Pakkauspohdintoja, Marimekko-raitaa ja kiiltonahkaa
1 101
New York on aina yhtä ihana, säästä viis, mutta on kyllä ollut kiva hypätä hetkeksi vielä kesäisempiin keleihin Suomen syksystä. Täällä Atlantin toisellakin puolen ilmassa tuntuu jo syksyinen vire, mutta auringon paistaessa tulee hetkittäin suorastaan kuuma. Lyhyeksi jäänyt kesä on siis saanut täällä hieman jatkoaikaa, kun ulkona voi vielä huidella paljain säärin ja hetkittäin ilman pitkiä hihojakin.
Reissuun pakkaaminen on aina omanlaisensa taiteenlaji – etenkin jos matkoilla on yhtään pidemmän aikaa ja reissun varrelle mahtuu monenlaisia pukeutumistarpeita. Olen itse tällä kertaa matkalla vähän pidemmän tovin ja jatkan vielä New Yorkista matkaa toisenlaisiin maisemiin. Kerron siitä sitten lisää myöhemmin, mutta käytännössä se siis tarkoittaa sitä, että on pitänyt mahduttaa laukkuun monenlaista kampetta muotiviikko-tilaisuuksien mekoista sporttisempiin erävarusteisiin, sillä seuraavassa kohteessa on luvassa luonnonläheisempää meininkiä.

Matka-garderobin koostaminen on aina yhtä haastavaa. Usein pakkaan reissuun kiireessä ja viime hetkellä, jolloin valintoja ei välttämättä tule mietittyä niin tarkkaan. Monesti kassiin eksyy kaikenlaista turhaa, jolle ei sitten kohteessa olekaan käyttöä ja joskus taas jotakin tarpeellista jää matkasta, mutta onneksi mitään välttämätöntä ei koskaan ole matkasta unohtunut – käytännössähän melkein mistä vain saa tarvittaessa ostettua mitä vain. Kunhan lompakko, passi ja kännykkä latureineen ovat matkassa, niin niillä pääsee jo pitkälle.
Reissun päällä kuitenkin pärjää loppujen lopuksi aika vähällä, jos jaksaa suunnitella matkalle mukaan otettavan vaatevalikoiman hyvin. Kun matkassa on sellaisia vaatteita, jotka sopivat kaikki yhteen, on harvoistakin vaatekappaleista helppo loihtia monenlaisia ja eri tilanteisiin sopivia asuja. Varsinkin lyhyille matkoille lähtiessä, kun haluaisi pärjätä mahdollisimman pienellä laukulla, saa mukaan otettavaa varustusta miettiä kieli keskellä suuta. Minulla on taipumus pakata usein vähän liikaa, koska on kivaa, että paikan päällä on pukeutumisessa hieman valinnan mahdollisuutta myös fiiliksen mukaan.

Tällä kertaa matkalle lähtiessä tuntui, että oli pakko miettiä asukokonaisuuksia ja vaatevaihtoehtoja vähän tarkemmin jo ennen reissua, koska laukkuun piti saada mahtumaan vaatetusta vähän pidemmälle reissulle parissa erilaisessa kohteessa. Siitäkin huolimatta sitä perillä aina huomaa, että no tämä oli ehkä turhaa ja sitä toista vaatetta olisi sittenkin voinut tarvita – sellaista se on aina.
Tässä lookissa kävin tsekkaamassa Heidi Klumin ja Lidlin yhteistyömalliston lanseeraustilaisuuden aiemmin tällä viikolla. Olin ihan suunnitellut laittavani päälle jotain muuta, mutta viime hetken info dresscodesta pisti asusuunnitelmat uusiksi. Niinpä ylle valikoitui vähän yllättävä yhdistelmä: Marimekon rento Jokapoika-paita yhdistettynä kiiltonahkahameeseen. Tämä hame vaatii aina parikseen jotakin väljää, huoletonta ja peittävää – muuten kokonaisuudesta tulee helposti vähän liian rohkea niukan helmanmitan ja kiiltävän materiaalin takia. Vanhemmilta peritty vintage-paita tuntui sopivan rennolta tasapainottamaan räväkkää hametta. Mokkanahkainen laukku on muuten juuri tuota Lidlin valikoimaa – aika kivan näköinen, eikö totta? :)

paita // shirt Marimekko
kiiltonahkahame // patent leather skirt & Other Stories*
kengät // shoes KMB (Zalando)*
laukku // bag Lidl*
korvakorut // earrings Linda Toye*
* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Johanna Piispa
Tags: höpötyksiä, muoti, New York, Päivän asut, reissussa
Categorised in: Muoti