mikä jollekin merkitsee hienoa juhlapukeutumista, ei välttämättä tarkoita samaa toiselle.

Muodin parissa työskentelevänä sitä on tottunut siihen, että pukukoodit voivat olla mitä mielikuvituksellisimpia ja niitä perinteisempiäkin pukukoodeja on ikään kuin alan nimissä lupa tulkita hieman vapauksia ottaen. On eri asia mennä vaikkapa suurlähetystön cocktailkutsuille kuin muotilehden lanseerauskekkereihin, vaikka pukukoodi olisikin sama.

Minulla on tänään tiedossa Tukholmassa sellainen tapahtuma, johon ei ole annettu varsinaista pukukoodia. Kyse on muotialan after work -tilaisuudesta ja yritin kysellä kutsun välittäneeltä taholta, mikä mahtaa olla illan dresscode, mutta en oikein saanut selkeää vastausta. Vastauksessa mainittin tilaisuuden olevan todennäköisesti aika rento ja kehotettiin pukeutumaan tavalla, joka tuntuisi itsestä rennolta ja hienolta. Hmm… Viestittelimme tilaisuuteen myös osallistumassa olevan kaverini kanssa ja olimme molemmat yhtä pihalla siitä, mitä pukisimme päällemme. Oman haasteensa tilanteelle luo se, että juhlaa edeltää matkustuspäivä ja arkisempi meininki Tukholmassa eikä koko päivää huvittaisi hillua kovin hienoissa juhlatamineissa.

Loppujen lopuksi yksittäisen vieraan asulla ei ole tämän tyyppisissä kekkereissä yhtään mitään merkitystä – varsinkaan minun. Ketään tuskin kiinnostaa, mitä juuri minulla on ylläni, mutta silti ei haluaisi tuntea ihan kummajaiseksi joukon keskellä. Niinpä päätin, että luotan vähän näiden kuvien tyylisen lookin kaltaiseen univormuun, joka tuntuu muodin alalla olevan aika turvallinen valinta.

Musta bleiseri ja mustat farkut toimivat kaikessa yksinkertaisuudessaan aina. Kun lookiin yhdistää yksinkertaisen topin, korkokengät ja jonkun nätin laukun sekä höystää lopputulosta näyttävillä korviksilla ja huulipunalla, selviää hyvin jo aika monenlaisista muotialan kissanristiäisistä. Voisin hyvin kuvitella, että Carine Roitfeld painelisi rennompaan tilaisuuteen juuri jossakin tämäntyyppisessä lookissa. Tai Kate Moss. Mustat farkut ja bleiseri luovat yhdessä vähän kuin sellaisen muotikekkereiden instant-reseptin: lisää vain korvikset ja korkkarit, ja voilà! Nyt sitten vain pidetään peukkuja, että siellä eivät ole kaikki muut niissä cocktailmekoissa…

Translation: When you don’t know what to wear, think ”What would Carine Roitfeld do?” 

bleiseri // blazer vintage

farkut // jeans KappAhl*

t-paita // t-shirt Arela

laukku // bag Lovia*

kengät // shoes KMB (Zalando)*

aurinkolasit // sunglasses BikBok*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Liisa Kivi

Tags: höpötyksiä, muoti, päivän asu

Categorised in: Muoti