Afterwork-podcast: Isyys ja tasavertainen vanhemmuus
Aina saatavilla? Eli saako some-aikana olla offline?
22 118
Tuntuu ehkä kummalliselta sanoa näin, kun työni linkittyy hyvin pitkälti sosiaaliseen mediaan, mutta some ahdistaa minua usein monellakin tasolla. Yksi minulle henkilökohtaisesti ärsyttävimpiä piirteitä älypuhelinten ja somen aikakaudella on se, että aina pitäisi olla tavoitettavissa. Henkinen mummo muistelee joskus onnellisena niitä aikoja, kun ihmiset sai kiinni lankapuhelimella, jos sattuivat olemaan kotona ja tapaamiset sovittiin täsmällisesti tiettyyn kellonaikaan ja -paikkaan. Kaikenlaisen myöhästelyn, säätämisen ja feidailun määrä oli takuulla noin miljoona kertaa pienempi.
Mutta siis se tavoitettavuus… Olen toisinaan tulla hulluksi, kun kännykkä piippaa jatkuvasti jonkun hälytyksen merkiksi. Siksi olenkin kytkenyt melkein joka ikisestä sovelluksesta ilmoitukset tai vähintäänkin äänet pois päältä. En halua, että some sanelee milloin minun pitää olla tavoitettavissa, vaan haluan päättää ihan itse, milloin minulla on aikaa lukea viestejä ja vastata niihin.
*
Jokaisella on tietenkin oikeus päättää itse, miten aktiivisesti viestejään tsekkailee ja miten ripeästi niihin reagoi. Tuntuu kuitenkin, että hektisenä some-aikakautena ihmiset odottavat vastauksia viesteihinsä varsin nopeasti. Olen ollut tilanteissa, joissa joku on lähettänyt minulle sähköpostia, ja kun en ole vastannut viestiin puolen tunnin sisään, perään on tullut ihmettelevää viestiä tai puhelua, että miksen ole reagoinut. Perään saa toki soittaa, jos asia on kiireellinen, mutta älä tee oletuksia, että toisella on aikaa (tai mielenkiintoa) päivystää viestiensä äärellä 24/7, vaikka sinulla olisikin.
Someaika tuntuu tehneen ihmisistä entistäkin kärsimättömämpiä. Olen kuullut lukemattomia tarinoita siitä, kuinka Tinder-match on hermostunut niin paljon siitä, ettei viestiin ole vastattu tunnin sisällä lähettämisestä, että on saman tien poistanut osuman. Kaipa se kielii jonkinlaisesta epävarmuudesta, kun torjunnan pelossa poistetaan sitten itse koko match, ennen kuin toinen edes ehtii reagoida.
Sitä toivoisi myös kaiken tämän jatkuvan viestimisen aikakaudella ihmisillä olevan ymmärrystä, että kaikki eivät kykene eivätkä halua olla tavoitettavissa vuorokauden jokaisena hetkenä. Ja heillä on oikeus siihen. Sillä yhtä ärsyttävänä kuin minä pidän muiden olettamusta siitä, että minun pitäisi olla koko ajan valmiustilassa ja tavoitettavissa, tuntuvat monet pitävän sitä, että en ole.
Minulle jatkuva viestitulva tuntuu ihan valtavan kuormittavalta. En halua olla kännykkäni orja, vaan määritellä itse omat rajani ja aikatauluni. Haluan olla läsnä omassa elämässäni ilman jatkuvia keskeytyksiä, piipityksiä, ilmoituksia ja hälytyksiä. Jos asia on kiireellinen ja tärkeä, reagoin kyllä heti, kun ehdin. Muussa tapauksessa se joutaa kyllä odottamaan hetken.
*
Tuntuu joskus tosi turhauttavalta, jos keskustelukumppani näpyttää vähän väliä puhelintaan tai luuri välkkyy pöydällä tuon tuosta uuden viestin tai tykkäyksen merkiksi. Sorrun itsekin toisinaan tarttumaan puhelimeen sosiaalisessa tilanteessa, mutta kaipaan usein ihmisiltä juuri sitä läsnäolon taitoa hetkessä. Jos puhelinta ei halua jättää laukkuun, sen voi edes laittaa äänettömälle ja alassuin pöydälle, niin että katse ei harhaile ihan taukoamatta puhelimen näytölle.
Erityisesti kaikenlaiset Whatsapp- ja Facebook-ryhmäkeskustelut ovat minulle suoranainen painajainen. Kun viestijöitä on samassa ketjussa monia, viestittely on tauotonta. Olen valmis ottamaan riskin, että missaan muutaman hauskan läpän, kun en jaksa kytätä luuriani jokaisen uuden viestin vastaanottaessani.
Tunnen useammankin ihmisen, jotka ovat lähteneet some-aikakaudella suoranaiseen protestiin jatkuvan tavoitettavuuden vaatimuksia vastustaessaan. Yksi keino on luopua älypuhelimesta kokonaan tai pitäytyä poissa sosiaalisesta mediasta. Itse en koe, että haluaisin eristäytyä sosiaalisesta piiristäni sillä tavoin enkä töitteni puolesta oikeastaan edes voisi elää sillä tavoin. Mutta ei kyse ole minulle vain työstä, vaan some tuo elämääni paljon myös hyviä, hauskoja ja hyödyllisiä asioita. Ja onhan älypuhelin valtavan näppärä kapistus monessa eteen osuvassa tilanteessa. En tiedä, mihin joutuisin ilman Google mapsia, reittiopasta tai vaikkapa verkkopankkia, puhumattakaan monista muista kätevistä ja elämää helpottavista sovelluksista.
Kävin toissa viikolla Alicantessa EU-workshopissa tapaamani porukan kesken kiinnostavaa keskustelua juuri näistä nykypäivän odotuksista olla tavoitettavissa ja moni tuntui samaistuvan mietteisiini. Luxemburgilainen Vicky oli ratkaissut asian olemalla hankkimatta älypuhelinta lainkaan. Hänellä oli edelleen käytössään ikivanha Nokia, jossa on nappulat eikä internetiä. Hän kertoi ilmoittaneensa ystävilleen olevansa tavoitettavissa somen äärellä tiettyinä päivinä viikossa tiettyyn aikaan ja muuten hänet tavoittaisi vanhan koulun tyyliin puhelimitse tai tekstiviestillä. Hän kertoi ratkaisun vähentäneen informaatiotulvaa aivan valtavasti. Omassa tapauksessani ilmoitusten kytkeminen pois päältä on ajanut jossain määrin samaa asiaa.
*
Myös tässä lomassa on osittain kyse pyrkimyksestä elää hetkessä ja luvasta olla tavoittamattomissa. Viesteihin, sähköposteihin ja kommentteihin vastaamattomuudesta tulee helposti syyllisyydentuntoja ja vastuullisena ihmisenä sitä ei haluaisi odotuttaa ihmisiä. Harva asia tässä maailmassa kuitenkaan vaatii välitöntä reagointia tai tauotonta läsnäoloa – ei varsinkaan some tai blogi. Pieni tauko kaikkien yhteyksien ääreltä voi olla hyvinkin rentouttavaa, oli some sitten työtä tai ei.
Olen itse usein nauttinut lentokoneessa istumisesta siksi, että se on 100% omaa aikaani, jota kukaan ei voi viesteillään, puheluillaan tai vaatimuksillaan häiritä. Lentokoneessa sitä on ikään kuin eräänlaisessa sallitussa yhteydenottotyhjiössä ja samanaikaisesti ihanalla tavalla toimeton, koska juuri mitään siellä penkissä nököttäessään ei käytännössä voi tehdä. On ikään kuin pakotettu olemaan hetken aikaa ”hyödytön” (ellei sitten naputtele tietokoneella offline-tilassa työhommia, joten joskus kyllä teen). Käytän usein tuota aikaa lukemiseen ja ihan vain haaveiluun, koska kaikkeen siihen on arjen kiireiden ja jatkuvien ärsykkeiden keskellä ikävä kyllä aivan liian vähän aikaa ja mahdollisuuksia. Vielä kun saisi tuon saman mielentilan tuotua arjen keskelle ilman sitä pakollista lentotilaakin…
Olisi kiinnostavaa kuulla teidän muiden mietteitä tästä aiheesta. Onko siellä muita, joita jatkuvan tavoitettavuuden vaatimus ahdistaa?
Pictures: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: blogi, Mietteitä elämästä, Työ
Categorised in: Elämä
Lomakynnet
22 118
